Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Klassikkoautot näkyvät viikonlopun liikenteessä

Classic Motorshow saa vanhat autot liikkeelle. Museoautot hidastavat liikennettä Etelä-Suomen teillä.

Sveitsiläisvalmistaja esitteli sähköauton, jonka lataaminen on yhtä nopeaa kuin tankkaus huoltoasemalla

Uuden akkuteknologian ansiosta Piëch Mark Zeron akut voi ladata 80% kapasiteettiin alle viidessä minuutissa.

Automies ja ZZ Top -kitaristi Billy Gibbons palasi bluesiin: "Sieltä me lähdimme, ja siinä me pysymme"

ZZ Top -kitaristi ja hänen luottomekaanikkonsa Jimmy Shine matkaavat Lahden jenkkiautonäyttelyyn. Ensin piti toki piipahtaa suurlähetystössä.

Mies tuunasi mahongilla luksusauton, jonka osia himoitaan Havaijillakin – Video esittelee sikarihumidorin ja paikat konjakkilaseille

Kajaanilaisen Teppo Näyhän tuunaama Lexus Mahogany on saanut tunnustusta kotimaassa ja ulkomailla. Video ja kuvat näyttävät puiset yksityiskohdat, jotka on tehty käsityönä omassa autotallissa.

Ulkoisilla turvatyynyillä varustettu konseptiauto ihmetyttää Tokiossa

Valmistajan tavoitteena on, että futuristinen ajoneuvo tulisi myyntiin ensi vuosikymmenellä.

Daimlerin pääjohtaja kehuu Ylelle Uudenkaupungin autotehdasta: "Parasta mahdollista yhteistyötä"

Uudenkaupungin tehdas on joustava ja kilpailukykyinen, pääjohtaja Dieter Zetsche kehuu Frankfurtin automessuilla.

Perjantai 15.9.2017 (tv)

Rikkaista tulee ensi vuonna rikkaampia, köyhistä köyhempiä. Frankfurtin autonäyttelyssä on vain vähän sähköautoja. Koululaisilla on aika terveelliset tavat. Ryhmä Hau on lasten suuri suosikki.

Autonrakentajat, kesäautoista haaveilevat ja kasarifanit kokoontuvat American Car Show´ssa

Tuhannet autoharrastajat kerääntyvät viikonloppuna Helsingin messukeskukseen. Pääsiäisen tapahtuma on neljäskymmenes juhlanäyttely. Autoharrastus vie monelta sekä rahat että yöunet.

Kuva: Tältä näyttää Tommi Mäkisen tallin ralliohjus

Rallin MM-sarjaan palaava Toyota-talli julkisti tulevan kauden autonsa Pariisin automessuilla. Toyotan tallipäällikkönä toimii rallin nelinkertainen maailmanmestari Tommi Mäkinen.

Käteisellä, rahoituksella vai kiinteällä kuukausimaksulla – mikä on järkevin tapa ostaa auto?

Autokaupat mainostavat yhä enemmän kiinteää kuukausipakettia vaihtoehtona perinteiselle autorahoitukselle. Uusi rahoitusmuoto ei kuitenkaan vielä ole vakuuttanut kaikkia – sen enempää myyjiä kuin ostajiakaan.

Mielikuvituksellisten puistotapahtumien Moskova – täällä tylsistyjä saa syyttää itseään

Moskovalaisia puistoja on kunnostettu viime vuosina vauhdilla. Nyt niissä on kauniita kukkaistutuksia ja valtavasti mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista hauskaa. Erityisen innolla ja ilolla moskovalaiset osallistuvat erilaisiin puistotapahtumiin.

Entisaikojen työjuhdat ovat nyt nostalgisia silmäteriä

Yli 70 menneiden vuosikymmenten retrorekkaa esitteli sulojaan lauantaina Hollolan Kukonkoivussa Retro Trucks - tapahtumassa. Kaukaisimmat ajopelit kuskeineen olivat tulleet paikan päälle satojen kilometrien päästä.

"Oma autohan se on aina kaikista ihanin" – Jenkkiautoja rassataan näyttelyä varten yötä myöten – video

Jenkkiautoharrastajat kokoontuvat jälleen viikonloppuna American Car Showhun Ouluun. Oulun klubin kerhotallissa on tehty pitkää päivää, jotta autot näyttäisivät parhaat puolensa yleisölle. Aiempaa suuremmassa koko perheen tapahtumassa esitellään muun muassa 85 näyttävää autoa ja 45 moottoripyörää.

Professori: Tulevaisuuden autot ovat puolet nykyistä pienempiä

Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä esitellään maaliskuun puoliväliin asti autouutuuksia. Teollisen muotoilun professori arvioi, että autoteollisuus elää murrosvaihetta. Tulevaisuudessa autot pienenevät. Nykyiseen henkilöauton viemään tilaan on saatava kaksi autoa.

Power Truck -tapahtuman monsteriautoturma ei johda rikosepäilyihin

Pohjanmaan poliisi on saanut päätökseen viime kesänä Power Truck -autotapahtumassa sattuneen monsterionnettomuuden tutkinnan. Tutkinnassa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella ketään olisi syytä epäillä rikoksesta.

Frankfurtin hyvät, pahat ja rumat - tässä ovat automessujen bensasyöpöt ja ekomallit

Maailman suurimpien automessujen pääteemana olivat tänä vuonna sähköautot. Yli kolmenkymmenen jalkapallokentän kokoiselle messualueelle mahtui myös polttoainesyöppöjä ja tulevaisuutta maalaavia konseptiautoja. Yle Uutiset listasi valmistajien hyvät, pahat ja rumat. Arviot on helppo kyseenalaistaa.

Six seriously injured as monster-car tyre flies into crowd

Six people are seriously injured after an incident at the Power Truck stunt show in Alahärmä, near Vaasa. An oversized tyre detached from a monster-car, ricocheting into spectators.

Kuusi loukkaantunut vakavasti monsteriauton renkaan lennettyä katsomoon

Ainakin kaksi Alahärmässä tapahtuneessa onnettomuudessa loukkaantuneista on lapsia. Kuuden vakavammin loukkaantuneen lisäksi ainakin yksi ihminen on loukkaantunut lievemmin.

Ylihärmässä neljän auton kolari – kolme ihmistä loukkaantui

Onnettomuuspaikalla oli teiden varsilla paljon yleisöä seuraamassa ohi menevää Power Truck Show -tapahtumaa.

Pari kilometriä rekkoja liikenteessä Etelä-Pohjanmaalla

Alahärmässä viikonloppuna järjestettävään Power Truck Show -tapahtumaan osallistuvat rekat jyristävät tänään torstaina eteläpohjalaisteillä. Tienkäyttäjiltä pari kilometriä pitkä autoletka edellyttää huomioimista.

Autoparaati esitteli 1960-luvun kiiltävät komistukset

Uusia autjoa esiteltiin alkukesästä 1960 Helsingissä.

Kromi kiiltää ja torttutukat tutisevat Hot Rod -messuilla – katso kuvagalleria!

Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa on viikonlopun ajan näytillä niin viimeisen päälle laitettuja autoja kuin moottoripyöriä. Kävimme paikan päällä kuvaamassa parhaat palat – myös kellohameista.

Entisistä takarivin tytöistä kasvoi eturivin naisia – "En voinut kuvitellakaan nauttivani siitä, että minut huomataan ja näytän kauniilta"

Pikkukaupungin hiljainen hyväksyntä erilaisuutta kohtaan voimauttaa. Takarivistä nouseminen vaatii kuitenkin omaa halua ja työtä. RockMama RockaBellas Lounais-Hämeestä on seitsemän naisen ryhmä, jossa kellohameet ja korkokengät ovat kasvaneen rohkeuden näkyvin osa.

Rekkakaravaani keräsi katseita - Katso kuvat!

Kuorma-autot ovat vallanneet maanteitä tänään (7.8.). Rekkakulkue oli matkalla Alahärmään viikonloppuna pidettävään Power Truck show:n. Kulkuetta johti televisiostakin tuttu maailmantähti Lisa Kelly. Yle seurasi kulkueen matkaa Jalasjärvellä. Katso (mahtavat) kuvat kulkueesta.

Pick-Nick on kulkuneuvojen catwalk – "Tämä on autoharrastajan märkä päiväuni"

Harrasteautotapahtuma Pick-Nick päätti sunnuntaina Forssan seudun superviikonlopun. Noin 30 000 ihmistä kerääntyi viettämään helteistä päivää Pilvenmäen raviradalle.

Katsoa saa, mutta ei koskea – autonäyttely kerää harvinaisuuksia saman katon alle

Viidettä kertaa järjestettävä Gasoline Kustom Car & Bike Show- autonäyttely kasataan kuntoon lauantaiksi Seinäjoki Areenalle. Näyttelyssä pääsee katsomaan yleensä autotallien piiloissa pidettäviä harvinaisuuksia, kuten Mannerheimin Packardia vuodelta 1938.

Mullistavan puuauton rakenteita vahvistaa merilappilainen teräs

Geneven autonäyttelyssä esitelty puukomposiittiauto pitää sisällään suomalaista puualan uusinta osaamista, mutta myös merilappilaista suunnittelua ja valmistetta olevia teräsrakenteita. UPM:n ja Metropolian lisäksi uudenlaisen kaupunkiauton tiimissä on ollut mukana myös Lapin AMK.

Biofore-auton osissa paljon puuta - muovia vain vähän

Metropolia-ammattikorkeakoulun ja UPM:n yhteistyönä kehitetty biomateriaali-konseptiauto esitellään Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä.

Detroitin autonäyttely: Alumiini ja hiilikuitu keventävät autoja

Alumiini ei ole ainoa materiaali, jolla autojen massaa voidaan pudottaa. Valmistajat käyttävät ja kokeilevat autoissaan myös esimerkiksi muovia, hiili- ja lasikuitua, kevlaria ja titaniumia. Monet teräksen vaihtoehdoista ovat kuitenkin kalliita.

Uutuusmallit esillä Detroitin autonäyttelyssä – video

Kuluttajille esiteltiin noin 40 uutta automallia. Vuoden auto -palkinnon sai uusi Corvette Stingray.

Yle Urheilu paikalla - julkistaako Ferrari Räikkösen sopimuksen?

Ferrari järjestää Frankfurtin autonäyttelyssä tiedotustilaisuuden klo 14.00 Suomen aikaa.

Räikkösen asianhoitaja vaikenee sopimuskuvioista

Ferrarin uskotaan julkaisevan Kimi Räikkösen sopimuksen vielä tiistaina. Asianhoitaja Riku Kuvaja ei kommentoi.

Power Truck -rekat valtaavat pohjalaistiet

Kauhavan Alahärmässä viikonloppuna järjestettävän Power Truck show´n valmistelut saattavat aiheuttaa ruuhkaa alueemme teillä. Ympäri Suomea ja Eurooppaa saapuvat rekat matkaavat iltapäivän aikana jopa 30 rekka-auton letkana Alahärmään.

Legendaarinen Ferrari houkutteli uteliaita Lahdessa - video

Tuhannet vanhojen autojen harrastajat kokoontuivat Lahteen Classic Motorshow -näyttelyyn. Huutokaupan oli Ferrarin 80-luvun kuuluisa urheiluauto Testarossa.

Geneven autonäyttely avautui yleisölle

Geneven 83. kansainvälinen autonäyttely aukesi virallisesti torstaina. Esillä on mm. ylellisyysautoja, ja järjestäjät odottavat paikalle satojatuhansia autoista kiinnostuneita.

Ongelmissa rämpivä autoala hakee potkua Geneven autonäyttelystä

Volkswagenin Golf palkittiin näyttelyssä vuoden autona. McLaren puolestaan on paljastanut uuden hybridiautonsa.

Lappeenrantaan Suomen erikoisin teatteri

Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja Jari Juutinen on innoissaan, että päätös uuden teatterin rakentamisesta kauppakeskukseen vihdoin saatiin. Uusi teatteri mahdollistaa paljon paremmin muun muassa omaa tulonhankintaa.

Naamioitu BMW bongattiin talvitesteistä Lapissa

Rovaniemellä napapiirillä kuviin napattiin itävaltalaiskilvissä oleva raskaasti naamioitu BMW. Auto oli yritetty tehdä tunnistamattomaksi shakkikuviovärityksellä ja keulan maskilla. Jäähdyttäjän kangasverhoiluun oli kuitenkin tehty BMW:lle tunnusomaiset munuaisen muotoiset reiät.

MM-jääkiekon liikennejärjestelyt närästävät taksikuskeja

Taksinkuljettajat joutuvat jättämään jääkiekkofanit kauas kisapaikalta, koska perinteinen taksitolppa Helsinki Areenan edessä ei ole käytössä kisojen aikana.

Vain Skoda kelpaa Matille

Viikonloppuna jo viidennettä kertaa järjestettävä Classic Motor Show kokoaa tuhannet vanhoista menopeleistä kiinnostuneet Lahden messukeskukseen. Yksi tilaisuuden helmistä on ralliauto Skoda Octavia vuodelta 1961.

Pyöreitä juhliva Taiteiden yö valtaa Vaasan

20-vuotisjuhlaansa viettävä Taiteiden yö -tapahtuma tuo väen taas kaduille. Mukana Vaasan Taiteiden yössä on kaikkiaan tuhatkunta talkoolaisesiintyjää iltapäivästä myöhään yöhön asti. Myös monet yritykset ovat järjestäneet omaa ohjelmaansa.

Mini nähdään Jyväskylän MM-rallissa

Mini on vahvistanut, että se osallistuu rallin MM-sarjan Italian osakilpailuun toukokuussa. Talli vahvisti päätöksen autonäyttelyssä Genevessä tiistaiaamuna. Mini nähdään myös Jyväskylän MM-rallissa heinäkuun lopulla.

Ökyautot kiinnostavat, mutta Lada on suosikki

Venäjällä autojen myynnissä kirjataan jälleen kymmenien prosenttien vuotuisia kasvulukuja. Ökyautot menevät hyvin kaupaksi, mutta suosituin merkki on edelleen Lada.

Kuljetusalan ihmiset koolla Kauhavalla

Vetonaulana on autonäyttely, jossa esillä on useasta eri maasta tulleita rakenneltuja autoja. Esillä on niin autoja kuin koulutustakin.

Erikoiskuorma-autojen karavaani Etelä-Pohjanmaan teillä

Erikoiskuorma-autojen joukko matkaa kohti Kauhavan Alahärmää, jossa järjestetään perjantain ja lauantain aikana Power Truck Show.

Poliisi selvitti Rauman sirkusmainosvarkauden

Poliisi on selvittänyt Raumalla edellisviikonloppuna tapahtuneiden kadunvarsimainosten varkaudet. Paikkakuntalainen mies on myöntänyt siirtäneensä Sirkus Florentinon ja Monster Truck Show'n kadunvarsimainoksia Raumalla ja Laitilassa.

American Car Show Oulussa

Amerikkalaisten autojen näyttely toi viikonvaihteessa oululaisten ihasteteltavaksi koko joukon jenkkiautoja. Oulu-hallissa oli 8.-9. 5 esillä Pohjois-Suomen harrasteajoneuvojen lisäksi muhkea määrä kalustoa muualta Suomesta ja Ruotsista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle