Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lapsi ja aikuinen kävelevät sumussa euron kolikon päällä.

Yksinhuoltajaäiti Jonna erosi ja jäi työttömäksi – nyt hän elää köyhyydessä, jota kuvailee painajaiseksi

Köyhien lasten määrä on lisääntynyt Suomessa arviolta 30 000:lla. Tässä jutussa Jonna ja muut vanhemmat kertovat, miksi rahatilanne on heikentynyt.

Vauva on aikuisen sylissä ja pitää aikuisen käsivarrella kättään. Lähikuva.

Miten lapsiperheesi rahatilanne on vaikeutunut? Vanhempi, kerro kokemuksistasi Ylelle

Vanhempi, kerro jutun lopusta löytyvän linkin kautta, millä tavalla taloushuolet nyt koskettavat perhettäsi. Teemme aiheesta juttua.

Noora Hjelman katsoo puhelintaan. Taustalla teksti "Enää ei tarvitse maksaa liikaa".

Noora Hjelman antoi laskujen kasaantua ja se oli iso virhe – yhä suurempi osa nuorista elää yli varojensa

Perintäyhtiön mukaan perinnän kohteena olevien vaikeasti velkaantuneiden nuorten määrä on kivunnut yli 20 prosenttiin. Velkansa hiljattain kuitannut nainen kaipaa lisää tietoa talousosaamisesta.

Henkilö katsomassa myynnissä olevaa kerrostaloasuntoa.

Huolestuttava viesti velkaneuvonnasta: Keskituloisten asuntovelallisten ahdinko kasvaa

Elinkustannusten ja korkojen nousu on aiheuttanut monelle asuntovelkaiselle talousahdingon. Kynnys hakea apua velkaneuvonnasta on silti suuri. Ensin sinnitellään pitkään ja tingitään kaikesta muusta.

Kuvitus, jossa näkyy henkilö selin abstraktia taustaa vasten sekä kuva rahasta ja käsistä, jotka pitelevät kännykkää.

Niko, 25, auttoi veljeään ja otti kymmenien tuhansien kulutusluoton: “Ei ole mitään toivoa, että saisin rahoja takaisin”

Vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin huhtikuussa kymmenen prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kuluttajaluottojen korkoihin pyritään pian vaikuttamaan myös lakimuutoksella.

Henkilö katsoo puhelimeltaan järjestelylainaa tarjoavan yrityksen sivustoa.

Kuinka pikalainan tai kulutusluoton ottaminen heikensi rahatilannettasi? Kerro kokemuksistasi, Yle tekee aiheesta juttua

Pikalainojen ja kulutusluottojen ottaminen voi ajaa pahoihin talousvaikeuksiin. Miten hintojennousu vaikutti velkaantumiseesi? Kerro meille, miten sinulle kävi.

Joonatan Nsukami, kokemusasiantuntija, Diakonissalaitos. Myös yrityksen Jälkiturva perustaja.

Joonatan Nsukami, 24, säästi rahaa jo pikkupoikana – kun hän teki koulussa bisnestä, rehtori laittoi Wilmassa viestiä

Nuorten talousosaaminen on heikompaa kuin muilla ikäryhmillä. Joonatan Nsukami oppi jo pienenä säästämisen merkityksen, ja auttaa nyt esimerkiksi taloushuolien kanssa painiskelevia nuoria.

Elmo Kaikkonen skeittaa Rovaniemellä Antinpuistossa

Rovaniemi vähentää investointeja liikuntapaikkoihin, koska rahaa palaa muihin kohteisiin ja velkaantumista pitäisi taittaa

Rovaniemi satsaa liikuntapaikkoihin tänä vuonna vajaat puoli miljoonaa euroa. Kahtena seuraavana vuonna summa pienenee edelleen.

Henkilö katsoo puhelimeltaan järjestelylainaa tarjoavan yrityksen sivustoa.

Ylivelkaantumisesta pitäisi puhua vaikka neuvolassa, toivoo rahavaikeuksien kanssa kamppaillut äiti

Vanhemmuutensa alussa velkaantunut Helka Belt toivoo, että talousasioista kysyttäisiin esimerkiksi neuvolassa. Mieli ry:n uusi tutkimus selvitti ylivelkaantumisen vaikutuksia perheisiin.

EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde tiedotustilaisuudessa Frankfurtissa 4. toukokuuta 2023.

EKP teki korkoihin aiempaa pienemmän korotuksen, näkyykö jo korkojen nousun loppu? "Emme ole vielä perillä", sanoo Lagarde

Euroopan keskuspankki nostaa kaikkia ohjauskorkojaan 0,25 prosenttiyksikköä. Pääjohtaja Christine Lagardella on viesti myös koroista kärsiville suomalaisille.

Myytävä vanha omakotitalo Motalassa ruotsissa.

Pankit selvisivät säikähdyksellä, mutta kiinteistöt aiheuttavat rahoitusjärjestelmälle uusia riskejä – puhkeaako Ruotsin kupla?

Euroalue osoittautui Yhdysvaltoja turvallisemmaksi paikaksi pankkiasiakkaille. Ruotsissa kiinteistöjen hinnat ovat nousseet niin paljon, että puhutaan jo kuplasta.

Koronapotilaserityshuoneessa, suojavarusteisiin pukeutunut hoitaja vieressä.

Lisätäänkö velkaa vai leikataanko palveluista? Pirkanmaan kansanedustajaehdokkaiden näkemyksissä selkeästi kaksi linjaa

Ylen vaalikoneessa kysyttiin ehdokkaiden kantaa valtion velkaan ja yhteiskunnan palvelutarjontaan.

Suomen pankki- teksti seinässä.

Miljardien rahasampo on hyytymässä – valtion kirstuun jää iso aukko, kun korkojen nousu painaa Suomen Pankin tulosta

Suomen Pankki teki nollatuloksen, eikä jaa valtiolle euroakaan osinkoja. Korkojen nousu painaa Euroopan keskuspankkien tuloksia tappiolle myös tulevina vuosina. Veronmaksajat saattavat joutua pelastajiksi.

Hoitotyön lehtori Emma Tamankag ja sairaanhoitaja opiskelijat Alvina Njila, Mashal Ghaffar, Esteban Marquesini ovat sairaalavuoteen äärellä ja vuoteessa potilasta esittää sairaanhoitaja opiskelija Lucy Mararia.

Ennennäkemätön sotku koulutusviennissä: kenialaisopiskelijat ovat pulassa Suomessa, mutta uusia tilauskoulutuksia neuvotellaan jo lisää

Kenialainen Uasin Gishun maakunta on antanut väärää tietoa sekä opiskelijoille että suomalaisille kouluille. Nyt opiskelijat saattavat jäädä tyhjän päälle.

Euroopan keskuspankin EKP:n neuvosto kokoontui torstaina 27. lokakuuta 2022 Frankfurtiin rahapoliittiseen kokoukseensa. Kuvassa pääjohtaja Christine Lagarde.

Ohjauskorko nousee korkeimmilleen yli 14 vuoteen – EKP:n pääjohtaja Lagarden mukaan tasaisia koronnostoja jatketaan kevään mittaan

Keskuspankki alkaa ohjata yritystukeaan sellaisille yrityksille, jotka ottavat ilmastonmuutoksen huomioon toiminnassaan.

Minna Kuusisto

Miten paljon asuntolainojen korot voivat vielä nousta? Euroopan keskuspankki nostaa tänään taas korkoja ja linjaa korkopolitiikkaa

Euroopan keskuspankki aikoo nostaa korkoja iltapäivällä. Asuntolainoista pitää maksaa jo lähes 3,5 prosentin korkoa, ja lukema voi yltää neljän prosentin tuntumaan.

Nippu laskuja

Pitkään kummittelevien maksuhäiriömerkintöjen väheneminen auttaa myös pulaan joutuneita yrityksiä

Lakimuutoksen vuoksi maksuhäiriömerkinnät eivät enää säily vuosia, jos velat on hoidettu.

Ostoskatu Tukholmassa on koristettu jouluvaloilla.

Taantuma uhkaa Ruotsia ja Suomea, mutta Ruotsi näyttää selviävän meitä paremmin

Maailmanpoliittinen tilanne on ajamassa myös Suomen ja Ruotsin taantumaan. Ruotsi on kuitenkin Suomea vahvempi kestämään iskuja, sillä valtion budjetit tehdään ylijäämäisiksi ja julkinen velka on pieni.

Maitotuotteita, joissa 30 prosentin päiväystarroja.

Inflaatio, energian hinta ja riittävyys suomalaisten huolilistan kärjessä – ilmastonmuutos huolestutti vähiten

Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreessa Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten huolenaiheita.

Komissiolta ehdotus velkaantumisen pysäyttämiseksi

Suomen taloudenpito voi joutua tarkempaan syyniin – komissio esitteli ehdotuksensa EU:n taloussääntöjen uudistamiseksi

EU-komission ehdotuksen mukaan valtioiden velkaantumista seurataan jatkossa myös tärkeiden investointien näkökulmasta.

Toimittaja kertoo videolla, miksi valtionvelasta on tullut ongelma meille kaikille

Milloin valtiolla on liikaa velkaa? EU:ssa kytee lihava riita, jonka lopputulos vaikuttaa sinunkin pankkitiliisi

Jos Suomen velkaantuminen jatkuu, myös sen budjetti voi joutua tikunnokkaan Brysselissä. Tähän asti EU on kiinnittänyt huomiota lähinnä eteläisten maiden kuten Italian tai Kreikan julkiseen velkaan.

Pääekonomisti Jussi Ahokas ja Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti.

Suomi voi joutua leikkaamaan menoja jopa 10 miljardia – kysyimme asiantuntijoilta, onko siihen varaa ja mitä jättileikkauksista seuraisi

Kymmenen miljardin menoleikkaukset kahden vaalikauden aikana eivät ole mahdottomuus, sanoo Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti. Riskinä on kuitenkin, että pienituloisuus ja köyhyys lisääntyvät ja julkisten palveluiden saatavuuden epätasa-arvo kasvaa, sanoo Bios-tutkimusyksikön ekonomisti Jussi Ahokas.

Piirretty kuvituskuva. Keltaisia kerrostaloja, jotka muuttuvat tummiksi pylväskaavioiksi. Pylväiden päällä ja juurella on pieniä ihmishahmoja.

Joka toisella kotitaloudella on velkaa – ovatko sinun taloutesi velat suomalaista keskiarvoa?

Oma asunto, iso remontti, auto, opiskelija-arjen rahoittaminen... Harva meistä selviää elämästä ilman velan tarjoamaa vipuvartta.

Graafinen kuva Kai Mattilasta, jossa osa hänen kasvoistaan on korvattu lehtileikkeellä, jossa on eri ihmisen kasvot

Rahapeliriippuvuus oli viedä Kai Mattilalta kodin ja hengen: ”Halusin antaa lapselleni kaiken, mutta hävisin helvetisti rahaa”

Kaitsu kiirehti perintäkirjeiden pelossa postilaatikolle ennen puolisoa. Jos puhelin soi, hän säikähti, että se on vuokraisäntä. Kun oveen koputettiin, Kaitsu pelkäsi, että perhettä uhkaa häätö. Lopulta hän oli umpikujassa.

Nippu laskuja

Seinäjoen kaupunki tarjoaa laskut paperisten sijaan nyt myös sähköisinä

Seinäjoen kaupunki on ottanut laskutuksessaan käyttöön sähköisen digipostipalvelun. Palvelussa voi vastaanottaa, maksaa ja arkistoida kapungilta saapuvia laskuja.

Valtakunnanvouti Juhani Toukola.

Tiukkeneva talous ei näy vielä ulosotossa – jo talvella tilanne voi olla toinen: "Luvut näyttävät vähän pelottavilta"

Hintojen ja korkojen nousu tekee kotitalouksien tilanteesta haastavan. Elokuun lopussa suomalaisista runsaalla kahdeksalla prosentilla oli velkoja ulosotossa. Talvella tilanteen odotetaan kääntyvän huonompaan suuntaan.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko kommentoi veronkevennyksiä Tuusulassa 10.8.

Ykkösaamussa Annika Saarikko – mitä haluat kysyä valtiovarainministeriltä?

Inflaatio kurittaa nyt kansaa ja talousnäkymät ovat aiempaa epävarmempia. Julkisen talouden velkaantuminen on jatkumassa myös ensi vuonna. Ykkösaamun vieraana TV1:ssä ja Yle Radio 1:ssä lauantaina on valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.).

Muuttokuormaa siirretään.

Asiakas luuli ostaneensa sohvan laskulle, postissa tulikin luottokortti – huonekalukauppojen hämäävistä myyntitaktiikoista tulee tasaisesti ilmoituksia

Vahingossa otetusta luotosta ei suoraan aiheudu asiakkaalle taloudellista haittaa. Kuluttajaliitto kritisoi silti huonekaluliikkeitä luoton tyrkyttämisestä.

Joonas Orava kävelee sijoitusasunnolleen. KK.

Moni asuntosijoittaja painaa nyt jarrua – nousevat korot ja hiljentyvä vuokramarkkina voivat ajaa liikaa riskiä ottaneen vaikeuksiin

Sijoittajien uusien asuntojen ostoaikeet ovat vähentyneet, ja aiempaa suurempi osa harkitsee myös sijoitusasuntonsa myyntiä. Suomen vuokranantajien ekonomisti arvioi, että kiinnostus asuntosijoittamiseen saattaa laskea.

Puheenjohtaja ja Liike Nyt:in perustaja Hjallis Harkimo Liike Nyt:in puoluekokouksessa Bankissa Helsingissä 18.06.2022.

Harry "Hjallis" Harkimo presidenttiehdokkaaksi: "Sain Nato-käsittelyn aikana käsityksen siitä, miten Suomi toimii"

Liike Nyt pitää Helsingissä historian toista puoluekokoustaan. Puoluekokous valitsi Harry Harkimon myös jatkamaan puolueen puheenjohtajana.

Rakenteilla oleva asunto Pohjola-talossa Helsingin Niemenmäessä.

Hallitus puuttuu kotitalouksien velkaantumiseen rajaamalla taloyhtiölainoja: lyhennysvapaat pois, lainalle enimmäisraja ja laina-ajat kuriin

Taloyhtiölainojen osuus kotitalouksien velasta on kasvanut vauhdilla. Isojen yhtiölainaosuuksien on pelätty hämärtävän asunnonostajan käsitystä velkavastuistaan, etenkin jos ensimmäisinä vuosina taloyhtiölainaa ei ole tarvinnut lyhentää.

Jani Halme

Jani Halmeen kolumni: Menetin luottotietoni huonoon aikaan, mutta ihanassa elämänvaiheessa 

Kun elämä on töyssyistä, ei taloudellisten rangaistusten koventaminen auta ketään, kirjoittaa Halme.

Juho-Pekka Rantala istuu penkillä kädet sylissä.

Mitä haluat tietää valtionvelan hoidosta? Keskustele tässä aiheesta

Valtiokonttori vastaa Suomen valtion velanotosta.

A-Talk: Puheenjohtajatentti viittomakielelle tulkattuna

Ylen A-Talkin tentti: Marinilta vihreää valoa rajojen pakkotestaukselle, Halla-aho moitti elpymispakettia, Henriksson hämmästyi kotitalousvähennyksestä

Pääministerin mukaan rajojen pakkotestauksen kanssa voidaan edetä ja tuoda eduskuntaan hallituksen esitys.

Juho-Pekka Rantala istuu penkillä kädet sylissä.

Keskustele korona-ajan talouspolitiikasta

Ekonomistiraati analysoi koronavuoden talouspolitiikkaa.

Teksti, jossa lukee Käsikirjoitus.

Vanhan velan metsästäjät: käsikirjoitus

Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

Jenna Mäkelä, Maarit Tastula ja Maria Heiskanen

Petoksia ja pelivelkaa - peliriippuvainen Jenna salasi, valehteli ja häpesi

Jenna Mäkelä pelasi omat ja muiden rahat ja sai tuomionsa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle