Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Asta Lepän kolumni: Kieliikö omistusasunnosta unelmointi epäluottamuksesta maailmaan?

Vuokra-asujien määrä kasvaa, mutta suomalaisten haave omasta tuvasta elää yhä sitkeästi. Historioitsijan mielestä omistusasumisen ihanne kielii jossakin määrin myös yhteiskunnallisesta epäluottamuksesta, kirjoittaa Leppä.

Lahti haluaisi ostaa keskussairaalan tontin

Keskussairaalankatu 7:ssä sijaitsevasta maa-alueesta päätettiin tehdä ostotarjous.

Essoten talous nousi plussalle – koronakulut olivat noin 14 miljoonaa

Koronavuoden aiheuttama hoitovelka tulee näkymään tulevien vuosien taloudessa.

Imatra näyttämässä vihreää valoa Eksoten suunnitelmille myydä keskussairaalan kiinteistöt

Eksote on pyytänyt kaikilta yhdeksältä jäsenkunnaltaan lausunnot aikeistaan myydä keskussairaalan rakennukset.

Koronaviruksen vaikutukset kiristävät Mikkelin talousnäkymiä – lainan määrä asukasta kohden kasvaa ensi vuonna

Kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä taloutta pyritään tasapainottamaan niin leikkauksien kuin palveluverkkoa koskevien rakenteellisten uudistusten kautta.

Koronatukipaketit auttavat Joensuun taloutta – menot ja investoinnit syytä panna kuriin

Päättäjät saavat pian purtavakseen vuoden 2021 talousarvioehdotuksen.

Finnwatch: Näihin maihin varakkaimmat suomalaiset suuntaavat – Suomesta muuttava voi välttää myyntivoittoverot monia muita helpommin

Valtiovarainministeriö ei selvityksensä jälkeen lämmennyt verovälttelyn torjunnalle.

OP:n alkuvuoden tulos jäi selvästi vuoden takaisesta

OP antoi aiemmin huhtikuussa tulosvaroituksen.

Savon Voima korottaa omistajakunnille maksettavaa osinkoa

Liikevoitto kasvoi sähkönmyynnin liiketoimintojen siirrosta saadun myyntivoiton myötä.

Posti alkaa jakaa Aamulehteä ja Satakunnan Kansaa: Lähes 800 työntekijän pomo vaihtuu

Alma Media kirjaa ulkoistuksesta arviolta kahdeksan miljoonan euron myyntivoiton.

Lahden talous pahasti pakkasella

Talousvuoden tulos jää kymmeniä miljoonia euroja alijäämäiseksi

Kotka joutuu etsimään lisää säästöjä – kaupungin tulos painumassa miinukselle yli 10 miljoonaa budjetoitua enemmän

Kotkan kaupunki on saamassa verotuloja lähes seitsemän miljoonaa euroa ennakoitua vähemmän.

Kotkan tulos painumassa yli 11 miljoonaa miinukselle – verotuloja saadaan ennakoitua vähemmän

Kotkan kaupunki on saamassa verotuloja lähes seitsemän miljoonaa euroa ennakoitua vähemmän.

Onnistunut kauppa parantaa Hämeenlinnan tulosta

Hämeenlinnan Tekme ja Linnan ateriat -kauppa parantaa huomattavasti kaupungin viime vuoden tulosta.

HJK vahvistaa: Ilman peliaikaa viime peleissä jäänyt Valencic siirtyy Norjaan

Keskikenttäpelaaja Filip Valencic siirtyy Norjaan Stabäkin joukkueeseen.

Liigajumbo PS Kemille kaksi argentiinalaispelaajaa

Sebastian Rusculleda ja Ignacio David Fideleff saapuvat keskelle putoamiskamppailua.

Uskotko voittavasti illan 90 miljoonan jättipotin? Näin unelma toteutuu todennäköisemmin

Suomalainen häviää peleihin 55 euroa kuussa. Pörssissä tuolla panoksella olisi vuosien saatossa kertynyt kymmeniä tuhansia euroja. Suomessa on kaksi kertaa enemmän uhkapelaajia kuin piensijoittajia.

Viria myi DNA-omistustaan

Yhtiö perustelee myyntiä riskien hajauttamisella.

Hämeenlinnan Tekme pilkotaan myynnin yhteydessä – kauppahinta vielä pimennossa

Tekmestä pilkotaan erilleen logistiikkatoiminnot ennen yhtiön myyntiä. Ostajaehdokkaan nimeä tai tarkkaa kauppahintaa ei ole kerrottu.

Unohda voitonmerkki, nyt tehdään sormisydämiä – olympiaurheilijat kopioivat jo korealaista trendisymbolia, virallisissa kisahanskoissa on värisormet elettä varten

Olympialaisissa poseerataan koko ajan kuvissa. Siksi on hyvä tietää, miten se tehdään Etelä-Koreassa trendikkäästi.

Kotkan talous jatkaa kyntämistä – alijäämä lähes 50 miljoonaa euroa

Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf iloitsee kaupunkikonsernin tuloksesta, joka oli viime vuonna vajaat 7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tulosta paransi muun muassa HaminaKotka Satama Oy. Alijäämää Kotkalla on kuitenkin niin paljon, että sähköyhtiön myyntivoitto ei riitä sen kattamiseen.

Asuntomarkkina elpymässä – OP:n asuntolainoitus kasvoi selvästi

Keski-Suomen Osuuspankki kasvatti jäsenmääräänsä ja asuntoluototustaan selvästi viime vuonna.

Himoitsetko asuntomessutaloa? – Nyt niitä saa Jyväskylästä

Jyväskylän Äijälänrannan kahden vuoden takaisten asuntomessujen taloja on tällä hetkellä myynnissä useita. Hulppeiden talojen hintapyynnöt ovat myös hulppeita – suurimmassa osassa useita kymmeniä tuhansia euroja messuilla esillä ollutta kustannusarviota suurempia.

Veronmaksajat neuvoo perintöverotusta pähkäileviä: Lahjoita lapselle, kun vielä elät

Jos mahdollista, kannattaa miettiä, lahjoittaako omaisuuttaan perillisilleen vähitellen jo ennen kuolemaa. Perintöveroa maksetaan 20 000 euroa ylittävästä perintöosuudesta.

VR teki alkuvuonna voittoa – VR:n toimitusjohtaja tyytyväinen kasvaneisiin matkustajamääriin

VR kasvatti niin matkustajamääriään kuin tavarakuljetustensa määrää alkuvuonna.

Kouvola ja UPM vaihtavat suuren määrän maita

UPM saa vaihdossa talousmetsää ja kaupunki puolestaan virkistys- ja katualueita. Molempien alueiden arvo on runsaat miljoona euroa.

Myytkö tavaroita Facebook-kirppiksellä? Näissä 5 tapauksessa myynnistä pitää ilmoittaa verottajalle

Itse tehtyjä koruja, villasukkia tai hattuja myyvän pitää ilmoittaa voitot verottajalle. Myös esimerkiksi lieden tai jääkaapin myynnistä pitää joissakin tilanteissa kertoa verottajalle, koska se voi vaikuttaa esimerkiksi osakkeiden verotukseen.

OP rikkoo omia ennätyksiään – teki taas loistotuloksen

OP Ryhmä pääsi uuteen yhden vuosineljänneksen tulosennätykseen huhti–kesäkuussa. OP antaa myös panoksensa vapaaehtoistyöhön ja sen koordinointiin Suomen satavuotisuuden kunniaksi.

Orionin näkymät paranivat

Alkuvuoden hyvä myynti on yllättänyt lääkevalmistajan. Arviot koko vuodesta kohenivat.

Seura: Ministeri Toivakan veroparatiisijärjestely yhä voimassa

Ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan ja hänen miehensä belgialainen yhtiöjärjestely on edelleen pystyssä. Seura-lehden mukaan Toivakan perheyhtiöt välttäisivät järjestelyn myötä myyntivoittoveron, jos mikkeliläinen kauppakeskus myydään.

OP:n tulos laski runsaan kymmenyksen – luottokanta jatkaa kasvua

Finanssiryhmä OP:n tulosta pienensi muun muassa sijoitustuottojen supistuminen. Sekä asunto- että yritysluottojen määrä kasvoi.

Mikkelin tilinpäätös miljoonia miinuksella – lisävelka kasvoi 10 miljoonaa

Mikkelin kaupungin viime vuoden tilinpäätös on lähes 7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vaikka verotulot kasvoivat hieman, joutui kaupunki ottamaan reilusti lisälainaa.

Salon kaupungin talous ylsi plussalle

Vuoden 2015 tulos oli tilinpäätöstietojen mukaan kahdeksan miljoonaa euroa ylijäämäinen. Taloustasapainon saavuttaminen edellyttää kuitenkin säästötoimien jatkamista.

Fortum sai osuutensa Eesti Gaasissa myydyksi

Fortum kirjaa kaupasta ensimmäiselle neljännekselle noin 12 miljoonan euron kertaluonteisen myyntivoiton ennen veroja.

Osuuskunta KPY jakaa osuuskorkoa lähes kahdeksan miljoonaa euroa

Yhtä vanhaa puhelinosaketta kohden summa on 140 euroa. Konsernin viime vuoden tulos oli voitolla kymmenen miljoonaa euroa.

Turku aikoo yhtiöittää vesiliikelaitoksensa

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen katsoo, että vesiliikelaitoksen yhtiöittäminen parantaisi kilpailukykyä, minkä myötä se pystyisi hankkimaan uutta ulkoista kassavirtaa.

Kiinteistöjen yhtiöittäminen ja toiminnan tehostaminen käänsivät Turun talouden plussan puolelle

Viime vuosi oli Turun talouden kannalta suotuisa. Tilinpäätöksen ennakkotietojen perusteella kaupunki kirjasi sosiaali- ja terveystoimen kiinteistöjen yhtiöittämisestä lähes 90 miljoonan euron myyntitulon.

Outokumpu: Tavoittelemme merkittävää kulujen leikkausta

Teräsyhtiö kertoo säästöjen laajuudesta ja niihin tähtäävistä toimista lähikuukausina. Viime vuonna Outokummun liiketulos parani merkittävästi.

Etelä-Karjalan osuuspankille huipputulos jo toisena vuotena peräkkäin

Osuuspankkien omistuksen keskittäminen toi hyvän myyntivoiton Etelä-Karjalan osuuspankille. Tänä vuonna tuloksen odotetaan laskevan.

Outokumpu myy loput osuudestaan kiinalaisfirmassa – tuotanto lopetetaan

Teräsyhtiö Outokumpu myy lopun viiden prosentin omistusosuutensa kiinalaisesta Shanghai Krupp Stainlessista. Samaan aikaan kiinalaisyhtiön hallitus on päättänyt lopettaa tuotannon SKS:ssä.

Stora Enso kertoi neljännesmiljardin arvonalentumisista

Stora Enso paljasti tiistaina melkoiset negatiiviset kertaerät.

Kolmelle voittajalle ennätyssuuri lähes 1,6 miljardin dollarin lottopotti Yhdysvalloissa

Voittajat saavat valita, että ottavatko he koko summan vuosittaisissa erissä vai pienemmän potin kertamaksuna.

Finnair aikoo myydä uutuuskoneitaan ja vuokrata ne takaisin

Finnairin on tarkoitus saada vuokrattavat koneet käyttöönsä ensi heinäkuussa ja helmikuussa 2017.

Hallituksen joululahja piensijoittajalle: Tappiot voi vähentää vaikka vuokratuloista

Tappiot, jotka ovat syntyneet osakekaupoista, voi ensi vuodesta alkaen vähentää vaikkapa sijoitusasunnon vuokrista saaduista tuloista. Nykyisin osaketappiot ovat vähennyskelpoisia vain vastaavasti osakkeiden myyntivoitoista. Osakesäästäjien keskusliitossa verouudistusta kiitellään.

Asiantuntijat murentavat ennakkoluuloja koodausopetuksesta – Lapsille hyvät eväät digimaailmaan

Ohjelmointi on herättänyt useita kysymyksiä, sen jälkeen, kun se päätettiin sisällyttää peruskoulun opetusohjelmaan. Asiantuntijoiden mukaan kysymys ei kuitenkaan ole suuresta mysteeristä, vaan yksinkertaisesti tavasta ymmärtää digitalisoituvaa maailmaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle