Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Oulun vaalipiirin kansanedustajat: OYSin uudisrakentamisen toisen vaiheen luvitus käsiteltävä ripeästi

Poikkeuslupahakemus on toimitettu sosiaali- ja terveysministeriöön jo puoli vuotta sitten.

Tervolan Mika Simoska Lapin kuntajohtajien puheenjohtajaksi – koronan torjunnan etulinjassa yhteistyö ja vertaistuki on tärkeää

Lapin kuntajohtajien edunvalvonnan listalla on keväällä muun muassa Euroopan unionin elpymisväline.

Eva Biaudet tarjoutuu RKP:n pormestariehdokkaaksi Helsingissä

Biaudet on ollut Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosia.

Apteekkiketju uutisoi maitotutkimuksesta, kansanedustajan somessa alkoi väittely rasvasta – kysyimme ravitsemustieteilijältä, mistä on kyse

Asiantuntija muistuttaa, että ravitsemussuositukset pohjautuvat vertaisarvioituun ja laajaan tutkimustietoon.

Osa kansanedustajista kertoo väkivallan uhkan kasvusta, varapuhemies uhkailuista: kyse on usein härskistä vallankäytöstä

Eduskunnan turvallisuusjohtajan mukaan kansanedustajiin kohdistuneiden väkivallantekojen määrä on pysynyt samalla tasolla kuin viime vaalikaudella.

Ilmajoen seurakunnan messusta kesällä tehty kantelu ei johda jatkotoimiin – tuomiokapitulin mukaan vieraslajilaulu korostaa ihmisarvoa

Kantelija koki messussa esitetyn Ei ole vieraslajia -laulun sanat poliittiseksi kannanotoksi. Ilmajokelainen kansanedustaja vertasi aiemmin eduskunnan täysistunnossa turvapaikanhakijoita vieraslajeihin.

Valtiolta ei heru tukea Porin lennoille koronatukipotista

Valtio tukee maakuntakenttien Helsinki-lentoja tänä vuonna väliaikaisella koronatuella.

Kansanedustaja Juha Mäenpään vapauttava tuomio jäi voimaan Vaasan hovioikeudessa

Vaasan hovioikeus hylkäsi syyttäjän valituksen kunnianloukkausta koskevassa asiassa.

Vaasan vaalipiirin kansanedustajista ahkerimpia puhujia Paula Risikko ja Pasi Kivisaari – vähiten puheenvuoroja on käyttänyt Jukka Mäkynen

Pohjalaiskansanedustajien eduskunnan täysistunnoissa käyttämien puheenvuorojen määrä vaihtelee paljon. Enimmillään puheenvuoroja on käytetty yli 180, pienin määrä on 16.

HS: Pitkäaikainen kansanedustaja Zyskowicz saattaa jättää eduskunnan tämän kauden jälkeen terveyssyistä – kokoomuspoliitikko kärsii migreenistä ja masennuksesta

Zyskowicz sanoo lehdelle, että kertomalla terveysongelmistaan hän haluaa muuttaa masennukseen liitettyjä ennakko-oletuksia ja alentaa kynnystä puhua mielenterveydestä.

Kansanedustaja Hilkka Kempiltä kirjallinen kysymys Evon kansallispuistohankkeesta

Kempin mukaan on tärkeää, että esimerkiksi laadukas metsätalous ja sen koulutustoiminta, metsästys, matkailu ja alueen leirikäyttö turvataan Evolla jatkossakin.

Joonas Köntän karanteeni on ohi mutta sairausloma jatkuu vielä

Kansanedustajan sairausloma jatkuu jouluaaton aattoon saakka.

Kansanedustaja Petri Huru vaatii valtiota ottamaan huomioon myös Porin lennot – valtio tukee muita maakuntakenttiä

Porin kaupunki maksaa tukea lentoyhteydelle Porista Helsinkiin omasta pussistaan.

Kaksoisraiteen jatkamista halutaan vauhdittaa Etelä-Karjalassa – maakunta vetoaa Suomen hallitukseen

Kaksoisraidetta rakennetaan parhaillaan Lappeenrannan Joutsenon ja Imatran välille. Etelä-Karjalan liitto ja liuta toimijoita vetoavat Suomen hallitukseen, että kaksoisraidetta aletaan rakentaa mahdollisimman nopeasti myös Joutsenon ja Luumäen välille.

Poliisi epäilee kansanedustaja Mikko Kärnää rikoksesta ja aloittaa esitutkinnan

Kansanedustaja Kärnä vihjasi viestipalvelu Twitterissä, että perustuslakivaliokunnassa asiantuntijana kuultu professori Ojanen olisi kirjoittanut vihreiden vastalauseen Haaviston asiassa.

Pitääkö susien metsästys sallia? Näin vastaavat Suomen tiheimmällä susialueella asuvat kansanedustajat – lue Ylen kyselyn tulokset

Suurin osa Lounais-Suomen kansanedustajista on sitä mieltä, että susien kannanhoidollinen metsästys pitäisi olla mahdollista.

Ylen kysely: Yli puolet haluaa säilyttää eläkeputken – Asiantuntijan mukaan poistamisesta 50-100 miljoonan euron lasku työnantajille

Ylen mielipidekyselyssä enemmistö suomalaisista haluaa säilyttää eläkeputken nykyisellään. Hallitukselta ratkaisu ennen joulua.

Mikko Kärnä aikoo selvityttää rikosilmoituksen asianmukaisuuden

Professori Tuomas Ojanen tekee rikosilmoituksen Mikko Kärnän kirjoituksista sosiaalisessa mediassa.

Markus Mustajärvi jää pois kuntapolitiikasta keväällä – vain Kaisa Juuson, Heikki Autton ja Markus Lohen kuntavaaliehdokkuus on varmaa

Johanna Ojala-Niemelä on luvannut myös lähteä ehdokkaaksi, mutta edessä oleva leikkaus voi vaikuttaa vielä ratkaisuun.

HS: Professori Tuomas Ojanen tekee rikosilmoituksen Mikko Kärnästä – Kärnä kiistää Ylelle syyllistyneensä kunnianloukkaukseen

Kansanedustaja Mikko Kärnä vihjaisi viestipalvelu Twitterissä, että perustuslakivaliokunnassa asiantuntijana kuultu professori Ojanen olisi kirjoittanut vihreiden vastalauseen Haaviston asiassa.

Politiikan veteraanit Liisa Jaakonsaari ja Mauri Pekkarinen saivat ministerin arvonimet

Arvonimet myönnettiin tänään presidentin esittelyssä.

Keväällä iskee mielenterveyspommi, sanoo Olavi Sydänmaanlakka – Terapiatakuuta tarvitaan ja se halutaan, mutta kansanedustajat ovat eri mieltä sen toteutuksesta

Osa haluaisi kansalaisaloitteena syntyneen terapiatakuun voimaan heti, toiset vasta laajemman hoitotakuu-uudistuksen myötä. Osa käyttäisi EU:n koronarahoja terapiatakuuseen.

Rannikon kansanedustajat haluavat korvausta merimetsovahingoista: "Kalastajat oman onnensa nojassa"

Edustajat pitävät lakiesitysluonnosta kalastajille syrjivänä porotalouteen, kalatalouteen ja maatalouteen nähden.

Työttömyyden ongelmat kohdannut Jari Lindström sai töitä: "Virtaa on niin paljon kuin 55-vuotiaalla äijällä voi olla"

Jari Lindström kertoo yllättyneensä huomiosta, jonka hänen työnsaantinsa on herättänyt.

Lounais-Suomen kansanedustajat varovaisen luottavaisina ensi vuoteen – tulevaisuustutkija: ”Edessä on kaksi koronaan liittyvää vaihtoehtoa”

Runsas puolet parlamentaarikoista uskoo ihmisten hyvinvoinnin olevan ensi vuonna parempi kuin tänä vuonna.

Kansanedustaja Arto Satosella on todettu koronavirustartunta: "Olo on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä"

Eduskunnan työterveysasema on käynnistänyt altistuksia koskevan jäljityksen.

Kansanedustaja Arto Satosella on todettu koronatartunta

Altistumisia jäljitetään parhaillaan.

Keski-Suomen kansanedustajat toivovat valtiolta lisätukea talousvaikeuksiin ajautuneille urheiluseuroille

Ylen kyselyyn vastanneista kansanedustajista lähes kaikki olivat sitä mieltä, että valtion pitäisi tukea enemmän koronapandemian taloudellisesti runtelemia urheiluseuroja.

Oulun vaalipiirin kansanedustajakyselyn vastaajista suurin osa haluaa lisätukea kulttuurille korona-aikana

Ylen kyselyyn vastasi kourallinen alueen kansanedustajia. Selkeitä mielipide-eroja näkyy etenkin keskustan ja kokoomuksen sisällä.

Ylen kysely: Kokoomuksen ja RKP:n kansanedustajia kaihertaa hallituksen ratkaisu sote-rahoista – keskustalta ja SDP:ltä kiitosta

RKP arvosteli kasvukeskusten rahamenetyksiä jo soten valmistelussa. Perussuomalaisista moni pohtii yhä mielipidettään.

Susia suojellaan Suomessa liikaa, sanovat Itä-Suomen kansanedustajat Ylen kyselyssä – myös suden kannanhoidollinen metsästys saa kannatusta

Suurin osa Savo-Karjalan kansanedustajista sallisi suden kannanhoidollisen metsästyksen.

Kaakon kansanedustajat antaisivat lisää tukea urheiluseuroille – "Vaikea mennä sanomaan, mikä seura tarvitsee enemmän rahaa kuin toinen"

Kaakkois-Suomen kansanedustajakyselyssä kysyttiin, pitäisikö valtion tukea enemmän koronapandemian vuoksi talousvaikeuksiin ajautuneita seuroja.

Vaasan vaalipiirin kansanedustajat vieroksuvat biokaasun verottamista

Biokaasua pyritään edistämään lisäämällä se jakeluvelvoitteen piiriin. Se edellyttää myös verottamista, mikä puolestaan herättää vastustusta.

Kannabislainsäädännön höllentäminen ei saa kannatusta Hämeestä – vain yksi kansanedustaja poistaisi rangaistukset käyttäjiltä

Kansalaisaloite kannabiksen käytön dekriminalisoimiseksi on lakivaliokunnan arvioitavana.

Valtaosa ministereistä asettumassa ehdolle kuntavaaleissa – kansanedustajistakin vahva enemmistö

Kotikaupungeissaan ehdolle on lähdössä ainakin 14 ministeriä.

Perussuomalaiset penäsi kyselytunnilla hallitukselta kansanäänestystä EU-elvytyspaketista, kokoomus perussuomalaisille: "Eduskunta ei voi olla lapanen, vätys"

Eduskunnan kyselytunnilla oppositio vaati hallitukselta myös vastauksia siihen, miten koronakriisistä noustaan.

Vetoomus: HX-hävittäjähankkeessa tarvitaan aikalisä

Suomen nykyiset hävittäjät eli Hornetit poistuvat käytöstä vuoteen 2030 mennessä.

Video: Sian suolet lensivät ja nyrkit heiluivat – Lihan tuonti USA:sta kuumensi kansanedustajien tunteet Taiwanin parlamentissa

Oppositio vastustaa lihan tuontia Yhdysvalloissa käytettävän kasvuhormonin takia.

Itse asiassa kuultuna: Liisa Jaakonsaari – neljä vuosikymmentä parlamentaarikkona

Poliitikko Liisa Jaakonsaari kertoo elämästään.

Kansanedustaja Bella Forsgrén on Rauhankasvatusinstituutin uusi puheenjohtaja – instituutti valittiin UNESCOn viralliseksi kansalaisjärjestökumppaniksi

Rauhankasvatusinstituutti valittiin UNESCOn kumppaniksi ensimmäisenä suomalaisena kansalaisjärjestönä.

Kokoomuksen entiset kansanedustajat käräjillä – toista syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta, toista sen antamisesta

Syyttäjien mukaan Tapani Mäkinen pyrki toimimaan yrittäjien omistamien yritysten eduksi, ei edustamansa kaupungin eli Vantaan.

Itse asiassa kuultuna: Seppo Kääriäinen – Kirman kylältä politiikan parrasvaloihin

Pitkän linjan vaikuttaja Seppo Kääriäinen kertoo elämästään.

Kansanedustaja Juha Mäenpään kunnianloukkausjutun käsittely alkoi hovioikeudessa

Käräjäoikeus vapautti Mäenpään kunnianloukkaussyytteestä keväällä. Muutosta tuomioon hakee syyttäjä.

Yle seurasi kyselytunnin suorana – Ikäihmisten toimeentulo ja polkupyörien kotitalousvähennys puhuttivat: "Mökin mummo ei nyt kiitä"

Voit katsoa tallenteen kyselytunnista klikkaamalla kuvaa. Täysistunto jatkui kyselytunnin jälkeen.

Entinen kansanedustaja ja kirjailija Kullervo Rainio on kuollut

Rainio sai paljon julkisuutta toiminnastaan presidentti Urho Kekkosen poikkeuslakia vastaan.

Kansanedustaja Iiris Suomela on saanut vauvan: "Maailman paras joululahja otti vähän etumatkaa"

Suomela on kertonut pitävänsä vanhempainvapaiden jakamista tasan tärkeänä niin työelämän kuin vanhemmuudenkin tasa-arvon edistämisen kannalta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle