Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-kuvitusta. "Sammon puolustus".

Taru sormusten herrasta on juuriltaan suomalaisempi kuin aiemmin on tiedetty – Tolkienilta löytyy vastineet Kullervolle, Sammolle ja Väinämöiselle

Jyrki Korpuan Tolkien ja Kalevala -kirja avaa J. R. R. Tolkienin suhdetta Suomen kansalliseepokseen, jonka merkitys kirjailijan tuotantoon on aiempaa tiedettyä laajempi ja merkittävämpi.

Jani Halme

Jani Halmeen kolumni: Kalevalassa juodaan paljon kaljaa

Kalevalassa tiedetään, ettei alkoholia ole tarkoitettu yksin juotavaksi. Sen luonteeseen kuuluu ystävyyksien luominen ja vaaliminen, kirjoittaa Halme.

Prässätty mesimarja Elias Lönnrotin kasviosta

Piirilääkärinä Kajaanissa toimineen Elias Lönnrotin retkiltä kerääntynyt kasvikokoelma löytyy nyt myös netistä

Kalevalan lisäksi Elias Lönnrot keräsi laajan kasvikokoelman eli herbaarion. Kun Turun yliopiston kasvimuseo perustettiin sata vuotta sitten, Kajaanin kaupunki lahjoitti hallussaan olleen Lönnrotin herbaarion Turkuun.

Kotka Mikko Kamulan Tuonela-kirjan kannesta.

Metsän kansa -sarja kertoo ajasta, jolloin maailma oli jumalien ja haltijoiden temmellyskenttä – kirjailijalle suomalainen muinaisusko on aarrearkku

Mikko Kamulan Metsän kansa -sarja on edennyt neljänteen osaan. Kirjasarja yhdistelee toisiinsa historiallista proosaa ja suomalaiseen mytologiaan pohjautuvaa fantasiaa.

Ihmisiä istumassa salissa.

Sota uhkaa rapauttaa kalevalaista kulttuuria – kiinni oleva itäraja haittaa jo yhteistyötä ja matkailua

Korona-aika sulki itärajan jo kulttuurimatkailulta. Jos raja pysyy kiinni jatkossa myös sodan takia, voivat venäläiset vaihtaa matkailukohteensa enemmän omia matkailutarpeitaan palveleviksi.

Lasse Lyytikäinen lukee kirjaa pöydän ääressä sekä  kameran edessä.

Kainuun Kalevalan virtuaalimatka kutsuttiin Japaniin vientitapahtumaan

Tokion Metsäpaviljongin vientitapahtumassa esitellään syksyllä pilotoitavaa, kahden tunnin mittaista digitouria, joka on kuvattu Kainuun maisemissa. Tapahtumassa Kainuuta markkinoidaan matkailukohteena japanilaisille.

Maalauksessa veneessä oleva mies pitää vedestä nousevaa hirviötä päästä.

Tuhannen ja yhden yön tarinaperinne näkyy Kuhmon Juminkeon kesänäyttelyssä

Persialaisen taiteilija Mercedeh Mohsenin Kalevala-kuvitusnäyttely kantaa nimeä Taru. Taiteilija ei ole pelkästään kuvittanut Kalevalaa, vaan myös kääntänyt sen persiaksi yhdessä miehensä kanssa.

Kalevalatalon perspektiivipiirros ja valokuva nykyisestä Munkkiniemenrannasta.

Kalastajatorpan vehreälle rannalle kaavailtiin uuden Suomen uljasta kansallispyhäkköä, Kalevalataloa

Sata vuotta sitten Helsingin Munkkiniemen kallioille hahmoteltiin jättimäistä kulttuurilaitosta. Päärautatieaseman kokoinen talo olisi pyhitetty Kalevalalle. Siitä kaavailtiin myös suurmiesten mausoleumia.

Mimosa Sukanen henkilökuvassa Elias Lönnrotin yrttipuutarhassa.

Voisiko Kalevala olla seuraava Muumit? Mimosa Sukanen ajattelee niin ja houkuttelee japanilaisia Suomeen, ensin virtuaalisesti

Suomea ja Kalevalaa markkinoidaan japanilaisille kaksituntisella virtuaalimatkalla, jossa pääsee tutustumaan Kalevalan synnyinseuduille ja suomalaiseen mytologiaan.

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seisovat metsäisellä harjulla, taustalla näkyy polku.

Vienan reitti ja kylät, Suomussalmi

Vienan reitti kulkee vaihtuvissa vaaramaisemissa Kainuussa.

Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-kuvitusta. "Sammon puolustus".

Kuhmo sai oman runon – kaupunki haluaa profiloitua entistä enemmän Kalevalaan

Lisäksi Kuhmo palkitsi nuoria Kalevalan päivänä.

mäki hakola

Sunnuntai 28.02.2021 (radio)

Yle kysyi etätöistä. Suomi on voittanut hiihdon MM-kisoissa hopeaa. Etelämantereesta on irronnut jäävuori. Suomessa tutkitaan lumesta Saharan hiekkaa. Sunnuntaina on vietetty Kalevalan päivää.

Detalj från Kullervo

Kuhmossa julkaistaan Kalevala-räp – kappale sai innoituksen Kullervon tarinasta

Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus Juminkeko julkistaa Kalevala-räpin sunnuntaina.

Josua-poika lukee läksyjä.

Lasten Kalevala ilmestyy suomalaisen runouden päivän kunniaksi

Kirjan mukana tulevalla cd-levyllä laulavat kuhmolaiset lapset.

Siirtolaisia lähdössä kumiveneellä Turkista Kreikkaan.

Perjantai 28.2.2020 (radio)

Pakolaiset toivovat, että raja Turkista Eurooppaan aukeaa. Koronavirus on levinnyt uusiin maihin. On monta tapaa yrittää välttää koronavirus. Perjantaina on vietetty Kalevalan päivää.

Vanhoja nahkakantisia Kalevala -kirjoja.

"Sikisikö simpukasta / virus viekas vaivoiksemme" – Radio Suomi pyysi runoja kalevalamitassa, kuulijat vastasivat

Runoja syntyi niin koronaviruksesta kuin työpäivästäkin. Tänään perjantaina vietetään Kalevalan päivää.

Kuvakollaasi, talvinen metsämaisema, taustalla iso karhun hahmo

Suomalaisessa kansanuskossa vilisee jumalia ja haltijoita, pyhyys löytyy metsästä

Tutustu jumalien, haltijoiden ja myyttisen metsän maailmaan.

Juha Hurme etualalla, taustalla puupiirros Kalevalasta

Juha Hurme: "Kalevala oli lopullinen kuolinisku runolaulun ilmiölle"

Elias Lönnrot muokkasi ja runoili viisi erilaista Kalevalaa

Marcello Ganassini lukee italiaksi kääntämäänsä Kalevalaa.

Kun Marcello Ganassini tuli Suomeen, hän kutsui äitiä emoksi ja taivasta kirjokanneksi – Italiassa kuplii erikoinen rakkaus Kalevalaan

Kalevala on kiehtonut italialaisia jo pitkään. Kääntäjä Marcello Ganassinista teos teki fennomaanin.

Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio sohvalla.

Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio nimeää elämänsä kirjaksi Kalevalan: "Ei sitä kannata pelätä, voi lukea pala palalta"

Haukio kommentoi Ylen Aamu-tv:n haastattelussa myös ilmastonmuutoksen heijastumista kaunokirjallisuuteen.

Ensimmäinen runo ja Kalevala kirjoja.

Kalevalasta Kainuun kirjallisuusmatkailun kärki: "Se on suunnaton aarre"

Kainuuseen kehitetään kirjallisuuteen pohjautuvia matkailutuotteita pohjoiseurooppalaisessa pilottiohjelmassa.

Kuhmon alikulkutunnelin uusi muraali.

Kuhmon katukuva saa kalevalaisen ilmeen – taiteilijoina paikalliset lapset

Kuhmossa halutaan ottaa kaikki irti kansalliseepoksesta.

Kalevala kirjaston hyllyssä.

Kuhmo hakee Unescon kirjallisuuskaupungiksi – "Jos titteli jonnekin kuuluu, niin Kuhmoon"

Kuhmo hakee kansainvälistä uskottavuutta Kalevala edellä.

Tuomo Kondie.

Isoisän tarina teki Tuomo Kondiesta aktivistin, joka hylkäsi suomalaisen sukunimensä: "Kalevala on karjalaisilta varastettu"

Karjalaisaktivistit ovat löytäneet somesta yleisöjä ja vertaistukea. He avaavat aiheita, jotka tekevät kipeää valtakulttuurillekin.

Kuva Juha Hurmeesta

Juha Hurmeen kolumni: Kalevalan takaa löytyy pyramideja merkittävämpi ilmiö

Harvalukuisen ja köyhän kansan ainoa rikkaus oli rikas kieli

Sami Makkonen, Kalevala-sarjakuva

Verta, irtopäitä, hirviöitä ja pikimustaa pahuutta: Tällaista Kalevalaa ei Suomessa ole aiemmin nähty

Kalevalasta tehty tuore versio tarjoaa Suomen kansalliseepokseen täysin uudenlaisen näkökulman.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un hymyilevät yhteiskuvassa 28. helmikuuta.

Torstai 28.2.2019 (radio)

USA:n ja Pohjois-Korean johtajien neuvottelut päättyivät Vietnamissa etuajassa ilman sopimusta. Kiusaaminen on yleistä liikuntaharrastuksissa. Suomen pakohuoneissa on turvallisuuspuutteita. Uusi lapsiasiavaltuutettu on Elina Pekkarinen. Kalevalan päivä.

Sähkömoottorikelkka on parhaimmillaan safariajossa luonnossa.

Lapin pelastuslaitos riimitteli kalevalaisen varoitusrunon: "Pohjapato petollinen nostaa pohjan pyörtehitä"

Lapin pelastuslaitos julkaisi Kalevalan päivän kunniaksi runomuotoisen varoituksen sulapaikoista.

Väinämöinen tavoittelee Ainoa.

Oliko Aino Joukahaisen vai Lemminkäisen sisko? Tuliko Marjatta raskaaksi puolukasta vai mustikasta? Testaa tunnetko Kalevalan

Tänään vietetään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Nyt voit testata tietojasi Kalevalasta ja ehkä myös sivistää itseäsi.

Tuomari Nurmio, muusikko ravintola Populuksesssa

Tuhruisten tarinoiden Tuomari Nurmio ravistelee seuraavaksi Kalevalaa: "Kaikki pyhyys helvettiin"

Kulttuurivieras Tuomari Nurmio julkaisee rocklevyn, pureutuu Kalevalaan, levyttää gospelia ja sooloalbumin, ja miettii sitten, mitä elämällään tekisi.

Itkuvirsistä on tullut yhä suositumpi musiikinlaji

Itkuvirsistä on tullut yhä suositumpi musiikinlaji, mutta niiden esittäminen ei ole helppoa: "Sitä joutuu selättämään häpeän tunteen"

Itkuvirret tekevät voimakasta paluuta. Arkaaista itkuvirsiperinnettä yhdistellään tänä syksynä kokeelliseen musiikkiin ja niitä on kuultu myös soilla.

Runonlaulaja Miihkali Arhippaisen patsas Joensuun Ilosaaressa.

Ilosaaressa kukitetaan Miihkali ja uskotaan tulevaisuuteen

Joensuun Kalevalaiset Naiset on järjestänyt kukituksen säännöllisesti vuosikymmenen alusta lähtien.

Kamil Dow Kalevala kalligrafia Kuhmo

Israelilaistaiteilija innostui Kalevalasta ja yhdisti siihen omaa kulttuuriaan – näyttely halutaan viedä Lähi-idän kriisialueille

Palestiinalaisen taiteilijan Kamil Down teoksissa kansalliseepostamme on käännetty arabiaksi.

Amorphis

"Kun Mariaanien haudasta löytyy muoviroskaa, se hätkähdyttää" – Amorphiksen uudella levyllä mehiläinen katoaa ja sivilisaatio tuhoutuu

Amorphis on päivittänyt soundejaan uudella, suuria teemoja käsittelevällä Queen Of Time -albumilla. Mukana on jousisoittimia, kuoroja ja avaruudellisia äänimaisemia.

Eesti luule eli Viron runous -kirjan kansi ja kirja auki kohdasta, jossa on Lydia Koidulan kuva ja nimikirjoitus.

Virolainen kirjallisuudentutkija: "Saksalaisviha oli keskeistä virolaisten identiteetissä"

Viron kansanrunoutta kerättiin 1880-luvulla PR-nikseillä, ja Viron kansalliseepos on Kalevalan innoittama mutta hyvin erilainen.

Teckning som visar en lycklig familj

Suomen kielen virstanpylväät

Suomen kieli elää ja voi hyvin vastakin

Emmi Kuittinen

Kansanmuusikon ukulele soi surua – itkuvirsi syntyy iloista ja murheista

Emmi Kuittisella on taito koskettaa yleisöä itkujen avulla. Kuittinen sai kipinän itkuihin kansanmusiikkiopintojen kautta.

eli Gallen-Kallelan Kalevala-kuvitusta. "Sammon taonta", yksityiskohta. Öljyvärimaalaus (maalaus): Akseli Gallen-Kallela, 1893.

Hyvä vai paha Sampo?

Sampo-myyttiä on tulkittu monella tavalla

Nejä naista rivissä teatterin lavalla kirkkaissa valoissa

Koirien Kalevala on Riihimäen Nuorisoteatterin syksyn näyttävä suursatsaus

Piirtäjä Mauri Kunnaksen suosittuun kirjaan perustuva Koirien Kalevala saa Suomen suurimmassa Nuorisoteatterissa värikylläisen ja kauniisti soivan esillepanon.

Virkkaajat esittelevät Kalevala-peiton palasia.

Nettikansa hullaantui Kalevala-peiton virkkaamisesta: liki 18 000 odottaa kieli pitkällä viikoittaisia ohjeita

Maailmalla suosittu yhteisvirkkaus on tullut rytinällä Suomeen. Tuhannet suomalaiset virkkaavat parhaillaan 24-osaista Kalevala-peittoa. Peitosta julkaistaan kaksi ruutua viikossa, jolloin kaikki virkkaavat yhtä aikaa.

Aino-triptyykki

Väinämöinen onkin Kuhmosta – paikallinen mies laitettiin veneeseen kurkottelemaan neitoa kuuluisaa maalausta varten

Akseli Gallen-Kallelan maalaus torjuvasta Ainosta ja veneestä kurkottavasta Väinämöisestä on syöpynyt mieleemme. Mutta moniko on tajunnut katsovansa kuhmolaista maisemaa?

Akseli Gallen-Kallelan väritetty piirros Joukahaisen ja Väinämöisen kilpalaulannasta.

Suur-Kalevala oli Akseli Gallen-Kallelan hurja haave – haukkui kirjeellä kustantajan, kun ymmärrystä ei löytynyt

Gallen-Kallela aikoi urakoida Kalevalasta neljä eri versiota, mutta vain Koru-Kalevala valmistui. Töihinsä taiteilija otti vaikutteita Kuhmosta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle