Uusimmat artikkelit
Muistutatko klassista ruusua vai oletko ennemmin moneen mukautuva siemenperuna? Testaa, mikä kasvi olet!
Muistutatko kevään ensimmäistä kukkijaa krookusta vai onko luonteesi ennemmin tasainen ja tavallinen kuin siemenperunalla? Tee Elävän arkiston leikkimielinen testi ja selvitä!
Kärhö on rakastetuimpia puutarhakasvejamme – näin onnistut köynnöskasvien kuningattaren kanssa
Valittavana on satoja lajikkeita.
Pohjoiset puutarhamme ovat vaativia kasveille, mutta luomalla mikroilmaston voit parantaa kasvuvyöhykettäsi
On monta tapaa venyttää vyöhykerajoja puutarhassa.
Näin onnistut siementen kylvämisessä – ota avuksi kylvökalenteri ja puutarha-asiantuntijan ohjeet
Kalenterin avulla tulee suosikit kylvettyä oikeaan aikaan.
Suomen piti hankkiutua kurtturuususta eroon kolmessa vuodessa, silti se kukkii kaikkialla: "Ei tätä mikään muu kuin ihminen pysty pysäyttämään"
Kurtturuusun kasvatuskielto astui voimaan kesäkuun alussa. Sitkeää vieraslajia on Suomessa kuitenkin niin paljon ja niin laajalla alueella, että siitä eroon pääsemiseen menee vuosia.
Rakenna hyönteishotelli ja tarjoa suojaa puutarhan pölyttäjille
Oksista ja tiilikivistä voi syntyä piilopaikka.
Asukasyhdistys pyörittää kasvipankkia ja kierrättää perinneperennoja – isoäitien puutarhakasveja suosivat myös pölyttäjät
Anttilanmäki-Kittelän asuinalueella Lahdessa on kierrätysidealla toimiva kasvipankki asukkaiden käytössä. Ohikulkijoille istutusten ympäröimä alue tarjoaa levähdyspaikan ja tietoa vanhoista koristekasveista.
Kurtturuusu oli puutarhan komistus, josta tuli lainsuojaton – puutarhakasveja ei saa päästää leviämään oman pihan ulkopuolelle
Vuosikymmeniä pihoihin istutettiin kasveja, joista on nyt tullut hankalia vieraslajeja. Myös puutarhojen nykykasveista saattaa tulla myöhemmin ongelma. Kurtturuususta tuli lainsuojaton kesäkuun alussa.
Haitallinen vieraslaji kurtturuusu pitää poistaa pihoilta – kasvattaminen on kiellettyä kesäkuun alusta lähtien
Kielto koskee kaikki maanomistajia. Joensuussa lähes kaikki istutukset kaivettiin ylös viime kesän aikana.
Tasainen pH-arvo, kalkki ja maanparannus – näitä puutarhasi tarvitsee voidakseen hyvin
Oikea pH viljelmillä takaa parhaan kasvun ja sadon.
Kallis energia voi nostaa kesäkukkien hintoja – puutarhayrittäjä pohtii nyt, miten yritys selviää ensi vuoteen
Kasvihuoneet vaativat paljon energiaa ja lämmityksestä koituva lasku on jo tuplaantunut. Maailmanmarkkinoita ravisuttava tilanne heijastunee myös kesäkukkien hintoihin.
Kasvuturpeen korvaaminen ei ole helppoa – esimerkiksi rahkasammal ja kivivilla tuovat omat ongelmansa
Energiaturpeesta on määrä päästä eroon, mutta muutoksen on arvioitu vievän kannattavuuden myös kasvu- ja kuiviketurpeen tuotannolta.
Perusta keittiöpuutarha parvekkeelle container gardening -tyyliin
Strömsön kuisti täyttyy hyötykasveja sisältävistä ruukuista.
Sadepuutarha on kaunis tapa huolehtia ylimääräisestä vedestä
Sadevesi on parasta kastelua puutarhakasveille.
Maisemasuunnittelijan vinkki: "Istuta narsisseja suojaamaan tulppaaneja myyriltä"
Kevään kukinnon onnistumiseksi kukkasipulit on syytä istuttaa kuohkeamultaiseen maahan, jonka lämpötila on alle kymmenen astetta. Alan asiantuntija muistuttaa, että sipulikukat eivät menesty, jos vesi seisoo kukkapenkissä.
Kurtturuusun poistamisen takaraja lähestyy
Lapin Maa- ja kotitalousnaisten mukaan hävittämistoimiin kannattaa alkaa nyt, sillä kurtturuusun hävittäminen on työlästä ja aikaa vievää.
Puutarhuri istutti sormet verillä tuhansia ruusuja – nyt ne kaikki pitää vielä suuremmalla vaivalla kaivaa ylös
Kurtturuusu on kasvi, joka kasvaa siellä, missä mikään muu ei kasva. Siksi se on ollut suosittu koristekasvi. Kurtturuusu on karannut käsistä, ja sen leviäminen on uhka luonnon monimuotoisuudelle.
Kurtturuusu hävitetään saaristosta glyfosaatin avulla – vieraslaji uhka myös tyrnipensaalle
Kurtturuusu on vieraslaji jonka viljely kiellettiin vuonna 2019. Ellei kurtturuusua kitketä pois, katsotaan myös rauhaan jättäminen kasvattamiseksi. Metsähallitus on päättänyt kitkeä lajin saaristosta ja rannikolta kiistellyn glyfosaatin avulla.

Kangasniemellä paloi ukkosen jäljiltä kaksi hehtaaria taimikkoa
Etelä-Savon pelastuslaitos sammutti tulipaloa iltaseitsemästä aamuviiteen saakka.
Kurtturuusun hävittämisellä pihapiiristä alkaa olla kiire: Tontinomistajalle urakka voi maksaa tuhansia euroja – näin poistat haittakasvit itse
Kurtturuusun hävittäminen tonteilta ja kadunvarsilta täyttää urakoitsijoiden tilauskirjoja. Tontin omistajalle noin 200–300 neliön hävitystyö voi maksaa jopa kymmeniä tuhansia euroja. Kurtturuusun kasvatuskielto astuu voimaan alle vuoden kuluttua. Katso videolta miten pensaat voi tuhota myös kotikonstein.
Kurtturuusulle julistettiin biologinen sota
Haitalliseksi vieraslajiksi luokitellun kurtturuusun biologista torjuntaa testataan Lahdessa osana Luonnonvarakeskuksen tutkimusta vuosien 2021-2023 aikana.

Pietarin tulppaanifestivaalilla kirjavaa väriloistoa – lähes 200 000 kukkaa kukkii vaan
Kirovin keskuspuistossa kukkii noin sata eri tulppaanilajiketta, joista 15 on äärimmäisen harvinaisia. Peitarin tulppaanifestivaali on maailman toiseksi suurin.
Istuta omenapuu – tässä täydellinen opas ja Strömsön puutarhuri Lena Gillbergin ohjeet
Omenapuita on joka lähtöön.
Mekrijärven kasvihuoneissa vihertävät nyt hyötykasvien taimet
Korven Korsi kasvattaa Itä-Suomen yliopiston entisissä kasvihuoneissa Ilomantsissa muun muassa munakoison taimia.
How to propagate shrubs from hardwood cuttings – two to three years of patience will be your reward
With a little patience you can multiply the bushes yourself.
Miten lisäät pensaita puutuneista pistokkaista – kahden tai kolmen vuoden kärsivällisyys palkitsee
Kärsivällisyyttä, niin voit moninkertaistaa itse pensaasi.
Taimitarhoilla on iso huoli kasvuturpeen saatavuudesta
Marjoniemen taimitarhalla Kiteellä menee vuosittain kasvuturvetta noin 250 kuutiota.

Taimitarhat ongelmissa, jos kasvuturvetta ei ole saatavilla
Taimitarhoilla tarvittavaa kasvuturvetta saadaan polttoturpeen tuotannon ohessa. Jos polttoturpeen tuotanto loppuu, kasvuturvetta ei kannata tuottaa erikseen. Korvaavan kasvualustan testaaminen vie kuitenkin aikaa.
Pörriäisniitty omalle pihalle? Seuraa niityn perustamista ja katso vinkit
Nyt on oikea hetki perustaa pörriäisniitty!

Marjojen ja omenapuiden taimet loppuvat, kun koko Eurooppa ryntää puutarhaan – "Viime vuonna myytiin usean vuoden edestä", sanoo yrittäjä
Taimien kasvatus vie puolestatoista kahteen vuoteen. Siksi viime kesänä loppuun myytyjen varastojen täydennys ei onnistu hetkessä.
Pieksämäellä kasvatetaan runsaat puolet Suomen tulppaaneista, yli 35 miljoonaa kukkaa – yrittäjä: "Talvi on ollut tulppaanin riemukulkua"
Suomessa kasvatetaan talven aikana yli 60 miljoonaa tulppaania.
Tee puutarhan laiminlyödystä nurkkauksesta metsäpuutarha – ihan oma woodland
Woodland on paikka pikkuötököille ja varjokasveille.
Kuka saa ruusut naistenpäivän aamuna – ehdota henkilöä, jolla on sydän paikallaan?
Yle Hämeen aamu etsii kahta hämäläisnaista, jotka yllätämme ruusukimpulla naistenpäivän radiolähetyksessä.

Ensimmäiset uusien kaupunkipuulajien taimet saivat juuret multaan Tampereella
Kokeilulla halutaan laajentaa puulajivalikoimaa siltä varalta, että kaikki nykyiset tutut lajit eivät tulisi toimeen ilmaston muuttuessa nopeasti.
Lämmin alkusyksy innosti omenapuut ja ruusut uuteen kukintaan – katso, miltä syksyinen kukkaloisto näyttää
Jutun lopussa voit myös osallistua lähettämällä kuvan tämän syksyn kukinnasta.
Suuri pörriäisvisa – testaa tietosi pölyttäjistä!
30 haastavaa kysymystä kukista ja mehiläisistä.
Kotka saa tuhat pionia – uusi kukkiva puisto istutetaan Kotkansaarelle
Puiston sijainniksi on valikoitunut Puistotien ja Urheilijankadun kulmaus Kotkansaarella.
Tässä ovat suomalaisten hienoimmat ja rakkaimmat puutarhaprojektit – kaikkea bambuviljelmistä viikinkilaivoihin
Katso kuvia kasvihuoneista, huvimajoista, viljelmistä jne.
Taistelu haitallisia vieraskasveja vastaan kiihtyy – kurtturuusuja on istutettu Lappiinkin, mutta nyt ne on tuhottava juuria myöten
Kurtturuusut on tuhottava vuoden 2022 kesäkuun alkuun mennessä.

Lämmennyt sää näkyy välittömästi puutarhamyymälöissä ja taimitarhoilla – kauppa käy vilkkaasti
Puutarhayrittäjät eivät vielä osaa arvioida lisääkö koronaeristäytyminen ihmisten kiinnostusta pihan ja puutarhan laittamiseen.
Miltä paras puutarhaprojektisi näyttää? Lähetä kuva ja ole mukana Strömsön puutarhaillassa 4. kesäkuuta
Lähetä kuvasi Whatsappilla numeroon 044 421 4632.

Regina Raskin blogi: Puutarhassa maailma on oikealla tolalla
Regina Rask pohtii puutarhan merkitystä mielelle. Kun ihminen hoitaa puutarhaa, hoitaa puutarha ihmistä.
Tässä on Strömsön uusi puutarha-asiantuntija – maailmaa nähnyt ekonomi viihtyy paremmin kukkapenkissä
Lena Gillberg on Strömsön uusi puutarha-asiantuntija.
Kylvä keittiöpuutarhasi, kun lumi on maassa – niin pidennät satokautta
Viljele ympäri vuoden ilman kasvihuonetta.
Kauniin kurtturuusun hävittäminen on Helsingin seudulla kallis ja jopa mahdoton paukku: "Kolme vuotta on lyhyt aika" – Muualla ollaan toiveikkaampia
Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa siirtymäajan uskotaan riittävän alkuperäislajeja syrjäyttävän vieraslajin tuhoamiseen.

Kotipuutarhurit ja kunnat tuskailevat vieraskasvien kanssa – Kokkola polttaa yksityisten taimia ja kiskoo irti tuhansia omiaan
Kunnat ovat perustaneet vastaanottopisteitä haitallisten vieraskasvien kitkemiseksi pihoilta ja tienvarsilta.

Kajaani tahtoo eroo lupiineista talkoilla – "Tilanne ei ole vielä toivoton"
Kajaanilaiset voivat toimittaa tuhottuja lupiineja ilmaiseksi jätekeskukseen aina heinäkuun loppuun saakka.

Vieraslajien poisto luonnosta vie Oulussa ainakin kolme vuotta
Lupiinia ja kurtturuusua poistetaan luonnosta Oulun seudulla. Talkoolaisia toivotaan työhön mukaan.
Huutokosken taimiston osallistuminen isoon puutarhakilpailuun oli tärkeä brändille – muutamia ruusuja olisi haluttu Englantiin
Huutokosken taimisto oli toukokuussa esillä Chelsea Flower Show'ssa osana suomalaista puutarhaa.

Kokkolaan on perustettu vieraslajien vastaanottopiste
Asiantuntijan neuvo haitallisen lupiinin nitistämiseen: Niitä kasvi ennen siementen kypsymistä.