Uusimmat artikkelit
Sähköpolttoaine toimii traktorin tankissa – Suomessa kehitetty dieselin korvaaja on merkittävä kehitysaskel
VTT:n ja sen kumppaneiden kehittämä polttoaine sopii vaikeasti sähköistettäviin kulkuneuvoihin. Dieselkäyttöisen traktorin tankkiin sitä voi laittaa ihan sellaisenaan.
Hailuodossa ajettu herkällä luontoalueella moottoriajoneuvoilla luvatta – maastoon jäänyt syviä jälkiä
Luvattomat maastoajot on havaittu nyt elokuussa, mutta todennäköisesti sitä on tapahtunut pidempään. Havaintoja on muun muassa Hailuodon Hannuksenlammen ympäristöstä, joka kuuluu Natura 2000 -verkostoon.
Suomalaiset innostuivat matkailuautojen tuunaamisesta, tekniikkaa opetellaan Youtubesta: "Kun hommasta tykkää, voi tehdä mitä haluaa"
Tässä jutussa kerromme, mistä on kyse uudessa kotimaanmatkustuksen trendissä.
Varusmiehiä kuljettanut bussi syttyi tuleen harvinaisen laturipalon takia, mutta oven olisi pitänyt silti aueta
Kyydissä olleet 40 varusmiestä poistuivat ajoneuvosta ikkunoiden kautta, koska linja-auton ovet eivät auenneet. Tältä bussissa näyttää nyt.
Katalysaattorivarkaita taas liikkeellä – poliisi kehottaa soittamaan hätäkeskukseen, jos autojen lähellä liikkuu yöllä outoja kulkijoita
Varkauksien ehkäisemiseksi kannattaa ajoneuvo sijoittaa paikkaan, jossa on hyvä valaistus sekä muuta liikennettä ja liikkujia. Katalysaattoreja anastetaan, koska ne sisältävät jalometalleja.
Poliisi pyytää havaintoja Vantaalla perjantaina tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta – kuski ajoi lapsen päälle ja pakeni
Paikalla olleiden lasten mukaan kyseessä oli valkoinen Honda-merkkinen hatchback-mallinen auto, jossa oli takana musta raita.
Varkaat ovat jälleen sahanneet katalysattoreita irti autoista Joensuussa
Poliisin mukaan varkaudet ovat kohdistuneet tietyn merkkisiin henkilöautoihin.
Saako moottorikelkalla ajaa minkä tahansa järven jäällä? Yleinen kulkuoikeus ei kumoa annettuja rajoituksia
Moottoriajoneuvolla saa kulkea järven jäällä, mutta rajoitukset tulee ottaa huomioon. Osa rajoituksista koskee koko järveä, ei vain osaa siitä.
Mikkelissä varastettiin katalysaattorit Saksalassa, Lehmuskylässä ja Kaukolassa
Poliisi sai tiistain aikana Mikkelissä kaksi samankaltaista ilmoitusta, jotka paljastuivat katalysaattorivarkauksiksi.
Uusi kokeilu onnistui: Pienet puiset lätkät vähensivät autoteiden urautumista
Elokuussa alkaneen kokeilun ideana oli saada tasattua katujen kulutusta niin, että katuihin muodostuviin uriin ei tarvitsisi tehdä paikkauksia niin useasti.
Puolustusvoimien käytetyn materiaalin huutokauppa Tervolassa tuotti noin 450 000 euroa
Päivän aikana kaupaksi menneestä materiaalista saatu tuotto menee lyhentämättömänä Puolustusvoimille.
Sorastuskone kärähti Sievissä, syynä turvepöly moottoritilassa
Sievissä puoliperävaunun lavetin kyydissä ollut sorastuskone syttyi palamaan maanantaina iltapäivällä. Palo sattui koneen moottoritilassa.
Henkilöautojen katalysaattorivarkaudet lievässä laskussa Pirkanmaalla – kohteena usein hieman vanhemmat autot
Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla on poliisille ilmoitettu tänä vuonna 205 katalysaattorivarkautta.
Viikonloppujen kokoontumisajoissa poltetaan kumia isolla porukalla
Kokoontumisajoja järjestetään joka viikonvaihde jossakin päin Hämettä. Kruisingit tosin järjestetään usein jopa yöaikaan.
Suositun Mathildedalin kylän läpi kulkeva tie muuttuu kylätieksi – kevyelle liikenteelle tulee lisätilaa
Mathildedalin kylätie on ensimmäinen kylätiekohde Varsinais-Suomessa. Kylätiellä autot ohjataan keskelle tietä. Piennar on kevyen liikenteen aluetta.
Länsi-Uudellamaalla on viety alkuvuoden aikana autoista jo yli 100 katalysaattoria
Poliisin mukaan katalysaattoreita varastetaan yleensä öiseen aikaan parkkipaikoille tai kadun varsille jätetyistä autoista.
Koululaiskuljetuksessa ollut pienoisbussi paloi kokonaan: bussi syttyi ajon aikana palamaan
Kyydissä oli kuljettaja ja yksi lapsi, mutta he pääsivät ulos autosta vahingoittumattomina.
Kuolonkolari Vihdissä – liikenne oli poikki kuusi tuntia
Onnettomuushetkellä satoi vettä ja tien pinta oli sohjoinen.
Ilmastosta huolestunut Mikko Laak tankkaa biokaasua henkilöautoonsa – EU kuitenkin kieltänee tällaisten autojen valmistuksen
Asiantuntijoiden mukaan biokaasulla kulkeva auto pääsee parhaimmillaan mittauksissa sähköauton kanssa samalle viivalle hiilidioksidipäästöjen suhteen.
Moottoripyörä oli ilman liikennevakuutusta talven tallissa, lasku 7 400 euroa – lakiuudistuksen myötä laiminlyönneille tuli huikea hintalappu
MOT:n selvitys osoittaa, että pakollisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seuraamukset voivat kohota yli 10 000 euroon. Viisi vuotta sitten uudistetussa laissa kuitenkin puhutaan kohtuullisesta vakuutusmaksua vastaavasta maksusta.
Kainuun sote tasapainottelee autoasioissa määräyksien sekä keliolosuhteiden ja kustannusten välissä
Laki velvoittaa, että hankittavista autoista 20 prosentin pitää olla matalapäästöisiä.
Äidit ja isät tarttuivat toimeen – uhkailun kohteeksi joutuneet mopoilijat saavat oman mopotallin Imatralla
Mopotallin toiminnasta vastaa Imatran kaupunki. Kaupunki on kartoittanut mopotallille paikkaa Mansikkalasta ja Vuoksenniskalta.
Kolmen auton peräänajo Saariselällä – ei henkilövahinkoja
Onnettomuusautoissa oli yhteensä kahdeksan henkilöä. Kaikki pääsivät itse ulos autoista, kertoo Lapin pelastuslaitos.

Suomessa suututtavat sähköpotkulaudat ovat Washingtonissa pilkahdus paremmasta – Yhdysvallat hukkuu jo autoihin
Arkea maailmalta: Elokuvat ja tv-sarjat antavat Yhdysvalloista harhaisen kuvan. Niissä on aivan liian vähän autoja, sillä mukavuudenhalu ei ole seksikästä, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Auto törmäsi lyhtypylvääseen Posiolla
Kuljettaja oli poistunut paikalta ennen viranomaisten saapumista.
LM: Bensan hinnan kallistuminen nostamassa kilometrikorvausta ensi vuonna
Verovapaita kilometrikorvauksia maksetaan runsaat miljardi euroa vuodessa ja niitä saa vuosittain yli 800 000 ihmistä, LM kertoo.
Rekan nosto sulki valtatien liikenteen Juuassa
Rekka suistui ojaan varhain perjantaina aamulla, ja ajoneuvon nosto kesti useita tunteja. Noston ajan liikenne kulki Vuokontien kautta.
Vuoden poliisilla Teppo Rainiolla on yksi huoli ylitse muiden: "Erityisesti nuoret kuljettajat ovat tämän paineen alla haavoittuvaisia"
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio valittiin Vuoden poliisiksi 2021. Rainio kantaa huolta liikenteessä olevista nuorista kuljettajista. Riskinotto näkyy Rainion mukaan huomionhakuisuutena.

Maailmanmestari Samuli Aro testasi sähköenduropyörää kilpailussa – akku loppui yllättäen kesken ja kisaa jouduttiin lyhentämään
Enduron viisinkertainen maailmanmestari Samuli Aro testasi, miten sähköenduropyörä käyttäytyi kilpailuolosuhteissa. Teoria ja käytäntö eivät kulkeneet täysin käsi kädessä, mutta Aro uskoo sähköpyörien olevan tulevaisuutta.
Kamuxin oikaistu liikevoitto putosi liikevaihdon kasvun kiihtyessä
Takapakkia tuli kaikissa vaihtoautoyhtiön toimintamaissa, erityisesti Saksassa.

Sinäkin olet luultavasti törmännyt Simo Riikosen taiteeseen, vaikket ehkä sitä huomannut: "Ei tarvinnut olla hyvä, riitti että oli paras"
Simo Riikosta pidetään yhtenä autotaidemaalauksen uranuurtajista. Taiteilijan pitkästä urasta on esillä näyttely Nakkilassa.
Bensa kallistui yli psykologisen rajan pääkaupunkiseudullakin – asiantuntija: "Kannattaa totutella, jos kaksi euroa tuntuu pahalta"
Raakaöljyn nopea kallistuminen nostaa polttoaineiden hintoja. Ensi keväänä bensa voi olla halvempaa kuin nyt, mutta tulevaisuudessa todennäköisesti ei, sanoo LähiTapiolan ekonomisti Hannu Nummiaro.
Risto Laine kehitti Sport 2000 -luokasta niin suositun, etteivät kaikki autot mahtuneet kisoihin – rakettimaista nousua seurasi yhtä nopea tuho
Risto Laine loi Suomeen 1990-luvulla Sport 2000 -luokan, joka nousi kotimaan suosituimmaksi rataluokaksi. Laine muisteli Tomin Nuoteista -podcastissa luokan nopeaa nousua ja tuhoa.
Yksi ihminen kuoli liikenneonnettomuudessa huoltoaseman pihalla Evijärvellä
Onnettomuudessa olivat osallisina rekka-auto ja polkupyöräilijä.
15-vuotias pakotettiin aseella uhaten autoon ja kehotettiin haukkumaan itseään videolle – taustalla kiista tupakkakauppa-alueista Helsingissä
Helsingin poliisi epäilee kahta 18-vuotiasta ja yhtä 19-vuotiasta miestä törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta. 15-vuotias poika pakotettiin syyskuussa autoon Helsingin Itäkeskuksessa.
Matti Mörttisen kolumni: Pulatalous on kohta täällä – ja jonotamme kuin DDR:ssä
Talous ketjuuntuu. Työ sirpaloituu. Yhteiskunta on myöhässä luodessaan miljoonan luukun maailmaan yhden luukun palveluja, pohtii Mörttinen.
Biokaasu olisi nopea keino hillitä liikennepäästöjä, mutta EU:ssa sille ei lämmetä – kaasutankkaukseen päästäneen lähivuosina myös Lapissa
Biokaasun elinkaaripäästöt voivat olla parhaassa tapauksessa jopa negatiiviset. Biokaasulla toimiva auto voisi olla yhtä ympäristöystävällinen kuin sähköauto mutta halvempi.
Lastia tyhjentämässä ollut kuorma-auto kaatui kyljelleen Kemissä
Kuorma-autosta valui maahan polttoainetta, jonka pelastuslaitos siivosi pois. Tilanteesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.
Amir Bedir tienaa, kun tuntemattomat käyvät hänen Hyundaillaan Kolilla – autojen vertaisvuokraus on yhä harvinaista suuressa osassa Suomea
Autojen vertaisvuokraus on edelleen vähäistä Suomessa. Yksittäisille autonomistajille se on kuitenkin hyvä kulujen kattaja. Liikenteen sähköistyminen voi lisätä vertaisvuokrauksen suosiota.
Parkkipirkko saattaa poistua Forssan katukuvasta
Päätöksiä pysäköinninvalvonnan lopettamisesta ei ole tehty. Nykyisellä tavalla ei pysäköinninvalvontaa kuitenkaan enää järjestetä Forssassa.
Sähköautoja ensirekisteröitiin Varsinais-Suomessa lokakuussa liki kymmenen kertaa enemmän kuin viime vuonna
Samaan aikaan bensiini- ja dieselkäyttöisten autojen ensirekisteröintien määrä putosi tuntuvasti. Kaiken kaikkiaan autoja ensirekisteröitiin lokakuussa noin sata viime vuotta vähemmän.
Yksi kuoli henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Lohjalla
Torstaiaamuna valtatiellä 25 tapahtunut henkilöauton ja kuorma-auton kolari vei yhden ihmisen hengen. Lisäksi yksi ihminen loukkaantui. Tie on suljettu liikenteeltä ja käytössä on kiertotie.
Poliisi pyytää havaintoja autoilijasta, joka osui suojatietä ylittäneeseen lapseen Lohjalla
Autoilija oli ensin pysähtynyt suojatien eteen, mutta lähtenyt yllättäen kiihdyttämään vauhtia ja osunut tietä ylittäneeseen lapseen.
Mika Arpiainen todisti Niki Laudan vakavaa onnettomuutta varikolla: "Se oli todella järkyttävä tilanne"
Mika Arpiainen voitti radalla ja rallissa. Hän muistelee Tomin Nuoteissa -podcastissa, miten media ei arvostanut autourheilua vielä 1970-luvulla.
Poliisi haluaa mopomiiteistä virallisia tapahtumia, vetoaa hengenvaarallisiin tilanteisiin – Mopoilevien nuorten pj: Ei tule koskaan onnistumaan
Poliisin ja Tukesin mukaan tilaisuuden järjestäjä on vastuussa viranomaisille ilmoittamisesta sekä turvallisuudesta. Spontaanisti ja puutteellisesti järjestetystä tilaisuudesta voi joutua vahingonkorvaus- ja jopa rikosvastuuseen.
Rekka syttyi tuleen kesken ajon 13-tiellä Mikkelissä
Pelastuslaitos sai neljän aikaan tiistai-iltapäivällä hälytyksen liikennevälinepalosta, joka oli syttynyt valtatiellä 13 Mikkelissä.
Kainuu on peräkärrymaakunta – joka neljäs 15 vuotta täyttänyt kainuulainen omistaa peräkärryn, koska sen vuokraaminen on hankalaa
Ylen kyselyn mukaan yksi syy peräkärryn omistamiseen on se, että oma kärry on aina saatavilla eikä kaikkiin tarpeisiin saa vuokrakärryä. Koronaepidemia lisäsi peräkärryjen rekisteröintejä.

Hiilellä grillaus on kielletty, hiilivoimalaa ei – kiinalainen Yunchengin kaupunki elää hiilestä, mutta nyt sitä puhdistetaan päästöistä kovin ottein
Kiina ratsaa yunchengilaisia saastuttajia. Kaupungin puhdistus on jo vähentänyt saastesumua, mutta hiilineutraalius on päästöiltään maailman suurimmassa maassa vasta kaukainen unelma.

Tuukka Taponen, 15, teki suomalaista urheiluhistoriaa – asiantuntijan mukaan F1-unelman toteutumiseen vaaditaan seitsemän miljoonaa euroa
Ysiluokkalaisesta Tuukka Taposesta tuli sunnuntaina ensimmäinen suomalainen kartingin maailmanmestari. Taposen tavoitteena on olla seuraava suomalainen F1-maailmanmestari.
Puolustusvoimat käyttää yhä samoja turvavöitä kuorma-autoissaan, vaikka Raaseporin kuolonkolarin jälkeen ne todettiin liian hankaliksi pukea päälle
Onnettomuudessa neljä vuotta sitten kuoli kolme varusmiestä. Onnettomuustutkinnassa selvisi, että he eivät olleet käyttäneet turvavöitä, koska ne on hankala pukea päälle.