Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Katariina pääsi irti huumekoukusta korvaushoidolla – sitten hän teki jotain, mihin vain harva pystyy: hän jätti lopulta lääkkeetkin

Koronapandemian aikana huumeiden käyttö ja päihdepalvelujen tarve on lisääntynyt. Katariinan kymmenen vuoden huumekierre päättyi korvaushoidon avulla. Viisi vuotta myöhemmin, hän halusi vieroittautua myös korvaushoitolääkityksestä.

Italian viisuvoittaja kumartui sekunneiksi ja moni oli jo varma kokaiinista – tutkija kertoo, miksi huumesyytökset leimahtavat helposti

Jos juot tuopin olutta, siitä ei nouse kohu, mutta huumeet ovat otollinen aihe närkästykselle. Näin ajattelee tutkija Mikko Salasuo. Euroviisujen finaalilähetyksen jälkeen sosiaalinen media on ollut liekeissä huume-epäilystä.

Euroviisutuottaja Italian huume-epäilystä: "Kukaan ei ole niin idiootti, että toisi sinne huumeita" 

Ylen tuottaja Anssi Autio ihmettelee euroviisuvoittajasta noussutta huumekohua. Italian viisuvoittaja Måneskinin laulajan on epäilty käyttäneen kokaiinia takahuoneessa suoran lähetyksen aikana. Aution mielestä ajatuskin on mahdoton.

Jätevesitutkimus paljastaa pohjalaisten käyttävän amfetamiinia – kokaiinista ei näy merkkejä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on seurannut huumeiden käyttöä 27 kaupungin jätevesistä. Viime vuonna näytteitä kerättiin neljän viikon aikana eri vuodenaikoina, kun normaalisti on tyydytty kahteen keräysviikkoon.

Koronavuonna on käytetty amfetamiinia enemmän kuin koskaan mittaushistorian aikana – laaja jätevesitutkimus paljastaa huumeiden käytön erot koko maassa

Amfetamiinin käytön kasvu näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla. Helsingin ja lähiseutujen alueella todettiin maaliskuussa mittaushistorian korkeimmat amfetamiinin käyttömäärät, ilmenee valtakunnallisesta jätevesitutkimuksesta.

Vartija näkee työssään, miten kovat huumeet ovat osa yhä nuorempien elämää – alaikäisten huumerikokset nousseet rajusti Itä-Suomessa

Alaikäisten tekemien huumausainerikosten määrä nousi Itä-Suomessa viime vuonna rajusti edellisiin vuosiin verrattuna. Moni nuorten parissa työskentelevä arvioi Ylelle, että huumeidenkäytössä näkyy nuorten lisääntynyt pahoinvointi.

Kaksikymmentä vuotta huumekoukussa elänyt: "Nuoret, sanokaa aineille ei"

Huumeriippuvaisen elämä koostuu loputtomasta jahdista.

Venäjä hidastaa Twitterin toimintaa, perustelee laittomilla sisällöillä

Venäjän viranomaiset ovat tiukentaneet viime vuosina internetiä koskevia määräyksiä.

Tiede sanoo, että huumeiden käyttäjiä ei ole järkeä rangaista – miksi poliitikot eivät kuuntele? Tutkija: "Pelataan enemmän tunteella kuin järjellä"

Tutkimusten mukaan dekriminalisointiin nojaava huumausainepolitiikka vähentää huumeista aiheutuvia ongelmia. Takaisin Pasilaan -podcastissa pohditaan, miksi luotamme koronakysymyksissä vankasti tieteeseen, mutta huumekysymyksessä emme.

Huumemaailmassa nainen on sylkykuppi, jonka keho ja rahat ovat miehen omaisuutta – naisia alistavat valtarakenteet voivat seurata päihdekuntoutukseen

Parisuhteen päättyminen oli Saara-Eliisa Koposen pelastus. Silloin hän uskalsi vihdoin hakea apua huumeriippuvuuteensa.

27-vuotiasta narkomaania pelottaa retkahtaminen, koska hän ei saanut jatkaa laitoshoidossa – päihdepalveluissa on isoja alueellisia eroja

Edes valvova viranomainen Valvira ei tarkkaan tiedä, millaisia päihdepalveluita kunnissa on tarjolla. 

Pelko hävisi, mutta suru jäi – huumeisiin kuolleita surraan salaa

Huumeidenkäyttö on lisääntynyt Suomessa 2010-luvulla. Samalla myös huumekuolemien määrä on kasvanut. 

Huumeisiin kuollaan aiempaa nuorempana – amfetamiinia ja opioideja käyttävien nuorten määrä on kasvanut

THL:n mukaan viime vuonna yliannostukseen kuoli lähes 200 ihmistä. Määrä on vuosikymmenessä liki kaksinkertaistunut.

THL:n jätevesitutkimus: Huumeiden käyttö puolittui Rovaniemellä ja Kemissä ennätysluvuista

Poliisin mukaan koronan vuoksi tiukennettu rajavalvonta on voinut vaikuttaa huumeiden käytön vähenemiseen Lapissa.

Lahti huumetilaston kärkikolmikossa –Helsinki pitää nyt piikkipaikkaa

THL:n jätevesitutkimusten mukaan huumeita käytettiin Suomessa maaliskuussa enemmän kuin koskaan.

Savonlinnassa amfetamiinin käytössä selvää nousua tänä vuonna

THL:n jätevesitutkimuksen perusteella Mikkelissä ei nousupiikkiä ole havaittu.

"Olin pirikoukussa ennen kuin tajusinkaan", sanoo Jani Ikonen – käyttäjät kertovat omin sanoin, kuinka heistä tuli huumeriippuvaisia

Huumeiden käyttäjät kertovat miksi aloittivat käytön, ja miksi aineista on niin vaikea päästä eroon.

Rottia ja ruiskuja huumeriippuvaisten karuissa parakeissa Raumalla – kuiville pyrkivä Heidi: "Ei siellä kestä pää selvinpäin"

Parakki on monelle viimeinen vaihtoehto, kun muita asumismuotoja on jo kokeiltu huonoin tuloksin.

A-klinikan Kaarlo Simojoki perää radikaalia uudistusta Suomen huumepolitiikkaan: "Olemme valovuosien päässä"

Ylen selvityksen mukaan entistä suurempi osa rikollisuudesta liittyy huumeisiin.

Päihdekasvatusta pitäisi lisätä alakouluissa ja jopa päiväkodeissa, sanovat Ylä-Savon ammattilaiset: "Valistusta tarvitaan tänä päivänä myös alakouluikäisille"

Ylä-Savon alueella lasten ja nuorten huumeidenkäyttö on kasvanut huolestuttavasti viimeisten parin vuoden aikana. 

Tappouhkauksia, huutelua ja varastelua – narkomaanit piinaavat koululaisia Kalliossa, poliisi lisäsi partiointia

Huumekauppa ja päihteiden käyttö Helsingin Kalliossa sijaitsevassa Pengerpuistossa on herättänyt huolta alueen kouluissa ja asukkaissa.

Kuopiolainen päihdetyöntekijä oli arvostettu narkomaanien auttaja, sitten poliisi pysäytti hänet ja auton takapenkin jalkatilasta löytyi kaksi kiloa amfetamiinia

A-Kiltojen liitto haluaisi työntekijöiden huumetestauksen työhöntulotarkastukseen ja osaksi työsuojelua.

Raittius voi ratketa, jos lähipiiri yhä käyttää – Pinja retkahti ja piikitti vessassa, lapsen katsoessa piirrettyjä: "Tajusin tuhoavani kahden ihmisen elämää"

Osa huumeiden ongelmakäyttäjistä onnistuu raitistumaan. Pinjalle retkahdus tuli 13 vuoden päihteettömän elämän jälkeen.

Koronavirus pahentaa Los Angelesin asunnottomuutta – telttaleirit paisuvat ja hätämajoitusta löytyy vain osalle riskiryhmästä

Monet ovat menettäneet työpaikkansa ja kotinsa viruksen leviämisen ja karanteenitoimien takia.

Porin kävelykatu koetaan levottomaksi — huumeet yhä näkyvämmin katukuvassa

Poliisi toivoo kansalaisilta ilmoituksia häiriöistä hyvin pienellä kynnyksellä.

Huumekuskeja liikkuu Sisä-Suomen teillä yhä enemmän

Kesäkuun loppuun mennessä kiinni oli jäänyt 40 prosenttia enemmän huumekuskeja kuin vuotta aiemmin.

Syyttäjä: Sohvalta yllätettyä uhria lyötiin teräaseilla yli 50 kertaa – kuolema tuli hitaasti kärsien

Syyttäjä vaatii teon aikaan 25-, 18- ja 20-vuotiaille miehille murhatuomioita Lohjalla tapahtuneesta raa'asta henkirikoksesta.

Olisivatko huumeiden pistohuoneet ratkaisu huumemyrkytyksistä aiheutuviin kuolemiin? Norjassa kuolemat laskussa, Suomessa nousussa

Norjassa ja Tanskassa huumeiden käyttäminen on sallittua valvotuissa pistotiloissa.

Huumeiden käyttäjä kärähti jo 17. kerran autolla ajosta Kemissä

Poliisi tarkasti autoilijan jolle tehty huumetesti oli positiivinen.

Vankilassa istunut subutex-lääkäri Pentti Karvonen jälleen käräjillä: epäillään toimineen lääkärinä ilman lupaa

Useista huumausainerikoksista tuomittu ex-lääkäri sai syytteen lääkäri-nimikkeen luvattomasta käytöstä.

Keskussairaalan vartiointia lisätty Mikkelissä – Essote varautuu huumeiden käyttäjien varasteluyrityksiin

Joitakin havaintoja huumetilanteen muutoksesta näkyy jo Mikkelin alueella.

Tampere etsii nykyaikaista versiota huumeriippuvaisten laitoshoidosta – lääkkeetöntä hoitoa lisätään

Tampere on saanut runsaasti kritiikkiä huumepalveluiden hitaudesta. Apulaispormestari väläyttää huumehoitoon puolta miljoonaa euroa lisää.

Ensimmäinen piikityshuone oli Tanskassa vanha ambulanssi, ja nyt pyörien päällä kulkee myös bordelli – idean keksijä ei suosittele nykyistä mallia Suomelle

Suomessa vieraileva Michael Lodberg Olsen kertoo, kuinka lain harmaalla alueella aloittaneista huumeiden käyttöhuoneista tuli Tanskassa hyväksyttyjä.

Torniossa avataan huumeruiskujen vaihtopiste huhtikuussa

Lapissa huumeruiskujen vaihtopisteet löytyvät tällä hetkellä Kemistä, Rovaniemeltä ja Kemijärveltä.

Huumeita käytetään kirjastoissa, tyypillisin todiste vessasta löytynyt käytetty huumeruisku – ilmiö näkyy koko maassa, osa kasvavaa ongelmaa

Poliisin mukaan huumausainerikosten määrä on voimakkaassa kasvussa ja käyttö kirjastoissa on näkyvä osa laajempaa ongelmaa.

Rovaniemen poliisi varoittaa vanhempia nuorten huumeidenkäytöstä

Rovaniemellä on paljastunut viime aikoina parisataa nuorta huumeidenkäyttäjää, ja luku saattaa nousta.

Poliisi otti kiinni kaksi huumeiden vaikutuksen alaisena ajanutta kuljettajaa

Poliisin liikennevalvonnassa jäi Haukiputaalla ja Iissä kiinni kaksi huumeiden käytöstä epäiltyä autoilijaa.

Huumeista narahtaa vuosittain satoja nuoria – poliisin puhuttelu vetää vakavaksi, myös mopokortti on katkolla

Ensi kertaa huumeista kiinni jääneiden, alle 18-vuotiaiden nuorten puhuttelu siirtyi vuosi sitten syyttäjältä poliisille. Järjestelmä vaikuttaa toimivalta.

Vain kaksi nuorta pirkanmaalaista edustajaa sallisi huumeiden piikityshuoneet Tampereelle, enemmistö epäilee tai vastustaa: "Miksi käyttöä tulisi näin suosia?"

Puolet kansasta hyväksyy piikityshuoneet, mutta Ylen kyselyssä enemmistö Pirkanmaan kansanedustajista epäröi tai tyrmää ne.

Kaukana jetset-elämästä – lastensuojelutyöntekijä kertoo karusta ilmiöstä Tampereella: "Vanhemmat ovat opettaneet nuoria käyttämään huumeita"

Tampereelle kytkeytyy moni viime aikojen iso huumejuttu. Huumekokeilut näkyvät lastensuojelussa.

Etelä-Savossa runsaasti päihdesairauksia asukaslukuun nähden

Päihdesairauksien vuoksi sairaaloissa hoidettujen potilaiden määrä on asukaslukuun suhteutettuna Etelä-Savossa maan korkeimpien joukossa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle