Uusimmat artikkelit
Viuluvirtuoosi Lilja Haatainen, 12, esiintyi eturivin poliitikoille – pedagogi: ”Tuntuu, että varsinkin erityislahjakkaat on unohdettu”
Suomea on vuosien varrella kuvattu musiikkikoulutuksen ihmemaaksi kansainvälisessä lehdistössä saakka. Moni pelkää, että pian sellaiset puheet voi unohtaa.
Paloman sanaton muskari
Pedagogiikka perustuu sanattomiin lauluihin ja loruihin.
Musiikilla on voimaannuttava vaikutus, sanoo Eereka, joka teki ylistyslaulun heinäkuulle
Oululainen laulaja-lauluntekijä Eerika Hänninen huomasi, että laulujen tekeminen antaa voimaa ja energiaa.
Musiikkia, maisteri Molto! Pikku Kakkosessa
Maisteri Molton musiikintunnit aukeavat 22.2.2022!
Maisteri Molton välitunti
Maisteri Molto musisoi myös välituntisin.
Onnellisen miehen paita – Lassi Rajamaan musiikkikronikka
Piirtäjä Lassi Rajamaan musiikkimuistoja.
Baddingin unohduksiin jääneitä lauluesityksiä julki – Somerjoki tulkitsi tangoa ja rockia Kouluradiossa vuonna 1970
Arkistonauhoilta löytyi Baddingin varhaisia esityksiä.
Musiikkikasvattaja Tuulia Ryhänen: "Sibelius-Akatemian MuKa on aivan huikea opiskelupaikka!"
Tutustu Sibelius-Akatemiassa opiskelevaan Tuuliaan.
Pizzastipendiaatti pianisti Raili Peltonen on heittäytyjä
Seinäjokelainen pianisti Raili Peltonen sai pizzastipendin.
Musiikkia pidettiin 1970-luvun peruskoulussa hanttiaineena
Peruskoulun myötä musiikintunnit vähenivät.
Lähikuvia nuorista taiteen harrastajista
Nuorten Kapsäkki-ohjelmassa keskustellaan taideharrastuksista. Ohjelmassa tavataan mm. kirjoittamista, kuvataidetta ja teatteria harrastavia nuoria ja kuullaan musiikkiesityksiä. Vaikka taiteen harrastaminen oli yleistä, tuntui harrastusmahdollisuuksia silti olevan vähän. Kuinka toimintaa voidaan kehittää, kysyy Kapsäkki.
Laula lapsen kanssa - vinkit kotiin
Pikku Kakkosen Piirrän laulellen -tehtävien tekijä, musiikkikasvattaja Minna Lappalainen antaa harrastusvinkit vanhemmille, joita epäilyttää oma laulutaito.
Piirrän laulellen - opin rauhassa hahmottaen
Pikku Kakkosen Piirrän laulellen -tehtävät ovat lasten laululeikkejä netissä. Hahmotuskykyä opitaan yhden taidon tukiessa toista.
Ti-Ti Nallen kaverit
Lapset sukeltavat musiikin maailmaan Ti-Ti Nallen johdolla.
Ti-Ti Nallen talossa tapahtuu
Ti-Ti Nalle opetti musiikin alkeita leikkien ja laulaen.
Ti-Ti Nallen talossa
Lapset tutustuvat musiikin maailmaan leikkien ja laulaen Riitta Korpelan toimiessa leikittäjänä.
Kasmasiinin lystisunnuntai
Kasmasiinin juontajat heittäytyvät leikkisiksi. Innoituksen lorutteluun he ovat saaneet Amurin koulun lystisunnuntaista.
Musiikkia lasten korville
Musiikki on yksi ihmislajin ominaisimmista tavoista kokea ja tuntea, välittää ajatuksia ja tunnelmia. Nykylapsi kuulee musiikkia kaikkialla - mutta onko se sellaista, jota kannattaa kuunnella?
Virtasesta Vivaldiksi
Tämä musiikinteorian kuntokoulu lupasi antaa taviskatsojalle vahvat eväät musiikin maailmaan viidessä osassa. Oppi meni ainakin herra Virtasen päähän.
Viuluviikari-ilmiö innoitti tv-katsojatkin musiikin maailmaan
Koko ohjelmasarja on katsottavissa Areenassa.
Ihmelapsi Heimo Haitto palaa Lontoosta
Viulukilpailun ikärajaa alennettiin 13-vuotiaan Haiton takia
Pitäisikö jazziakin opettaa?
Myös jazzmuusikkojen koulutus tuli keskustelun kohteeksi 1960-luvulla, kun ”kevyelle” musiikille alettiin vaatia tasaveroista kohtelua.
Jazzin arvosta väiteltiin vuonna 1958
Kaksi tallennetta vuodelta 1958.