Uusimmat artikkelit
Minority actors in Finland face discrimination and racism, survey finds
Minority actors reported difficulties gaining entry to the industry and working in it.
Rauni Mannermaalta kiellettiin äidinkielen puhuminen ja hänen piti sulautua suomalaiseen väestöön – saamelaisten syrjimisen käsittely aloitetaan nyt
Saamelaisten totuus- ja sovintokomission tehtävä on arvioida saamelaisten kokemaa syrjintää. Tässä jutussa kerromme kahden henkilön tarinat ja odotukset komission työlle.
Taksikuski vei töihin matkalla olleen Anni Kyröläisen apteekin eteen – tältä tuntuu, kun kukaan ei oleta, että käyt töissä
Vähemmistöt kokevat monenlaista syrjintää työelämässä.
Onko kansallisuutesi ja maahanmuuttajataustasi tai kielitaitosi vaikuttanut töiden saamiseen Suomessa? Kerro meille
Vaikuttaako etninen taustasi työn saamiseen?
1990-luvun Suomi maahanmuuttajan silmin
Mitä on olla ulkomaalainen Suomessa?
Suomalaissiirtolaisia ja intiaaneja yhdisti metsä
Intiaanien ja suomalaissiirtolaiden yhteinen historia.
Kansanmurha on paha sana
Armenialaisten joukkotuhosta 100 vuotta
Ku Klux Klanin vaiheet kuuluivat myös sen rasistisessa musiikissa
Matti Laipio käy läpi Ku Klux Klanin historian 1986.
Anteeksi Minh
Tv-näytelmä Vietnamin venepakolaispojasta Minhistä Suomessa.
Itä-Karjalaa suomalaistettiin kouluin ja keskitysleirein
Miehitysalueiden venäläisväestö koki etnistä syrjintää.
Rotuoppia ruotsalaisittain
1920-luvulla perustetun Ruotsin valtion rotubiologisen instituutin tarkoitus oli tutkia ja vaalia germaanista rotua. Suomalaiset kuuluivat rotuteorian mukaan vähemmän arvokkaaseen itäbalttilaiseen rotuun, jonka sekoittuminen jalompiin germaaneihin oli estettävä.
Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian
Unenpäästäjä Florian on ajankohtainen kauhukuva Euroopasta. Se kertoo paitsi nykyisten kerjäläisten ahdingosta, myös Suomen ja muun Euroopan romanien kohtaloista. Jani Saxell yhdistelee yllättävästi tuttuja, vanhojakin asioita, ja niistä syntyy lähitulevaisuuden kauhukuvia.
Inhimillinen tekijä: Neljän kopla
Hetemajn sisarukset olivat lapsia, kun perhe pakeni sotaa Kosovosta Suomeen. Mitkä ovat maahanmuuttajan menestyksen avaimet? Anne Flinkkilän vieraana on vauhdikas ja sanavalmis neljän kopla.
Ei tummia Oulun ravintoloihin
Jouni Lanamäki nousi julkisuuteen 1990-luvulla
Romanit yhteiskunnan ulkopuolella
"Elokuvamainen mustalaisleiri on kauan sitten hajonnut, ja tämän päivän mustalaiset asuvat tavalla, jota ei sivistysvaltiossa pidetä ihmiselle sopivana", vuonna 1965 tehty ohjelma kuvaa romanien tilannetta.
Mitä on rasismi?
Pertti Hemanus pohtii rasismia.