Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Itäsuomenkarjaa laitumella kesällä.

Kyytöille koittaa kesä lauantaina, kun ne kirmaavat laitumelle Kajaanissa

Kainuun ammattiopiston opetusmaatilalla on lähes 70 kyyttöä. Laitumelle lasketaan ensin kolmisenkymmentä lypsylehmää, ja esimerkiksi nuorkarjan vuoro on heinäkuussa.

Mustavalkoinen hieho katsoo kohti pellolla.

Suomen paras karja lypsää puolet keskimääräistä paremmin – ”Hyvinvoiva, terve lehmä on tärkein”, sanoo Peltolan tilan isäntä

Muuramelaisella tilalla on Suomen paras karja toista vuotta peräkkäin. Keskikokoinen lehmälauma lypsää hurjat määrät hyvälaatuista maitoa hyvinvointiin panostamalla.

Lehmän kostea turpa.

Maitotilojen määrä vähenee, mutta menestyviä tiloja on yhä paljon – elyn mukaan panostukset eläinten hyvinvointiin ovat lisääntyneet

”Kun eläin voi hyvin, se myös tuottaa hyvin”, sanoo Kainuun ely-keskuksen asiantuntija Eeva Heikkinen.

Mies ja nainen traktorissa.

Jani lapioisi mieluummin lantaa kuin opettaisi – unelma omasta maitotilasta elää, vaikka maatalouden tulevaisuus ei näytä hyvältä

EU:n pohjoisimmalta tilalta maito viedään ainakin toistaiseksi 850 kilometrin päähän meijeriin. Tilan tulevaisuus voi riippua kuljetustuista, joita hallitusneuvotteluissa on esitetty leikattaviksi.

Lehmiä juoksemassa laitumelle Koulutuskeskus Salpauksen Asikkalan opetusnavetasta.

Laidunriemu repesi Asikkalassa: katso tätä iloa, kun lehmät pääsevät taas navetasta

Jokakeväinen odotus on ohi ja vapaus koittaa, kun lehmät pääsevät ensimmäistä kertaa laitumelle. Koulutuskeskus Salpauksen lehmät kirmasivat navetasta riemua pursuten, Mustialan opetus- ja tutkimustilalla emmittiin vielä hetki.

Lehmiä laitumella.

Viikin lehmät kirmasivat kilpaa kesälaitumelle – katso riemukas video

Helsinkiläislehmät laittoivat vauhtia sorkkiinsa, kun ovet avautuivat vihertävää laidunta kohti.

Maitotilayrittäjä Hanna-Mari Kasurinen Ivalossa navetassa töissä kahden lehmän kanssa. Lehmät kurkottelevat häntä kohti ja Kasurinen silittää toista lehmää.

Maitotilat hupenevat, viime vuosi vei kannattavuuden rajoille - ivalolainen maitotila selvisi niukin naukin

Maitotilat vähenevät tasaiseen tahtiin Lapissa, viimekin vuonna lopetti 20 navettaa. Kannattavuus on heikentynyt ja kustannukset nousseet rajusti.

Kasvuturvetta otetan pienkuormaajan kauhaan puutarhalla.

Norjassa epäillään suomalaisen Avantin pienkuormaajien aiheuttaneen useita tuhoisia maatilapaloja

NRK: Norjan poliisi epäilee, että kaikkiaan 41 tulipaloa voi liittyä ylöjärveläisen Avantin valmistamiin pienempiin pyöräkuormaajiin.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen logo paloauton ovessa.

Pihattonavetassa tulipalo Polvijärvellä, yli 30 nautaa savun keskellä

Pelastuslaitos sai siirrettyä kaikki eläimet elävinä ulos, ja tarkastuksen jälkeen ne palasivat pihattonavettaan.

Paloauto auringon paisteessa

Satavuotias navettarakennus kärähti Mynämäellä – isäntä sammutti paloa heittämällä vettä ämpärillä

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta puolen päivän jälkeen Mynämäelle.

Loukasten tilan maatalousyrittäjät Anna ja Antti Koljonen

Nuoret sisarukset järkyttyivät – tunnin juna uhkaa jyrätä pellot, ja sama uhkaa satoja muita maatiloja: "Rata näyttää menevän minun kotini päältä"

Uusi suurnopeusrata Helsingin ja Tampereen välillä on MTK:n mielestä haudattava ajatuksena nopeasti. Alueen maatalousyrittäjät roikkuvat vuosikausia löysässä hirressä, jos hanketta viedään eteenpäin.

Läheltä

Siikajoella paloi olkivarasto – leviäminen varaston yhteydessä olleeseen navettaan estettiin

Maatilan asukkaat olivat huomanneet varaston olevan tulessa ja aloittaneet palon sammutuksen.

Lehmä tuijottaa kameraa.

Maaningan Luonnonvarakeskuksen tutkimusaseman remontissa navettaan saatiin lypsyrobotti ja tutkimus- ja mittausmenetelmiä on uusittu

Noin yhdeksän miljoonaa euroa maksanut remontti vei parisen vuotta. Navetta ja päärakennus peruskorjattiin. Maaningalla tutkitaan hiilineutraalia maidontuotantoa.

Mauri Leivo valokuvaa lehmiä.

Luontokuvaaja tarkkailee lehmiä kuin ne olisivat villieläimiä: "Kesäöinä näkee enemmän säpinää"

Suomalaiset ovat kuvanneet tärkeää kumppaniaan lehmää luolamaalauksista nykytaiteeseen. Tieto- ja valokuvateos Lehmilaitumilla näyttää, kuinka naudat vaihtavat vapaalle.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen sammutusauto

Navetta ja asuntovaunu paloivat Leppävirralla – navetta ollut varastokäytössä

Palo on pelastuslaitoksen mukaan saatu hallintaan eikä se ole tällä hetkellä vaarassa levitä. Jälkisammutustyöt vievät arviolta vielä useita tunteja.

Pelastuslaitoksen kyltti.

Tyhjillään oleva navetta tuhoutumassa palossa Lestijärvellä – rakennuksen katto on jo romahtanut

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että syttymissyy ei ole tiedossa.

Läheltä

Asumaton talo paloi sunnuntaina Suomussalmella

Samassa tulipalossa meni navetta. Molemmat rakennukset olivat täyden palon vaiheessa pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.

Navetassa oleva lehmä työntää kielen pitkälle ulos.

Maidontuottajat eivät halua hellettä – syynä on lehmän superkiritetty aineenvaihdunta, joka tuottaa viileässäkin säässä lämpöä kuin saunankiuas

Lypsylehmän huippuunsa viritetty aineenvaihdunta tuottaa sille ongelmia helteellä. Lehmä rasittuu kuumuudessa ja sairastuu tavallista helpommin, joten maidontuottajat koettavat helpottaa eläinten oloa parhaansa mukaan.

Keski-Suomen pelastuslaitos vaakuna

Navettarakennuksessa Joutsassa syttyi tulipalo

Palo ei päässyt levimään.

Navettakahvila Suffelin Sumppila kyltti, Suffeli -lehmä seisoo kyltin takana

"Ei se maito oikeasti kaupasta tule, vaan kyllä se on meiltä maitotiloilta lähtenyt" – Suffeli-lehmä lisää tietoisuutta Suomen ruuantuotannosta

Maatilan emäntä Kati Peltovuoma päätti perustaa maatilansa yhteyteen kahvilan lisätäkseen tietoa siitä, miten Suomessa tuotetaan ruokaa.

Jokilaaksoejn pelastuslaitoksen kyltti.

Tyhjilllään oleva navetta tuhoutui tulipalossa Haapaveden Mieluskylällä

Sammutustöiden aikaan sunnuntaina myöhään iltapäivällä palopaikan lähellä sattui myös peräänajo, mutta siitä selvittiin ilman henkilövahinkoja.

Maatilan emäntä ja somevaikuttaja Anna_Lansisalmi-Keisala, Farmamari 2022 tapahtumassa.

Lypsyrobotti kerää maidon, ja maatalousyrittäjät ovat korkeasti koulutettuja – tällaista on työskentely maatilalla

Maatalouden arki on jatkuvassa murroksessa, ja vanhojen toimintamallien tilalle luodaan uusia. Maatalouden osaajat vastaavat kolmeen väitteeseen maatilojen arjesta.

Kuvassa on Hanna-Liisa Nousiainen ja noin puolivuotiaat nuoret hiehot aurinkoisessa säässä.

Hellesäät tekevät lehmien voinnista helposti tukalan – siilinjärveläisellä tilalla lehmien oloa helpotetaan vesisuihkulla ja puhaltimilla

Eläinlääkärin mukaan hellesäät näkyvät jo tuotantoeläinten voinnissa, sillä muun muassa lehmien utaretulehduksia ja poikimahalvauksia on ollut tavanomaista enemmän.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloauto

Navetta paloi käyttökelvottomaksi Jalasjärvellä, eläimet saatiin pelastettua

Palo sai alkunsa navetan ullakolta, mahdollisesti lämmitysjärjestelmästä.

Läheltä

Hevostallina toimiva entinen navetta palaa Joutsenossa – palosta ei aiheutunut henkilö- tai eläinvahinkoja

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan noin 200 neliön kokoinen rakennus tulee tuhoutumaan palossa kokonaan.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Ruohonleikkurin huollosta lähtenyt tulipalo poltti navetan Pyhäjärvellä

Pelastuslaitoksen mukaan tulipalon syttymissyynä oli mitä ilmeisimmin ruohonleikkurin bensatankista nousseen höyrystyneen bensiinin leimahtaminen tuleen.

Lehmiä navetassa.

Savonlinnalaiselle miehelle tuomio eläinsuojelurikoksesta: navetassa niin ahdasta, että nautojen häntiä katkennut

Käräjäoikeus määräsi miehen ehdolliseen vankeuteen sekä nautaeläintenpitokieltoon vuoden 2023 loppuun saakka.

Lehmän kostea turpa.

Lehmä kapusi portaita navetan toiseen kerrokseen Kokkolassa, pelastuslaitos pyydettiin hätiin – "Tämä on kyllä jotain uutta"

Lehmä selvisi reissustaan vahingoittumattomana, eikä tiedossa ole myöskään, että se olisi aiheuttanut vahinkoja toimistotilassa.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Entinen navetta paloi osin Outokummussa

Noin 1 000 neliömetrin kokoinen rakennus syttyi tuleen keskiviikkona alkuillasta Outokummun ja Polvijärven rajamailla Suonreunantiellä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kaksi lehmää tippui lietealtaaseen Tuuloksessa – palokunta ja tilan väki pelastivat eläimet pulasta

Kanta-Hämeen pelastuslaitos kertoo, että eläimet olivat saaneet navetan oven auki ja päättäneet lähteä ulkoilemaan. Lehmät olivat kuitenkin päätyneet neljä metriä syvään lietealtaaseen.

Läheltä

Pelastuslaitos auttoi Kuopiossa lietekaivoon pudonneen hiehon pois pinteestä

Eläin saatiin nostettua ylös pelastuslaitoksen raivausauton avulla.

Lehmä nuolaiseen turpaansa.

Forssalainen maitotila satsasi yli kaksi miljoonaa euroa automatisointiin – perhetilan jatkaja uskoo maatalouden tulevaisuuteen

Nousevat kustannukset koettelvat maataloutta ja vähentävät tilojen investointihaluja. Silti maatiloilta löytyy myös uskoa tulevaisuuteen. Puhe huoltovarmuudesta auttaa pinteessä olevaa alaa.

Läheltä

Turvesiilo paloi Toholammilla

Toholammilla on perjantaina sammutettu tulipaloa turvesiilossa.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Vanha navettarakennus on tuhoutunut tulipalossa Hausjärvellä

Kanta-Hämeen pelastuslaitos pyrkii estämään palon laajenemisen uudempaan sikalarakennukseen ja konehalliin.

Lumityövälineet ovat hautautuneet lumeen.

Lumikuorma painoi liikaa navetan katolla Jurvassa, pelastuslaitos auttoi kuorman keventämisessä

Navetan kattotuolit alkoivat olla lujilla suuren lumimäärän alla.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloauto

Navetan sisäkatto sortui Kurikassa, rakenteet suojasivat eläimiä tuholta

Viljan kuljetusputki oli kulunut puhki. Vilja kerääntyi painoksi ja lopulta sorrutti sisäkaton.

Kuvassa näkyy lumen keskellä oleva maatila, jonka katto on romahtanut.

Loputkin Lestijärvellä romahtaneesta navetasta uhkaa sortua

Pelastuslaitos sai uuden hälytyksen paikalle perjantaina iltapäivällä-´.

Rakennuksen katto sortunut lumen painosta. Taustalla ihmisiä ja pelastuslaitoksen ajoneuvo.

Lumikuormat aiheuttaneet vaaratilanteita Etelä-Savossa – Savonlinnan seudulla kahvilan etukatos romahti, Ristiinassa kaupan kattopalkit alkoivat vääntyä

Pelastuslaitoksen mukaan katoille on kertynyt nyt runsaasti lunta Etelä-Savossa. Kiinteistön omistajia kehotetaan tarkkailemaan kiinteistön rakenteita ja ryhtymään lumikuorman poistamiseen, mikäli lumikuorma aiheuttaa vaaraa kiinteistölle. Suurin riski kohdistuu laajarunkoisten rakennusten pitkän jännevälin kattorakenteille

Suvi Toikkanen silittää lehmää navetassa.

Koko kylä auttaa Lestijärvellä maatilaa, jonka lehmät jäivät kodittomiksi navetan katon romahdettua: "Sanattomaksi vetää", huokaa kiitollinen emäntä

Sata lehmää joutui taivasalle, kun navetan katto sortui Keski-Pohjanmaalla maanantaina. Ensimmäisen yön osa lehmistä vietti ulkona pahnojen päällä.

Lehmiä navetassa.

Jo toinen kattosortuma Keski-Pohjanmaalla tällä viikolla – Nyt navetan katto romahti Kälviällä, 40 lehmää säästyi hengissä

Lehmille järjestettiin yöllä kuljetus tilapäiseen sijoituspaikkaan. Katto sortui pelastuslaitoksen mukaan lumen painosta.

Käyttövoimatarrasta näkee käytetäänkö autossa dieseliä, sähköä, vai maakaasua.

Navetan katto sortui Parikkalassa – lähes kaikki lihahiehot saatiin pelastettua

Navetan katto sortui parikkalalaisessa navetassa, jonka sisällä oli 90 eläintä. Pelastuslaitos oli paikalla aamusta iltapäivään asti.

Pelastuslaitoksen työntekijät nostavat nosturin avulla pelastajia navetan katolle.

Navetan katto sortui lumikuorman alla Liperissä

Pelastuslaitoksen ensitiedotteen mukaan kukaan ei loukkaantunut, eikä eläimiä ollut enää tiistai-iltana kello 16:n jälkeen vaarassa.

Maataloulomittaja työssään lypsyasemalla

Uusi yksikkö koordinoi 1800 maatalousyrittäjän lomituspäiviä Etelä-Pohjanmaalla – vuodenvaihteessa toteutuu uudistuksen ensimmäinen vaihe

Maatalouslomituksen toivotaan helpottuvan, kun uusi lomituspalveluyksikkö korvaa aiemmat paikallisyksiköt.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Vanha navetta tuhoutui tulipalossa Janakkalassa

Noin sadan neliön navetassa oli pieni harrastekanala. Kanalan 12 kanaa kuolivat palossa. Sen sijaan kaksi kissaa pelastui palosta.

Jari Ollikkala tyhjässä karsinassa

Eettisesti tuotettu liha oli liian kallista ja siksi Jari Ollikkala sulkee haikein mielin sikalansa ovet: “Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa”

Sikatilojen määrä vähenee vuosi vuodelta Suomessa. Kävimme kahdella uusimaalaisella pientilalla, joista toisessa tehtiin joulusiivousta ja toinen joutui myymään viimeiset kinkkunsa.

Aurinkopaneelit hankkinut lypsytilallinen on entistäkin tyytyväisempi, kun pörssisähkön hinta on kallistunut

Sähkön hinta lyö ennätyksiä – aurinkopaneelit hankkinut lypsytilallinen on nyt entistäkin tyytyväisempi

Sähkön omatuotanto on nyt entistäkin kannattavampaa, kun pörssisähkö on kallista. Pitkälle automatisoidussa navetassa aurinkopaneelit tuottavat huomattavaa säästöä vuoden mittaan. 

Railoja ohuessa tummanpuhuvassa järven jäässä

Kymmenen hiehoa karkasi navetasta ja hukkui järveen Kiuruvedellä

Pihattonavetassa olleet hiehot olivat karanneet yöllä. Eläimet olivat menneet järven jäälle, joka petti eläinten alla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle