Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Vakavakasvoinen nainen kahvilan tiskin takana.

Suosittu rautatieaseman kahvila jäämässä remontin jalkoihin Kuopiossa – pöyristynyt yrittäjä luki asiasta lehdestä

Kahvila jää matkustajavirran ulkopuolelle, kun kulku laiturille kiertää asemarakennuksen kaukaa heinäkuun alusta syyskuun loppuun.

Asuntohotelli ulkoapäin.

Yrittäjä osti nettihuutokaupasta Alvar Aallon suunnitteleman hotellin: “Minun virolaisena piti tulla pelastamaan suomalaista kulttuuria”

Ulosottovirasto hyväksyi 5 500 euron kauppahinnan ulosmitatusta kiinteistöstä Haminassa. 1950-luvulla valmistunut rakennus on pahasti rapistunut.

Takahuhdin koulurakennus

Isot koulu- ja päiväkotiurakat jatkuvat Tampereella: tarveselvitykset valmiiksi ainakin Hatanpäälle, keskustaan, Takahuhtiin ja Hiedanrantaan

Perusparannukselle ja uudisrakentamiselle on tarvetta niin kouluissa kuin päiväkodeissa. Mukana on suuria kokonaisuuksia: Hiedanrannassa mitoitus on 1 500 koululaiselle ja 200 varhaiskasvatuksen oppilaalle.

Kirjaston hyllyssä oleva kyltti, jännitus ja kauhu.

Kouvolan Myllykosken kirjastosta halutaan tehdä monitoimitalo

Hankkeen hintalappu on miltei 3,5 miljoonaa euroa. Kaupungin mukaan pääpaino on kirjastorakennuksen välttämättömissä korjauksissa.

Kupittaan maauimalan uima-allas ja uimarit näkyvät pelastunrenkaan läpi.

Turun Kupittaan maauimala avautui – remontti siirtynee ensi vuoden syksyyn

Turun uimalaitosten päällikkö Eeva Haapanen iloitsee siitä, että paljon toivotut saunat ovat suunnitelmissa mukana.

Lähikuvassa on kerrostaloja ja parkkihallin sisäänajoaukko Lahden keskustassa.

Hansan pysäköintitalon yläkerta menee kiinni remontin takia Lahdessa

Hansassa tehdään noin vuoden kestävä peruskorjaus, jota tehdään vuorotellen ylä- ja alakerroksessa.

Seurakuntakeskuksen katolla on risti.

Kajaanin seurakunta on luopumassa Lehtikankaan seurakuntakeskuksesta ja kirkosta – ostotarjous kirkkovaltuuston käsittelyssä ensi kuussa

Seurakuntakeskuksen ja kirkon myyntiaikeet ovat herättäneet Lehtikankaalla asuvissa seurakuntalaisissa tunteikkaita muistoja.

Oulun Intiön kappelissa harjoitusarkussa on virsikirjoja

Oulussa Intiön kappelin korjaus sai rakennusluvan

Myös krematoriota laajennetaan. Rakennustöitä on kaavailtu aloitettavaksi loppuvuodesta, ja kappeli voitaisiin ottaa käyttöön syyskuussa 2025. Rakennuslautakunta käsitteli rakennuslupaa eilen.

Entinen rahatoimiston talo Kotkan kauppatorilla

Entinen rahatoimisto Kotkan torin laidalla saa uuden vuokralaisen

Someron Säästöpankki muuttaa Kirkkokatu 6:ssa sijaitsevaan 1930-luvulla valmistuneeseen arvotaloon.

Ilmakuva tulipalon jäljistä kerrostalon kattorakenteissa.

Lahden Mukkulassa tulipalossa tuhoutuneen talon asukkaat pääsevät syksyksi koteihinsa

Timonkadulla sijaitsevaa rakennusta on jouduttu korjaamaan perusteellisesti isojen vahinkojen vuoksi.

Oulun uusi kirjastoauto

Oulun kaupunginkirjasto avaa Koskelaan pienen kirjaston kesän aikana

Oulun kaupunginkirjastolla on ollut vaikeuksia löytää sopivia väistötiloja alueellisille kirjastoille. Koskelassa on avautumassa nyt vuoden odottelun jälkeen kirjastopiste.

Turun Ylioppilaskyläsäätiön Henrikki.

Turku myy rakennushistoriallisesti merkittävän puurivitalokokonaisuuden yliopistoalueelta

Tarjouskilpailun lähtöhinta on kaksi miljoonaa euroa. Perusteellista remonttia kaipaava kohde Henrikinkatu 8:ssa myydään kokonaisuutena.

Kolme vuohta, takana pistoaita sekä vanha puinen maalaistalo.

Sinkkolan kotieläinpihan päärakennus remontoidaan Joensuussa, mikä ei estä vierailuja

Päärakennus on remontin ajan poissa käytöstä, mutta kotieläinpiha ja muun muassa kesäkahvio pysyvät avoinna.

Turun Taiteen talo eli Rettigin vanha tupakkatehdas ulkoa päin kuvattuna, etualalla on vanhanaikainen katulamppu.

Wäinö Aaltosen museo väistötiloihin syksyllä 2024 – museo sulkeutuu peruskorjauksen ajaksi

Wäinö Aaltosen museon mittava peruskorjaus sulkee museorakennuksen kahden vuoden ajaksi.

Pyöräilijä Helsingin Baanalla.

Mannerheimintien siltaremontti keskeytetty – luontojärjestö vaatii vanhan sillan suojelua

Silta kulkee suositun Baanan yli. Muut työt Mannerheimintiellä jatkuvat, kertoo Helsingin kaupunki.

Keminmaan keskuskoulun tyhjä piha alku syksyllä. Taivaalla mustia pilviä.

Keminmaan koulukeskukseen tehdään uudisrakennus käsityöaineiden tarpeisiin – koulukeskuksen sisäilmatutkimukset jatkuvat

Rakennetutkimusten mukaan koulukeskus ei ole niin huonossa kunnossa, että se olisi kokonaisuudessaan purkukuntoinen.

Turun poliisitalo.

Turun pääpoliisiasemalla alkaa remontti – poliisipäivystys on suljettu perjantaina

Kiireellisissä asioissa poliisipäivystykseen voi perjantaina soittaa.

Koulukirjoja ja kynäkotelo pinossa pulpetin päällä.

Kangasala päätti lopullisesti Raikun koulutalon sulkemisesta

Koulun puolustajat järjestivät vielä mielenosoituksen ennen kaupunginvaltuuston kokousta.

Kuvassa rovaniemen kaupungintalon valtuustosali.

Kaupunginvaltuusto päätti: Rovaniemen kaupungintalo korjataan kolmen vuoden kuluessa – kustannusarvio noin 30 miljoonaa euroa

Kaupungin mukaan nyt valitulla remonttivaihtoehdolla saavutetaan rakennukselle pisin elinkaari.

Saimaan ammattiopisto Sampon rakennus Imatralla.

Saimaan ammattiopisto Sampon opetustiloja on poistettu käytöstä Imatralla – syynä oireilu sisäilmasta

Koulukatu 5:ssä sijaitsevassa kiinteistössä selvitetään nyt sisäilman laatua. Vuoden kuluttua Imatralla on alkamassa peruskorjaukset.

Lahden Kaupungintalo pressupeitteessä.

Lahden kaupungintalo palaa näkyville – remonttihuppuja jo poistetaan

Kaksi vuotta kestänyt lahtelaisen maamerkin perusparannus valmistuu ennen juhannusta.

Raahe torinranta

Raahessa ruvetaan kouluttamaan vanhojen talojen korjausammattilaisia

Raahessa käynnistetään ammattitutkintoon johtava korjausrakentamisen koulutus. Koulutuskeskus Brahen koulutus alkaa elokuun puolivälissä.

Raholan punatiilinen päiväkoti kuvattuna aurinkoisena kevätpäivänä.

Tampereen Raholan päiväkodin remonttihinta kohosi reippaasti suunnitellusta

Peruskorjaus päästään aloittamaan ja rakennus otetaan uudelleen käyttöön elokuussa 2024.

Jyväskylän Tourulassa Kivääritehtaan vanhaa piippua kunnostetaan.

Kivääritehtaan piippu kunnostetaan Jyväskylässä turvallisuuden varmistamiseksi

Kaupunkikeskustan maamerkki sai hupun ylleen toukokuun alussa.

Vesa Venäläinen seisoo sisältä puretun Imatran Ivon asuinalueen kivitalossa.

Autio asuinalue itärajalla on saamassa uuden elämän – remontoitavat asunnot kiinnostavat ostajia eri puolilta Suomea

Ensimmäisten kahden asunnon remontit alkavat Imatralla suunnitelman mukaan kesäkuussa.

Oulun vanha poliisitalo

Rantapohja: Yli 10 poliisia on saanut viimein korvauksen Oulun poliisilaitoksen sisäilmaongelmien aiheuttamista sairastumisista

Osa Oulun poliisilaitoksella Raksilassa työskennelleistä poliiseista sairastui sisäilmaremontin seurauksena vuosien 2016 ja 2017 aikana.

Suojelupoliisin uusi osoite on katajanokanlaituri 3 Helsinki.

Supo muutti Helsingin Ratakadulta väistötilaan Katajanokalle – tältä se näyttää

Suojelupoliisille on rakenteilla uudet toimitilat Helsingin Kaartinkaupunkiin. Tilat päästäneen ottamaan käyttöön vuonna 2025.

Ilmakuva Tervolan siltatyömaasta.

Lapin pisimmän maantiesillan remontti alkoi – lähes 50-vuotiaalle Tervolan sillalle saadaan remontilla käyttöikää toinen mokoma lisää

Tervolassa iloitaan Kemijoen ylittävän sillan peruskorjauksesta. Lapin pisintä siltaa kunnostetaan viidellä miljoonalla eurolla.

Hakaniemen kauppahalli.

Tältä Hakaniemen kauppahallissa näyttää nyt – yli satavuotias rakennus kunnostettiin lähes alkuperäiseen asuunsa

Hallin toisessa kerroksessa on ravintola, jossa voi muun muassa syödä illallista. Uutta on myös hallin yhteyteen levittäytyvä terassialue.

Talvinen katunäkymä, jossa nainen kävelee jalkakäytävällä ja tumma auto ajaa kadulla. Taustalla koivuja ja keltainen iso Oulun tuomiokirkko.

Oulun tuomiokirkko maalataan ja kirkkoa remontoidaan kolmen vuoden ajan

Oulun tuomiokirkko saa uuden maalipinnan ja myös ulkovalaistus uusitaan.

Raatihuone

Kokkolan kaupunki kysyy kansalaisilta raatihuoneen käytöstä – tekeillä on suojellun arvotalon peruskorjaus

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri muuttaa ensi vuonna Musiikkikeskukseen, joten tilaa vapautuu muuhun käyttöön.

Aino Acktén huvila ulkoa.

Aino Acktén huvilan korjaustyöt alkavat huhtikuun lopussa

Kaupunkiympäristölautakunnassa hyväksyttiin eilen Aino Acktén huvilan peruskorjauksen hankesuunnitelma. Korjauksiin on varattu 2,5 miljoonaa euroa.

Kirjoja ja vihkoja koulun pöydällä.

Raikun koulu Kangasalla aiotaan lakkauttaa elokuun alusta lähtien

Koulutalon kiireellisten korjausten kustannusarvio on 600 000 euroa.

Leena Meskanen, Meslewi Oy.

Yrittäjä pelkää, että Helsingin jättiremontti turmelee hänen hääpukunsa – haluaa nyt korvauksia kaupungilta

Morsiuspukuliikkeen omistaja kertoo, että asiakkaat ovat kaikonneet, koska ratikat eivät kulje eikä autoille ole tilaa. Jalankulkijat pelkäävät Mannerheimintien ylittämistä ilman liikennevaloja.

Seminaarin koulun rakennukset ilmasta käsin kuvattuna.

Hämeenlinnan Seminaarin koulun rakennusten peruskorjaukset jatkuvat

Parhaillaan koulun rakennuksista työn alla ovat AB-rakennukset. Toukokuussa alkaa EFG-rakennusten kunnostaminen.

Iso, tyhjä kaupunginvaltuuston istuntosali joka on kahdessa kerroksessa. Seinät ovat valkoiset ja puun väriset.

Rovaniemen kaupungintalo laitetaan kuntoon seuraavan kolmen vuoden aikana, esittää kaupunginjohtaja

Kaupungintalo on ollut tyhjillään jo vuodesta 2019, ja sen henkilöstö on vuokratiloissa eri puolilla kaupunkia.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kuhmon seurakunta saa korjausavustusta yli 300 000 euroa kirkon ja kellotapulin kunnostamiseen

Kirkkohallituksen täysistunto myönsi valtion rahoituksesta kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoon seurakunnille yhteensä lähes 7,4 miljoonaa euroa.

Haarlan sisäpiha.

Historiallisen Haarlan palatsin kellaritiloihin avautuu pian ravintola Tampereella

Ravintolan on tarkoitus avautua kesän alkupuolella.

Vanha punainen puusta rakennettu seurantalo.

Ämmänsaaren työväentalo on ollut rakentamisestaan saakka vilkas seurapaikka – nyt sen toimintaan kaivataan lisää nuoria

Ämmänsaaren työväentalo on saanut Suomen Kotiseutuliitolta 15 000 euroa korjausavustusta. Taloa on korjattu useasti ja ilman avustuksia se olisi lahonnut jo paikoilleen.

Kaupunkikadun remontissa on tien päällyste poistettu ja pinnoitteena on soraa. Kauempana näkyy työkoneita kaivamassa katua auki.

Pitkänsillankadun päällystäminen siirtyy yhä – hallinto-oikeus asettui töistä valittaneen kannalle

Kaupunki ei aio tyytyä hallinto-oikeuden ratkaisuun, vaan hakee valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Orvokkimeri teos ja rakennustelineitä Tampereen valtuustosalissa.

Harvinainen projekti Tampereella: Kaksi miljoonaa helmeä jää ilmatiiviiseen koteloon remontin ajaksi – teosta ei saatu ulos rakennuksesta

Suuri ja herkistä materiaaleista koostuva teos oli alun perin määrä siirtää suojaan Tampereen virastotalon korjaustöiden tieltä. Taideteos on valmistunut vuoden 1967 Montrealin maailmannäyttelyyn.

Kuusi miestä rakentaa väliaikaista lisäkatsomoa Harjun stadionille Jyväskylässä 2018 Kalevan kisoja varten.

Vuoden 2026 Kalevan kisat liikuntapääkaupunki Jyväskylään Harjun stadionin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi

Perinteikäs Harjun stadion kunnostetaan kisoja varten. Remonttiin on varattu liikuntapääkaupungiksi julistautuneessa kaupungissa 12 miljoonaa euroa.

Ihmiset katsovat Akseli Gallen-Kallela Aino-triptyykiä

Ateneum avasi ovensa vuoden tauon jälkeen – teokset esitellään uudella tavalla

Ilmanvaihtoremontin jälkeen avautuneessa Ateneumissa ei enää katsella teoksia kronologisessa järjestyksessä.

Rakennusmies nosturin nokassa korjaamassa Vaasan kirkon julkisivua. Mies valvoo maan tasalta.

Vaasan kirkon julkisivua korjataan kesän yli

Korjaustöiden kustannusarvio on noin 300 000 euroa. Urakan suorittaa Hirvimies Oy, ja korjaustoimenpiteitä valvoo Museovirasto.

Imatrankosken koskinäytös kesällä 2022. Vesi kuohuu kosken uomassa.

Fortum juoksuttaa vettä Imatrankoskeen alkukesän ajan

Syynä ovat Imatran voimalaitoksella tehtävät korjaustyöt. Ennen ohijuoksutusten alkamista ehditään järjestää yksi virallinen koskinäytös.

Pyynikintie 2 -kiinteistö on remontissa. Julkisivua peittää muovi ja edessä on työmaa-aita.

Koulujen väistötilaksi kunnostettavan Pyynikintie 2 -kiinteistön perusparannus viivästyy – isot vaikutukset kouluihin ja oppilaisiin

Myöhästymisellä on vaikutuksia ensivaiheessa Lamminpään koulun rakennushankkeen sekä Lyseon lukion remonttiin.

Raahen tyhjillään oleva rapistunut elokuvateatteri Bio Huvimyllyn rakennus.

Bio Huvimyllyä herätellään Raahessa uuteen huomiseen – elokuvateatteri halutaan kunnostaa aiempaa laajempaan käyttöön

Bio Hyvimylly on ollut osa Raahea jo yli 85 vuotta. Suojeltu rakennus on rapistunut käyttämättömänä viime vuodet, mutta nyt edessä on uusi alku. Ison kunnostusurakan pitäisi valmistua vuonna 2026.

Havainnekuva konserttisalista.

Jyväskylä remontoi messusalin sinfoniaorkesterille 7,5 miljoonalla eurolla: ”On kiva, että muusikot kuulevat toisensa”

Remontissa sinfoniaorkesterille saadaan riittävän suuri esiintymislava ja akustiikka, jonka ansiosta muusikot kuulevat toistensa soiton – toisin kuin nykyisissä tiloissa teatteritalolla.

Hakanimen kauppahlli remontin alla.

Hakaniemen kauppahallin remontti valmistui Helsingissä: asiakkaille avautuu maanalainen kulkuyhteys

Vanha kauppahalli avautuu asiakkaille juuri ennen vappua, 27. huhtikuuta 2023.

Läheltä

Siltoja korjataan Vaasan Yhdystiellä – liikenne voi ruuhkautua työmaa-alueiden kohdalla

Siltojen alapuolella on jo voimassa alennettu nopeusrajoitus. Myöhemmin siltoja pitkin kulkevilla kaistoilla liikenne ohjataan liikennevalojen avulla vuorotellen yhtä kaistaa pitkin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle