Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lasten oma lintutapahtuma kannustaa ulos luontoon

Lasten lintuviikon järjestävät yhteistyössä BirdLife Suomi, Luonto-Liitto ja Natur och Miljö.

BirdLife Suomi järjestää sunnuntaina Bongaa päivä pihalla -tapahtuman – koronaturvallinen tapahtuma korvaa Tornien taiston

Bongaa päivä pihalla ei ole kilpailu, vaan tarkoitus on nauttia lähiluonnosta ja viettää mukava lintupäivä lähtemättä mihinkään.

Elokapina häiritsee Joensuun liikennettä keskiviikkona

Aktiivit kertovat tiedotteessaan, että tempaus on käynnistynyt ennen kello 8.

Järjestöt: Maailmassa kasvoi 20 vuodessa Ranskaa suurempi alue uutta metsää – sitoo hiilidioksidia USA:n päästöjä enemmän

Metsää kuitenkin tuhotaan vuosittain paljon suurempi alue kuin niitä syntyy. Suomessa ongelma ei liity metsittämiseen vaan siihen, millaisia metsämme ovat, toteaa Suomen WWF:n johtava metsäasiantuntija Mai Suominen.

Lastenkirjojen kuvamaailma esittäytyy Limingan luontokeskuksen näyttelyssä – Matti Pikkujämsän töissä välittyy peruspositiivinen elämän asenne

Limingan luontokeskuksessa avattiin toukokuun alussa taidenäyttely, joka avaa tunnetun lasten kirjojen kuvittajan Matti Pikkujämsän kuvamaailmaa. Pikkujämsälle kuvat ovat jokapäiväinen kumppani ja niitä syntyy jatkuvasti.

Metsähallituksen tupien varaaminen ensi vuodelle käynnistyy tänään

Tänäkin vuonna varaus-, vuokra- ja autiotuvat pidetään auki, mutta varaustupien kapasiteettia on aluekohtaisesti rajoitettu toistaiseksi.

Kurikan metsästysseura on valittu vuoden metsästysseuraksi

Kurikassa metsästysseuran jäsenten keski-ikä on laskenut viime vuosina, kun seura on innostanut nuoria ja naisia riveihinsä.

Liminganlahden luontokeskuksen esittelyalue laajenee – uuden luontopolun lisäksi alueelle tulee laaja oppimisympäristö

Ajoittain ruuhkista kärsivän Liminganlahden luontokeskuksen ulkoaluetta laajennetaan.

Vienan reitin metsien käsittelyssä saavutettiin yhteisymmärrys

Jatkossa Metsähallitus keskittyy etenkin korpikohteiden parempaan tunnistamiseen sekä lajisto-osaamiseen.

Limingassa koulutetaan uusia lintu- ja luonto-oppaita – lintujen tarkkailuun kaivataan asiantuntevaa opastusta

Koulutus tapahtuu lintujen kevät- ja syysmuuttojen välisenä aikana.

Saimaan sääksikamera on käynnissä – itse lintuja odotetaan vielä saapuvaksi

Tänä vuonna kameran yhteyteen on asennettu myös mikrofoni.

Video: Earth Hour sammutti valot kuuluisissa nähtävyyksissä ympäri maailman

Tapahtuman tarkoitus on muistuttaa ihmisiä energiansäästön merkityksestä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Lauantai 27.3.2021 (radio)

Koronarokotukset. Pyörävarkaudet. Earth Hour. Kesäaika. Sää.

Häme osallistuu näyttävästi Earth Hour -ilmastotempaukseen

Ympäristöjärjestö WWF:n Earth Hour -tapahtuman tunnetuin teko on sammuttaa valot lauantai-iltana tunniksi.

Metsähallitus keskeyttää kiistellyt hakkuut Evon retkeilyalueella – ministerien näkemyserot selvät, ympäristöjärjestöt takajaloillaan

Hakkuut aloitettiin aiemman suunnitelman mukaisesti, vaikka alueelle on alettu valmistella tiedekansallispuistoa.

Lapin metsäväki pelkää suojeluvaatimusten lopettavan puukaupan yhteismetsistä

Ympäristöjärjestöt Greenpeace etunenässä haluavat suojella nykyistä enemmän pohjoisen yhteismetsiä.

Ylen aamu tänään: Arabikeväästä on kulunut 10 vuotta, mutta 2000-luvun tuhoisin konflikti Syyriassa jatkuu – Katso lähetys tästä

Business Finland myönsi koronatukia lähes miljardin, mutta miten ne auttoivat yrityksiä? Vieraana myäs Luonto-Liiton uusi toiminnanjohtaja Riku Eskelinen.

Valitukset hylättiin: Hallinto-oikeus vahvisti Sierilän voimalaitoksen koneasemarakennuksen rakennusluvan

Valitukset olivat tehneet Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Rovaniemen paikallisyhdistys.

Ruokahävikki vastaa jopa kymmenesosaa maailman kasvihuonekaasuista – Suomessa ruokahävikki on keskimääräistä vähäisempää

YK:n ympäristöohjelman UNEP:n tuoreen raportin mukaan kaikkiaan arviolta kolmasosa ruoasta jää syömättä.

Suomen luonnonsuojeluliitto: Kemijoki Oy keksi selityksen viivästelylle peitelläkseen Sierilän vesivoimalahankkeen huonoa valmistelua

Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan Kemijoen viimeisellä luonnontilaisella osuudella elää monia uhanalaisia lajeja ja jokainen EU:n luontodirektiivin lajia koskeva havainto on selvitettävä.

Ylen Pelasta pörriäinen -kampanja sai parhaan luontoteon palkinnon

Yle Luonnon kampanjassa kutsuttiin suomalaisia auttamaan elintärkeitä pölyttäjiä. Kunniamaininta meni Kokkolaan.

Ympäristöyhdistys huolissaan Lestijärven uusimmasta tuulivoimahankkeesta – Teerinevalle myllyjä

Lestijärven ympäristöyhdistys ei hyväksy Teerinevan valjastamista tuulivoiman käyttöön.

Turvetuotannon muutoksiin valmistaudutaan maakunnissa - luonnonsuojeluliitto muistuttaa alasajon olleen tiedossa pitkään: "Joka asiassa tulee lopussa se hätä"

Turvetuotannon alasajon vaikutukset esimerkiksi yrittäjiin huolettavat kaikkia. Maakunnissa valmistellaan suunnitelmia siirtymäkauden tuen hakemiseksi.

Evon tiedekansallispuistoa valmisteleva työryhmä täydentyi kahdella jäsenellä

Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, että työryhmästä puuttuu paikallisten maanomistajien edustus.

Ilmastoaktivistien voitto: Oikeus totesi, ettei Ranskan valtio täytä ilmastovelvoitteitaan

Ranskan hallitus sanoo, että syytös pitää paikkansa edellisten hallitusten osalta, mutta ei nykyisen.

BirdLifen Pihabongaus-tapahtumassa havaittiin 102 eri lintulajia ja yli 400 000 lintua

Kaikille avoin tapahtuma järjestettiin viime viikonloppuna.

Helsinki kippaa likaista katulunta mereen nyt yötä päivää – katso videolta, kuinka uusin värkki, verhopuomi, estää roskien leviämisen

Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan puhdistamattomat hulevedet ovat yksittäistä lumenkaatopaikkaa suurempi ongelma meriluonnolle.

Viime vuosi oli erityisen vilkas Lapin kansallispuistoissa

Lapin luontokeskukset ja muut asiakaspalvelupisteet olivat kevättalvella kiinni maaliskuun puolivälistä kesäkuun alkuun, mutta silti niissä käytiin viime vuonna lähes 395 000 kertaa.

Susien kaatoluvista valittaa pieni joukko, joka ei itse asu alueella – ”Kukaan ei halua paskaa postilaatikkoon tai ketään haulikon kanssa ovelle”

Luonnonsuojeluliitto Tapiolan alueyhdistykset ovat valittaneet susiasioista jo lähes neljäkymmentä kertaa.

Muoviroskaa ja mikromuovia on ympäri Suomen rannikkoa – puhtaimmat rannat Hangossa ja Yyterissä

Tupakantumpit ja rakennusjäte aiheuttavat ison osan rantojen roskaantumisesta.

Norjan korkein oikeus: Norjan öljynporauksesta johtuvat ilmastopäästöt eivät riko ihmisoikeuksia

Oikeuden päätös on suuri pettymys ympäristöjärjestöille.

WWF:n kyselytutkimus: Suomalaiset kiristäisivät saimaannorpan suojelusäädöksiä

Ympäristöjärjestö WWF:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan kolme neljästä kieltäisi kaikenlaiset verkot kevään ja alkukesän verkkokalastuskiellon aikana.

Finnwatch: Kanelin tuotantoon liittyvät hakkuut uhkaavat luonnon monimuotoisuutta – kaupan hyllyltä voi olla vaikea löytää vastuullista kanelia

Finnwatch tarkasteli tuoreessa julkaisussaan Suomessa myytävän kanelin alkuperää ja vastuullisuusvalvontaa.

Betonijäte halutaan uusiotuotteeksi – Kierrätystä kannattavat kaikki, mutta valuuko vesistöihin esimerkiksi alumiinia?

Myös luonnonsuojelijat kannattavat betonimurskan kierrättämistä uusiomateriaaliksi, vaikka esimerkiksi betonista valuva alumiini voi tukkia lopulta kalojen kidukset.

Vuoden turhake on kertakäyttögrilli

Suomen Luonto -lehden toimitus valitsee turhakkeen lukijoiden ehdotusten pohjalta.

Poliiseja epäillään Elokapinan mielenosoittajien pahoinpitelystä – syyttäjä: "Rikosnimikkeen selvittäminen osapuolten oikeusturvan mukaista"

Poliisit sumuttivat liikenteen pysäyttäneitä Elokapinan mielenosoittajia OC-kaasulla Helsingin Kaisaniemessä lokakuun alussa.

Tanska luopuu öljynporauksesta Pohjanmerellä vuoteen 2050 mennessä – "loppu fossiilisten polttoaineiden aikakaudelle"

Tanska on EU:n suurin öljyntuottaja. Maa suunnittelee myös tieliikenteeseen mittavia päästövähennyksiä.

Riitaisan ympäristöjärjestön hallitus vaihtui kokonaan, vanhalle hallitukselle ei myönnetty vastuuvapautta

Pidä Lappi siistinä - yhdistyksen uusi hallitus aikoo tilata erityistilintarkastuksen.

Lappilainen ympäristöjärjestö riitojen kourissa – vanha ja uusi hallitus kiistelevät vallasta ja rahankäytöstä

Ympäristöministeriö on pyytänyt selvitystä rahoittamaltaan Pidä Lappi siistinä -yhdistykseltä.

Elokapinan mielenilmaus sujui rauhallisesti Helsingissä – paikalla oli noin 80 mielenosoittajaa

Mielenilmaus oli maa- ja metsätalousministeriön edessä Helsingin Kruununhaassa.

Lämmin syksy sai linnut viihtymään Suomessa - viiksitimali innostui vierailemaan Jyväskylässä

Suomessa on majaillut lämpimän syyssään ansiosta poikkeuksellisen paljon lintuja, kertoo Birdlife Suomi.

WWF avasi netissä suoran lähetyksen metsälintujen talviruokintapaikalta

Vanhaan suojeltuun metsään Etelä-Karjalassa sijoitetun kameran edessä voi nähdä uhanalaisia töyhtö- ja hömötiaisia.

Järvilohien kutupesiä tallottu Rautjärven Hiitolanjoella – WWF sulkee Luontoliven kalakameran

Kutualueen häirintä voi pahimmillaan vaikuttaa merkittävästi ensi keväänä kuoriutuvien poikasten määrään. 

Järjestö: Välimereen päätyvän muovijätteen määrä voi jopa yli kaksinkertaistua 20 vuodessa

Esimerkiksi muovipussikielto vähentäisi jätemäärää kymmenillä tonneilla vuodessa, arvioi Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto.

Luontojärjestöt toivovat läpinäkyvyyttä Vaasan metsänhoitoon

Järjestöt toivovat, että metsänhoitosuunnittelman luonnos olisi nähtävillä myös netissä, että sitä voisi kommentoida netin kautta. 

Kriisissä oleva amerikkalainen öljyteollisuus haluaa nyt viedä muoviroskaa Keniaan – "Maastamme tulee kaatopaikka"

Kenia on tunnettu tiukasta lainsäädännöstään muovin suhteen. Nyt ympäristöjärjestöt pelkäävät, että maa joutuu luopumaan siitä vapaakauppasopimuksen nimissä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle