Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Muusikko Harri Kuusijärvi harmonikka kädessään.

Vuoden harmonikkataiteilija 2023 on Pellon Lankojärveltä kotoisin oleva Harri Kuusijärvi – ”Hyvältä tuntuu, mutta puskista tuli”

Vuoden harmonikkataiteilija julkistettiin harmonikkaristeilyllä viime viikonloppuna. Perusteluissa kehutaan erityisesti Kuusijärven ennakkoluulottomuutta.

Fingrar på dragspelets kompknappar.

Porilainen Heidi Rintamäki harmonikkafinaaliin

Heidi Rintamäki on valittu Kultaisen Harmonikan finaaliin, jossa kilpaillaan viihdeharmonikan soiton Suomen mestaruudesta kesällä Ikaalisissa Sata-Häme Soi -festivaalilla.

CD-levyn kansi: Martynas Levickis - Autograph

Martynas Levickis tuo harmonikallaan uudelleenvalaisun hetkiä klassiseen ohjelmistoon

Henkilökohtaiseen moodiin viritetyn uutuusalbumin koskettavinta antia ovat silti Levickisin omat sovitukset liettualaisista kansansävelmistä.

Satahäme soi lippu Ikaalisissa

Ikaalisten kaupunkikonsernilta Sata-Häme Soi -juhlalle liki 20 000 euron lisärahoitus

Ikaalisten kaupunkikonsernin yhteisavustus Sata-Häme Soi ry:lle on tänä vuonna yhteensä 78 000 euroa.

Samuel Heikola soittaa hopeisen harmonikan finaalissa.

Kultaisen ja Hopeisen harmonikan voitot Poriin

16-vuotias Ville Vehkalahti voitti Kultaisen harmonikan finaalin. Hopeisen harmonikan paras oli 10-vuotias Samuel Heikola.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan finaaliin kolme soittajaa Porista

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan finaali pidetään Ikaalisissa 1. heinäkuuta.

Valto Ruusila Pudasjärvi

Pudasjärvi toi mielenterveyskuntoutujat laitoksista omaan kotiin ja säästi rahaa – Valto Kuurola keittää nyt kahvit oman aikataulunsa mukaan

Mielenterveyskuntoutujat asuvat Pudasjärvellä laitoksen sijaan omissa kodeissaan. Muutto mullisti kuntoutujien elämän.

Laura Arffman

Mona-Liisa Nousiainen halusi tarinansa kirjan kansiin, jotta tytär ei unohtaisi – ystävä kertoo viimeisistä ajoista: "Oli hätä, kun ei tiedetty kuinka paljon aikaa on"

Mona-Liisa Nousiaisen tarinan kertova kirja julkaistiin keskiviikkona. Syöpään kuolleen hiihtäjän tarinan kirjoitti urheilutoimittaja Laura Arffman.

Taiteilija Antti Paalanen soittaa metsässä.

Haitaristi Antti Paalanen vei konserttielämyksen metsään – katso koko keikka täältä

Haitaristi, muusikko, säveltäjä Antti Paalasen konsertti kevättalvisesta illasta metsän keskellä nähtiin Ylellä suorana tiistaina 14.4. Konsertin tallenteen voi katsoa Yle Areenassa.

Veikko Ahvenainen soittaa haitaria.

Harmonikkataiteilija Veikko Ahvenainen, 90, on esiintynyt Moskovan Tsaikovskisalissa ja sikalassa

Itseoppinut taiteilija jatkaa uraansa yli 50 konsertin vuositahdilla

Trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela ei olympiapaikasta hevillä luopuisi

Satu Mäkelä-Nummela ei Tokion olympiapaikasta hevillä luopuisi: ”Vain kuolleen ruumiini yli”

Suomen viimeisin kesäolympialaisten kultamitalisti tähtää jo neljänsiin olympialaisiinsa.

Mona-Liisa Nousiainen Sotshin olympialaisissa.

Hiihtoväki järkyttyi entisen maajoukkuehiihtäjän kuolemasta: "Hän pyrki siihen, että asiat menevät aina parempaan suuntaan"

Valmentaja ja maajoukkuetoveri muistavat Mona-Liisa Nousiaisen positiivisena ja tavoitteellisena ihmisenä.

Mona-Liisa Nousiainen_MV

Maastohiihtäjä Mona-Liisa Nousiainen on kuollut 

Maastohiihtomaajoukkueessa pitkään hiihtänyt 36-vuotias Nousiainen menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen.

Lasten puiston tapahtuman yleisöä

Sata-Häme soi -festivaalin yleisötavoite täyttyi

Aurinkoinen sää houkutteli yleisöä lauantaina.

Läheltä

Savonlinnalainen Anni Saksman soitti Hopeisen Harmonikan voittoon

Saksman soitti viihdeharmonikansoiton suomenmestaruuskilpailun finaalissa kappaleen Lohikäärme Puff.

Läheltä

Mikkeliläinen Tero Tanttu kilpailee Kultaisen harmonikan voitosta

Lasten Hopeinen harmonikka -kilpailun finaalissa soittaa 9-vuotias Anni Saksman Savonlinnasta.

Ida Rajalan hanuri on laadukas italialainen.

Viisi satakuntalaista soittajaa harmonikkafinaaleihin

Kultaisen ja hopeisen harmonikan voitosta kisaillaan ensi lauantaina Ikaalisissa.

Kuvassa Raimo Vertainen

Kokkolan Talviharmonikka veti jälleen tuhansia – ensi vuonna luvassa erityisohjelmaa

400 vuotta täyttävä Kokkola huomioidaan ensi vuonna Talviharmonikka -festivaaleilla.

Anne-Mari Kivimäki

Haitarilla tai huuliharpulla tohtoriksi – kuvitteelliset kenttäretket menneeseen Karjalaan synnyttivät jopa trance-musiikkia

Annemari Kivimäki soitti lastenhaitarilla ja Jouko Kyhälä erikoishuuliharpulla itsensä tohtoriksi.

Sata-Häme Soi -banderolli

Harmonikkafestivaali Sata-Häme Soi:n tulevaisuus näyttää valoisammalta: ”Akuuttia konkurssiuhkaa ei ole”

Festivaalin taustayhdistys piti tiistaina illalla kokouksen ja totesi, että tapahtumalla on tulevaisuus.

Sata-Häme Soi -banderolli

Sata-Häme Soi sai Ikaalisten kaupungin tuen - välitön uhka harmonikkatapahtuman yltä väistyi

Kaupunki ostaa mm. tuotemerkit ja antaa helpotusta lainanmaksuun.

Yleisöä Sata-Häme Soi -tapahtuman avajaisissa Ikaalisissa

Suosittu Sata-Häme Soi -musiikkitapahtuma ajautui talousvaikeuksiin: Taustalla kiista risteilytuotoista

Mikäli rahoitusta ei saada järjestymään ennen tiistaita, yhdistyksen hallitus esittää yhdistyksen asettamista selvitystilaan.

Sata-Häme Soi -banderolli

Sata-Häme Soi -harmonikkatapahtuman tulevaisuus katkolla Ikaalisissa

Kaupunginhallituksen enemmistön mielestä tapahtuman pitäisi ensisijaisesti itse hakea lisärahoitus jostakin.

Kyösti Järvelä ja Lauri Kotamäki ovat yhtä kuin MäSä Duo.

Ruokamessut ja Spelit tarjoavat yhdessä sielun ja ruumiin ravintoa

Kauhajoen Ruokamessut tarjoaa tänä vuonna "Musiikkia kaikkiruokaisille". Eteläpohjalaiset Spelit soitetaan nyt ensimmäistä kertaa messujen yhteydessä.

Lappeenrannan kaupungin uudet PR-lähettiläät Milla Kainlauri, Kristian Backman ja Vanessa Techera

Harmonikan soittaja, taikuri ja kielten taitaja – tässä ovat Lappeenrannan uudet PR-lähettiläät

PR-lähettiläät edustavat Lappeenrantaa erilaisissa tapahtumissa ja välittävät tietoa kotikaupungistaan.

Järviranta on valaistu lampuin venetsialaisiltana.

Venetsialaiset ovat olleet italialaisia serenadeja gondolissa ja suomalaista haitarinsoittoa mökkiveneessä – katso, kuinka kesän väistymistä nykyään juhlitaan tuhansin lyhdyin

Veneily- ja mökkikauden päätösjuhla venetsialaiset on lähtöisin Italian Venetsiasta. Suomessa venetsialaisia vietetään pääosin Pohjanmaan rannikolla. Valon, tulen ja veden juhlaa vietetään eri tavoin ympäri maailmaa.

Hevihanuristi Netta Skog

Hevihanuristi Netta Skogin lapsuuden kesämaisema oli kirjaimellisesti rantakoivun alla

Hanuristi Netta Skog ei anna genrejen rajoittaa soittoaan.

Kimmo Pohjonen ja Tero Saarinen.

Muusikko Kimmo Pohjonen hämmästyi – Kanadassa häntä pidettiin tanssijana

Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen inspiroi suomalaisia tanssin tekijöitä. Hänet itsensä tanssi vapautti harmonikan kahleista.

Eero Grundström esiintyy Suistamon sähkön konsertissa Etnogaalassa marraskuussa 2017

Pum, tsäk ja wuuh – Suistamon sähkön soundimaailmasta

Eero Grundström soittaa "kansanelektroa"

Ville ja Mona-Liisa Nousiainen istuvat kotisohvalla.

Dopingskandaali varjosti hiihtouran alkua – Mona-Liisa ja Ville Nousiaista herjattiin ladulla, kunnes maajoukkue ryhtyi menestymään

Hiihtäjäpariskunta päätti lopettaa kilpailemisen tähän kauteen. Tulevaisuuden haaveista löytyy ainakin muusikon ura.

Säveltäjä Magnus Lindberg Töölönrannassa.

Olisiko yhteiskunta ilman musiikkia mahdollinen?

Säveltäjä Magnus Lindberg on suomalainen kosmopoliitti

Soittajat Uimonen ja Lorenzen.

Kantapöydän opiskelijatreffeillä Duo Uimonen/Lorenzen

Tutusti Emmi Uimoseen ja Troels Lorenzeniin!

Esa Kotilainen kotistudiossaan

Isän mielestä soittotunnit riittivät, kun poika oppi yhden valssin – Esa Kotilaisesta tuli omien kokeilujensa kautta palkittu kosketinsoitinvelho

Kotilainen on saanut Kaakkois-Suomen taidepalkinnon monipuolisesta säveltäjän ja muusikon urastaan.

Väinämöinen, målning av Johan Blackstadius.

Väinämöinen ei tiennyt soittavansa kansanmusiikkia

Kansanmusiikki on käsitteenä melko nuori, soitettu on aina

Kimmo Pohjonen

Dokumenttiprojekti: Soundbreaker

Harmonikkavelho Kimmo Pohjonen on kulkenut pitkän tien.

Nuori pelimanni Essi soittaa ukuleleä

Kaustisen 12 muusikkoa kertoo rakkaasta soittimestaan: "Piti myydä Saab, että sai mandoliinin"

Valitseeko soittaja soittimen vai soitin soittajansa? Onko soitin enemmän kuin esine, sielukas kaveri, joka tarvitsee jopa ihmisnimen? Kaustisen Kansanmusiikkifestareiden 50-vuotisjuhlaviikolta löytyy mielenkiintoisia parivaljakoita.

Konsta Pykäläinen

Maan parhaat harmonikansoittajat ponnistavat nyt Karjalasta – "Harmonikassa on kaikki, mitä musiikin tekemiseen tarvitaan"

Karjalaiset harmonikansoittajat ovat napanneet parhaat korkeakoulupaikat ja menestyneet toistuvasti soittokilpailuissa.

Tanssiiyhtye Tuuloksen Kapakanmäellä kesäkuussa 2015

Puoli vuosisataa Kaustisen kansanmusiikkijuhlia

Mestaripelimanneja sekä festivaalitunnelmaa vuodelta 1972

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle