Uusimmat artikkelit
Emilia Kujalan kolumni: Jatkuva innostuminen voi kuormittaa uupumukseen saakka
Työssä tylsistymisen ja hiljaisten lopareiden lisäksi kannattaisi puhua myös liiallisen innostumisen vaaroista, kirjoittaa Kujala.
Urheilulukio – tulevaisuus pelissä – uusi sarja Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa 28.8.
Aada, Davin, Eero ja Nellie ovat lukiolaisia, jotka tähtäävät urheilumaailman huipulle.
Todistuksella yliopistoon päässeet keskeyttävät muita helpommin – Tua Halen tietää kauppiksesta niitä, joille koulu on viimeinen vaihtoehto
Todistuksella päässeet pitävät opiskelumotivaatiotaan heikompana kuin pääsykokeilla valitut. Nuori ikä selittää vain osan eroista.
Katri Saarikiven kolumni: Terveysmittarit auttavat havaitsemaan hidasta muutosta, ja siksi ne koukuttavat
Terveyssovellusten suosio on ymmärrettävä. Ne lupaavat osin samaa kuin pikadieetit: nopeita tuloksia. Mittarilumo voi kuitenkin haitata ymmärrystä mitattavista asioista, pohtii Saarikivi.
Joko tipaton tammikuu tai vegaanihaaste alkaa nyppiä? Tässä asiantuntijan vinkit pysyvään elämänmuutokseen
Uuden vuoden lupaukset jäävät usein lyhytaikaisiksi. Terveyskäyttäytymisen ja motivaatioprosessien tutkija Matti Heino antaa viisi vinkkiä, miten helpottaa elämänmuutoksen aiheuttamaa epätoivoa.
Taitoluistelija Jenni Saarinen, 23, lopettaa kisauransa – pitkään kypsynyt päätös toi tunteet pintaan: ”Helpottunut mutta haikea olo”
Kisauransa päättänyt taitoluistelija Jenni Saarinen kertoi kypsytelleensä päätöstään jo pitemmän aikaa.
Opettaja antoi Antti Rissaselle kasetin, joka muutti hänen elämänsä: ”Hyvän opettajan täytyy saada motivaatio rehottamaan”
Sunnuntaivieras Antti Rissanen on arvostettu pasunisti, joka ei unohda soitonopettajiaan koskaan.
Teinit kartuttavat luokkaretkikassaa renkaita vaihtamalla Seinäjoella – tekeminen on tärkeä osa Jopo-luokkaa: ”Opettelemmehan tässäkin hyviä taitoja”
Tekeminen on tärkeää joustavan perusopetuksen ryhmissä: keskiviikkona joukko Jopo-luokan oppilaita vaihtaa talvirenkaita asiakkaille Seinäjoen keskustassa.
Yksi vai monta harrastusta lapselle – ”Oikeaa vastausta ei ole, mutta lapsen pitää saada itse päättää”, psykologi sanoo
Harrastus tuottaa mielihyvää ja kehittää erilaisia taitoja.
Moni aloittaa liikunnan harrastamisen tarmokkaasti, mutta into hiipuu nopeasti – näillä keinoilla liikuntamotivaatio pysyy yllä
Usein puhutaan motivaation määrästä, mutta olennaisempaa on sen laatu, toteaa Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Minttu Palsola. Jos liikunta tuntuu pakolta, motivaatio tyrehtyy helposti.
Sisäurheilun harrastaminen on kielletty jopa 100 000 nuorelta aikuiselta – joensuulaisia salibandynaisia treenaaminen ulkona ei enää kiinnosta
Korona on sysännyt monet pois harrastuksista ja etäkouluun. Moni opiskeleva ja urheileva nuori on jo kolmatta vuotta ilman itselleen normaaleja sosiaalisia suhteita.
Koululla vain kerran viikossa – Aada Huhtala, 17, on suorittanut sähkötutkintonsa pitkälti etänä, ja siksi hän aikoo vaihtaa alaa
Toinen koronavuosi ei kasvattanut keskeyttäneiden määrää ammattioppilaitoksissa entisestään kuten pelättiin, mutta pandemian vaikutukset tuntuvat yhä. Etäopinnot syövät opiskelijoiden itsevarmuutta ja oma-aloitteisuutta.
Frank Martela varttui diplomi-insinöörien keskellä ihmisten maailman tutkijaksi
