Uusimmat artikkelit
MPY:n myyntimiljoonia jaetaan osakkaille vielä ennen joulua – nyt kannattaa varmistaa pankkitilitiedot
Ensimmäiset osuudet maksetaan osakkaiden tilille näillä näkymin 14. joulukuuta.
Pietarsaaren seudun Osuuspankit aikovat yhdistyä
Palveluverkkoon ei ole suunniteltu muutoksia, vaan alueen seitsemän konttoria jatkavat toimintaansa.
Huhtalan tilan maitotuloihin 30 000 euron pudotus – ”Korjausliikettä toivon kaupoilta ja hallitukselta, että tuottajat selviäisivät”
Maidon tuottajahinnat ovat olleet kasvusuuntaiset pitkään, mutta nyt hinnat ovat lähteneet laskuun. Vastaavasti maatalouden kustannukset ovat kasvaneet maailmantilanteesta johtuen.
PKO on jälleen arvioitu maan parhaaksi osuuskaupaksi
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on pienen tauon jälkeen arvioitu viiden eri mittarin avulla maan parhaaksi osuuskaupaksi.
Kymijoen kyläkuitu myy liiketoimintansa BLC Telecomille: kauppahinta 7,1 miljoonaa euroa
Uuden omistajan mukaan hinnankorotuksia ei ole näköpiirissä.
Osuuskunta KPY:n hallitus esittää, että KPY ei jaa osuuskorkoa vuodelta 2022 – syynä tappiollinen tulos
KPY konserni teki vuodelta 2022 tappiota yli kuusi miljoonaa euroa. Ongelmia on erityisesti Enfon ja Voimatelin kannattavuudessa.
“Sanoisin, että tähtitieteellinen hinta”, arvioi sijoittaja – vanhat osuudet puhelinosuuskunnasta pomppasivat arvaamattomaan arvoon Mikkelissä
Mikkeliläisen telealan yrityksen myynti ja etenkin siitä saatu hinta oli suuren luokan yllätys myös suurimmille omistajille. 135-vuotiaan yrityksen myynti tietää tilipäivää lähes 8 000 mikkeliläiselle.
Hintojen nousu ja koronarajoitusten päättyminen kasvattivat Osuuskauppa Suur-Savon myyntiä
Suur-Savon myynti ylsi reiluun 558 miljoonaan euroon vuonna 2022. Kaikki toimialat kasvattivat myyntiään, suhteellisesti eniten kasvua oli koronapandemiasta toipuneella matkailu- ja ravitsemiskaupalla.
Historiallisessa Tehdassaaressa toiminut kulttuuriosuuskunta meni konkurssiin – kalliiksi käynyt vuokrakiista oli viimeinen niitti
Nokian Tehdassaaren osuuskunnan luovana johtajana toiminut Jenni Lahtonen toivoo, että yhteisön perintö jää elämään siihen kuuluneissa lukuisissa ihmisissä.
Ukrainalaisten rakennustyöntekijöiden laskutusta hoitanut osuuskunta ihmettelee Rakennusliiton väitteitä hyväksikäytöstä
Rakennusliiton mukaan ukrainalaisten kevytyrittäjyys ei noudata alan työehtosopimuksia ja on ainakin osittain pimeää työtä.
Tomas Lindfors on valittu Närpiön vihanneksen uudeksi toimitusjohtajaksi
52-vuotias Lindfors on aikaisemmin luonut uraa virvoitusjuomien parissa Hartwallilla. Uudessa työssä hän aloittaa toukokuun alussa.
Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden koulutusala sai merkittävän lahjoituksen
370 000 euron suuruinen lahjoitus tehtiin kesäkuussa valtion vastinrahakampanjan aikana. Lahjoitukseen osallistui muun muassa Pohjois-Karjalan Osuuskauppa.
Ylivieska on sijoittunut valtakunnan kärkeen vanhuspalveluiden asiakasarvioinissa
Ylivieskalainnen Osuuskunta Kototuote sai maan parhaat arviot kotihoidon asiakkailta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vanhuspalvelujen kyselyssä.
Käräjäoikeus tuomitsi Nokian Tehdassaaren osuuskunnalle häädön – maksamista tuli kymmeniä tuhansia
Oikeus katsoo vuokrasopimuksen päättyneen joulukuussa 2021. Osuuskunta joutuu maksamaan jälkikäteen vuokria lähes 20 000 euroa sekä vastapuolen oikeudenkäyntikulut.
Kenkien korjauttaminen kiehtoo taas, mutta mersun avaimen teettämistä lykätään – talvi ja hintojen nousu saattavat sataa suutareiden laariin
Suutaripalveluiden kysyntä on palaamassa koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. Koronan aikana kenkien korjauttaminen väheni, minkä vuoksi esimerkiksi osa suutareista aikaisti eläkkeelle siirtymistään.
Osuuskunta Maitomaan toimitusjohtajaksi valittiin Pasi Laitinen Mikkelistä
Pasi Laitinen aloittaa Osuuskunta Maitomaan toimitusjohtajana marraskuussa. Hän siirtyy tehtävään Mikkelin kehitysyhtiö Miksein yrityskehitystiimin vetäjän roolista.
Osuuskunta KPY aikoo jakaa osuuden neljään osaan
Osuuden jakaminen pienempiin osiin pohjustaisi KPY:n mahdollista listautumista Helsingin pörssiin.
Nuorten tuottajien osuuskunta haluaa osan Euroopan yrtti- ja rohdoskasvien markkinoista – Halsuan pelloilla kasvaa jo tuhansia ruusujuuria
Erikoiskasvimarkkinoille pääseminen edellyttää osuuskunnalta riittävän suurta tuotantoa. Rahoitusta ja apua on tarjolla myös valtakunnallisesti.
Pohjois-Savon Osuuspankin ja Suur-Savon Osuuspankin fuusio ei toteudu
Esitys pankkien yhdistymisestä kaatui Suur-Savon Osuuspankin edustajiston äänestyksessä. Pohjois-Savon Osuuspankin edustajisto oli yksimielisesti yhdistymisen kannalla.
Veden keittokehotus jatkuu Teuvalla Brottomin jakelualueella
Uusia näytteitä otetaan maanantaina 22. elokuuta.
Rautavaaralainen osuuskunta selvittää valokuidun rakentamista Nilsiään, Tahkolle ja Kaaville
Vaaran Valo -osuuskunnan mukaan valokuituverkko lisäisi maaseudun vetovoimaa, tukisi elinkeinoja ja loisi mahdollisuuksia uusille työpaikoille.
Kiihtelysvaaran uusi kirkkokin voi saada lämpönsä paikallisen energiaosuuskunnan verkosta
Kaukolämpöverkon laajennustyöt Kiihtelysvaarassa on jo aloitettu. Uudet rakennukset liittyvät verkkoon syksyllä. Urakkaa vaikeuttaa kivinen maaperä.
Suonenjokelaisen Maitomaan toimitusjohtaja vaihtuu
Markku Iivonen jättää toimitusjohtajan tehtävät henkilökohtaisista syistä. Osuuskunta Maitomaan hallinto on aloittanut uuden toimitusjohtajan etsinnän.

HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan saamat rahat eivät olleet lahjuksia, katsoo hovioikeus – johtaja käytti 200 000 euroa tytärten esteratsastukseen
Helsingin hovikeuden mukaan HOK-Elannon entinen kiinteistöjohtaja sai työnantajansa liikekumppaneilta yhteensä noin 200 000 euroa, mutta rahoja ei voitu pitää lahjuksena.
Asiakasomistajille juhannuslahja – Osuuskauppa Eepee maksaa tuplasti ylijäämänpalatuksia
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa on maksanut viiden vuoden ajan asiakasomistajilleen palautusta ylijäämäisestä tuloksesta. Tänä vuonna on varaa maksaa tuplasti edellisvuotta enemmän.
Nokian Tehdassaaressa uusi käänne: kulttuuriosuuskunta etsii vuokralaista vaikka kiista vuokrasopimuksesta on kesken
Tehdassaaresta kiistelevät alueen uusi omistaja ja siellä pitkään toiminut osuuskunta.
KPY listautumassa Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle loppuvuodesta
KPY:n tekemän selvityksen mukaan listautumiselle ei ole esteitä ja asian valmistelu on edennyt.
Osuuskunta kehitti ruohonjuuritason toimintaa Nokialla vuosia, sitten historiallisen miljöön omistaja vaihtui – kiistoja puidaan nyt oikeudessa
Tehdassaaren kiinteistöjen uusi omistaja kertoi uudesta kesäteatterista tiedotustilaisuudessa torstaina. Vuosia saaressa toiminut osuuskunta suhtautuu uusiin suunnitelmiin ristiriitaisesti.
Lopen kunnanhallitus joutui kumoamaan lainan takauksen kyläkuituosuuskunnalle
Lopen kunta ei voi kuntalain mukaan myöntää osuuskunnan pyytämää takausta. Järventaustan kyläkuituosuuskunta haki takausta 350 000 euron lainalle, jolla olisi turvattu valokuituverkon rakentaminen ilman keskeytyksiä.
Metsäliitto Osuuskunnalle 40 000 euron yhteisösakko työturvallisuusrikoksesta
Metsäliitto on tuomittu työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon kaksi kertaa aikaisemmin. Vuonna 2020 tuomittu yhteisösakko oli 30 000 euroa ja vuonna 2016 tuomitun yhteisösakon määrä oli 100 000 euroa.
Vesijohtoverkosto kaipaa miljardiluokan saneerausta Lounais-Suomessa – vesimaksuihin tarvitaan kovia korotuksia
Vesijohtoverkostoa pitäisi korjata Lounais-Suomen alueella kolme kertaa kiivaammalla tahdilla kuin nyt tehdään. Korjausvelan kirimiseksi umpeen vesikuution hintaan tarvittaisiin noin euron ylimääräinen korotus.
Yle selvitti: Suomessa myydään liian halpaa vettä, eikä poliitikoilla ole kanttia nostaa hintaa – se voi vielä kostautua kukkarollesi
Suomalaisten vesijohdot ruostuvat maan alla. Tulevina vuosina veden hintaan kohdistuu kymmenien prosenttien korotuspaine. Kuka maksaa jättilaskun?
Kansainvälinen ilmastopalkinto Pohjois-Karjalaan – Tero Mustosen luotsaamalle osuuskunnalle 100 000 euroa
Kilpailuun osallistui 200 toimijaa ympäri maailmaa. Lumimuutos voitti työllään luonnonelinympäristöjen ennallistamisen ja kalastusperinteiden säilyttämisen eteen.

Osuuskauppa Peeässän toimitusjohtaja vaihtuu
Osuuskauppa Peeässän toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää jää eläkkeelle. Hän on toiminut Peeässän toimitusjohtajana vuodesta 2005 lähtien.
Osuuskauppa laittoi Porin Mikkolan jätti-investoinnin jäihin – toimitusjohtaja: "Asiakkaiden ostoskäyttäytyminen on muuttunut korona-aikana"
Satakunnan Osuuskaupan piti laajentaa Porin Mikkolan toimintojaan lähes kaksinkertaisiksi. Noin 40–60 miljoonan euron investointi on nyt laitettu uudelleen suunnittelupöydälle, eikä sen toteutumisen aikataulusta ole päätöksiä.

Osuuskauppa Peeässä rakentaa kolme uutta myymälää
Vesannolle ja Karttulaan rakennetaan uudet S-marketit ja Tervoon uusi Sale.
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa jälleen paras alueosuuskauppa, PeeÄssä ykkönen jäsenten palkitsemisessa
Viime vuonna PKO ja PeeÄssä jakoivat ykkössijan. Nyt pohjoissavolaisten osuuskauppa jäi toiseksi, mutta oli paras jäsenten palkitsija.
Ovatko eläkeläiset yksi ratkaisu hoitajapulaan? – Sairaanhoitaja jäi 6 vuotta sitten eläkkeelle, mutta ei halua lopettaa
Jopa 100 000 suomalaista eläkeläistä tekee ainakin jonkin verran töitä. Lappeenrannassa eläkeläiset tekevät kotiaputöitä oman osuuskunnan kautta.
Minna Ipekin 7-henkinen perhe voi asua vain muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta – osuuskunta mahdollisti asunnon pienellä pääomalla
Asumisosuuskunta on ikään kuin vuokra- ja omistusasumisen yhdistelmä, eikä se ole monille kovin tuttu asumisen muoto. Minna Ipek perheineen törmäsi osuuskuntaan puolivahingossa.
Viirinkallionkadun rakentaminen alkoi tällä viikolla – alueelle kaavailtu asukkaiden yhteinen kerrostalo on harvan tuntema asumisen muoto
Asumisosuuskunta-asuminen Kotkassa on herättänyt kiinnostusta ihmisissä, kertoo Suhola-yhtiöiden Hannu Suhola. Viirinkallionkadun rakentaminen Karhulan Viirinkallioon alkoi tällä viikolla. Alue on Suholan mukaan selvästi haluttu.
Oulaisiin aletaan rakentaa osuuskunta-asuntoja senioreille - uudenlaisella asumismuodolla halutaan jarruttaa kallista palveluasumista
Hankkeen projektipäällikkö Reino Yli-Honkola kertoo, että asunnot ovat itsenäisen asumisen ja palveluasumisen uudenlainen välimuoto. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kymmenen asuntoa, joiden on määrä valmistua vuoden kuluttua syksyllä.

Kangasalla puutteita vammautuneiden henkilöiden palveluasumisessa: asiakkaiden turvallisuus saattoi vaarantua
Kangasalan kaupunki on havainnut vakavia puutteita vammaislain mukaisia palveluja tarjoavassa Vetrea Elo Einarissa. Valvontakäynnillä yksikön lääketurvallisuudessa ilmeni puutteita. Myös henkilöstöä oli liian vähän.
Osuuskaupan suurinvestointi aiheuttaa positiivista hyrinää Janakkalassa
Osuuskauppa Hämeenmaa ilmoitti tiistaina aikeistaan rakentaa Turenkiin noin neljän tuhannen neliömetrin kauppakeskuksen.
Utajärvi virittelee uudenlaista asumisen mallia – kunta perustaa asunto-osuuskunnan ja auttaa asukkaita rakennusprojektissa
Utajärven Unelmakodit -hankkeen tavoitteena on houkutella lisää asukkaita ja huolehtia kunnan asuntotuotannosta. Osuuskunta mahdollistaa uuden omakotitalon hankkimisen ilman henkilökohtaista asuntolainaa ja vakuuksia.
KPY turvaa osuuksiensa kauppaa väliaikaisratkaisulla syyskuusta alkaen – tytäryhtiö ostamaan osuuksia
Kaupankäyntiä aiemmin hoitaneen Privanetin toiminta on keskeytetty toimilupaepäselvyyksien takia. KPY ryhtyy turvaamaan osuuksien vaihdantaa väliaikaisjärjestelyin. Tytäryhtiö KPY Sijoitus Oy ostaa osuuksia syyskuusta alkaen.
Sanna pääsee upouuteen kolmioon Lohjanjärven rantaan 7 000 eurolla – Osuuskunta voi olla avain tolkun hintaiseen omistusasumiseen
Yleensä kilpailu laskee hintoja, mutta asuntomarkkinoilla se päinvastoin nostaa niitä, sanoo valtion asuntorahoittaja ARAn ylijohtaja Hannu Rossilahti. Asunto-osuuskunta ei tavoittele voittoa, toisin kuin muut asuntorakentajat.
Kyläläisten suuri ponnistus kylän elinvoimaisuuden eteen kantoi hedelmää Kalajoen Rautiossa – oma kauppa omalla työllä avautui
11.6. kello 12 vihdoin tapahtui se, mitä Kalajoen Raution kylällä oli odotettu pitkään. Oman osuuskunnan ja talkoolaisten voimin perustettu kyläkauppa avasi ovensa. Työtä kaupan eteen oli tehty jo viime vuodesta asti.
Pauliina Helle opettelee ilmastotaitoja – vahvat paikallisyhteisöt auttavat sopeutumaan muuttuviin oloihin
Yhteistyökyky on tärkein ilmastotaito.
Osuuskauppa Peeässä remontoi hotelli Puijonsarvea
Puijonsarven yli 60 huonetta uudistetaan. Kokoustiloja muutetaan aamiais- ja tapahtumaravintolaksi.