Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hollolassa suunnitellaan Hedelmätarhan lammen kunnostusta – uimarannan jatko vielä epävarma

Lammella on kunnan yleinen uimaranta. Veden laatu on kuitenkin heikentynyt viime vuosina, ja lampi on kasvamassa umpeen. Tämän syksyn aikana on tarkoitus kartoittaa, onko lammesta jatkossa enää uimakäyttöön.

Lillonkarin uimarannan uimakielto on purettu

Uimavesistä löytyi korkeita pitoisuuksia suolistoperäisiä enterokokkibakteereita heinäkuun lopulla.

Bakteeripitoisuudet edelleen koholla Eurajoen vesistössä

Pitoisuudet ylittävät kastelu- ja uimaveden raja-arvot. Uusia näytteitä on otettu tänään.

Mantereenpään uimarannalla saa taas uida, Lillonkarin uimakielto jatkuu Raumalla

Rannat määrättiin uimakieltoon heinäkuussa, kun niiltä löytyi korkeita suolistoperäisen enterokokkibakteerin pitoisuuksia.

Lohjan paraatiranta jälleen uimakieltoon, syynä ulosteperäiset bakteerit

Aurlahden uimaranta Lohjan keskustassa on jälleen uintikiellossa. Edellisen kerran uimista kehotettiin välttämään heinäkuun puolivälissä, tuolloinkin syynä olivat ulosteperäiset bakteerit.

Lamminjärvi uimakiellossa Jalasjärvellä

Kuntayhtymä JIK:stä huomautetaan, että syanobakteerien määrä vedessä voi vaihdella nopeasti.

Hämeenlinnassa ja Hattulassa on havaittu sinilevää viidellä uimarannalla

Sinälevähavainnot liittyvät terveysvalvonnan uimavesinäytteisiin, jotka on otettu viikolla 28. Muuten uimavedet ovat näytteenottorannoilla hyvälaatuisia.

Mattilanniemen uimarannan käyttökielto puretaan – uimavesi täyttää taas laatuvaatimukset

Uimavesinäytteen alustavan tutkimustuloksen perusteella uimaveden mikrobiologinen laatu täyttää taas laatuvaatimukset. Uimaranta asetettiin uimakieltoon torstaina vesinäytteessä ilmenneen E. coli -bakteerin seurauksesta.

Jyväskylässä Mattilanniemen uimaranta käyttökiellossa – vedessä on havaittu ulosteperäistä bakteeria

Rannalta otetaan vielä torstaina uusi vesinäyte, josta saadaan tuloksia huomenna perjantaina.

Kutittaako järvessä uinnin jälkeen? Syynä voi olla järvisyyhy – tapauksia eri puolilla Suomea

Järvisyyhyä voi olla siellä, missä vesilinnut viihtyvät. Oireet eli kutina ja ihottuma helpottavat itsestään, mutta kutina voi olla voimakasta. Vesi voi kuitenkin olla uimakelpoista, kunhan muistaa huolehtia syyhyn torjunnasta uinnin aikana ja jälkeen.

Kaikki Oulun seudun tarkastetut EU-uimavedet täyttävät laatuvaatimukset – lämpötilat kohonneet 20-25 asteeseen

Oulun uimarantojen uimavedet täyttävät nille asetetut laatuvaatimukset. Lämsänjärven uimaranta ei ole toistaiseksi käytössä, koska vedenpinta on liian korkealla eikä uiminen ole turvallista mm. veden alla olevien kivien ja kantojen vuoksi.

Vaasan uimarantojen vedet puhtaat, myös Laihian Säivänkankaan uimapaikan vesi täyttää vaatimukset

Vaasassa ja Laihialla maanantaina 28.6. otettujen uimavesinäytteiden mukaan kaikkien tutkittujen uimarantojen vedet täyttivät laatuvaatimukset.

Pitkäjärven vatsatautiepidemian syynä todennäköisesti norovirus

Tuloksia viime viikolla otetuista lisänäytteistä odotetaan lähipäivinä.