Ihmisten maailman tutkija etsii parempaa arkea.
LUT-yliopiston väitös: Sitoutunut tietotyöläinen edistää työnantajansa tavoitteita ja vahva työn imu lisää tuottavuutta
LUT-kauppakorkeakoulussa tänään keskiviikkona tarkastettavasta väitöstutkimuksesta käy ilmi, että vahva työn imu auttaa kestämään myös vastoinkäymisiä työssä.
Etäluennot söivät motivaatiota, mutta nyt Linda Rahko löysi sen jälleen: "Uskon, että kaikilla opiskelijoilla on aika lailla sama fiilis"
Valtaosa korkeakouluopiskelijoista kokee, että opiskelu on vaikeutunut pandemia-aikana. Nyt helpottaa, kun monet pääsevät lähiopetukseen. Jyväskylässä hyvinvointia koetetaan lisätä myös liikunnalla.
Opiskelijat palasivat etäopetuksesta ammattikoulun penkille – poissaolot vähenivät heti: "Mieluummin tulen koululle kuin jään kotiin"
Lähiopetukseen siirtyminen on vähentänyt opiskelijoiden poissaoloja osassa ammattiopistoja. Esimerkiksi Kouvolan seudun ammattiopiston opiskelijoiden mielestä lähiopetus on lisännyt opiskelumotivaatiota.
Nuoren matka huippu-urheilijaksi voi viedä vuosia – Emil Liekari: motivaatio lähtee itsestä
Vuokatti Ski Team Kainuuta edustava Emil Liekari valittiin viime vuonna nuorten maajoukkueeseen. Liekari muutti puolitoista vuotta sitten Vuokattiin, mikä toi lisämotivaatiota harjoitteluun.
Kaverit kantoivat cheerleading-joukkueen lapset korona-ajan yli, kun monilta muilta meni motivaatio: "Tieto tulevista kisoista auttoi"
Mielekäs harrastus on ollut monen lapsen ja nuorten henkireikä korona-aikana. Innokkaimpienkin motivaatio on ollut koetuksella, kun treenaamaan ei ole päässyt normaalisti.
Paljon rapaa niskaansa saanut Joni Rytkönen, 28, rikkoi lyömättömänä pidetyn ennätyksen – "Lääkärit totesivat, etten pelaa peliäkään tällä kaudella"
Kaksi lääkäriä sanoivat ennen kauden alkua Joni Rytköselle, ettei hän voisi pelata peliäkään tällä kaudella. Sunnuntaina supernopea etenijä rikkoi kaikkien aikojen tuotujen juoksujen ennätyksen.
Kirjoitukset edessä? – Seuraa kolmen abin valmistautumista yo-kokeisiin Last Call -somehaasteessa Abitreenien Instassa
Lara, Simo ja Ina ovat Abitreenien somehaasteen tähtiä.
Koronapandemia ei ota loppuakseen, ja se väsyttää ja kiukuttaa – ihmisten motivaatio rajoituksiin alkaa olla koetuksella, uskovat asiantuntijat
Ihmismieli ei kestä koronapandemian kaltaista kriisiä kovin kauaa. Psykologian ja käyttäytymisen asiantuntijat arvioivat, että on alkamassa tottumisen aika, jolloin rajoituksia ei välttämättä enää jakseta tunnollisesti noudattaa.
New online tool encourages reporting of hate crimes, incidents in Finland
Organisers say the initiative aims to lower the threshold for reporting incidents motivated by hostility or prejudice.
Raportti: Poliisikoulusta valmistuneissa ei yhtään työtöntä, poliisien kunto ja motivaatio hyvässä iskussa
Poliisikoulutuksen vaikuttavuusarviointiin vastanneet poliisit kokivat fyysiset ja psyykkiset perusvalmiutensa lähes poikkeuksetta erinomaisiksi.
Norjalaiselta huippujuoksijalta Jakob Ingebrigtseniltä, 20, yllättävä paljastus: olympiakulta saattaa päättää uran
20-vuotias huippukestävyysjuoksija Jakob Ingebrigtsen haluaa elämäänsä muitakin asioita kuin juoksun. 17-vuotiaana EM-kultaa juossut norjalainen kertoo, että juoksu-ura saattaa loppua, mikäli hän saavuttaa tavoitteensa.

Toukokuu tuo tullessaan odotettuja vapautuksia nuorten liikuntaharrastuksiin – kävimme katsomassa nuorten tunnelmia vappupäivänä
Vappupäivän treeneissä oli totuttua enemmän väkeä, kun teini-ikäisten harrastuksia koskevia koronarajoituksia on alettu purkaa asteittain. Yle Urheilu kävi seuraamassa nuorten tunnelmia, videossa äänessä Akseli Kiviranta, Laura Kontola ja Kristiina Riiali.
Lukiossa opiskeleva Vilma: "Opiskelu olisi helpompaa, jos en olisi niin laiska"
Vilma on löytänyt omat keinonsa laiskuuden selättämiseen.
Koronan ulos ajamat suomalaiset lähtivät lenkille – kuuntele SM-juoksijan vinkit, joilla pidät lenkkimotivaation yllä
Tavalliseen lenkkeilyyn kyllästyneen kannattaa kokeilla polkujuoksua.

Kimmo Niemestä Kurikan kulttuuripäällikkö
Kulttuuripäällikön valinta on ollut Kurikassa pitkä, monivaiheinen ja kohuakin herättänyt prosessi.
Lyhyempi työaika lisää hyvinvointia ja motivaatiota, silti siihen suhtaudutaan varauksellisesti
Sosiaalialalla työn kuormittavuus on usein iso ja työntekijöiden jaksaminen koetuksella.

Mercedes esitteli uuden F1-autonsa – "On motivoivaa ja haastavaa olla Lewisin tallikaveri"
Mercedeksen F1-kuljettaja Valtteri Bottas vakuuttaa, että takana on ehjä valmistautumisjakso alkavaan F1-kauteen. Bottas sanoi pysyneensä talvella terveenä.
Teetkö asioita, joista nautit vai haetko muiden huomiota ja hyväksyntää?
Aito motivaatio ei synny pakottamalla.

Henkilöstö antoi Päijät-Soten työhyvinvoinnin arvosanaksi 6,9
Henkilöstö haluaisi parannusta työn kuormittavuuteen ja työstä palautumiseen.
Selvitys: Yliopistojen ja yritysten välinen yhteistyö on heikentynyt Suomessa – kehityskulku poikkeaa muista EU-maista
Yhteistyön esteet ovat pitkälti rakenteellisia ja kulttuurisia, eikä niitä voida ratkaista yksinomaan rahoituksella, arvioi yksi selvityksen kirjoittajista.
Apatiaa ja motivaatio nollissa? Opiskelijoista huolestuttavan moni kokee nyt uupumusta – älä syyllistä itseäsi ja 3 muuta neuvoa kadonneen motivaation varalle
Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan neljännes opiskelijoista kokee uupumusta. Professorin mukaan sillä voi olla pitkäaikaisia seurauksia.

Uudenvuodenlupaus voi synnyttää pysyvän elämäntaparemontin, mutta liika karsiminen muutoshuumassa romuttaa helposti kuntokuurin
Psyykkinen valmentaja kertoo, mitä pitää tehdä, jos uudenvuodenlupauksesta haluaa pysyvän muutoksen elämäänsä.

Kova seivästulos hallissa – Mikko Paavola hyppäsi vuoden parhaan suomalaistuloksen
Mikko Paavola paransi ennätystään kahdeksan senttiä.
Etäopetus tuo monelle korkeakouluopiskelijalle myös motivaatio- ja jaksamisongelmia
Akavan kyselyssä enemmistö halusi säilyttää etäopetusmahdollisuuden myös koronan jälkeen.

Oletko joutunut taistelemaan maskeista ja muista suosituksista läheistesi kanssa? Omista rajoista kannattaa pitää kiinni, sanoo asiantuntija
Toisen välinpitämättömyys voi herättää voimakkaan tunnereaktion, vaikka ristiriitatilanteessa tulisikin pitää pää kylmänä.
Kiukutellaanko teillä töissä? Ei pitäisi, mutta tunteet saa silti tuoda työpaikoille – tutkimushanke vahvistaa tunteiden hyödyn töissä
Insinöörimiehet innostuivat, kun ymmärsivät tunteiden tärkeyden.
Teemme juttua: ilmianna hyvä pomo!
Yle etsii hoitoalan hyviä pomoja, jotta saisimme selville heidän niksinsä siitä, miten työssä viihtyvyyttä voi pitää yllä.
Jere "sergej" Salo sivuun ENCEn kokoonpanosta – syinä motivaatiopula ja asepalvelus
Suomen ykkösjoukkue ENCE tiedottaa tehneensä lainasopimuksen SJ Gamingia edustavan Tuomas "SADDYX" Louhimaan kanssa.

Jippo suuntaa juhlavuoteen Jussi Leppälahden johdolla
Jippo ja valmentaja Jussi Leppälahti ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
“Asiakasrajapinnalla kuhisee” – Miksi konsulttikieli on olemassa ja miksi ärsyynnymme siitä?
Toimiiko motivaatiopuhe oikeasti?

Unohda tahdonvoima ja ruokaremontti – elämäntapamuutos käynnistyy omien ajatusten kyseenalaistamisesta ja naurettavan pienistä teoista
Se, että tietää miten liikkua, syödä ja nukkua, ei vielä riitä muutokseen.
Koronatuuli puhaltaa talven palloilusarjoja vastaan – junioreiden motivaatio koetuksella jos alkanutkin kausi lipuu käsistä
Esimerkiksi Jyväskylässä koripalloa pelaavilta HoNsUn minipojilta on peruttu ensimmäiset turnaukset ja edellisestä sarjaottelusta on seitsemän kuukautta.
Häpeäminen voi tehdä työnteosta raskaampaa – Oletko sinä hävennyt omaa työtäsi? Kerro meille kokemuksistasi
Teemme juttua siitä, mikä omassa työssä hävettää ja miten häpeän kokeminen vaikuttaa työntekoon.

Survey: 50% say working from home increases job satisfaction
More than 50 percent of respondents report increased job satisfaction while teleworking during the corona crisis.
Kysely: Suomalaisista 80 prosenttia pitää elämäntapaansa ympäristön kannalta kestävänä – "Käytämme ilmastonmuutokseen osittaista torjuntaa"
Elämänsä kokevat ympäristön kannalta kestävänä sekä paljon ilmastotekoja tekevät että ne, jotka eivät tee juuri mitään.

Psykologi Anu Tevanlinna tietää, mikä elämäntapamuutoksissa menee usein pieleen – pysyvään muutokseen tarvitaan pysyvä motivaatio
Elämäntapamuutos vaatii pieniä tekoja, paljon toistoja sekä ymmärrystä oman mielen toiminnasta.

Asiantuntija ei yllättynyt Viveca Lindforsin päätöksestä, vaan muistutti lajin todellisuudesta: "Uran huippukohdat asettuvat jopa lapsuuteen"
Entinen taitoluistelija ja -valmentaja Anuliisa Uotila pitää Lindforsin lopettamispäätöstä luonnollisena.