Uusimmat artikkelit
Nämä saksiniekat voit löytää merrastasi ja lautaseltasi – rapujuhlien aika on taas käsillä
Snapsilaulut raikaavat ja lautaselle nostetaan suolatussa tillivedessä punaiseksi keitettyjä saksiniekkoja. Eniten lautasille päätyy täplärapua, mutta myös jokirapua tai kapeasaksirapua.
Hämeessä voi odottaa tänä vuonna hyvää rapusaalista
Tuottoisimmat täplärapuvedet sijaitsevat Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.
Ravustuskausi alkaa, saaliista odotetaan kohtalaista
Täplärapuja näyttää riittävän. Pirkanmaa on lajin parhaita pyyntialueita.
Rapukausi tuo taas sadat ravustajat ja tuhannet merrat Säkylän Pyhäjärvelle
Säkylän Pyhäjärvi on yksi Suomen merkittävimmistä ravustusalueista. Järven hoitoyhdistys arvioi, että Pyhäjärvestä nostetaan tänä vuonna yli puoli miljoonaa rapua.
Liejutaskurapu levittäytyy kohti pohjoista – Vaasankin edusta mahdollinen havaintopaikka
Suomen ympäristökeskus kaipaa kansalaishavaintoja pikkuruisesta tuloskaslajista, liejutaskuravusta. Ihan uusi laji ei Suomessakaan ole, sillä ensimmäiset havainot ovat jo vuodelta 2009.
Liejutaskurapu tuli Pohjois-Amerikasta Suomeen ja leviää nyt uusille alueille – näin tunnistat vieraslajin, josta Syke kaipaa havaintoja
Liejutaskurapu voi vaikuttaa alkuperäisiin Itämeren lajeihin. Suomen ympäristökeskus pyytää ihmisiltä havaintoja liejutaskuravusta etenkin pääkaupunkiseudulta ja Pohjanlahdelta.
Jokirapukanta saatiin elpymään rapuruton jälkeen Sievin Vääräjoesta: talkotyöllä tehty ravun palauttaminen oli hidasta
Jokiravut ovat erityisen altiitta rapurutolle, joka hävitti niistä suurimman osan joesta vuonna 2005. Nyt noin viiden vuoden ajan ravustus on taas onnistunut, kun kanta on talkoilla elvytettyä osaan joesta.
Ravustajat kisasivat suorassa lähetyksessä, kenen merroissa on enemmän saalista ensimmäisellä nostolla – saaliina yli 60 rapua
Ravustuskausi alkoi torstaina. Yle oli mukana kokemassa eilen vesille laskettuja mertoja kahdella järvellä. Säkylästä nousi 45 rapua, Hämeenlinnasta 20.
Ravustuskaudelle on tavalliset saalisodotukset
Ravustajat pääsevät taas liikkeelle kun kausi pääsee vauhtiin. Parhaat saaliit tulevat kuitenkin luultavasti vasta elokuussa.
Ravustus alkaa puoliltapäivin – Pyhäjärvestä odotetaan normaalia saalista
Säkylän Pyhäjärvestä on viime vuosina noussut noin puoli miljoonaa täplärapua ravustuskauden aikana.

Joulusaaren miljoonat ravut aloittivat lisääntymismatkansa Intian valtamereen – kadut muuttuivat liekinpunaisiksi
Ravuista täyttyneitä teitä on suljettu. Muutto alkaa sadekauden ensimmäisten sateiden aikaan.

Eläinsuojelujärjestö jättäisi rapujen elävältä keittämisen, harrastaja toivoo käyttöön yleisesti hyväksyttyä menetelmää
Suomen Eläinsuojelu ry:n asiantuntija pitää rapujen keittämistä elävältä epäeettisenä nykyisen tutkimustiedon valossa. Rapujen tainnutus ei ole kuitenkaan yhtä yksinkertaista kuin esimerkiksi kalojen.
Ravustus sujuu normaalitahtiin Säkylän Pyhäjärvellä: Ravut lähtivät liikkeelle, kun vesi viileni
Pyhäjärvestä on viime vuosina noussut noin puoli miljoonaa saksiniekkaa ravustuskauden aikana.
Sota täplärapuja vastaan jatkuu Pohjois-Satakunnassa
Kankaanpään Venesjärvestä koitetaan nostaa pois kaikki vierasperäiset täpläravut, jotta alkuperäinen jokirapukanta säilyisi hengissä. Urakka on erittäin haastava ja mittakaavassaan ainutlaatuinen. Ravustajia on liikkeellä enemmän kuin ennen.
Keskiviikko 21.7.2021
Yläkoululaisten koronarokotukset. Kiinan tulvat. Ravustuskausi. Sää.
Rapuralli alkoi taas ja kesän saaliista ennakoidaan hyvää – lämmenneet järvivedet vaikuttavat myös ravustukseen
Helteiden lämmittämät vedet ovat jouduttaneet rapujen kuorenvaihtoa. Keskiviikkona puoliltapäivin alkaneesta rapukaudesta ennakoidaan hyvää. Rapusaaliiden sumputus lämmenneistä järvivesistä vaatii huolellisuutta, etteivät ravut kuole sumppuihin.
Laittomasti istutettujen täplärapujen poisto alkaa Kuhmossa: ne estävät jokiravun palautumisen Lentuan alavesille
Metsähallituksen mukaan ruton tuhottua Kuhmon merkittävimmät rapukannat olisi tärkeää saada jokiravut Lentuan alapuolelle. Pyyntitalkoissa ovat mukana paikalliset ravustajat.

Vieraslajit myllertävät merenpohjassa entistä laajemmalla alueella – syrjäyttävät helposti alkuperäislajit
Laivojen painolastitankeissa siirtyy lajeja maailman toiselle puolelle.

Koko järvi tyhjäksi täpläravuista – mahdottomalta tuntuvaan haasteeseen tartutaan tässä mittakaavassa ensimmäistä kertaa Suomessa
Kankaanpään Venesjärven täplärapukanta yritetään tehoravustaa pois. Tarkoituksena on elvyttää alkuperäinen jokirapukanta.

Harvinainen sininen rapu muutti akvaariotaloon ja rupesi heti kaikkien kaveriksi: "Muut varmaan katsoivat, että mistä tällainen on tullut"
Vaaleansininen rapu löytyi viikonloppuna kesämökkiläisten merrasta Savitaipaleelta Etelä-Karjalasta.

Saimaasta nousi sininen kaunotar – rapubiologi: "Tällaista väriyhdistelmää en ole ennen nähnyt"
Sininen täplärapu ei päädy kattilaan vaan pääsee näytille kotimaisten kalojen akvaariotaloon Kotkaan.
Ravustuskausi alkanut tavanomaisesti – Pyhäjärvestä noussut vain pieniä saksiniekkoja
Säkylän Pyhäjärvestä rapuja pyytää noin 240 ravustajaa.

Itämeri voi edelleen huonosti, vaikka rakkohauru on monin paikoin tullut takaisin
Rakkohauru eli rakkolevä on Itämeren avainlaji. Se kertoo meren kunnosta ja tarjoaa suojan monille eliöille. Nyt tutkitaan, mille kaikelle.

Tiistai 21.7.2020 (radio)
EU-maiden johtajat ovat sopineet koronakriisin apupaketista. Koronaviruksen leviäminen maailmalla jatkuu. Ravustuskausi on alkanut. Sää on edelleen sateista.
Hämeessä riittää täplärapuja yllin kyllin
Vesistöt olivat etenkin juhannuksen jälkeen keskimääräistä lämpimämpiä.

Ravustuskausi alkaa – Kainuun rapukannat ovat ruton jäljiltä edelleen pieniä
Kainuulaiset ravustajat säikähtivät rapuruttoa, joten he ovat entistä tarkempia eivätkä kerro, missä jokirapua on.
Yhdysvaltalaiset tutkijat nimesivät uuden rapulajin Nightwish-yhtyeen mukaan – basisti-Hietala: Olen itse ollut yhtyeen "fossiili" tähän asti
Itävallasta löydetty rapulaji eli myöhäisellä jurakaudella noin 150 miljoonaa vuotta sitten.
Suomesta löytyi teräsrapu, jolla on poikkeuksellisen kova vastustuskyky – nyt tutkitaan, mitä se tarkoittaa
Tutkimustulokset voivat tulevaisuudessa hyödyttää myös jokirapuja, joiden kanta on romahtanut Suomessa.

Vuoksella saa ravustaa poikkeuksellisesti koko kauden ajan tänä vuonna
Vuoksen täplarapukanta on erittäin vahva. Ravustuskausi alkaa 21. heinäkuuta.
Ale Lauraéus löysi kalaverkostaan ison ja haitallisen villasaksiravun – "Lapset olivat kauhuissaan"
Haitallinen vieraslaji eksyy meille silloin tällöin Aasiasta laivojen painovesilastien mukana.

Rapukausi päättyy, saalis vaihteleva
Ravuilla herkutellaan eniten elokuussa, mutta ravustus jatkuu pitkälle syksyyn. Etelässä saalis oli parempi kuin idässä.
Avara luonto: Elämää Norjan vuonoissa – Euroopan salaperäisimmät vedet kuhisevat värikkäitä olioita
Norjan vuonot ovat Euroopan salaperäisimpiä alueita.

Rannat täyttyivät taas rapumerroista – luvaton ravustus voi poikia rikesakon: "Pahimmat tapaukset ilmoitetaan poliisille"
Ravustaminen kiinnostaa lomailijoita, vaikka saksiniekkojen suosio on muutoin hieman laskenut.

Ravustuksessa muistettava kestävän kalastuksen periaatteet
Ravustuskausi alkoi 21. heinäkuuta ja jatkuu lokakuun loppuun.

Maanantai 22.7.2019 (tv)
Ukrainan parlamenttivaalit voitti uuden presidentin puolue. Päästökauppa on alkanut toimia EU:ssa. Hossan kansallispuistosta tuli suosittu. Ravustuskausi alkoi. Sää on lämmintä.

Rapukausi käynnistyi – täplärapu levinnyt koko Päijänteelle
Jokiravun kannat ovat taantuneet Keski-Suomessa.
Sunnuntai 21.7.2019 (radio)
Kaksi ihmistä kuoli Kuutostiellä. Ravustuskausi alkoi. Päästökauppa toimii. Ukrainassa on parlamenttivaalit. Portugalissa sammutetaan maastopaloja. Uimavedet lämpesivät.
Tiesitkö, että ravuilla mässäiltiin jo keskiajalla ja 100 vuotta sitten ne olivat suomalainen vientihitti? – Lue 10+1 tarua ja totuutta saksiniekoista
Ravustus alkaa tänään, mutta harva tietää, että niiden historia ulottuu aina muinaisiin roomalaisiin asti.

Ravustuskausi käynnistyy tänään – saaliista odotetaan kohtalaista tai hyvää
Amatööri saa myydä pieniä määriä rapuja suoraan kuluttajille.

Ravustus alkamassa– Säkylän Pyhäjärvellä kaudesta odotetaan tavanomaista
Pyhäjärvestä nostetaan normaalisti noin puoli miljoonaa saksiniekkaa.

Katso asiantuntijan 5 vinkkiä rapukauteen – täplärapua saataneen hyvin, kotimaisesta jokiravusta joutuu pulittamaan useita euroja yksilöltä
Arvokkaat jokiravut ovat säikähtäneet viileitä vesiä, eivätkä jää tavalliseen tapaan mertoihin.

Tutkijat löysivät jälleen uusia rapuruttoloisen serkkuja: "Tämä vahvistaa pelkoja vieraslajien tuomista haitoista"
Pohjoisamerikkalaiselta järveltä tuoduista ravuista löytyi kaksi tuntematonta leväsientä.

Hämeen rapusaaliista odotetaan hyvää
Ruokavirasto odottaa rapusaaliista hyvää, jos rapuruttotilanne pysyy rauhallisena.

Lämmin alkukesä enteilee hyviä rapusaaliita
Ravut saattavat ehtiä vaihtaa kuorta kahdesti ennen ravustuskauden alkua.

Pohjoissavolaisjärven ravuista löytyi uusi leväsienilaji – voi häiritä rapuruttotutkimusta
Rapuruttoa muistuttavaa leväsientä on löytynyt Kaavin Mäntyjärven ravuista.

Kuopiolaisen Teuvo Laitisen kalareissu sai lauantaiaamuna yllättävän käänteen: erittäin harvinainen saalis vaati verkkojen nostamiseen hanskat käteen
Sisävesissä harvinaista vieraslajia, villasaksirapua on tavattu Saimaalla vain muutaman kerran aiemmin.

Keuruun Kupanjoen kunnostuksella saadaan ravuille, taimenelle ja ihmisille viihtyisämmät olot
Joessa on yhteensä 17 kunnostettavaa koskialuetta.

Pohjoisamerikkalainen täplärapu kotiutui kaupunkipuroon Helsingissä – se, kuka ravut toi puroon, on mysteeri
Rapuruttoa kantavan pohjoisamerikkalaisen täpläravun pääseminen vesistöihin voi johtaa jokirapujen joukkokuolemaan.