Uimarit epäilivät järvisyyhyä Lahden Möysässä – kaupunki sai ilmoituksia, mutta havainnot loppuivat

Lahden kaupungille tuli toissa viikolla muutamien asukkaiden yhteydenottoja epäillyistä järvisyyhytapauksista. Merkkejä laajemmasta epidemiasta ei ole ilmennyt.

Sinilevähavaintoja lisää Keski-Pohjanmaalla – nyt levää löydetty Halsuanjärvestä

Maakunnassa on tehty uusia sinilevähavaintoja. Terveysviranomaiset muistuttavat, että osa sinilevistä on myrkyllistä ja siksi uimaveden kunto kannattaa tarkastaa ennen pulahtamista.

Ensimmäiset sinilevähavainnot on tehty Helsingin uimavesissä

Veden lämpötila on paikoitellen pudonnut jopa kymmenen astetta

Poikkeuksellisen raju salmonellaepidemia piinaa Jyväskylää – epäiltyjä tartuntoja jopa neljäsataa

Yleensä salmonellaepidemioissa sairastuu noin 30 ihmistä vuosittain. Jyväskylässä on toivottu, että vatsatautiset lapset eivät kävisi uimassa. Salmonella ei kuitenkaan ole yleinen uimavesiepidemian aiheuttaja, kertoo THL:n epidemiologieläinlääkäri.

Salmonella kaatoi juhannuksenakin lapsia päivystyskuntoon Jyväskylässä – epidemia alkoi todennäköisesti keskuskeittiön ruuasta

Sairaala Novan päivystyksessä on hoidettu jo noin 150 ripulitautista potilasta. Salmonellatartunnan saaneiden pitäisi pysyä pois uimavesistä. Muuten voi matkustella normaalisti, kunhan huolehtii käsihygieniasta.

Rannat täyttyvät viikonloppuna helteiden saapuessa Suomeen – katso videolta, miten Helsingin Hietarannassa polskuteltiin jo perjantaina

Isoon osaan maata on odotettavissa kuumia kesähelteitä loppuviikolle. Helsingin ympäristöpalvelut suosittelee välttämään uimista osalla rannoista, sillä niiden uimavesinäytteissä on ajoittain havaittu kohonneita bakteeripitoisuuksia.

Ympäristöviranomaiset: Tuuloksen Oksjärvessä havaittu haiseva lautta ei ole jäteveden aiheuttama

Näytteiden mukaan Oksjärven vesi on uimakelpoista. Viranomaiset epäilevätkin, että merkillinen lautta on muodostunut siitepölystä.

Vaasan uimarannat ovat puhtaita – uimavesinäytteet täyttävät laatuvaatimukset

Näytteet on otettu Ahvensaaren, Hietasaaren, Kustaanlinnan, Mansikkasaaren ja Strömsön uimarantojen vesistä.

Aurlahden uimarannalla vältettävä uimista

Uimavedestä todettiin suuri määrä suolistoperäisiä kolibakteereja.

Myös vilukissat uskaltautuvat heittämään talviturkkinsa

Aurinkoiset ja heikkotuuliset päivät ovat lämmittäneet pintavesiä jo kelpo lukemiin.

Rauman Otanlahden mysteeriin kaivataan ratkaisua – työryhmä alkaa selvittää uimaveden tilaa

Otanlahden uimaveden huono laatu on askarruttanut Raumalla jo pidempään.

Pappilanlahden veden laadun seuranta on lopetettu – vesi kelpaa uimavedeksi

Pappilanlahden veden laatua on seurattu Kahilanniemen jätevedenpumppaamolla tapahtuneen ylivuodon takia.

Lappeenrannan Pappilanlahden vesi jälleen uimakelpoista

Varmistusnäytteitä otetaan vielä ensi maanantaina.

Eteläistenjärven uintirajoitus poistui: vesi on uimakelpoista

Jätevesivuodon vaikutukset näkyivät ojalta otetuissa näytteissä.

Lämmin sää on lisännyt sinilevähavaintoja myös Hämeessä

Runsaasti sinilevää on havaittu Tammelan Pyhäjärvellä, Hattulassa Vanajalla sekä Orimattilan Mallusjärvessä.

Järvivedet viilenevät Pohjois-Karjalassa – nyt selvästi alle 20-asteista

Lämpötilan laskeminen on viilentänyt järvien pintavesiä parilla asteella viimeisen viikon aikana.

Sammonlahden uimarannan vesi jälleen uimakelpoista

Hanhien ulosteet nostivat uimaveden bakteerimäärän yli raja-arvojen.

Rauman Otanlahti laitettiin uimakieltoon koko loppukesäksi

Lillonkarin ja Mantereenpään uimarantojen uimakielto Raumalla on myös edelleen voimassa.

Saharannan uimakielto puretaan – kolme uimarantaa tarkkailussa Raumalla

Saharannan uimaranta oli uimakiellossa noin viikon ulosteperäisten bakteerien takia.

Väinölänniemen hyppytornissa on nyt hälytysjärjestelmä

Järjestelmä on käytössä iltaisin ja öisin, kun rannalla ei ole uimavalvojia.

Saharannan uimaranta uimakieltoon Raumalla

Rannan uimavedessä on havaittu bakteerimäärien ylityksiä.

Uimavesien bakteeripitoisuudet koholla Suomenlinnan ja Uunisaaren rannoilla – sinilevät vähentyneet merialueilla

Viime aikojen runsaat sateet ovat huuhtoneet epäpuhtauksia maanpinnalta uimaveteen.

Sipoossa Joensuun tilan uimarannalla havaittu korkeita bakteeripitoisuuksia – uimista ei suositella

Uimaveden laadun kehittymistä seurataan tänään otettavalla uusintanäytteellä, tutkimustuloksien odotetaan valmistuvan maanantaiksi 6.7.

Hämeenlinna selvitti uimaveden laatua harvemmin tutkituilta rannoilta

Tutkituissa seitsemässä kohteessa uimaveden laatu oli hyvä.

Ounaskosken uimarannan kahluuallas uimakieltoon Rovaniemellä

Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon mukaan varsinaista uimavettä joen puolella ei ole syytä epäillä huonolaatuiseksi.

Sinilevää on jo muutamalla Hämeenlinnan uimarannalla – määrät ovat vielä vähäisiä

Jos tilanne uimarannalla muuttuu, niin siitä tiedotetaan uimareille mahdollisimman pian.

Koronan riski on pieni uidessa ja jäätelökioskille jonottaessa – muista silti nämä viisi asiaa rannalla

Uimarannalla pätevät samat ohjeet kuin muualla. Vältetään isoja ryhmiä ja pidetään turvavälit.

Tieto Joensuun uimavesien lämmöstä reaaliaikaisesti

Joensuun kaupunki on sijoittanut viidelle uimarannalle vesiin anturit, joiden mittaustulos näkyy netissä.

Jump in, the water's (mostly) fine in Finland, study finds

More than 300 public beaches - out of Finland's nearly 190,000 lakes and 4,600 km of coastline - were examined.

Maanantai 8.6.2020 (radio)

Matti Vanhasesta tulee Suomen uusi valtiovarainministeri. Koronavirus on tappanut jo yli 400 000 ihmistä maailmassa. Suomi ja Viro solmivat diplomaattisuhteet tasan 100 vuotta sitten. Suomen uimavesien laatu on hyvä.

Kesän ensimmäiset vesinäytteet otetaan jo uimarannoilta – "Niistä ja yski rannallakin nenäliinaan"

Uimarannat eivät ole suljettuina kesällä koronaviruksen takia. Uimavesien laadun mittaaminen alkaa tavanomaiseen tapaan Pohjanmaalla.

Jättiraportti Euroopan yli 22 000 rannalta: Suomen uimavedet hyvässä tai jopa erinomaisessa kunnossa – kaksi rantaa kuitenkin alitti riman

Järvien ja jokien uimavesistä peräti 96 prosenttia luokiteltiin Suomessa kahteen ylimpään luokkaan.

Helsingin suosituimpien uimarantojen vesien lämpötilat uudella nettisivulla – nyt ympäri vuoden

Veden lämpötila voidaan mitata aiempaa tarkemmin uusien sensoreiden avulla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle