Uusimmat artikkelit
Bertta-tamma nukkuu huonosti – hevosten unitutkimus kertoo, että syvä uni olisi sillekin tärkeä
Helsingin yliopistossa selvitetään, miten huonounisuus vaikuttaa hevosen kognitiivisiin taitoihin. Unen vähäisyyteen voi olla monta syytä. Hevonenkin arvostaa kunnon patjaa.
Tuntuuko maanantai tahmealta? Saatat kärsiä sosiaalisesta jet lagista
Merkittävä sosiaalinen aikaerorasitus syntyy, kun unen keskikohta siirtyy kahdella tunnilla. Tokkuraisuus saattaa kestää keskiviikkoon asti.
Hyvä uni kiinnostaa myös nuoria aikuisia, koska se on satsaus omaan terveyteen – Nea Collin, 21, kertoo vinkit levolliseen nukkumiseen
Unilääkärin mukaan ymmärrys unen merkityksestä on lisääntynyt. Nyt myös nuoret aikuiset haluavat satsata lepoon. Jopa kolme miljoonaa aikuista kärsii Suomessa jonkin asteisista uniongelmista.
Talviaika on unitutkijan mukaan ihmisen parasta aikaa: ”Aamun valo tahdistaa sisäistä kelloamme”
Normaaliaika on unitutkija Saana Myllyntaustan mukaan terveydelle hyväksi – toisin kuin toistuva viisareiden siirtely.
Yhdysvaltalaistutkimus: Liian lyhyet unet tekevät ihmisestä itsekkäämmän ja epäsosiaalisemman
Henkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat koetuksella, jos ihminen nukkuu liian vähän. Tuoreen tutkimuksen mukaan vaarassa ovat myös yksilöiden väliset siteet.
Kesälomalla moni saavuttaa metsästäjä-keräilijä-tilan ja nukkuu hyvin, sanoo tutkija
Metsästäjä-keräilijä nukkuu saman verran kuin stressaantunut kaupunkilainen. Toinen kokee nukkuvansa riittävästi, toinen ei.
Kärsitkö unettomuudesta – lähetä kysymyksesi unilääkärille
KYSY! Unesta ja unettomuudesta Radio Suomessa 8.3.2022.
Suden hetki ja hälytystila aivoissa – miksi jopa miljoona suomalaista valvoo aamuyöllä?
Miksi nukkumisesta on tullut niin vaikeaa?
Hikiset yöt voivat näkyä univelkana – uni- ja nestevaje saattavat olla huolestuttava yhdistelmä, mutta unen stressaaminen ei silti auta
Yön lämpötilat ovat olleet useita asteita tavanomaista korkeampia. Jo kolmen huonosti nukutun yön jälkeen univaje voi vaikuttaa esimerkiksi muistiin ja reagointikykyyn. Pienikin tuulenvire helpottaa nukkumista ja päiväunet auttavat univelkaan siinä missä yöunetkin.

Mieliala voi vaikuttaa myös koronarokotuksen tehoon – positiivisuus voi vahvistaa immuniteettia
Tutkimusten mukaan pitkäaikainen huono mieliala voi vaikuttaa immuniteettiin heikentävästi.
Tutkimus osoittaa, että iltavirkut jaksavat töissä aamuvirkkuja huonommin – jos erilaiset vuorokausirytmit ymmärrettäisiin, moni voisi paremmin
Iltavirkut kokevat työkykynsä huonoksi kaksi kertaa aamuvirkkuja useammin.

Sunnuntai 13.9.2020 (radio)
Länsirajan liikenne aukeaa ensi lauantaina Ruotsin koronaluvuista huolimatta. Aikuisten uni on vähentynyt vain vähän. Sukututkimus on suosittu harrastus. Alkuviikon sää on enimmäkseen poutainen.

Univaje ei olekaan pahentunut – suomalaisten aikuisten unta seurattiin yli 30 vuotta, uni lyheni vain vähän
Pitkän tutkimusjakson aikana tutkittavien uni lyheni, mutta selittäjänä on pääosin iän karttuminen.
Prisma: Miksi en saa unta? – Univajeesta tullut globaali kansantauti
Kaksiosainen dokumentti unettomuudesta.
"Kuolema kuittaa univelan" – Väitöstutkijan mukaan suomalainen sitkeys ei ole aina hyväksi, esimerkkiä voisi ottaa it-yrityksistä tai armeijasta
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan työpaikoilla kannattaa kiinnittää huomiota resilienssiin eli ihmisen mukautumiskykyyn ja miten sitä johdetaan.
Oletko nähnyt levottomia unia viime aikoina? Niin on moni muukin ympäri maailmaa – pandemiaunien syitä ryhdytään selvittämään
Asiantuntijan mukaan vaikuttaa siltä, että ihmisillä, joilla on taipumusta huolestua asioista, vilkkaat unet ovat nyt lisääntyneet.
Miksi eilinen moka ei tunnu yhtä pahalta seuraavana aamuna? Tutkijat koettavat selvittää, miten REM-uni säätelee tunteitamme
Liian vähäinen REM-uni voi aiheuttaa stressiä, ahdistuneisuutta ja masennusta.
Parjattu pimeys onkin harvinaista herkkua – jatkuva keinovalon hehku sekoittaa sisäisen kellon ja kuormittaa terveyttä
Luonnollinen pimeys on Suomessa harvinaista, vaikka joulukuun synkkyydessä väite voi kuulostaa oudolta.
Katsotko sarjat ahmimalla? Näin taklaat terveyshaitat ja saat mielenrauhan ruudun äärellä
Sarjojen maratonkatsominen voi altistaa ylipainolle tai sydänkohtaukselle, mutta sarjojen seuraamisella voi olla myös hyviä terveysvaikutuksia.
Työelämä Suomessa muuttuu kohta: Työnantaja voi teettää aiempaa vapaammin vuorotyötä, jaksotyötä ja yötyötä – Tutkija näkee vaaroja
Uusi työaikalaki antaa työnantajien päättää työajoista vapaammin. Joustot voivat toimia myös työntekijöiden hyväksi.
Näitkö kuolleen läheisen huoneessasi, muuttuiko kaverin pää eläimen pääksi? Et ole yksin – oudot hallusinaatiot ovat yllättävän yleisiä
Psykologian tohtorin mukaan hallusinaatio-sanassa on ikävä kaiku, jota olisi syytä keventää. Mutta miksi ja miten aivot taikovat kummia näkyjä?

Yökaudet valvova lapsi väsyttää myös vanhemmat – tässä asiantuntijan viisi vinkkiä parempiin yöuniin vauvaperheissä
Lasten nukkumiseen liittyvät ongelmat ovat yleisiä, mutta se ei lohduta ongelmien kanssa painivia vanhempia.
Väsyttääkö? 9 kohdan unitesti antaa vinkkejä parempaan uneen
Haemme ratkaisua väsymykseen ruoasta ja liikunnasta, vaikka todennäköisesti tarvitsisimme vain lisää laadukasta unta.

Sofia Sihvonen kömpii jokaisella lounastauolla autonsa takakonttiin nukkumaan – "Kun pääsee nollaamaan, niin jaksaa tsempata"
Aiemmin Sihvonen ajoi muutaman kilometrin päähän, kunnes rohkaistui ja kertoi pomolleen, että tarvitsee päivällä lounastaukonsa lepoa varten.
Miten tiede auttaa saamaan lomasta eniten irti – Aivotutkija Katri Saarikiven 10 vinkkiä hyvään latautumiseen ja työhuolten unohtamiseen
Jos valokuvaat, niin zoomaa – ja 9 muuta keinoa loman vaikutusten tehostamiseen.

Miksi nykypäivän vanhemmat suorittavat ja uupuvat? Ja miten sinä voisit vanhempana helpottaa elämääsi – Katso video
Toimittaja Hanna Terävä kuvasi päivän arkeaan ja kysyi asiantuntijoilta, mitä voisi tehdä toisin. Juttu on julkaistu toukokuussa.

Joutuvatko teini-ikäiset heräämään kouluun liian aikaisin? Tarkista univelkalaskurilla, nukutko tarpeeksi
“Aikaiset kouluaamut on mulle pahoja välillä, kun mä oon semmonen iltaihminen”, sanoo yksi Yle Uutisluokan jututtamista nuorista.

Välitön nukahtaminen voi kertoa rajusta univajeesta – "Hyvään uneen tarvitaan sopivasti valoa, happea ja rauhaa"
Joka kymmenes suomalainen kärsii kroonisesta unettomuudesta, ja uniapnea on uusi kansansairaus. Helpottaako tilannetta pysyvä talviaika, johon siirryttäneen 2021?
Kun Miina Kajos saa käydä nukkumaan aamukolmelta, hänen elämänlaatunsa paranee – Arki pakottaa monet elämään itselleen luonnottomassa unirytmissä
Mitä enemmän oma unirytmi poikkeaa arjen unirytmistä sitä enemmän se vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin, paljastaa Ylen unikysely.

Uniapnean hoitolaitteita joutuu jonottamaan Keski-Suomessa kuukausia
Laitteiden saatavuudessa on isoja alueellisia eroja.

Lautakunta oli yksimielinen: suosittelee kahdeksan kouluaamuista luopumista Helsingissä - "Tämä on vahva viesti"
Aloite tarvitsee vielä Helsingin kaupunginvaltuuston siunauksen.
Prisma: Totuus nukkumisesta – Kyllä, kuppi kahvia ennen torkkuja virkistää
Mitä uni on, ja miten se vaikuttaa aivoihin ja kehoon?

Sean Ricks: Isänpäivän unimanifesti
Tunnen isänä jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. En joko ole tarpeeksi kotona tai kun olen, en ole tarpeeksi läsnä. Uskon, että hyvät yöunet tekisivät meistä isistä entistä kyvykkäämpiä ja onnellisempia, kirjoittaa Sean Ricks.
Älylaitteet tyhmentävät koko ihmiskunnan – Aivotutkijan 5 vinkkiä keskittymiskyvyn elvyttämiseen
Aivotutkija Minna Huotilaisen blogi

Kahdeksan lapsen äiti saa vaikka nukkua univelkoja, kun hoitaja tulee käymään – Sievi kehitti oman perhepalvelun, etteivät lapsiperheet uuvu
Sievissä halutaan antaa arkista apua lapsiperheille, että ne jaksavat säpinäkauden yli ilman kriisejä.

Työmatkustaminen on verrattavissa promillen humalaan – kolme ihmistä kertoo, miten selvitä matkustamisesta jaloillaan
Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan ulkomaille suuntautuvilla työmatkoilla tehtiin keskimäärin kymmenen tunnin työpäiviä. Pidemmätkään työpäivät eivät olleet harvinaisia. Monilla on oman arvionsa mukaan jatkuvia ongelmia palautumisen kanssa.

Tuore tutkimus: Viikonloppuna kannattaa nukkua pitkään – kumoaa univajeen terveyshaittoja
Riski lihomiseen ja diabetekseen kasvaa univajeen takia.
Kukkuuko lapsesi lomalla yömyöhään? Tässä aivotutkijan 5 vinkkiä parempaan uneen
Oppiminen, mielenterveys ja innostuminen vaativat unta.

Ota lapselta puhelin pois yöksi – Kasvatuskonsultti: Meillä on valtavasti kroonisesta univajeesta kärsiviä nuoria
Kasvatustieteiden tohtori Liisa Ahonen vakuuttaa, ettei yö ilman somea vie kavereita.

Monday's papers: Less sleep, Finland leads in violent crimes, and the future of fur farming
The Finnish print press starts out the week with a look at important Finnish research into sleep deprivation, a tabloid comparison of violent crime in Finland and Sweden, and a poll of Finnish MPs on the fur trade.

Univaje selittää vuorotyön terveyshaittoja
Uneen panostaminen voisi auttaa välttämään vuorotyöhön liittyviä terveysriskejä. Tutkimus vaatii vielä lisävarmistuksia.

Tutkimus: Univaje väsyttää myös aivosoluja
Univaje hidastaa visuaalisen informaation käsittelyä. Todennäköisesti tämän takia univajeisella kestää pitempään reagoida näkemäänsä esimerkiksi auton ratissa, mikä lisää onnettomuusriskiä.
Tiesitkö tämän melatoniinista?
Melatoniini - kehon oma unilääke

Vähän nukkuvat lapset mahdollisesti suurentuneessa diabetesvaarassa
Aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa univaje on saanut ihmiset syömään enemmän ja suosimaan rasvaisia ruokia.

"Liian tiukka pipo aiheuttaa repeilyä" – Sokerin himo iskee sitä rajummin, mitä tiukemmin sen itseltään kieltää
Miksi sokeria tekee mieli sitä enemmän, mitä päättäväisemmin sitä on päättänyt vältellä? Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg sanoo, että liian tiukat rajat ja mustavalkoinen ajattelu ovat painonhallinnan kompastuskiviä.
"Tuntuu oudolta ajatella, että muut täällä nukkuvat luonnollista unta joka yö"
Unettomuus voi vangita jo lapsuudessa
Testaa, miten paljon univelkaa sinulle kertyy!
Älä huku univelkoisi - testaa, miten veloissasi olet!
Älä ole huono nukkumaanmenijä! - 14 hyvää syytä nukkua
14 hyvää syytä nukkua ja ohjevideo maatemenoon.
Unen kanta-asiakasetuja
Riittävä lepo palkitaan huikeilla hyödyillä!
Villasukat ja iltapuuro – helpot kotikonstit nukahtamiseen
Arjen rutiinit voivat auttaa nukahtamisessa.