Uusimmat artikkelit
Hattulassa oppilasmäärä putoaa rajusti – kunnan palveluverkossa halutaan tarkasteltavaksi myös muut kuin koulut
Hattulan perussuomalaiset haluavat luottamushenkilöt mukaan kunnan palveluverkon valmisteluun. Kouluvaihtoehtojen lisäksi suunnitelmassa tulisi tarkastella perusteellisesti myös kunnan muut palvelut.
Syrjäseutujen julkiset palvelut jakavat Pirkanmaan kansanedustajaehdokkaiden mielipiteet liki tasan
Palveluja puolustettiin erityisesti vasemmistoliitossa, keskustassa ja perussuomalaisissa, kun taas RKP, kokoomus ja vihreät olivat valmiimpia tinkimään.
Ylen audiotarjonnan ennustettavuus ja seuranta paranevat
Ylen hallintoneuvosto käsitteli eilen 28.3. kokouksessaan yhtiön suunnitelmaa verkossa julkaistavien äänisisältöjen ennakkoarviointipäätöksen toimeenpanemiseksi.
Kysyimme Etelä-Karjalan kuntien johdolta, mitkä päätökset ovat ensi hallituskaudella tärkeimmät alueelle
Etelä-Karjalan kuntien johtajat pitävät tärkeänä, että maakunta pysyy kiinni mahdollisuuksissa, joita uusiutuva energia voi tarjota yritystoiminnalle.
Hintojen nousu ei ole kurjistanut kouluruokaa – säästöjä nipistetään niin, ettei ruokailija huomaa
Kunnat maksavat aterioista nyt viime vuotta enemmän. Mistään raaka-aineista ei ole kuitenkaan tarvinnut luopua kokonaan.
Kyselytutkimus: Yle on suomalaisten luotetuin media, ja se on onnistunut tehtävässään
Vastaajista 92 prosenttia ajattelee Ylen onnistuneen julkisen palvelun tehtävässään erittäin hyvin, hyvin tai melko hyvin.
Yle vastaa: Viihde on osa Ylen tehtävää
Ylen vastaus Etelä-Suomen Sanomien mielipidekirjoitukseen.
Suomalaisten mielestä Yle on onnistunut julkisen palvelun tehtävässään, Yle on suomalaisten luotetuin media
Suomalaiset arvostavat Ylen tarjoamia kotimaisia sisältöjä omalla äidinkielellään.
Yle vastaa: Yle on suomalaisten media
Merja Ylä-Anttila vastaa Pekka Mervolan väitteisiin.
Ylen sähkökatkoharjoitus Pasilassa onnistui – “Ylen on tärkeä varautua kaikenlaisiin kriisitilanteisiin”
Ylen Pasilan toimipisteessä tehtiin harjoitus sähkökatkon varalta maanantaina 21.11.2022. Toimitilat irrotettiin valtakunnan sähköverkosta kahdeksi tunniksi, ja sen ajan tiloissa toimittiin Ylen oman varavoiman varassa.
Suomen suurimmalla hyvinvointialueella on edessä säästöjä, muttei luultavasti irtisanomisia – budjetin alijäämä on kymmeniä miljoonia
Tiedotustilaisuudessa kuultiin, että Pirkanmaan hyvinvointialueella henkilökunnan työnkuvat voivat muuttua nykyisestä, mutta henkilöstövähennyksiä ei ole tarkoitus tehdä.
Lahti tekemässä reilusti positiivisen tuloksen tänä vuonna
Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että opetuksen ja varhaiskasvatuksen palvelutilanne ja muutostarpeet on selvitettävä.
Yle aloittaa ennakkoarvioinnin verkossa tarjoamistaan äänisisällöistä – tarkastelua pyysi kaupallisen radion kattojärjestö
Arvioitavina eivät ole radiokanavien suorat lähetykset verkossa. Hallintoneuvoston puheenjohtajan mukaan Ylen äänisisältöjen tarjonta verkossa ei ole varsinainen uusi palvelu.
Yle sai uuden tapahtumapäällikön – Jyri Kataja-Rahko: “Meillä on talo täynnä persoonia, joita voimme hyödyntää tapahtumissa”
Jyri Kataja-Rahko on johtanut tähän asti Ylen aluetoimitusten verkostoa. Uuden aluepäällikön rekrytointi alkaa pian.
Porin pääkirjaston sijainti jakaa kansalaisten mielipiteitä – viihtyisyyteen haettaisiin vaikutteita Turusta ja Seinäjoelta
Kirjaston käyttäjiltä toivotaan edelleen ideoita ja palautetta, joita voidaan hyödyntää Porin pääkirjaston kehittämisessä.
Hämeenlinnalaiset antavat vuosittain runsaasti palautetta kaupungille – kaikkia ei kuitenkaan voi julkaista
Palautteet koskevat enimmäkseen kaupunkirakenteen palveluita. Ylivoimaisesti eniten kaupungille annetaan palautetta kaduista ja liikenteestä.
Ylen alueradioissa yli puolet musiikista on kotimaista
Alueradioissa 55,4 prosenttia oli kotimaista musiikkia.
Yle-kantelun EU-käsittely on saatu päätökseen
Käsittelyn päättämisen taustalla on maaliskuussa vahvistettu yleisradiolain muutos. Medialiitto kanteli Euroopan komissiolle vuonna 2017 Ylen saamasta valtiontuesta.
Yle vastaa: Ylen toiminta palvelee aina julkisen palvelun tehtävää
Viestintäjohtaja Jere Nurminen vastaa Aamulehdelle.
Makeistehdas tuo kaupunkiin kertaheitolla satoja työntekijöitä – Lahti tarttuu tilaisuuteensa kertoa, mitä sillä on tarjota
Monelle Fazerin makeistehtailla Vantaalla tai Lappeenrannassa nykyisin työskentelevälle Lahti ei ole tuttu paikka. Kaupunki jakaa tietoa palveluistaan potentiaalisten muuttajien tarpeita kuunnellen.
Janne Yli-Äyhö: Siirtovelvoitteen heikentäminen rikkoo suomalaisten perusoikeuksia
Radion siirtovelvoite varmistaa Suomen huoltovarmuutta.
Perhe oman onnensa nojassa: Käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.
Yle vastaa: Ylen palvelut kuuluvat jokaiselle suomalaiselle asuinpaikasta riippumatta
Marit af Björkesten vastaa Ylen asiakkuustutkimuksista.
Yle puhuttaa aina – mitä sinä haluat kysyä Ylestä juuri nyt
KYSY! Ylestä -ilta 12.4.2022.

Aluehallintovirasto jyrähtää: Jyväskylän on pantava puheterapiapalvelut kuntoon
Viime vuonna hoitotakuu ylittyi toukokuussa 60 prosentilla ja lokakuussa 32 prosentilla potilaista. Ensimmäisen kerran aluehallintovirasto puuttui asiaan jo vuonna 2019
Riihimäki päättää palveluverkostaan elokuun loppuun mennessä – valtuusto nimesi uuden ohjausryhmän
Uudella ohjausryhmällä on reilut puoli vuotta aikaa tehdä työnsä. Kaupunginvaltuusto päätti maanantaina yksimielisesti, että palveluverkko täytyy käsitellä uudestaan.
Vastaavalta toimittajalta: Pitääkö Ylen näyttää urheilua? Mitä ja kuinka paljon?
Olympialaiset kokoavat suomalaiset taas kerran yhteisen kokemuksen äärelle. Ylen pitää – tietenkin – näyttää olympialaiset, ja urheilua ylipäänsä. Ylen Urheilu ja tapahtumat -yksikön vastaava toimittaja Panu Pokkinen kertoo miksi.
THL: Siun sote on onnistunut palveluiden tuottamisessa hyvin
Sosiaali- ja terveysministeriön vuosittain tilaaman arvion mukaan palvelut on onnistuttu järjestämään uhkaavasta henkilöstöpulasta huolimatta.
Yhteistä hyvää ja julkista arvoa – jo kohta vuosisadan ajan
Millaista arvoa Yle tuottaa yhteiskunnalle ja kulttuurille?
Yle täyttää 95 vuotta ja juhlii yhdessä suomalaisten kanssa
Synttäreitä juhlitaan ohjelmistossa runsaan kuukauden ajan.
Teemu Laaksonen: Sanoman mukaan Yle on uhka demokratialle – kaupallisen median jätti ajaa kuitenkin osakkeenomistajien eikä kansalaisten etua
Sanoma on kannellut Yleisradiosta, perustelut ovat rajuja.
Yle vastaa: Yle Areenan merkitys julkiselle palvelulle on kiistaton
Ville Vilén vastaa Yle Areenan merkityksestä.
Yle vastaa: Hartausohjelmat ovat osa julkista palvelua
Esa Viherä vastaa hartausohjelmista Ylen kanavilla.
Itsenäistyvätkö suomalaiset nuoret liian aikaisin? – "Olemme aina olleet arkoja pyytämään apua"
Suomessa itsenäistymistä leimaa yksin pärjäämisen vaatimus.
100 vuotta julkista palvelua: Julkinen palvelu on kumppanuutta, mutta kenen kanssa?
Kumppanuus kuuluu olennaisesti julkisen palvelun ideaan.
Yle lisää edelleen suorien ohjelmatekstitysten määrää – suoratekstitysvelvoite nousee sataan prosenttiin vuoden 2022 alusta
Suoratekstitystarve kasvoi vuonna 2020 voimakkaasti.
Ulkolinja: Somalia tuuliajolla – Miksi maa on kaaoksessa kansainvälisestä miljardiavusta huolimatta?
Mihin sodan runteleman maan tukimiljardit valuvat?
Elina Paasonen nimitettiin Ylen digitaalisen uutis-, urheilu- ja tapahtumapalvelun päälliköksi
Paasonen työskentelee tällä hetkellä Plus-deskin vetäjänä.
Ylen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi Yleisradio Oy:stä annetun lain 7 §:n muuttamisesta
Tutustu Ylen lausuntoon Yle-lain muuttamisesta.
Raportteja, arviointeja, kartoituksia – tekstien äärellä uupuvat sekä työntekijät että asiakkaat
Tekstit ovat huonosti tunnistettu resurssisyöppö
Ylen vastuullisuuspäällikkö: Yle pyrkii vastuullisuuden edelläkävijäksi
Ylessä vastuullisen toiminnan merkitys kasvaa entisestään.
Yle vastaa: Yle käyttää varojaan vastuullisesti
Talouden suuntaviivoista päättää hallintoneuvosto.
Ylelle uusi strategia – Yle on kaikille yhteinen, jokaiselle oma
Uusi strategia otetaan käyttöön heti.
Yle huolehtii tiedonvälityksestä poikkeusoloissa
Yle huolehti tiedonvälityksestä kaikissa olosuhteissa.
Sami Koivisto: Tule mukaan Radio Suomen Kysy Ylestä -iltaan. Mitä sinä haluaisit kysyä 2020-luvun Ylestä?
Viedään Yle yhdessä 2020-luvulle.
Millaista palvelua Ylen pitäisi tarjota Sinulle uudella vuosikymmenellä? Kysy, kerro ja keskustele Kysy Ylestä -illassa
Tällä lomakkeella voit lähettää viestisi Kysy Ylestä -iltaan
Yle in 2020: A great sports summer, community events and even better digital services
Get to know Yle's year 2020.
Ylen vuosi 2020: Suuri urheilukesä, yhteisöllisiä tapahtumia ja parempia digitaalisia palveluita
Tutustu Ylen vuoden 2020 tarjontaan.
Arto Satonen valittiin Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajaksi
Uusi hallintoneuvosto järjestyi 17.9.2019.
Yle isännöi media-alan huippukonferenssia – PBI 2019 kerää maailman yleisradiojohtajat Helsinkiin
Konferenssi järjestetään Musiikkitalossa 9.-11.9.2019.