Uusimmat artikkelit
Seurakunnassa syttyi raju riita kirkon purkamisesta – ex-kirkkoherra: ”Olen iloinen, että pääsin eläkkeelle terveen kirjoissa”
Päätöksiä kirkkojen purkamisesta tehdään aniharvoin. Valkeakoskella sellainen tehtiin vuonna 2018. Nyt on vuosia kulunut riitelyyn ja kirkko seisoo edelleen paikallaan.
Vesivahingon turmelemaa Heinäveden kirkkoa päästiin tutkimaan – näin laajat vahingot vesi aiheutti
Heinäveden kirkosta joudutaan muun muassa poistamaan yläpohjan eristeitä sekä avaamaan lattiaa.
Lähes 300-vuotias puukirkko paloi maan tasalle Övertorneålla
Aamuyöllä syttynyt tulipalo oli saanut alkunsa kirkon vieressä olevasta kellotapulista. Ruotsin SVT:n mukaan palo oli levinnyt nopeasti kirkkorakennukseen, jota ei ole voitu pelastaa.
Oulunkylän vanhasta kirkosta varastettiin hopeisia ehtoollisvälineitä
Oulunkylän seurakunnan kirkkoherra Ulla Kosonen harmittelee etenkin sitä, että tekijä on elämässään tilanteessa, missä pitää turvautua rikokseen.
Kajaanin seurakunta myy Lehtikankaan seurakuntakeskuksen – ostajat aikovat kunnostaa tilat vuokrattavaksi
Ostajien suunnitelmissa on vuokrata rakennuksesta tiloja yrityksille, yhdistyksille ja yksityisille. Vanhasta kirkkosalista kaavaillaan vuokrattavaa juhlatilaa.
Pyhän Mikaelin kirkon remontti alkaa maanantaina Varpaisjärvellä – kirkko suljetaan joulukuuhun saakka
Kirkon remontin pitäisi valmistua joulukuussa 2023.
Mitä sanoisi Suomen ainoa vaivaisakka tänään?
Yle Radio1:llä 11.6. lähetettävässä Pyhiinvaelluskirkossa etsitään voimaa juurista, luonnosta ja hiljaisuudesta. Ohjelmassa kysytään myös, millaista on lähetystyö tulevaisuudessa.
Isonkyrön vanhan kirkon työt jatkuvat koko kesän, lisää maata poistettu lattiatilasta
Uuden lankkulattian pilaantuminen yritetään välttää sillä, että maata poistetaan tarpeeksi kirkon lattiatilasta.
Kirkko pelkää, että paanukatoista tulee katoavaa kansanperinnettä, ja yrittää nyt pysäyttää uhkaavan kehityksen
Vanhojen kirkkorakennusten perinteiset paanukatot uhkaavat rapistua ja vaihtua käytännöllisempiin vaihtoehtoihin.
Soađegili boares girkus cahkkehit ain gintaliid – muorragirku bulii Suomas, ja bijai searvegottiid jurddašit buorebut buollindorvvolašvuođa
Soađegili boares girku lea buorre sajis, jus jurddaša, man jođánit gádjunlágádus beasašii čáskadit buollima.
Kirkkoihin tulossa remonttia sekä Outokummussa että Polvijärvellä, samalla odotellaan seurakuntien yhdistymistä
Kuusjärven suojeltu kirkko Outokummussa tarvitsee peruskorjausta, hinta selviää myöhemmin. Polvijärvellä kirkko odottaa puolen miljoonan euron kattoremonttia. Edessä on myös seurakuntien yhdistyminen.
Onko vanhassa musiikissa jotain pyhää? Vaikeina aikoina ihmiset turvautuvat musiikkiin
Musiikki soi ainutlaatuisesti Sastamala Gregoriana -festivaalin pääkonserttipaikassa Pyhän Marian kirkossa.
Kuparivarkaat iskivät taas – satojen kilojen painoisia kupariverkkoja varastettiin kirkon kappelista Vantaalla
Vantaan seurakuntayhtymän mukaan vahingon arvon arvellaan olevan noin 100 000 euron luokkaa.
Teuvo Kostamo, 88, rakensi peräkylään pikkuruisen lastenkirkon – vieraskirjassa on jo yli 5 000 nimeä
Puoli kilometriä Venäjän rajalta, Kiteen Riihijärven kylässä on nähtävyys, joka kertoo yhden miehen kädentaidoista ja halusta jättää kaunis jälki maailmaan. Kaukana kaikesta olevan kohteen ovat löytäneet tuhannet kävijät.
Isä Brown ja hänen laumansa – utelias kyläpappi keskellä 8. kauden mysteereitä
Aina yhtä utelias sielunpaimen tutkii uusia juttuja.
Uspenskin katedraalin kellot on äänitetty uudelleen - uusi tallenne otetaan käyttöön Yle Radio 1:ssä sunnuntaina 3.11.
Uudessa äänityksessä kelloja soittaa Pekka Eronen.
Suomen pienin kivikirkko Kokkolan Yli-Sokojalla on lahja aviomiehelle ja osoitus unelmien ja talkootyön voimasta – “Tämä paikka hiljentää mielen, sielun ja kielen”
Kyläläiset ottivat kirkon omakseen alkuihmetyksen jälkeen.
Isä Brown ja hänen laumansa – 7. kauden mysteerit kutsuvat kyläpappia
Pikkukylän sielunpaimen palaa uusin jaksoin.
Itse asiassa kuultuna: Kari Mäkinen
Arkkipiispa Kari Mäkinen kertoo urastaan ja elämästään.
Tulen morsian – tositapahtumiin perustuva draamasarja Ahvenanmaan noitavainoista
Tarina nuoresta naisesta noitavainojen keskellä.
Kirkkomusiikin ja hengellisen musiikin Sävel on vapaa - toivoa voi jo nyt
Toivo hengellistä musiikkia.
Isä Brown ja hänen laumansa – kyläpappi joutuu 6. kaudella tiukkoihin tilanteisiin
Pikkukylän sielunpaimen joutuu tiukkoihin tilanteisiin.
Jumalanpalvelukset toukokuussa
Yle Radio 1:n jumalanpalvelukset toukokuussa 2018
Kurkista "Suomen pienimpään kirkkoon" – leikkimökin kokoinen kotikirkko on ylistys rakkaudelle
Haminan Sivatissa on leikkimökin kokoinen "kirkko".
Itse asiassa kuultuna: Isä Ambrosius
Miten Risto Jääskeläisestä tuli isä Ambrosius?
Harva tietää, että Eliel Saarinen suunnitteli Tarttoon kirkon 1910-luvulla
Kuva suomalaisesta mestariarkkitehdista täydentyy.
Erkka Filander ajatteli kiusattujen kasvoja kirjoittaessaan runoteostaan
Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä
Jakso 5/8 - Keskiaikaisten rahojen jäljillä
Menneisyyden metsästäjät tutkivat vanhojen kirkkojen maita
Mauri Kunnas: Koiramäen joulukirkko – Uppoudu jouluperinteisiin
Tutustu Kirjojen Suomen vuoden 1997 teokseen.

Kajaanin kirkossa kävi ammattimaisesti toiminut kerjäläisjoukko – vaativat kolehtia, ruokaa ja bensaa
Kajaanin seurakunta ei halua, että vastaava tilanne yllättäisi ketään. Kerjäläiset osuivat kirkkoherran mielestä kirkkokansaa arkaan paikkaan.
Löylyn sankarit – uusi yleinen sauna oli Avanto Arkkitehdeille harras hanke
Hartaasti rakennetut yleinen sauna ja siunauskappeli
Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksella saa hiljentyä omien ajatuksiensa kanssa
Pyhän Henrikin vaelluksella kävellään 140 kilometriä
Suomen vanhin itsehallintoalue Kallankarit unohtui EU:n ulkopuolelle
Maakalla ja Ulkokalla saivat itsehallintonsa jo 1700-luvulla
Maanjäristykset ovat todellisuutta myös Suomessa
Tuntuva järistys on harvinainen, mutta ei tavaton ilmiö.
Historia: Firenzen katedraali
Firenzen katedraali on kuuluisa kupolistaan.
Sibelius soi kirkonkelloissa
Kallion kirkon kellot ovat harvinaisuus suomalaisissa kirkoissa. Lyhyen sävelmän soittavia kirkonkelloja toki on Suomessa muuallakin, mutta Kallion kirkon koneiston tekee erityiseksi sen mittasuhteiden ohella Sibeliuksen juuri sitä varten suunnittelema kellosävelmä. Sibeliuksen kellosävelmä aloittaa myös suoran Euroradion konsertin sunnuntaina 21.12. klo 15.05 Yle Radio 1.
Periferiasta kajahtaa - OOPEAA luo rajaseutujen arkkitehtuuria
Arkkitehti Anssi Lassila etsiytyy rajaseuduille
Hagia Sofia
500-luvulla rakennettu bysanttilaisen arkkitehtuurin mestariteos Hagia Sofia toimi kirkkona lähes tuhat vuotta. Konstantinopolin valloituksen jälkeen vuonna 1453 se muutettiin moskeijaksi. Vuodesta 1934 lähtien se on toiminut museona.
Khoran kirkko
Bysanttilaisen taiteen luomuksia – freskoja ja mosaiikkeja – on säilynyt varsin hyvin Khoran Vapahtajan kirkossa Istanbulissa. Yli tuhat vuotta sitten rakennettu kirkko on toiminut luostarina, moskeijana ja nyt museona.
Helsinki, tuo Pohjolan valkea kaupunki
Tervetuloa Helsinkiin!
Prinssi William teki keskiluokkaisesta Katesta prinsessan
Prinssi William ja Kate Middleton saivat toisensa 29.4.2011
Prinsessa Margaret nai painostuksen jälkeen Antonyn
Britannian prinsessa Margaret vihittiin toukokuussa 1960.
Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja Danielin häät
Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja kuntosaliyrittäjä Daniel Westling saivat toisensa Tukholman Suurkirkossa 19. kesäkuuta 2010.
Britannian tuleva kuningatar Elisabet ja prinssi Philip vihitään
Britannian kruununprinsessa Elizabeth naimisiin 1947.
Tanskan prinssi Frederikin ja Maryn häät
Pari vihittiin Kööpenhaminassa 14. toukokuuta 2004.
Prinssi Andrew ja Sarah naimisiin
Rakastunut pari vihittiin Westminster Abbeyssa 23.7.1986.
Kirkko Suomen maisemassa
Kivikirkot ja puukirkot.
Valamon ortodoksiluostarin jatkuvuus on ollut useasti uhattuna
Valamon luostarin elämää vuosina 1940, 1966, 1977 ja 1984.
Kirkonkellot julistavat joulusanomaa
Kirkkojen kellot julistavat joulun sanomaa ja piispa Aleksi Lehtonen herättelee kansalaisia hengellisestä uneliaisuudesta jouluaattona vuonna 1938.