Uusimmat artikkelit
Lux Helsinki julkisti ohjelmansa – mukana Katariina Sourin massiivinen teos
Valotaidetapahtuman teemana on tällä kertaa ”tiedettä taiteesta”. Se järjestetään 3.–7. tammikuuta.
Vesiputki hajosi Helsingin Vuosaaressa, vettä tulvi parkkipaikalle
Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen mukaan hajonnut putki oli käyttövesiputki.
Helsingin ratikkaliikenteessä poikkeusaikataulut, syynä virtahäiriö
Ratikkaliikenteen häiriöt kestävät HSL:n arvion mukaan kello 11 saakka maanantaiaamuna.
HSL havittelee Järvenpäätä jäsenekseen lupaamalla parempia junayhteyksiä
Järvenpää päätti HSL:ään liittymisestä jo vuonna 2019, mutta päätti lykätä päätöstä muun muassa koronapandemiaan vedoten.
Kirkkonummen ja Karjaan välillä oleva ratajärjestelmävika korjattu – liikenne palautuu normaaliksi illan aikana
Aamun ratajärjestelmävika on saatu korjattua. Liikenteen palautumisessa normaaliksi kestää kuitenkin vielä.
Kirkkonummella kolari – tilanne ohi
Onnettomuus aiheutti toistaiseksi haittaa liikenteelle. Pelastuslaitos ohjasi liikenteen Kehä III:lle.
Liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – liikennehaitta Helsinkiin päin ohi
Onnettomuus aiheutti haittaa Helsingin suuntaan autoileville.
Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja kehuu kaupungin uutta talousarviota – ”Historiallisen lapsi- ja nuorisomyönteinen”
Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anni Juulia Tuomainen iloitsee siitä, että Vantaan budjetista on varattu euroja lasten ja nuorten hyväksi.
Helsingin Mäkelänkadun bulevardikaupungin suunnittelu etenee – Tuusulanväylän moottoritien alueelle asuntoja ja työpaikkoja yli kymmenelle tuhannelle
Kaavarungon luonnoksen suunnitelma on kommentoitavana Helsingin kaupungin verkkosivuilla joulukuun alkuun asti.
Voiko lasta hoitaa päiväkodissa työntekijä, joka ei osaa täydellisesti suomea? Kerro meille kokemuksesi
Päiväkodeissa työskentelee yhä useammin työntekijöitä tai sijaisia, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi. Päiväkodeissa ja kouluissa pitäisi kuitenkin selvitä suomen tai ruotsin kielellä.
Pääkaupunkiseudulla voi pian luovuttaa verta paikassa, jota ei ole kokeiltu missään muualla Suomessa
Bussi kiertää pääkaupunkiseudulla kolmesta neljään päivää viikossa. Se käy esimerkiksi työpaikoilla, oppilaitoksissa sekä kauppakeskuksissa.
Seksitaudit leviävät nyt nopeasti – testaa, tunnistaisitko itse oireet
Etenkin tippuritartuntojen määrä on kasvanut Suomessa, kertoo Uudenmaan HUS. Hoitamaton seksitauti voi lisätä lapsettomuuden riskiä.
Kaksi ulkomaalaista päätyi tekemään ruokalähetin töitä viikon jokaisena päivänä palkatta – nyt poliisi epäilee ihmiskauppaa
Palkatta ruokalähetteinä toimineita oli erehdytetty luulemaan, että he tulisivat työskentelemään rikoksesta epäillyn ravintolassa Suomessa.
Nyt se on varmaa: matkalippujen hinnat laskevat Helsingin seudulla
Ensi vuoden alusta kertaliput sekä kahden vyöhykkeen kausiliput muuttuvat edullisemmiksi.
Joukkoliikenteen lippujen hinnat halpenevat vuoden alusta – HSL houkuttelee alennuksilla matkustajia
Pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen matkustajamäärät eivät ole palanneet koronapandemiaa edeltäneelle tasolle.
Auttaako nyyhkytarina? HSL jättää joskus 80 euron tarkastusmaksun kirjoittamatta näistä syistä
Lipuntarkastajien päällikkö sanoo, että tarkastajat pyrkivät inhimillisyyteen ja tasapuolisuuteen.
Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yhä – tutkija: ”Meneillään on selvästi trendi”
Lomautettujen määrä kasvoi koko maassa 87,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tutkijan mukaan tilanne näyttäytyy haasteellisena.
Helsingin syksy on nyt kauneimmillaan: katso kuvakooste upeasta ruskasta
Kuvasimme Helsingin ruskan sen täydessä loistossaan.
Espoo nousi kolmen kärkeen asuinalueiden luottoluokituksessa – katso oman kuntasi tilanne
Espoo sijoittui hyvin myös väkiluvulla ja vetovoimaisuudella mitattuna.
Helsingin Malmista puuhataan kaupunkia kaupungin sisään – asukasluku halutaan tuplata satojen miljoonien satsauksella
Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat, niin Helsingin Malmin kaupunginosan asukasluku kaksinkertaistuu tulevina vuosina. Malmilla asuisi silloin yhtä paljon ihmisiä kuin Porvoossa.
Helsinki hyväksyi osuutensa Vantaan pikaraitiotien hankesuunnitelmasta
Pikaraitiotieyhteyden on määrä kulkea Vantaan Hakunilan, Tikkurilan ja Aviapoliksen kautta Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Koulu-uhkauksia julkaistaan nyt erityisesti Jodelissa, mutta siitä jää lähes poikkeuksetta kiinni
Aina kun kouluun kohdistuu uhka, poliisi lähtee selvittämään uhkauksen tekijää. Itä-Uudenmaan poliisin mukaan valtaosa uhkausten tekijöistä on alle 15-vuotiaita.
Pikaratikka Raide-Jokerin epäonni jatkuu: kolaroi henkilöauton kanssa
Tällä hetkellä tiedossa ei ole vakavia henkilövahinkoja. Raide-Jokeri aloittaa liikennöintinsä virallisesti kuukauden kuluttua.
Nyt se on tiedossa: Helsingin seudun ensimmäinen pikaratikka alkaa kulkea lokakuun 21. päivänä
Pikaraitiotie Raide-Jokerin liikenne alkaa noin kuukauden päästä. Bussi 550 jatkaa samalla reitillä vielä vuoden loppuun saakka.
Helsinkiläinen Niina Koistinen maksaa vuokraa 320 euroa – katso, mistä löytää huippuedullisia yksiöitä
Pääkaupunkiseudulla useat vuokra-yksiöt maksavat noin 650-800 euroa kuukaudessa. Otimme selvää, millaisen asunnon voi saada vuokrattua alle 500 eurolla kuussa.
Pääkaupunkiseudun omatoimikirjastoihin sisään pääseminen vaatii marraskuusta lähtien rekisteröitymisen
Rekisteröitymisen voi tehdä ennakkoon missä tahansa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastossa.
Fuksit kysyvät Jodelissa asioita, joita eivät ääneen kehtaa – näin tuutorit vastaavat huoliin
Tuhannet uudet korkeakouluopiskelijat jännittävät tällä hetkellä opintojen alkua. Kysyimme kolmelta tuutorilta vastaukset yleisimpiin kysymyksiin, joita opiskelijat viestipalvelu Jodelissa pohtivat.
Pahamaineinen Jakomäki lähes katosi kartalta – katso kuvat, miten kaksi päätöstä muutti koko kaupunginosan
Tässä jutussa asiantuntijat ja jakomäkeläiset kertovat, miten pahamaineinen asuinalue on muuttunut kymmenessä vuodessa ihan täysin.
Mies hiipi aamuyöllä asuntoon ja iski nukkuvaa uhriaan teräaseella niskaan – käräjäoikeus tuomitsi viisi vuotta vankeutta
Väkivallanteko tapahtui asunnossa Kauniaisissa huhtikuun loppupuolella. Uhrin kimppuun oli käyty hänen nukkuessaan.
Viime syksy oli katastrofaalinen, mutta nyt sienisato on jälleen hyvä, sanoo asiantuntija
Metsistä puskee esiin valtavasti sieniä. Se on hyvä asia, sillä sienestys on asiantuntijan mukaan nyt muotia.
Pikaratikat jyräävät bussilinjojen numerot uusiksi Helsingissä: kohta pääkaupungin kaduilla kiitävät raitiovaunut 15, 11, 12 ja 14
Tavallista raitiovaunua nopeammat pikaraitiovaunut laittavat Helsingin ja pääkaupunkiseudun raidekartat uusiksi. Pääkaupunkiseudun ensimmäinen pikaratikka, Raide-Jokeri, on jo ominut luvun 15 Ruoholahden bussilta.
Viemäriin heitetty roska matkaa puroon ja sieltä mereen – kaupungit asentavat värikkäitä tarroja muistuttamaan ongelmasta
Yleisin viemäriin heitettävä roska on selvityksen mukaan tupakantumppi.
Miljoonia maksanut pikaratikka ei ole vielä edes käytössä, mutta jo nyt se pelottaa asukkaita
Vanhemmat pitävät Raide-Jokeria turvallisuusriskinä ala-asteikäisille lapsille Helsingin Oulunkylässä. Ratkaisuksi he esittävät liikennevaloja alueelle.
Elokuvia tähtitaivaan alla? Yhdysvalloista tuttu ilmiö näkyy Helsingin seudulla juuri nyt
Ulkoilmaelokuvien paras sesonki on nyt käsillä. Näytöksiä järjestetään pääkaupunkiseudulla elokuun alusta syyskuun loppuun.
Sylvia-myrsky aiheutti 380 vahingontorjuntatehtävää Uudellamaalla
Suurin osa tehtävistä oli Länsi-Uudellamaalla. Tyypillisesti tehtävän aiheutti kaatunut puu.
Kovassa sateessa kaupungin vesijärjestelmät ovat äärirajoilla – HSY on seurannut rajuilman kehittymistä viikonlopusta asti
Rajuja myrskypuuskia odotetaan saapuvaksi tiistaihin mennessä, kun maanantain helle purkautuu ukkosina ja sateina. Pahimmat kelit ovat kuitenkin jäämässä Ruotsiin.
Alkon entinen työntekijä innostui viininviljelystä – lopulta harrastus lähti lapasesta ja nyt pihalla kasvaa köynnöksiä toistasataa
Jukka Sopenperä pitää mahdollisena, että viininviljely voisi yleistyä Suomessa. Itse hän istutti ensimmäiset köynnöksensä jo 30 vuotta sitten.
Helsingillä on suunnitelma lintujen massakuoleman varalle – kaupunki kehottaa ihmisiä nyt varovaisuuteen
Toistaiseksi pääkaupunkiseudulla ei ole tavattu yhtään lintuinfluenssatapausta. Tartuntavyöhyke laajeni tiistaina myös Uudellemaalle.
Helsingissä kärähtää rattijuoppoudesta enemmän huumepäissään kuin kännissä, ja se on Suomessa täysin poikkeuksellista
Alkuvuodesta Helsingissä kiinni jääneistä rattijuopoista noin 60 prosenttia oli huumekuskeja. Poliisihallituksen mukaan missään muualla huumeet eivät ole aiheuttaneet tänä vuonna rattijuopumuksia alkoholia enemmän.
Pysäköintialan yritys paljastaa, mitkä paikat ovat pahimpia parkkisakkorysiä kesäisin
Todennäköisimmin pysäköintivirhe tapahtuu kesäaikaan retkeilyalueella, kertoo Parkkipate. Helsingin kaupunki toteaa virheitä sattuvan muun muassa ydinkeskustan alueella.
Poliisi löysi yli 850 000 euron arvosta huumeita
Poliisi kertoo takavarikoineensa yhteensä 6,5 kiloa kokaiinia ja kolme kiloa amfetamiinia sekä 20 000 käteistä rahaa. Kolme henkilöä on tutkintavankeudessa.
Purran puhe ”mustista säkeistä” on loukkaavaa, sanoo muslimiyhteisö: ”Toivomme, että tällaisia kirjoituksia ei sallita”
Suomen muslimit vaativat jokaiselta puolueelta selontekoa siitä, miten ne suhtautuvat rasismiin. Yhteisöä häiritsee, ettei ministeri Riikka Purra ole pahoitellut sanojaan ”mustista säkeistä”.
Sade ryöppysi Helsingissä eilen niin rankkana, että vesivahinkoja voi ilmetä vieläkin
Lauantain rankkasateet aiheuttivat runsaasti vesivahinkoja Helsingissä.
Kova tuuli katkoo puita ja aiheuttaa vaaratilanteita Helsingin seudulla – pelastuslaitos kehottaa harkitsemaan, missä nyt liikkuu
Vahingontorjuntatehtävät ovat aiheuttaneet kiirettä Uudellamaalla. Ilmatieteen laitos on varoittanut tuulesta alueella.
Viranomaiset ovat kertoneet Twitterissä nopeista hätätilanteista – nyt kukaan ei tiedä, millaisia vaikutuksia Elon Muskin uudistuksilla on
Elon Musk ilmoitti viikonloppuna Twitterin asettavan ylärajan sille, kuinka monta twiittiä voi lukea päivässä. ”Ilmaista lounasta ei ole”, kommentoi esimerkiksi poliisi.
Vantaa lahjoittaa Käärijälle asunnon vuodeksi
Kyseessä on Vantaalla sijaitseva vuokra-asunto, jonka vuokran kaupunki maksaa vuodeksi.
Oletko aito stadilainen vai lupaava junantuoma? Testaa tietosi Helsinki-visassa
Kokosimme Helsinki-päivän kunniaksi kymmenen kiperää kysymystä Suomen pääkaupungista.
Uudellamaalla poistetaan suojateitä
Arvion mukaan poistettavat suojatiet eivät lisää tienylityksen turvallisuutta.
Nuorisokonduktööriä ei tarvitse juosta karkuun, hänelle voi kertoa vaikka erosta poikaystävän kanssa
VR:n tavoitteena on parantaa vuorovaikutusta konduktöörien ja nuorten välillä. Vietimme illan nuorisokonduktöörien matkassa.