Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Äiti ja pihvit.

Hämeenlinnan kaupunki toivoo hyvinvointikyselyyn enemmän vastauksia nuorilta ja miehiltä

Hyvinvointikysely on lähetetty eri-ikäisille ja eri puolilla kaupunkia asuville hämeenlinnalaisille.

Suomen lippu, sateenkarilippu ja Ukrainan lippu liehuvat lipputangoissa.

Synkkiä lukuja Savonlinnan tasa-arvokyselystä: yli puolet vastaajista on kokenut syrjintää tai epätasa-arvoista kohtelua vuoden aikana

Kyselyyn vastasi noin 300 kuntalaista. Vastaajat uskoivat kohtelun johtuneen pääasiassa sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai iästä.

Puolustusvoimien kutsunnat-kyltti rakennuksen edustalla.

Kutsuntakierros lähtenyt liikkeelle Kiteeltä

Tämän vuoden kutsunnat koskevat pääosin vuonna 2005 syntynyttä ikäluokkaa, johon Pohjois-Karjalassa kuuluu noin 950 nuorta miestä.

Lapsen tekemä hiekkakakku.

Karu ennuste Kotkan väestökehityksestä aiheuttaa paineita karsia päiväkoteja ja kouluja

Vuonna 2040 alle 18-vuotiaita olisi Kotkassa yli 2 500 lasta ja nuorta vähemmän kuin vuonna 2021.

Ilmakuva Vaasanpuistikosta aurinkoisena kesäpäivänä.

Vaasan kaupunki haluaa asukkailtaan näkemyksiä hyvinvoinnin parantamiseksi

Kaupunki järjestää huhti- ja toukokuun aikana erillisiä työpajoja kolmelle ikäryhmälle, jotta eri elämänvaiheiden haasteet ja vahvuudet tulisivat paremmin esiin.

Kuvassa kolumnisti Pekka Seppänen.

Pekka Seppäsen kolumni: Nuorukaiselle kuolla kuuluu, mutta eläkeläiselle ei

15-vuotias saa allekirjoittaa työsopimuksen, mutta 61-vuotias ei saa lähteä sotimaan, kirjoittaa Seppänen.

Henkilöitä kauppakeskuksessa.

Näin ikä iskee tuloveroprosenttiin – katso vertailusta, maksatko muita enemmän

Kuusikymppisten palkansaajien veroalen tarkoituksena on kannustaa heitä pidentämään työuriaan ennen eläköitymistä. Eläkkeelle jääminen kiristää taas veroprosenttia.

Eveliina Lassilalle annetaan koronarokotetta Helsingin Jätkäsaaressa 18.12.2021.

Alle 12-vuotiaiden koronarokotuksiin muutoksia Pohjois-Karjalassa

Siun sote ei enää anna koronarokotetta alle 12-vuotiaille perusterveille lapsille.

Hoitaja pistää koronarokotuksen naisen olkavarteen.

Siun sote laajentaa neljänsiä koronarokotuksia uusiin ryhmiin

70-vuotiaiden ja sitä vanhempien neljänsien koronarokotusten ajanvaraus käynnistyy verkossa lauantaina 23. heinäkuuta.

Koronarokotuksia valmiina maljassa rokotuksia varten.

Turku ehättänee uuden koronarokotussuosituksen matkaan vasta elokuussa – Naantali laajentaa rokotukset yli 70-vuotiaille torstaina

THL suositteli maanantaina neljänsiä koronarokotuksia tietyille väestöryhmille jo heinäkuussa tai viimeistään elokuun alusta.

Leena Vilkka, Helsinki, 10.9.2018

Leena Vilkan kolumni: Mummot pelastavat maapallon

Mummon rypyissä on paljon rakkautta, kirjoittaa Vilkka.

Mustat renkaat roikkuvat oranssia seinää vasten.

Kajaani selvittää liikuntapalveluiden nykytilan

Suuren huomion Kajaanin kaupungin liikkumisohjelmasta vei suunnitelma siitä, että lasten ja nuorten liikuntavuoroihin palautettaisiin käyttömaksut.

Ylen kolumnisti Roopen Lipasti henkilökuvassa.

Roope Lipastin kolumni: Jos haluaa lokeroida ihmisiä, kannattaa ostaa monipaikkainen lokerikko

Ihmisellä on ikänäkö. Se tarkentuu vain omanikäisiin yksilöihin. Muut kuuluvat ryhmiin ja katoavat huomiokentästä, Lipasti kirjoittaa.

Kerrostalon rakennustöitä.

Työttömyyden lasku jatkui Pirkanmaalla helmikuussa

Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä työnhakijoita oli runsaat 6000 vähemmän.

Koronarokotteita valmistellaan annettavaksi

Siun sote aloittaa kolmannen rokotuskierroksen alle 18-vuotiaille riskiryhmäläisille

Koronarokotusten kolmas kierros ulottuu seuraavaksi 12-17-vuotiaisiin riskiryhmään kuuluviin, kertoo Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote.

Vaivion koulu Liperissä.

Eläkeläisiä maakunnassa piisaa, lapsia ja nuoria on paljon vähemmän

Tuoreet tilastot kertovat, että Pohjois-Karjalan ikärakenne on varsin vanhusvoittoinen. Alle 18-vuotiaita kuntalaisia on yli 20 prosenttia vain Kontiolahdessa ja Liperissä.

Elli Koponen pelaa lasten kanssa muistipeliä ikäihmisten perhekodissa Savonlinnassa.

Lyhytaikainen perhehoito voisi hyödyttää aiempaa useampaa ikäihmistä: "Kyllä tämä minun paikkani on, jos en vain itseäni tärvele", sanoo Elli Koponen, 92

Lyhytaikaisen perhehoidon on tarkoitus tukea ikäihmisten kotona asumista ja ylläpitää toimintakykyä. Sitä voi käyttää myös omaishoitajan vapaapäiviin.

Läheltä

Tampereella jatkuvat vanhimpien ikäryhmien rokotustapahtumat: heti joulun jälkeen on 71 vuotta täyttäneiden vuoro

Ilman ajanvarausta -rokotustapahtumissa edetään vajaan kahden viikon aikana 60 täyttäneisiin. Ajanvarauksella kuitenkin rokotetaan myös.

Koululaisia kadulla.

Riskiryhmiin kuuluvien lasten koronarokotukset alkavat Lahdessa

5–11-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lasten rokotusajat on varattava sähköisesti etukäteen, viimeistään rokotusta edeltävänä päivänä.

Sairaanhoitaja pistää koronarokotteen potilaalle Helsingin Messukeskuksessa.

Päijät-Sote kehottaa etenkin riskiryhmiin kuuluvia ja 60 vuotta täyttäneitä ottamaan kolmannen koronarokotteen

Rokotuspisteiden ruuhkautumisen välttämiseksi muiden ikäryhmien toivotaan vielä odottavan rokotusvuoroaan.

Toni Viljanmaa studiossa tumman taustan edessä.

Toni Viljanmaan kolumni: Boomerit, millenniaalit ja x-sukupolven edustajat tappelevat siitä, kuka saa olla uhri Suomessa

Nuoret marmattavat kovista paineista, eläkeläiset tulonjaosta ja keski-ikäiset siitä, ettei heitä kuulla tarpeeksi. Sukupolvien välinen kuilu irvistää ikävästi, kirjoittaa Viljanmaa. 

Vanhus lukee lehteä.

Upporikas sotaveteraani yllätti pienen paikkakunnan testamentilla – nyt vanhukset pääsevät taksilla kuntosalille

Ylöjärven kaupunki peri poikkeuksellisen satojen tuhansien eurojen omaisuuden. Kaupunki rakensi kuntosalin ja palkkasi geriatrin. Kyläyhdistys haluaisi mukaan toimintaan.

Inka Linnonmaa Kajaanin kampuksen kahvilassa.

Nuoret pitävät keskimääräistä hyväksyttävämpänä, ettei työstä makseta veroja – Kajaanissa opiskelevalle Inka Salomaalle verot merkitsevät saatavilla olevia palveluja

Nuorten suhtautuminen veroihin on kaksijakoinen. Osa ajattelee, että verojen kerääminen on turhaa ja joidenkin mielestä elämä ei pyöri, jos verokarhu ei hoida hommiaan.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Varaisin heti pöydän ravintolasta, jossa alaikäraja on 50 ja vaaditaan koronapassi

Varttuneet ovat vaurain ikäluokka, mutta miksi heille räätälöityjä rahareikiä ja tarjontaa on niin vähän, vaikka varallisuutta on? Eikö raha kelpaa, kysyy Enqvist. Kolumnin voi myös kuunnella.

Sairaanhoitaja antaa rokotteen Jätkäsaaressa.

Nuorten ikäluokkien rokottaminen vilkasta – lasten ja nuorten rokotuskattavuus nousussa

Tällä hetkellä nuoret ikäluokat ovat ottaneet vilkkaasti koronarokotteita pohjalaismaakunnissa. Etelä-Pohjanmaalla lasten rokotuskattavuus pompahti viime viikolla.

Ari ja Soili Kalliokoski hymyilevät istuessaan sohvalla.

Perhehoitoon tarvitaan lisää paikkoja – Ari ja Soili Kalliokoski hoitavat vanhuksia kotonaan: "On iso muutos antaa oma koti tällaiseen käyttöön"

Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa kehittää ja lisätä ikäihmisten perhehoitoa. Perhehoitoliitto peräänkuuluttaa kuntien halukkuutta luoda palveluita – ja myös resursseja niihin.

lapset leikkii metsässä ulkotarha

Expert: Finland could begin Covid vaccinations of 5-11-year-olds by end of this year

Vaccine specialist Mika Rämet said kids in at-risk groups would likely be first in line to get the jabs.

Havainnekuva Hartaanselänrannan asuntomessualueesta. Oikeassa alakulmassa kelluva asunto.

Lapset ja nuoret otetaan mukaan suunnittelemaan Oulun vuoden 2025 asuntomessualuetta – ympäristökalusteen suunnittelukilpailu alkaa tänään

Perusopetusikäisille kaikkialla Suomessa tarkoitettu suunnittelukilpailu toteutetaan koulujen kautta. Kolmesta eri sarjasta valitaan 1–3 suunnitelmaa jatkokehittelyyn ja mahdollisesti toteutukseen asti.

Aamulla lehteä luetaan eniten,

Poll: Newspapers reach 96 percent of population daily

More than half of the population of Finland still get their news from physical copies of newspapers.

Oulun kaupunginsairaalan kyltti

Oulu vertaa terveydenhuollon kulujaan muihin isoihin kaupunkeihin, ja etsii säästöjä erikoissairaanhoidon avohoidosta

Terveydenhuolto on Oulussa muita isoja kaupunkeja kalliimpaa, ja ero on kasvanut vuoden 2019 jälkeen. Hoitoon käytetään Oulussa vertailukaupunkeja enemmän rahaa lähes kaikissa ikäryhmissä.

Musta kasvomaski roikkuu kädessä.

Kasvomaskin käytöstä tulee harkinnanvaraista Kouvolan kouluissa ja päiväkodeissa – uusi ohjeistus voimaan maanantaina

Kouvolan kaupunki purkaa koronarajoituksia kouluissa ja päiväkodeissa. Ensi viikosta lähtien maskien käyttö ei ole enää pakollista.

Kädet pistävät piikkiä toisen olkavarteen.

Oulussa yli 50-vuotiaita kehotetaan tekstiviestillä koronarokotuksiin

Tekstiviesti on suunnattu yli 50-vuotiaille, koska sairaalahoitoon joutumisen riski on rokottamattomina heillä selvästi suurempi kuin nuoremmilla.

Grafiikka näyttää vuonna 1963 ja 1988 syntyneiden tulojen kehityksen.

Kolmekymppiset eivät enää tule vanhempiaan rikkaammiksi – Suomeen syntyi nollakasvun sukupolvi

Aiemmin taloushistoriassa uudet sukupolvet ovat ylittäneet edellisten ikäryhmien tulotason. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan 2010-luvulla talouskasvu oli kuitenkin lähellä nollaa ja nuorten tulokehitys jäi heikoksi.

Kyläyhdistyksen kunnostama koulu Sastamalan Lantulassa.

Valtakunnallinen Vuoden Kylä on Sastamalan Lantula

Perusteluissa todetaan, että Lantulan kylätoiminta on pitkäjänteistä, suunniteltua ja siihen osallistuu kaikenikäisiä.

Pfizer rokotus pulloja.

Sosteri jakaa rokotteita lätkämatsissa – tarkoituksena saada nuoret aikuiset rokotetuksi

Sosterin johtajaylilääkäri Jaana Luukkosen mukaan 20-35 vuotiaiden rokotekattavuus on muita ikäryhmiä huonompi. Jalkautumalla tapahtumiin on tarkoitus saada kiinni juuri tämä ikäryhmä.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Kaksi veden varaan joutunutta kylmettynyttä ihmistä pelastettiin Koitelinkoskella

Veden varaan joutuneet lapsi ja vanhempi mies pelastautuivat kivelle, josta pelastuslaitos kävi heidät hakemassa.

Moderna rokotetta otetaan rokoteruiskuun ampullista.

Oulussakin kiristetään rokotustahtia: uusi rokotusväli on kuusi viikkoa ensimmäisen ja toisen koronarokotuksen välillä

Rokotuskattavuus nousee Oulussa hyvin. Tavoitetason yli 85 prosenttia (ykkösrokote) ovat jo saavuttaneet kaikki yli 40-vuotiaat ikäryhmät. Lisäksi jo 67 prosenttia 12–15-vuotiaiden ikäryhmästä on saanut ensimmäisen rokotteen.

I förgrunden syns en bukett med blommor som står på ett bord. I bakgrunden syns en åldring som får hjälp av en yngre person, anställd, på ett äldreboende.

Päijät-Hämeessä yhä puutteita vanhusten hoidon henkilöstömitoituksessa

Tämän vuoden alusta vanhusta kohden on lain mukaan oltava 0,55 työntekijää. Ensi vuoden alusta mitoituksen on lain mukaan noustava 0,55:stä 0,6:een. Jo nyt osa hoivayksiköistä yltää tähän mitoitukseen.

Pfizerin koronarokotteita ja ampulli valmiina.

Hämeenlinna houkuttelee nuoria aikuisia rokotuksiin tekstareilla

Nuorten aikuisten ikäryhmässä rokotuskattavuus on muita ikäryhmiä pienempi. Hämeenlinnassa on noin 7 000 ikäryhmään 20–29 kuuluvaa.

Katso videolta, miten koronapandemia on vaikuttanut Jasmin Anttilan, Siru Hakkaraisen ja Alma Laukkasen ajatuksiin elämästä.

Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan elämän merkitystä korona-aikana – jo nyt näkyy, että rajuimmat vaikutukset ovat alle kolmekymppisissä

Itä-Suomen yliopistossa käynnistyi tänä syksynä kyselytutkimus, jonka tavoitteena on selvittää pitkittyneen koronapandemian vaikutuksia elämän merkityksellisyyteen. Ensimmäisissä vastauksissa näkyy jo vaikutukset alle kolmekymppisten elämään.

Yleiskuva, salibandy

Suomi nöyrtyi Tshekille salibandyn alle 19-vuotiaiden MM-finaalissa

Tshekki voitti Suomen Brnossa pelatussa MM-finaalissa 4–3. Tshekki iski voittomaalin ajassa 58.21.

Opastekyltti ohjaa koronatestiin Pohjois-Karjalan keskussairaalan alueella.

Jopa 90 prosenttia Pohjois-Karjalan koronatapauksista deltamuunnoksen aiheuttamia

Nyt maakunnassa sairastuvat yli 60-vuotiaat sekä lapset ja nuoret. Suurin osa tapauksista todetaan yhä rokottamattomilla.

suboxone liuska

Päihdehoitoon voi päästä, mutta miten jatko etenee?

Tampereen seudulla on työryhmä miettinyt tilannetta. Kahta samanlaista asiakasta ei enää helposti löydy, mikä vaatii myös avulta entistä enemmän.

Nainen istuu ja katsoo ohi kamerasta

Nuoret luovuttavat verta enemmän kuin mikään muu ikäryhmä – sama motivaatio yhdistää näitä kolmea luovuttajaa

Suomalaiset ovat tunnollisia luovuttajia, Veripalvelusta kerrotaan. Suurin osa verenluovuttajista on nuoria naisia.

Lapset harjoittelevat voimistelua.

Etelä-Suomen avi jätti lasten ja nuorten rajoitukset voimaan – kenenkään harrastamista ei silti kielletä

Rajoitusten ulkopuolelle ei voi suoraan rajata mitään ikäryhmää. Kenenkään harrastaminen ei ole silti kiellettyä, painottaa Etelä-Suomen avin aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen.

Nuori saamassa koronarokotusta Helsingin Jätkäsaaren rokotuspisteessä.

Vanhemmat suhtautuvat 12–15-vuotiaiden koronarokotuksiin myönteisesti – ikäryhmän rokotukset etenevät joutuisasti

Viidennes 12–15-vuotiaista on jo saanut ensimmäisen rokotteensa. Ikäryhmän arvellaan olevan kattavasti rokotettu marraskuun alussa. Vaikka sairaus on lapsilla usein lievä, on maassamme sairaalahoitoon koronan vuoksi joutunut 50 lasta tai nuorta.

Daniel Kinnunen saa rokotuksen Lohjan rokotuspisteellä.

Joka kolmas nuori aikuinen jättänyt koronarokotuksen väliin Jyväskylässä, ylilääkäri: "Epidemian hallinnan kannalta erittäin huolestuttavaa"

30 prosenttia nuorista aikuisista ei ole käynyt kertaakaan rokotettavana, vaikka aikoja on hyvin tarjolla. Kaupungin yliläkääri Johanna Tuukkanen muistuttaa 20–35-vuotiaat ovat juuri se ikäryhmä, jossa tauti nyt leviää.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Jääkiekkolupaukset kokoontuvat Kainuuseen

Loppuviikon aikana pelataan Suomen nuorten maaotteluita Kuhmossa ja Vuokatissa Venäjää vastaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle