Uusimmat artikkelit
Mikkelissä istutaan neuvotteluhuoneessa tuijottamassa seiniä – tarkoitus on selvittää olisiko ryhmä rennompi virtuaalisen luonnon helmassa
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun tutkimuksen kohteena ovat ryhmät ja se, voiko virtuaalisella luonnolla vähentää esimerkiksi ryhmäjännitystä.
Kymmenen myyttiä ja puolitotuutta unesta – professori kertoo faktoja, joiden avulla voit nukkua paremmin
Totta vai tarua unesta – valmistaudu yllätyksiin.
Harjoitellaan rentoutumista
Toiminnan tavoitteena on käsitellä levon merkitystä ja harjoitella rentoutumaan.
Nukkumiseen liittyy lukemattomia neuvoja – uneton voi tehdä valvomisesta myös mukavaa
Läpi aikojen ihmisillä on ollut erilaisia nukkumistottumuksia. Aamuvirkkujen yhteiskunnassa elää vankkoja mielipiteitä siitä, miten tulisi nukkua. Valvominen voitaisiin nähdä myös rikkautena.
Lepo ja uni ovat elämisen edellytys, mutta niitä ei voi suorittaa
Kun elämä on tasaisesti töyssyistä, ei ole pahitteeksi pitää perusasioista huolta. Sellaisista kuin nukkuminen.
Kuuntele kuinka puuhengittäminen tehdään – metsän tarjoamaan ilmaiseen rentoutumiskeinoon tarvitaan ensin puun lupa
Puuhengitys ei vaadi oikeastaan kuin sen, että menee metsään, etsii sopivan itselleen sopivan puun ja kysyy lupaa hengittämiseen.
Tutkijan mukaan tämä ajatus voi helpottaa työhön paluussa: Loman merkitys palautumiselle on lopulta kuin ylensyönti jouluna
Töissä ja arjessa ehtii myös palautua, lohduttaa Työterveyslaitoksen erikoisasiantuntija Jaana-Piia Mäkiniemi töihin palaavia.
Ensin pandemia, sitten sota – traumaterapeutin vinkki jaksamiseen kaiken keskellä: "Perhoshalauksella voi rauhoittaa itse itseään"
Maailmantilanne on viimeisen kahden vuoden aikana aiheuttanut monessa ihmisessä poikkeuksellisen paljon ahdistusta. Yksi keino helpottaa oloa on oman rintakehän taputteluun perustuva perhoshalausmenetelmä. Keino on kehitetty kriisialueilla.
Upea orgasmi voi jäädä saamatta ja pissa lirahdella housuun jo nuorena – viisi vinkkiä, joilla hellit liian kireitä lantionpohjan lihaksia
Unohda vanhentuneet käsitykset lantionpohjan treenaamisesta!
Palju kuuluu tosifanin arkeen päivittäin – Tiia Lampelan aamu alkaa pulahduksella: "Katselen maisemia ja mietin, että tästä tulee hyvä päivä"
Palju on valloittanut saunakansan sydämet runsaassa 10 vuodessa. Tiia Lampelalle ja Lea Aittolahdelle paljuun pulahtaminen on arjen luksusta.
Retailers relax Covid guidelines
Shops may now drop mask requirements in areas where health authorities no longer recommend their use indoors.
Eastern Finland sees uptick in hospitalisations following restaurant restrictions lift
Restrictions on bars and restaurants were relaxed across the North Savo region last Friday and in North Karelia in September.

Restrictions on gatherings relaxed in Helsinki and Uusimaa region
Two-metre safety distancing and block divisions of auditoriums and other venues are no longer required.
Kelluessaan
Mielihavaintoja veden piirissä ollessa
Friends, flexibility and flowers: How to switch off this summer
After telecommuting from home or a holiday cottage, many people may find it hard to switch off for their summer break.
Iskikö koronaväsymys viime metreillä? 6 vinkkiä, jotka auttavan jaksamaan loppuun asti
Työterveyspsykologin juttusilla on käynyt aiempaa useampi koronavuoden aikana. Myös sairauslomat mieleterveyssyistä ovat lisääntyneet. Kysyimme työterveyspsykologeilta, miten koronaväsymystä voi torjua.

Hartwall vetää myynnistä rentoutusjuomaa
Karhunvatukka-laventelijuoma sisältää synteettistä L-teaniinia. Se on kielletty EU:n uuselintarvikeasetuksessa.
Watch: Ringed seal pup relaxes in sun
The annual count of endangered Saimaa ringed seal nests is underway.
Oranssi vesipullo, tauteus, kuminauha ja kiinalaisten kadehtiminen
Mm. mielellistä ylösrakennusta & siivouskiroa pohtii Kajo.

Step by step: Finland plans to start lifting coronavirus restrictions from this month
The gradual easing of restrictions would begin with primary school students returning to classrooms and bars re-opening.
Tältä näyttää porojooga – eksoottisessa hittilajissa rentoudutaan satojen porojen ympäröimänä
Porojooga on Kuusamossa keksitty hittilaji, jossa yhdistyvät luonnonrauha ja eläinten seura.
Abi, näin saat keskittymisen haltuun koronahuolien keskellä – psykologin vinkit abeille ja lähipiirille
Psykologi Minna Martinin mukaan ajatukset kannattaa välillä suunnata johonkin ihan muuhun kuin ylioppilaskirjoituksiin tai koronaan.

THL:n Mika Salminen nukkuu 5–6 tuntia yössä ja pyrkii pitämään kerran viikossa vapaapäivän – rentoutumiseen sopii vaikka podcastien ja AC/DC:n kuuntelu
Salmisella on luottamustehtävä Euroopan avaruusjärjestössä.
Under pressure lorry drivers breaking the law
Industry body SKAL says coronavirus means there is a real risk that there won't be enough drivers to take on all jobs.
Will the show go on? Summer festivals prepare amid an uncertain future
Festival organisers hope for a return to normality this year, with some planning to welcome back crowds at full capacity.

Frequent saunas are about more than just being extra clean
There's mounting evidence that taking a sauna several times a week often can even prevent mental health and memory problems.
Joulustressin sijaan aivot tarvitsevat lepoa − Aivotutkijan aineettomat lahjavinkit rennompaan jouluun
Minna Huotilaisen vinkit rennompaan jouluun.

Finland relaxes timeframe for reaching 75-percent employment rate
Employment Minister Tuula Haatainen (SDP) said ageism in the labour market was a problem in Finland.

Nuori sairaanhoitaja uupui, mutta palasi sairaalaan muuttuneena ihmisenä keskelle koronaepidemiaa: "Olkaa kiitollisia, kun olen täällä töissä"
Tehyn mukaan koko hoitoala on kriisissä. Laakson sairaalassa työhyvinvointia parannetaan pienillä asioilla.
Hellitä hetki ja hengitä syvään – Unilentäjän ääniraita kutsuu matkalle mielenrauhaan
Anna musiikin kuljettaa unen lailla läpi ajan ja tilan.
Black out, oksettava olo, käsien vapinaa – Esiintymisjännityksen taustalta löytyy usein häpeää
Viidellä keinolla voit taltuttaa esiintymisjännityksen.

Katso uusin Yle Mix: Kuinka jaksat tässä pimeässä?
Jokainen ansaitsee juttukaverin ja apua ahdistukseen.

Friday's papers: Finland to relax travel restrictions, implement test-based scheme
Most morning papers report on a government decision to further ease restrictions on travel from abroad into Finland.
Ympäristömme on täynnä hyödyllistä kohinaa, ja sillä voi olla yllättäviä vaikutuksia terveyteemme – sopiva äänimaisema voi auttaa eroon stressistä ja lievittää kipua
Kohina voi esimerkiksi auttaa rentoutumaan tai nukahtamaan.
Pikku Kakkosen elokuun tärpit
Elokuussa liikutaan!
Rentoudu Nallen kanssa Pikku Kakkosessa
Sarjassa opetellaan rauhoittumistaitoja Nallen kanssa.
Paula Hassinen käytti ripsienpidennyksiä 10 vuotta, kunnes korona pisti stopin – nyt kauneushoitoja halajaa useampi kuin ennen poikkeusoloja
Koronatilanne on ollut armoton kauneusbisnekselle. Nyt tunnelin päässä näkyy valoa.
Pawan Aryalille 80 astetta ja löylyn sihahdus kerran minuutissa ovat avaimet onneen myös juhannuksena
Parikymppisenä koettu ensisauna vei mennessään ja synnytti armottoman saunahulluuden.
In pictures: Bars, restaurants in Finland reopen after two months
See how people in Finland are returning to once-simple pleasures as coronavirus restrictions are relaxed.
Johanna Malisen kolumni: Suorittajalla on eniten aikaa ja energiaa tehdä kivoja juttuja
Suorittamista ei pitäisi sekoittaa ylisuorittamiseen, pohtii Johanna Malinen kolumnissaan.
Prisma: Terveyden salaisuudet – yksinkertaisilla ratkaisuilla lisää terveitä elinvuosia ja elämänlaatua
Tutkijat etsivät uusia näkökulmia terveyden edistämiseen.

Researchers: Relaxed restrictions could spell disaster for Finland
Relaxing restrictions for the summer could burden intensive care facilities and lead to a rise in deaths, researchers say.
Viisi vinkkiä huhtikuulle Yle TV2:lta: Rentouttavaa viihdettä koti-Suomesta ja suurta show’ta maailmalta
Yle TV2:n huhtikuu viihdyttää.
Kuvaajamme Nella Nuora katsoi omaa korona-arkea valokuvaajan silmin ja huomasi arjen muuttuneen mukavammaksi
Koronalta pakoilu voi olla mukavaakin, ja oikealla asenteella pääsee pitkälle. Näin arki on muuttunut meidän perheessämme.

Finland extends coronavirus emergency measures to mid-May
Finland says current measures taken against coronavirus have worked, but there is no reason yet to relax restrictions.
Hypnoosista on löytynyt tehokas hoito ärtyvän suolen oireyhtymään – Auttanut potilaita, joilla lääkkeet ja ruokavaliomuutokset on jo kokeiltu
Hannu Lauerma: kokemukset hypnoosihoidosta ovat lupaavia.
“Rakastan työtäni!” Graham Norton tekee mitä haluaa ja kysyy mitä lystää – ja siksi häntä rakastetaan!
Huippusuosittu keskusteluohjelma alkaa.

Finnair cancels Rome flights, relaxes flight change terms
The airline said it was following a travel advisory from the Finnish foreign ministry.
Viherympäristö virkistää, mutta luonto voi myös stressata ja pelottaa – rentoutumisen paikka saattaakin olla siisti sisätila
Luonto ja kaupunki eivät ole vastakohtia, sanoo tutkija Anu Besson.