Uusimmat artikkelit
Moni ajattelee lyövänsä rahoiksi sähkötupakkaa diilaamaalla, mutta voikin joutua itse rikoksen uhriksi – nuorimmat myyjät 8-vuotiaita
Nuorten laiton sähkötupakan käyttö työllistää poliisia yhä enemmän. Vapetuksen ympärillä on paljon piilorikollisuutta, josta poliisin tietoon tulee vain jäävuoren huippu.
Nikotiinipussien hinta nousemassa roimasti – katso, miten hallituksen veroratkaisut vaikuttavat erihintaisiin tuotteisiin
Hallituksen esitys tupakkaverolain muuttamisesta nostaisi toteutuessaan suosittujen nikotiinipussien vähittäismyyntihintaa 40–50 prosenttia rasialta.
Tupakoimattomuutta edistävältä järjestöltä suorat sanat nikotiinipussien valmistuksen aloittamisesta Suomessa: ”Lyö korville lain tavoitetta”
Suomessa ei ole valmistettu nikotiinituotteita kahteenkymmeneen vuoteen. Nyt nikotiinipussien tuotanto on alkamassa Pietarsaaressa. Kaupungille se on iloinen asia.
Nikotiinipusseja aletaan valmistaa Suomessa – alkuvaiheessa tavoitteena 40 miljoonan pussin vuosituotanto
Tuotanto alkaa Pietarsaaressa, minne investoi ruotsalainen Habit Factory. Yhtiön tavoitteena on työllistää 150 työntekijää.
Sulaymon Tajudeenia harmittaa, kun vauvaa odottava vaimo joutuu nukkumaan sohvalla naapurin takia: ”Meidän grillaamiseen puututtiin heti”
Terveydensuojeluviranomainen voi velvoittaa vuokranantajan korjaamaan tilanteen, jos tupakansavusta aiheutuvia ongelmia ei muuten saada ratkaistua.
Nikotiinipussien myynti Suomessa romahdutti nuuskan salakuljettamisen
Tullin tekemät nuuskatakavarikoinnit ovat vähentyneet merkittävästi kuluneen vuoden aikana. Valvontaa on yhtä paljon kuin aiemmin, mutta salakuljetustapauksia on aikaisempaa vähemmän.
Nuoret sopivat ”vape-treffejä” tahallaan koulun sisätiloihin Porissa – rehtorin mukaan sähkötupakkatuotteita takavarikoidaan päivittäin
Meri-Porin yhtenäiskoulun rehtori lähestyi oppilaiden vanhempia viestillä hiljattain.
The Guardian: Pääministeri Rishi Sunak yrittää tehdä Britanniasta savuttoman tuleville sukupolville
Hallituksen tiedottaja kertoi uutistoimisto Reutersille, että Britannian tavoitteena on olla täysin savuton maa vuoteen 2030 mennessä.
Nikotiinin käyttö vaikeuttaa jo opetusta – koulutuspäällikkö: ”Nuorilla ei kerta kaikkiaan keskittyminen riitä”
Turun ammatti-instituutin koulutuspäällikkö Kalle Ojanen kertoo, että roskistsekkausten perusteella nikotiinituotteita käytetään oppilaitoksen alueella paljon.
”Jos tulee syöpä, sitten hävettää” – Emilia Järvelä on savuttomaksi pyrkivän Suomen viimeisiä polttajia
Suomi on asettanut tavoitteekseen olla savuton vuonna 2030. Tavoite on koko ajan lähestynyt, mutta yhä moni polttaa.
Nuorten nikotiinituotteiden käyttö on kääntynyt nousuun – jopa yläkouluikäisistä moni käyttää nikotiinipusseja lähes päivittäin
Juuri julkaistu THL:n kyselytulos paljastaa myös nikotiinipussien käytön olevan arkea etenkin ammattia opiskelevien nuorten miesten joukossa.
Moni jää koukkuun, kun yrittää päästä nuuskasta eroon nikotiinipusseilla – nyt niiden hintaa halutaan nostaa ja maut mahdollisesti kieltää
Käyttäjät suitsuttavat nikotiinipussien olevan terveellisempi vaihtoehto nuuskalle. THL:n erityisasiantuntija ei allekirjoita väitettä. Nikotiinipussien myynnistä on tulossa nykyistä säädellympää.
Nikotiinipussit ovat tulleet kesän aikana kauppoihin, mutta myynti on varsin maltillista
Nikotiinipussien myynti on kasvanut, kun ne vapautuivat keväällä myös kauppoihin. Mikään jättihitti ne eivät kaupoissa kuitenkaan ole, kertovat kauppaketjut.
Oulu kampanjoi kalatarroilla roskaamista vastaan tänäkin vuonna
Mahanpuruja muovista -kampanjassa kaivonkansia merkitään kalatarroilla, jotka muistuttavat siitä, että katujen roskat päätyvät suoraan vesistöön.
Tulli: Ruotsista salakuljetettu yli 20 tonnia nuuskaa Tornion kautta – ”Tämä on yksi Suomen suurimmista nuuskajutuista”
Tulli on tutkinut laajaa nuuskan salakuljetukseen ja levitykseen liittyvää rikoskokonaisuutta, jossa Tornion kautta on kuljetettu nuuskaa ainakin Pirkanmaalle. Veroja on vältetty miljoonia euroja.
Tulli: Salakuljetettua nuuskaa ja savukkeita levitetty satojen tuhansien eurojen arvosta Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla
Tulli epäilee, että nuuskat on tuotu Ruotsista ja savukkeet pääasiassa Baltian maista. Epäiltyjä on parisenkymmentä.
Poliisi havaitsi uuden ilmiön: nuoret kauppaavat sähkötupakan imuja ja velkoja peritään väkivalloin
Oulussa poliisi on huolissaan sähkötupakkaan liittyvästä velkojen perinnästä. Helsingissä tätä ei tunnisteta, mutta ilokaasun käyttöä kuvaillaan ”pirulliseksi ongelmaksi”.
Pedersöre ja Uusikaarlepyy eivät ole savuttomia kuntia – asiaan saattaa kuitenkin tulla muutos
Valtaosa Suomen kunnista on virallisesti savuttomia. Pohjanmaalla Pedersöre ja Uusikaarlepyy eivät ole tehneet tupakointia koskevia päätöksiä.
Nuuskaaminen on Pohjanmaalla kaksi kertaa suositumpaa kuin muualla Suomessa – ”Työsarkaa todellakin riittää”, arvioi asiantuntija
Myös nikotiinipussien markkinoille tulo on ongelmallinen. Ne aiheuttavat jopa savukkeita tehokkaammin riippuvuutta, suuren nikotiinimäärän takia.
Suomesta halutaan savuton – kerro, miltä tuntuu röökata, kun yhteiskunta ympärillä paheksuu
Noin joka kymmenes aikuinen tupakoi päivittäin. Osa suomalaisista käyttää sähkötupakkaa ja nuuskaa. Teemme juttua siitä, millaista on käyttää nikotiinituotteita Suomessa.
Alkoholia nuorille välittänyt mies jäi kiinni Mikkelissä – nuoret tunsivat nimeltä
20-vuotiasta miestä epäillään alkoholirikoksesta.
Nuorten päihdekysely kertoo: sähkötupakan käyttö on yleistynyt, mutta huumeet eivät ole isosti näkyvillä Seinäjoella
Seinäjoen kaupunki kysyi nuorilta ja aikuisiltakin päihteiden saatavuudesta ja käytöstä. Etenkin tupakkatuotteita näyttää nuorten olevan helppo saada.
Makukortti on leivontahyllyn outolintu, ja suurimmat kauppaketjut suhtautuvat siihen nyt eri tavoilla – taustalla kiristynyt tupakkalaki
Kaupoilla oli huhtikuun loppuun asti siirtymäaikaa myydä varastossa olevia makukorttejaan, mutta kortteja löytyy yhä hyllyistä, koska käyttötarkoitusta on muutettu.
Vahvat nikotiinipussit kielletään parin viikon päästä – kieltoon liittyy kuitenkin porsaanreikä, jota ei pystytä valvomaan
Tietty nikotiiniyläraja on jo pöydällä virkamiesten suunnitelmissa.
Väitös: tupakointi lisää riskiä sairastua vaikeaan myyräkuumeeseen
Myyräkuumetartunnan saa hengittämällä pölyä, joka on saastunut sairastuneiden metsämyyrän eritteistä. Suomessa tehdään vuosittain 1 000–3 000 myyräkuumediagnoosia.
Nuorten suosiman ”valkonuuskan” markkina villiintyi, kun laintulkinta muuttui yllättäen – tuonti kiihtyy ja nikotiinipusseja saa jo kaupoista
Laintulkinnan yllättävä välitila on tuonut aiemmin laittomat ”valkonuuskat” jo osaan R-kioskeista ja K-kaupoista. Ulkomaisissa verkkokaupoissa nikotiinipussien laillisuutta markkinoidaan voimakkaasti.
Päijät-Hämeessä on levitetty suuri määrä Virosta ja Latviasta salakuljetettua tupakkaa – savukkeissa myös tuoteväärennöksiä
Savukkeiden tuonti Suomeen etsii uusia reittejä, kun liikenne Venäjälle hiljeni.
Suomeen on tuotu laittomasti lähes kuusi miljoonaa savuketta, epäilee Tulli – tutkitaan kahden miljoonan euron törkeänä veropetoksena
Virosta ja Latviasta on tuotu kaupallista rahtiliikennettä hyödyntäen Suomeen levitykseen huomattava määrä savukkeita.
Sähkötupakka höyryää jopa lasten huulilla – nuorimmat vapettajat ovat vasta kakkosluokkaisia
Kouluilla ja oppilaiden vanhemmilla ei ole vielä tarpeeksi tietoa sähkötupakan vaaroista.
Nikotiinipussien valvonnassa syntyi tyhjiö: Vahvoja nikotiinipusseja saa nyt tuoda maahan, mutta tupakkalain uudistus voi laittaa sille stopin
Aiemmin lääkkeeksi luokiteltuja nikotiinipusseja käytetään usein nuuskan tavoin. Niiden valvonta halutaan kirjata valmisteilla olevaan tupakkalakiin.
Salakuljetuksesta tuomittu kertoi kaupan myyneen nuuskaa salakuljettajille yöaikaan ja ylihintaan
Ensikertalaiset tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Veroja koitui maksettavaksi yli 300 000 euroa.
Puolueiden puheenjohtajilta tyrmäys nuuskan maahantuonnin kiellolle – osa väläyttää jopa myynnin sallimista
Ylen vaalikyselyyn vastanneista puolueiden puheenjohtajista yksikään ei kannattanut nuuskan maahantuonnin täyskieltoa. Tällä hetkellä nuuskaa saa tuoda Suomeen enintään kilon päivässä.
Unelma nikotiinittomasta Suomesta on kallis lahja Ruotsille – nuuskarallista valuu noin sadan miljoonan euron verotulot länsinaapuriin
Kysyimme nuuskaralliseudulla asuvien mielipidettä: monen mielestä nuuskan laillinen myynti Suomessa on kannatettava ajatus etenkin verohyötyjen vuoksi.
Nuuskalle esitetty täystuontikielto ei lopettaisi sen käyttöä eikä kaupittelua, uskovat nuoret
Nuuskaaminen on lisääntynyt Suomessa ainakin vuodesta 2010 lähtien. Nuorten mukaan nuuskaa on helposti saatavilla sosiaalisen median kautta. Ministeriön työryhmä esittää nuuskan matkustajatuonnin kieltämistä.
Nuorten päihteidenkäyttö on vähentynyt Siilinjärvellä – Pohjois-Savossa huolena on etenkin päihteiden välitys
Pohjois-Savon päihdetilannekysely on toteutettu maakunnallisena kaksi kertaa. Siilinjärvi havahtui omiin tuloksiinsa kaksi vuotta sitten ja ryhtyi toimiin.
Kun opiskelija istuu kirjastossa pänttäämään, hän asettaa pöydälle yhä useammin myös nuuskarasiansa
Nuuskaaminen on yleistynyt nuorten korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa.
Nuuskan salakuljetuksesta yli 3 miljoonan euron vahingonkorvaukset
Lapin käräjäoikeus tuomitsi viisi henkilöä erimittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi heidän on maksettava valtiolle korvaus vältetyistä veroista.
Heikki Hiilamon kolumni: Mitä tunnettu ympäristöjärjestö ja tupakkateollisuus hommaavat keskenään?
Pidä Saaristo Siistinä ry toimii puhtaan luonnon puolesta, Philip Morris markkinoi savukkeita, jotka tappavat käyttäjiään. Miksi veneilijöiden ympäristöjärjestö ja tupakkateollisuus tekevät yhteistyötä?
Nuuskan hinnankorotuksesta on tulossa ennakoitua pienempi – Ruotsin rajalla tilannetta seurataan tarkasti
Ruotsin hallitus kaavailee tupakkatuotteisiin kolmen prosentin korotusta ensi vuodelle. EU olisi halunnut nuuskan hintaan roiman korotuksen.
Uusi-Seelanti asteittain savuttomaksi – tiukan tupakkalain ikäraja nousee vuosittain
Vuoteen 2025 mennessä saarivaltiosta on määrä tehdä kokonaan savuton. Ensi vuonna alle 15-vuotiaat eivät saa ostaa tupakkaa.
Tulli paljasti ammattimaisen nuuskan salakuljetuksen Ruotsista Suomeen – veronkiertoa arviolta 700 000 euron arvosta
Torniossa ajoneuvoilla ja veneillä rajan yli salakuljetettu nuuska on päätynyt myyntiin pääosin Etelä-Suomeen. Tullin mukaan salakuljetetun nuuskan määrä ei suinkaan ole suurin viime vuosina tutkintaan päätyneistä tapauksista.
Joensuun kaupunki kieltää nikotiinituotteet liikuntapaikoilla
Urheilu- ja liikuntapaikoille tulee syksyn aikana nikotiinikiellosta muistuttavia tarroja.
Tutkimus: Lapset, joiden vanhemmat hengittivät tupakansavua, sairastuvat todennäköisemmin astmaan
Tutkimus todistaa, että tupakka voi vahingoittaa sille altistuneen ihmisen lapsenlapsen terveyttä.
Nikotiinituotteiden käytön vähentämiseen tähdännyt kampanja jatkuu Riveriassa – kampusmestarin mukaan vaikutukset ovat olleet positiivisia
Kampanjalla kannustettiin nuoria vähentämään nikotiinituotteiden käyttöä antamalla mahdollisuus jättää ne lukolliseen kaappiin koulupäivän ajaksi. Kampanja lisäsi avointa keskustelua nuorten kanssa.
Kanta-Hämeessä on tänä kesänä voimassa tupakointikielto yleisillä uimarannoilla
Tupakointikiellolla suojataan erityisesti pieniä lapsia passiivisen tupakoinnin haitoilta. Lisäksi halutaan vähentää roskaantumista.

Nuuskaa salakuljettaneille vaasalaismiehille ehdollista vankeutta ja kymmenien tuhansien veroseuraamukset
Miehet velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan Verohallinnolle korvauksena lähes 70 000 euroa.

Nuoret kokevat nikotiinipussit terveystuotteeksi – terveysjärjestöt puhuvat myrkystä, jonka markkinointi pitäisi kieltää kokonaan
Nuuskan ja tupakan vieroitukseen tarkoitettujen nikotiinipussien käyttö on lisääntynyt. Viranomaiset ja terveysjärjestöt ovat asiasta huolissaan, sillä pelkona on, että nuoret jäävät nikotiinikoukkuun.
Kasassa jo 53 600 tumppia – itsekin tupakoiva Arja Grek suuttui nurmikolla lojuvista natsoista ja alkoi siivota
Lakiuudistus voi pian velvoittaa tupakkayhtiöt järjestämään kaduille tumppiroskikset ja maksamaan kustannukset maatumattoman jätteen aiheuttamisesta.
Tupakointi leikkikentillä ja yleisillä uimarannoilla kielletään toukokuun alusta alkaen
Uuden lain tavoitteena on suojata erityisesti pieniä lapsia. Lisäksi halutaan vähentää roskaantumista ja ympäristöhaittoja.
Vaarallinen ilmiö: alakoululaiset käyttävät sähkötupakkaa – karkin tuoksu houkuttaa lapsia, eivätkä vanhemmat huomaa
Sähkötupakassa käytettäviä makuja tilataan tai tuodaan ulkomailta, koska Suomessa ne ovat kiellettyjä. Kuraattorin mukaan lapset kertovat, että sähkötupakan käytöstä saa helpotusta ahdistukseen.