Uusimmat artikkelit
Laura Frimanin kolumni: En voi sietää taidetta, josta en ymmärrä mitään
Laura Friman kirjoittaa taiteen ymmärtämisestä.
Äänestääkö eri puoluetta, jos keskustelee toisin ajattelevan kanssa? Kuunteleminen ei tarkoita omasta mielipiteestä luopumista, sanoo Mari K. Niemi
Pyrkimys ymmärtää ei tarkoita hyväksymistä.
Yy, kaa, koo! Raz dva tri -kielikurssilla opittiin puhumaan venäjää
Raz dva tri oli massiivinen kaksivuotinen venäjän kurssi
Suomen kielen oppiminen voi käydä ihan leikiten
Maahanmuuttajat oppivat suomea leikkimällä
Pozaluista seurasi Heikki Kinnusen kielimatkaa Neuvostoliittoon
10-osaisessa sarjassa opiskeltiin venäjää.
Nael kummi – Heikki Kinnunen opettelee matkailijan viroa
Kahdeksanosaisen Nael kummi -sarja vuodelta 2002
Tietoisku: Ilkivallantekijä
Vuonna 1979 valmistunut tietoisku piirtää muotokuvan ilkivallantekijästä ja kertoo, että ratkaisun avaimet hänen käytöksensä muuttumiseen ovat meidän käsissämme.
Saunaseura saunan asialla
Saunaseura on tutkinut ja tuonut esiin saunaperinnettä.
Löylynheiton MM-kisat
Saunomisen MM-kisat saivat elokuussa 2010 traagisen lopun, kun finalisteista toinen kuoli ja toinen joutui sairaalahoitoon.
Ansa ja Oiva psykiatrin vastaanotolla
Psykiatri on saapunut selvittämään Ansan ja Oiva ystävyyden ongelmia. Psykiatria kiinnostaa mistä Oivan kenkä puristaa.
Katti Matikainen tutustuu nykytaiteeseen Kiasmassa
Katti Matikainen Kiasmassa
Kotisaunan lauteilla
Saunassa on synnytty, kuoltu ja lemmitty.
Timo Turunen: Äideistä parhain
Turunen oli Tenavatähti-kisan yleisösuosikki vuonna 1990.
Sauna – totuus saunasta, totuus suomalaisista
Sauna on osa suomalaista identiteettiä.
Syöpäsairaan viimeiset kuukaudet - uusi elämä tuntemattoman edessä
Jaana Lammi oli kolmekymppinen, kun hän sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Siitä huolimatta hän heräsi omien sanojensa mukaan vielä uuteen elämään ja uuteen maailmaan.
Läpiveto: Tunnistusrivi
Yhdennäköisyys hämää valvovaa viranomaista.
Sauna - Bad
Lyhytelokuva Helsingin Vallilan yleisestä saunasta.
Velipuolikuu: Laskiämpäri
Kommunikointi ei aina ole helppoa, etenkään perheen kesken.
Meän kieltä hoon päältä
Tornionjokilaakson murretta eli meänkieltä puhutaan rajan molemmilla puolilla. Ruotsi-Suomen viimeinen todellinen tukikohta on Tornionjoen ympäristö Suomessa ja Ruotsissa.
Pohojalaaset tuloo!
Trossaamisen, näyttämisen ja komeuden maakunta esittäytyy Etelä-Pohjanmaan murreohjelmassa. Oppaana pohjalaiseen kansanluonteeseen toimivat mm. murreankkurit.
Saunasta sisua
Saunominen on sekä taidetta että tiedettä.
Ommoo kieltä Riäkkylästä
Karjalaisen elämäntavan mestarit pohjoiskarjalaiset sekoitetaan jatkuvasti savolaisiin. Mie-sie -kielen taitajat kokevat kuitenkin olevansa karjalaisia.