Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Testasimme 70 vaatteen kuituselosteiden paikkaansapitävyyden – paljastui vääriä lappuja ja yhdisteitä, joita on lähes mahdoton kierrättää

Suomalainen heittää pois vuodessa keskimäärin 13 kiloa tekstiilejä. Siksi olisi tärkeää, että vaatteet olisivat helposti kierrätettävissä – ja että myös tiedettäisiin, mitä niissä on.

Kriisissä oleva amerikkalainen öljyteollisuus haluaa nyt viedä muoviroskaa Keniaan – "Maastamme tulee kaatopaikka"

Kenia on tunnettu tiukasta lainsäädännöstään muovin suhteen. Nyt ympäristöjärjestöt pelkäävät, että maa joutuu luopumaan siitä vapaakauppasopimuksen nimissä.

Forssan Viksbergin kaatopaikkakaasut poltetaan

Käytöstä poistetulta kaatopaikalta nousee pääasiassa metaania.

Rovaniemi haluaa selvittää, minne tuulivoimaloita voisi rakentaa

Johtoryhmän mukaan kaupungin kannattaa tehdä asiasta alustava selvitys, jota voidaan käyttää päätöksenteon pohjana tulevaisuudessa.

Kaatopaikkakaasusta syntyi onnistuneesti liikennepolttoainetta Salon Korvenmäen jätekeskuksessa

Pilotin tuloksista toivotaan läpimurtoa yhdyskuntajätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseen.

Mikromuoveja on vesistöissä myös Hämeessä

Määriä vesissä, vesieliöissä ja kaloissa ei vielä tiedetä.

Vieläkö kaatopaikoilla on lokkeja, rottia ja ällöttävää lemua? – Katso kello 12.00 alkaen, millainen on hellepäivä modernissa jätekeskuksessa

Jätevuorten paikalla on nyt maisemoituja kukkuloita, ja työtehtävien lisäksi suuria muutoksia on tullut esimerkiksi lintujen elinoloihin.

Millainen on uusi kierrätyspuisto, jota yksikään kunta Päijä-Hämeessä ei halua tontilleen?

Hollolaa pidetään parhaana paikkana kierrätyspuistolle, mutta kunta ja kuntalaiset haraavat vastaan.

Malmin lentokentällä tehdään kesällä luonto- ja maaperätutkimusta

Malmilla tutkitaan esimerkiksi pintamaiden kierrätyksen mahdollisuutta sekä alueen kasvillisuutta.

Tampere evacuates 350 residents over hazardous waste fire

Rescue officials say it may take days to fully extinguish the metal landfill fire.

Tampereen pilaantuneita maita ehkä Lakalaivaan

Lakalaivassa on ennestään mm. teollisuutta ja autoliikkeitä.

Sortumatalon viereiseen Vaakkolampeen on aikoinaan dumpattu jätteitä, mutta ne tuskin vaikuttavat asumiskelpoisuuteen

Näytteenotossa on lammesta löytynyt nahkateollisuuden kromia. Sortumatontin maat vaikuttavat ELY-keskuksen mukaan siltä, että niissä ei ole myrkkyjä.

Jäteongelmien kanssa painiskeleva Kiina kieltää muovipussien käytön suurkaupungeissaan

Kiina luopuu vaiheittain myös muovisten kertakäyttöaterimien käytöstä.

Kuvataiteilija pelasti leikkiauton juhannuskokosta: "Minulla on koossa materiaalia loppuelämäkseni"

Anu Tuominen on keräilijä. Hän tietää, miten hienoja löytöjä voi tehdä roskalavoilta ja kirpputoreilta.

Susanna Turusen Eurooppa-kirje: Toivon joulupukilta kansalaiskompetenssia – sivistys on kriisissä

Saat Euroopan unionin sisäpiirijutut kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.

Suu makeaksi joulukuusen neulasilla

Miljoonien joulukuusien neulaset päätyvät joulun jälkeen kaatopaikalle pahentamaan ilmastonmuutosta. Neulasille olisi paljon parempaakin käyttöä, sanovat brittikemistit.

Vanhat kodinkoneet ja autonromut muuttuvat jätteeksi, josta yritykset yrittävät päästä eroon kaikin keinoin – yksi ei ole edes onnistunut siinä

Suomessa vaarallisen jätteen polttoon on ruuhkaa. Moni yritys on saanut luvan luokitella jätettä tavanomaiseksi jätteeksi.

Kaatopaikka pääsi eroon eläimistä – sai erikoisluvan ampua lokkeja

Kaatopaikoilla ammutaan lintuja erikoisluvan turvin. Pitkän linjan lintuharrastaja ihmettelee ampumisen syytä.

Enää pari prosenttia jätteestä päätyy kaatopaikalle – lajittelu ja kierrätys ei ole turhaa

Vielä kymmenen vuotta sitten Meri-Lapissa kaatopaikalle loppusijoitettiin 60 prosenttia jätteistä.

Lakkouutinen ei tavoittanut kaikkia Topinojan jätekeskuksen asiakkaita – LSJH käännyttää kymmeniä asiakkaita tunnissa

JHL:n ja Jytyn lakko Turun kaupunkia ja kaupungin konserniyhtiöitä vastaan päättyy perjantaina puoliltaöin.

Nilsiän mopoilualueen rakentamiselle talkooavustus Kuopion kaupungilta

Alueen rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa Nilsiän urheiluautoilijat.

Kontiosuolle tulossa iso maankaatopaikka – YVA-menettely alkaa

Joensuun nykyiset maankaatopaikat ovat täyttymässä.

Vaasalaisten apua tarvitaan Suvilahden vanhan kaatopaikan kehittämiseen

Viiden vuoden kuluttua aluetta voidaan käyttää erilaisiin virkistystarkoituksiin.

Pikamuoti koukuttaa ja on sisäsiisti tapa hallita tunteita – Professori: Se vertautuu pikaruokaan ja kertakäyttökulttuuriin

Ylen toimittaja Marjut Mäntymaa tietää entisenä vaatemyyjänä pikamuodin olevan ongelma, mutta edelleen aika ajoin sortuu siihen. Miksi? Katso video.

Aidon omenasiiderin tekijät metsästävät omenoita hylätyiltä pihoilta – "Semmoisia makuja ei löydy mistään muualta"

Käsityönä tehtävän siiderin raaka-aineeksi sopivat myös muuten kaatopaikalle joutuvat omenat. Harrastus on lisääntynyt.

Ruokajätteen kierrätystä vastustettiin vielä 90-luvulla: "Onhan siellä kaatopaikalla tilaa" – nyt Suomen jätehuolto on uuden haasteen edessä

EU:n kiristyvät kierrätystavoitteet ovat tuomassa merkittäviä muutoksia jätehuoltoon. Tehtävä ei ole helppo, sillä se vaatii toimia lähes kaikilta.

Uskomaton teko: Vuoden jätteet hillopurkissa – jätteetön elämäntapa vaatii paljon työtä, tässä 5 yksinkertaista vinkkiä alkuun pääsemiseksi

Suomessa enää pieni osa jätteestä päätyy kaatopaikalle, mutta riittäisikö pieni hillopurkki kokonaisen vuoden jätteille?

Pietarsaaren kaatopaikalla paloi taas

Samalla kaatopaikalla paloi vain muutama viikko sitten viimeksi.

Suuren jäterengaspalon jälkivartiointikin on iso urakka: kaatopaikalla on käytävä 6 tunnin välein 11 päivän ajan

Poikkeuksellisen pitkä vartiointiaika johtuu siitä, että kasan uudelleensyttymisen riski on suuri.

Kaatopaikkojen ilmastolle haitalliset kaasupäästöt ovat huvenneet kolmannekseen – "Vanha kaatopaikkaaminen on ollut melkoinen ilmasto-ongelma"

Päästövähennysten jatkumiselle avainasemassa ovat muovi ja biojäte, jotka tuottavat jätteenpoltossa paljon päästöjä.

Pietarsaaren suuri jäterengaspalo syttyi ilotulitteesta – nuoret soittivat itse hätäkeskukseen

Palosta levisi varhain aamulla vaarallista savua kaupungin suuntaan.

Uusi sisustustrendi nousee roskiksista – koteihin kannetaan nyt kaatopaikkakamaa, joka ei kelpaa edes kirpputorille

Romuja sisustuselementeiksi jalostava trash design on ollut näkyvästi esillä Kouvolan asuntomessuilla.

Kanadan poliisi ymmällään: Oudosta murhasarjasta epäilty mieskaksikko kateissa jo toista viikkoa

Viranomaiset ovat lopettaneet etsinnät pohjoisessa Manitobassa tuloksettomina. Poliisille tulleen vihjeen mukaan murhista epäillyt olisi nähty kaatopaikalla York Landingin pikkukylässä sunnuntaina.

Vanhaa kaatopaikkaa valjastetaan moottoriurheilunäyttämöksi Keuruulla

Toiveissa on, että ensi talvena Talvisalon vanhalle kaatopaikalle rakennettavalla radalla ajettaisiin jo rallisprinttiä. 

Vieraslajien hävittämiseen etsitään tehokkaita keinoja

Eri kasvilajit maatuvat ja häviävät eri tavalla. HSY selvittää parhaillaan vieraslajien kompostoimista etsien tehokkaimpia tapoja.

Rata-alueen remontti näkyi myös kasvaneissa jätemäärissä Ylivieskassa

Jätehuoltoyhtiö Vestian kokonaisjätemäärä kasvoi huimasti viime vuonna.

Kuvatarina Venäjän jätesodasta: Moskovalaiset nuoret taistelevat jättimäistä jätevaltiota vastaan

Moskovan laidalta löytyy harvinainen vapaaehtoisten pyörittämä kierrätyskeskus.

Vanhoja kaatopaikkoja syynätään pohjavesien suojaamiseksi

Hämeen ely-keskus tutkii edelleen käytöstä pois jääneitä kohteita, joissa maahan on voinut päästä pohjavesille vaarallisia aineita.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle