Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Amnesty: Maailma lupasi auttaa afganistanilaisia, mutta vastassa oli suljettuja rajoja ja laittomia käännytyksiä

Amnesty kartoitti, miten muut maat ovat kohdelleet kotimaastaan paenneita afganistanilaisia. Järjestö vaatii välitöntä loppua käännytyksille ja karkotuksille.

YK aloittaa ensi kuussa poliorokotukset Afganistanissa – Taliban lupaa taata työntekijöiden turvallisuuden

Aikaisemmin Taliban esti rokotukset, koska järjestö epäili, että länsi yrittää steriloida muslimilapset. YK:n tavoitteena on rokottaa Afganistanissa lähes kymmenen miljoonaa alle viisivuotiasta lasta.

Pakolaisvastaisuus kasvaa Turkissa: Talouskriisi tiukentanut suhtautumista, samaan aikaan Afganistanista tulijoiden määrä kasvaa

Kreikka on viime aikoina vahvistanut muuriaan Turkin rajalla. Kun afganistanilaisia alkoi tänä syksynä saapua Turkkiin, se herätti maan sosiaalisessa mediassa voimakkaita reaktioita.

Keskiviikko 13.10.2021 (radio)

3. koronarokotus. Koronapotilaat. Koronapassi. Afganistan. Sää.

Haavisto: Suomen osallistumisesta Afganistanin operaatioon tehdään selvitys – vasemmistoliiton Saramo: "Kävimme sotaa, miksi?"

Eduskunnassa keskusteltiin pääministerin ilmoituksesta Afganistanin tilanteesta. Suomen osallistuminen 20 vuotta kestäneeseen operaatioon sai surkean lopun. Operaatiosta pyritään ottamaan opiksi.

Toimittajien ahdinko kasvaa Afganistanissa: Journalistin työt vaihtuivat risusavottaan

Taliban-hallinnon yleisohjeet rajoittavat Afganistanin mediaa monin tavoin. Verkoston mukaan julkaistuissa jutuissa ei saa olla Afganistanin maineelle vahingollista sisältöä.

Ulkoministeri Haavisto: Afganistanissa on edelleen noin 50 henkilöä, jotka Suomi pyrkii evakuoimaan

Ulkoministeriössä on myös ryhdytty valmistelemaan perheenyhdistämisten nopeuttamista. Kabulin elokuisen evakuointioperaation jälkeen Suomeen on saatu evakuoitua "joitakin ihmisiä" Qatarin pääkaupungin Dohan kautta, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi.

Kabulin pakolaisleirillä moni saa syödäkseen vain kuivia leivänpaloja – teltassa asuva leski Ylelle: ”Muuta toivoa ei ole kuin Allah”

Afganistanin humanitäärinen kriisi syvenee. Vain viisi prosenttia väestöstä saa tarpeeksi ruokaa, eikä talven tuloon ole varauduttu. Ylen toimittaja vieraili Kabulissa maan sisäisten pakolaisten leirillä syyskuun puolivälissä.

Talibanin ja EU:n edustajat keskustelivat ensi kertaa Qatarissa – Samaan aikaan EU lupasi miljardin hätäavun Afganistaniin ja naapurimaille

EU:n ja Yhdysvaltain yhteinen valtuuskunta osallistui keskusteluihin Dohassa. EU korostaa, että neuvottelut eivät merkitse Taliban-hallinnon tunnustamista.

Tuhoisa moskeijaisku Afganistanissa – jopa yli sata kuolonuhria ja loukkaantunutta

Afganistanissa pohjoisessa Kunduzissa moskeijaan kesken perjantairukouksen tehty pommi-isku voi olla pahin sitten Talibanin viimeisimmän valtaannousun.

Mikkelin vastaanottokeskukseen on otettu pakolaisia Afganistanista

Ely-keskukselta puolestaan kerrotaan, että Mikkelin seudulla on vapaana olevia kiintiöpakolaisten paikkoja tänä vuonna 27 paikkaa täyttämättä.

Puola jatkaa poikkeustilaa Valko-Venäjän vastaisella rajalla – toimittajien tai avustusjärjestön pääsy alueelle pysyy kiellettynä

Puola on lähettänyt rajalle tuhansia sotilaita estääkseen pakolaisten ja siirtolaisten tulon maahan.

Torstai 30.9.2021 (radio)

THL on antanut uuden maskisuosituksen. Ympäristöliike Elokapina osoittaa mieltä Helsingissä. Suomen asukasmäärä alkaa pian laskea. Suomi ottaa vastaan afganistanilaisia pakolaisia. Sää on pilvistä.

Amnesty: Puola käännytti afganistanilaisia laittomasti Valko-Venäjälle

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn selvityksen mukaan useat afganistanilaiset olivat elokuussa päässeet Puolan maaperälle. Puola ei halua myöntää Valko-Venäjän kautta tuleville siirtolaisille turvapaikkoja.

Kabulilainen naistoimittaja juonsi ohjelmaa naisten oikeuksista, nyt hän haastattelee Talibanin johtajia vaikka pelkää – "Haluan tehdä töitä"

Taliban on alkanut rajoittaa naisten ja tyttöjen oikeuksia työntekoon ja opiskeluun. Toimittaja Shamla Niazi ei näe itselleen tulevaisuutta Afganistanissa, jos hän ei saa enää tehdä töitä.

Kongressi hiillosti USA:n armeijan johtoa sotkuisesta Afganistan-vetäytymisestä – kenraalit ja puolustusministeri: Talibanin nopea valtaannousu yllätti

Armeijan kenraali Mark Milley oli kongressin tulilinjalla myös puheluista, joita hän soitti ex-presidentti Donald Trumpin virkakauden lopulla Kiinan armeijalle. Puheluissa Milley vakuutti, ettei Yhdysvallat aio hyökätä Kiinaan.

Kenraali Mobin on talibanjohtaja ja sometähti, jonka kanssa vanhoilliset haluavat selfien – tällaista on Talibanin levittämä propaganda

Sotaa ei Afganistanissa enää pitkiin aikoihin käyty vain aseellista voimaa käyttämällä. Nyt Taliban jatkaa mielipiteiden muokkaamista muun muassa Twitterissä ja YouTubessa.

Suomessa asuvat afganistanilaiset surevat maansa aivovuotoa: ”Koulutettujen pako on sielun repimistä ruumiista”

Afganistanin uudet vallanpitäjät tarvitsisivat koulutettuja ihmisiä pankkien ja koulujen pyörittämiseen sen sijaan, että nämä pakenevat. Kaksi korkeakoulutettua afganistanilaista muistuttaa, että köyhä maa ei nouse ahdingostaan ilman sivistystä.

AP: Taliban ottaa käyttöön kovan linjan rangaistuksissaan – teloitukset ja amputaatiot oikeusjärjestelmän piiriin

Afganistanissa on jo nyt viitteitä siitä, että maassa ollaan palaamassa tiukkojen rangaistuskäytäntöjen aikaan. Viime päivinä maassa on raportoitu julkisista nöyryytyksistä, jotka olivat tavallisia Talibanin ensimmäisellä valtakaudella.

Kriisi Puolan ja Valko-Venäjän rajalla kärjistyy: Neljä rajanylittäjää kuollut ja kymmeniä afganistanilaisia on ollut viikkoja jumissa ei-kenenkään-maalla

Neljä EU:n alueelle pyrkinyttä ihmistä on kuollut Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. He olivat ilmeisesti irakilaisia. Puolalainen kansalaisjärjestö varoittaa, että rajalla kuolee lisää ihmisiä, ellei tilannetta ratkaista.

Mittava pelastusoperaatio onnistui – Afganistanin tyttöjen jalkapallomaajoukkueen pelaajat saivat turvapaikan Portugalista

Soccer Balls -pelastusoperaatio yhdisti maailmaa. Onnistuneen pelastustehtävän myötä 80 Afganistanista pois pyrkinyttä ihmistä sai turvapaikan.

YK:ssa vieraileva ulkoministeri Haavisto: “Nyt pitää miettiä, mitä voidaan tehdä ison kriisin estämiseksi Afganistanissa”

Afganistanin tilanne, ilmasto, ihmisoikeudet ja korona ovat dominoineet YK:n yleiskokouksen reunamilla tapahtuvia keskusteluja. Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan Afganistanin suhteen olennaista on nyt estää humanitaarisen kriisin kehittyminen, vaikka ääri-islamilaista Taliban-hallintoa ei tunnustetakaan.

Keskiviikko 22.9.2021 (radio)

Niinistö. Selkokirjamessut. Ruutuaika. Sää.

Presidentti Niinistö tapasi Suomessa vierailevan Venäjän sotilasjohtajan – Yhdysvaltain ja Venäjän kenraalit neuvottelivat Königstedtissä

Presidentti Sauli Niinistö on tavannut Venäjän armeijakenraali Valeri Gerasimovin Mäntyniemessä. Huomenna Niinistö tapaa Yhdysvaltain asevoimien komentajan Mark Milleyn. Gerasimov ja Miller tapasivat toisensa Suomessa aiemmin päivällä.

Lautakunta: Kotkaan voisi tulla jopa 5–10 perhettä Afganistanista

Aiemmin suunnitteilla oli kahden tai kolmen perheen sijoittaminen kaupunkiin. Tulijat ovat Suomen Kabulin-suurlähetystössä töissä olleita afganistanilaisia ja heidän perheitään.

Ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat Talibania vakavista rikkomuksista – huoli naisten sulkemisesta yhteiskunnan ulkopuolelle kasvaa

Afganistanissa näkyy lisää merkkejä siitä, että Taliban-liike muutospuheistaan huolimatta on rajoittamassa naisten oikeuksia tiukasti. Naiset ovat joutumassa sivuun työelämästä ja yläkouluihin pääsee toistaiseksi vain poikia.

Kotka valmistautuu ottamaan vastaan Afganistanista evakuoituja: "Meillä asuntoja on paremmin tarjolla kuin pääkaupunkiseudulla"

Pienemmällä paikkakunnalla, kuten Kotkassa, asuntoja ja palveluja on evakuoiduille paremmin saatavilla kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Kotka voisi vastaanottaa muutaman perheen. Lautakunta päättää Kotkan kannan tiistaina.

Lauantai 18.9.2021 (radio)

Koronarokotukset. Mielenosoitus. Afganistan. Sää.

Elämä evakuoinnin jälkeen – "Tärkeintä on nyt opiskella suomea ja päästä kuntosalille", kertoo Kabulista päiväkirjaa kirjoittanut nainen

Suomeen evakuoitu afganistanilainen nainen aloittelee uutta arkea Helsingissä. Elokuussa hän kuvasi Ylelle päiväkirjoissaan Kabulissa syntynyttä paniikkia ja pelottavaa pakoaan. Nyt hän on hakenut Suomesta turvapaikkaa.

Yhdysvallat myönsi Kabulin viimekuisen lennokki-iskunsa virheeksi – surmasi 10 siviiliä, joista useimmat olivat lapsia

Yhdysvallat väitti alun perin, että isku kohdistui äärijärjestö Isisin taistelijoihin. Nyt Pentagon myöntää, että kukaan surmansa saaneista ei todennäköisesti ollut Isisin riveissä.

Kabulin kaduilla totutellaan uuteen normaaliin, talouden romahtaminen on saanut monet epätoivon valtaan

Talibanin valtaa on kestänyt Afganistanissa nyt noin kuukauden. Yle vieraili Kabulin Chicken Streetillä, jossa kauppa ei käy, eikä kauppiailla ole enää varaa maksaa kiinteistöjen vuokria.

Toimittajalta: Epätoivo järkytti Kabulin lentokentällä kuukausi sitten, mutta nyt kaduilla ​kulkee naisia ilman burkaa – ristiriidat ovat osa Afganistania

Kabulilaiset ovat tottuneet sopeutumaan sekasortoon ja uusiin hallitsijoihin, sillä muuta he eivät voi, kirjoittaa Afganistanista palannut Ylen Pakistanin-toimittaja Maija Liuhto.

Pirkanmaan kansanedustajat eivät lämpene pakolaisille – vain kaksi vihreää edustajaa kasvattaisi Suomen kiintiötä

Kansanedustajien näkemys kiintiöpakolaisista ei riipu juuri puoluekannasta. Epäröijät ovat keskustasta ja kokoomuksesta, mutta suoraa vastustusta löytyy kaikista puolueista.

Onko Afganistanissa noussut valtaan vanha kaarti vai "uusi Taliban"? Tutkijan mukaan viestit Afganistanista ovat ristiriitaisia

Afganistanin väliaikaisen hallituksen kokoonpanon on nähty todistavan vanhoillisten paluusta valtaan. Tutkija Olli Ruohomäki muistuttaa kuitenkin, että julkisivun takana kytee Talibanin poliittisen johdon ja sotapäälliköiden erimielisyys maan suunnasta.

Satoja afganistanilaisia diplomaatteja jäi maailmalla pulaan Talibanin nopean valtaantulon vuoksi

Afganistanin ajautuminen islamistijärjestön hallintaan yllätti myös maan lähetystöväen eri puolilla maailmaa. Palkanmaksu on lykkääntynyt, mutta kotimaahan ei juuri kukaan halua palata.

Kati Kelolan kolumni: Historia ei pääty pysäytyskuvaan

Yksinkertaistukset ovat mediassa tehokkaita, mutta ne vääristävät todellisuutta ja peittävät alleen konfliktien sotkuisen luonteen. Afganistanin sotakaan ei ole yhdessä kuvassa ohi, kirjoittaa Kelola.

Miten EU selättää ongelmat, siitä kuullaan juhlavia korulauseita – seuraa von der Leyenin puheesta näitä kolmea asiaa

Unionin tila -puhe on hengennostatusta, mutta myös pienelle kritiikille on sijaa. Saavatko arvostelua nyt Puola ja Unkari, vai Yhdysvaltain toiminta Afganistanissa?

USA:n ulkoministeri sysäsi Trumpille vastuuta sekasortoisesta vetäytymisestä Afganistanista: ”Saimme perintönä päivämäärän, emme suunnitelmaa”

Presidentti Joe Bidenin hallinto on joutunut arvostelun kohteeksi erityisesti siksi, ettei se käynnistänyt amerikkalaisten ja heidän liittolaistensa evakuointia tarpeeksi nopeasti.

YK:n pääsihteeri: Afganistanille luvattu yli miljardin dollarin arvosta avustuksia

YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin mukaan keskusteluyhteyden säilyttäminen Talibaniin on välttämätöntä, jotta avustukset pystytään järjestämään perille. Pääsihteeri varoittaa Afganistania uhkaavasta ruokapulasta.

Ulkoasiainvaliokunnan Mika Niikko yllättyi Afganistan-evakuoinneista: Oliko Suomi ainoa, joka ei kyennyt tarjoamaan turvaa lähetystöään suojanneille?

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Mika Niikon (ps.) mukaan valiokunnan on määrä käydä tarkemmin läpi Afganistanin operaatiota lähiaikoina.

Yle vieraili Afganistanissa kansainvälisten joukkojen hylkäämässä tukikohdassa – nyt leiriä hallitsee Taliban, katso raportti paikan päältä

Valtavassa sotilasleirissä Camp Marmalissa oli myös suomalaisjoukkoja. Kun kansainväliset joukot vetäytyvät Afganistanista, alue jäi tyhjilleen. Ylen toimittaja Antti Kuronen kävi katsomassa, miltä leirillä näyttää nyt.

20 vuotta tuhoisista terrori-iskuista New Yorkiin – Yle seurasi muistotilaisuutta, kirjeenvaihtaja: "Jätti pysyvät jäljet kansakuntaan"

Tänään tuli kuluneeksi 20 vuotta syyskuun 11. päivän terrori-iskuista. Päivän aikana kuultiin musiikkiesityksiä ja seurattiin tuntien ajan kun uhrien omaiset lukivat ääneen iskuissa kuolleiden nimiä. Katso taltiointi Ylen erikoislähetyksestä tästä artikkelista.

Toimittajalta: Olen jälleen Kabulissa, mutta kaikki on muuttunut

Ylen Pakistanin toimittaja Maija Liuhto matkusti Kabuliin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Vastassa oli Taliban ja täysin muuttunut maa.

Miksi syyskuun terrori-iskun syyllisiä ei ole tuomittu, vaikka heidät tiedetään? ihmettelee 24-vuotias Juliette Scauso, jonka isä kuoli iskussa

Tänään tulee kuluneeksi 20 vuotta syyskuun terrori-iskusta. Juliette Scauso, 24, ja Alexa Smagala, 19, menettivät isänsä terrori-iskussa. He hakevat yhä oikeutta kärsimykselleen.

Suomi jätti evakuoimatta Afganistanista tulkit ja vartijat, Ruotsi ei – Tutkijat: Hallitus väisteli vastuuta ja teki mielivaltaisia rajauksia

Kun Suomi vasta väänsi kättä lainkohdasta, osa maista oli jo käynnistänyt afganistanilaisten evakuoinnit. Suomi evakuoi Afganistanista lopulta pienen joukon moniin muihin maihin verrattuna ja jätti vastuun tulkeista muille. 

Yle Afganistanissa: Talibanilla täydellinen valta, Kabulissa kaduilla rauhallista – YK soimii Talibania väkivallasta mielenosoittajia kohtaan

Ylen toimittajat raportoivat Afganistanin tilanteesta paikan päältä pääkaupungista Kabulista sekä maan pohjoisosassa sijaitsevasta Mazar-i-Sharifista.

Yle Afganistanissa: "Täällä on alistuttu siihen, että Taliban todella on vallassa" – katso Antti Kurosen videoraportti

Ylen toimittaja Antti Kuronen kertoo Pohjois-Afganistanista, että ääriliike Talibanilla on alueella runsaasti tarkastuspisteitä. Liikkeellä näyttää Kurosen mukaan olevan paljon ihmisiä, mutta naisista suurin osa peittää itsensä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle