Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lehmiä Jungfruskärin niityllä.

Oatly lobbaa tätä jo: EU saattaa alkaa maksaa Suomen koululaisille kauramaidon juomisesta

Suomalaisissa kouluissa juodaan EU:n miljoonilla euroilla tukemaa rasvatonta lehmänmaitoa. Moni suomalainen europarlamentaarikko uskoo, että tulevaisuudessa EU-tuki ulottuu myös kasvijuomiin. Päätös seuraavasta tukikaudesta tehdään tämän vuoden lopussa.

Europaparlamentariker under plenum i Strasbourg

EU:n kiistelty ennallistamisasetus äänestettiin jatkoon – MTK ja WWF molemmat toiveikkaita

EU:n kiistelty ennallistamisasetus selviytyi keskiviikkona tiukasta äänestyksestä EU-parlamentin täysistunnossa.

Timo Soini puhuu käsillään terassin pöydässä.

Timo Soini pohtii eurovaaliehdokkuutta keskustan riveistä – useampiakin kyselyitä on jo tullut, Soini sanoo

Entinen ulkoministeri sanoo viihtyneensä politiikanjälkeisessä elämässä ”aika hyvin”. Pohdinta eurovaaliehdokkuudesta on kesken.

EU-parlamentti äänestää tekoälyasetuksesta.

Euroopan parlamentti hyväksyi kantansa tekoälyn sääntelyyn – asetuksen valmistelu siirtyy loppusuoralle

Yli kaksi vuotta työn alla ollut tekoälyasetus siirtyy seuraavaksi kolmikantaneuvotteluihin, joissa EU:n komissio, neuvosto ja parlamentti sorvaavat lopullisen version asetuksesta.

Ville Niinistö ja Hennariikka Andersson

Suomen laki estää Hennariikka ja Ville Niinistöä saamasta ehkä koskaan yhteistä lasta: ”Kuka tämän arvovalinnan on tehnyt?”

Oikeusministeriö on julkaissut tiistaina uuden selvityksen ei-kaupallisen sijaissynnytyksen sallimisesta. Sijaissynnytys on ollut Suomessa kiellettyä toistakymmentä vuotta.

Hanna Halmeenpää

Pohjois-Suomi on saamassa europarlamentaarikon: Vihreiden Hanna Halmeenpää nousisi Alviina Alametsän tilalle europarlamenttiin

Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa koko Pohjois-Suomi jäi ilman meppipaikkaa. Halmeenpää toimi kansanedustajana vuosina 2015–2019.

Mies ruokkii poroa harmaasta saavista löytyvällä poronruualla. Taustalla näkyy luminen maisema.

EU-miljoonilla tutkitaan Lapissa muun muassa porojen ruokintaa – tarkastusmatkalla käyneet EU-poliitikot ovat tyytyväisiä tukien käyttöön

Neljän europarlamentaarikon delegaatio vieraili Lapissa tiistaina ja keskiviikkona. Nämä aluekehitysvaliokuntaan kuuluvat mepit päättävät miljoonista euroista, joilla Lappia kehitetään.

  Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri henkilökuvassa.

Miapetra Kumpula-Natri ehdolle eduskuntavaaleihin Uudeltamaalta

Eduskuntavaaleihin ehdolle lähtenyt SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri edusti ennen Vaasan vaalipiiriä.

Vasemmalla Belgian poliisin kuva rahoista, jotka se on takavarikoinut kotietsinnöissä ja oikealla studiokuva toimittaja Sara Salmesta.

Poliisi löysi 1,5 miljoonaa euroa käteistä, yksi pidätetyistä on EU-parlamentin jäsen – tämä kaikki korruptioskandaalista tiedetään nyt

Tutkijat pitävät Euroopan parlamentin epäiltyä lahjussotkua poikkeuksellisena tapauksena. Katso minuutin tiivistys vyyhdin käänteistä.

Henkilö seisoo EU parlamentin edessä sumeana ja taustalla näkyy Euroopan unionin lippu.

EU-parlamentin korruptiotutkinta on massiivinen imagohaitta, johon populistiset toimijat varmasti tarttuvat, arvioi tutkija

Korruptioskandaali ryvettää Euroopan parlamenttia, jolla on ollut maine demokratian ja ihmisoikeuksien puolustajana. Lahjustutkinta heittää varjon myös korruptiosta syytetyn Unkarin kovistelun ylle.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti unionin tilaa koskevan puheen EU-parlamentille keskiviikkona, 14.9.2022.

Parlamentin lahjussotku ei yllättänyt EU:n vahtikoiraa – asiantuntijan mukaan kyseessä on merkittävin skandaali kahteen vuosikymmeneen

Euroopan parlamentin jäseniin ja avustajiin kohdistuvat lahjusepäilyt ravistelevat EU:ta. Asiantuntijan mukaan korruptioon liittyviä sääntöjä on tiukennettava.

Roberta metsola.

Puheenjohtaja Metsola korruptioskandaalista: ”Europarlamentti ja eurooppalainen demokratia ovat hyökkäyksen kohteena”

Neljä poliisin pidättämää epäiltyä ovat tutkintavankeudessa. Heitä syytetään korruptiosta, rahanpesusta ja rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta.

Kreikkalainen politikko Eva Kaili.

Neljä sai syytteen korruptiosta EU-parlamentin lahjontavyyhdissä – median lähteen mukaan kreikkalaismeppi jäi kiinni ”itse teossa”

Parlamentin varapuhemiehen tehtävästä vapautettu Eva Kaili ei nauti enää mepin syytesuojaa, koska hänen hallustaan löydettiin ”rahasäkkejä”.

Kreikkalainen politikko Eva Kaili.

Suomalaismepit pöyristyivät EU-parlamentin korruptioepäilyistä: ”Ennennäkemättömän vakava tapaus”

Heidi Hautalan mukaan Euroopan parlamenttiin on aika perustaa eettinen lautakunta. Miapetra Kumpula-Natri pitää parlamenttiryhmänsä päätöstä erottaa Eva Kaili ”linjakkaana”.

 Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd.) sanoi A-talkissa, että Venäjältä jäädytettyjen varojen käytössä on edettävä kansainvälisen oikeuden ja laillisten järjestysten kautta niin, että ne ovat perusteltuja ratkaisuja historian kirjoituksen valossa.

Voiko Venäjän jäädytettyjä varoja takavarikoida Ukrainan tueksi? – Tuskin onnistuu, arvioivat europarlamentaarikot

Europarlamentaarikot keskustelivat torstain A-talkissa siitä, miten Venäjältä jäädytettyjä varoja voisi hyödyntää Ukrainan tukemiseen.

Lasisista ja teräksestä rakennettuja toimistorakennuksia aurinkoisena kesäpäivänä tien kahden puolen.

Jäsenmaat suuttuivat, koska EU-parlamentti haluaa lisää rahaa – suomalaismeppi puhuu jopa ”skandaalista”

Jäsenmaat suunnittelevat puuttuvansa parlamentin rahankäyttöön ensimmäistä kertaa. Heidi Hautala puhuu ”skandaalista” parlamentissa, Petri Sarvamaa syyttää vihreitä ”jeesustelijoiksi”.

Jyväskylä. Ralliyleisöä Harjun juurella.

Lankamaan erikoiskoe peruttiin katsojien kurittomuuden takia – AKK:n toimitusjohtaja: "Poikkeuksellista rallien historiassa"

Rallissa nähtiin dramaattinen käänne, kun erikoiskoe jouduttiin turvallisuussyistä perumaan. Rallin järjestäjän AKK:n toimitusjohtaja Riku Bitterin mukaan kyseessä on täysin poikkeuksellinen tilanne rallien historiassa.

Reino Paasilinna kasvokuvassa.

Ylen entinen pääjohtaja Reino Paasilinna on kuollut

Paasilinna toimi Ylen pääjohtajana vuosina 1989–1994.

Satu Taavitsainen Mikkelin torilla.

Mikkeliläinen kaupunginvaltuutettu Satu Taavitsainen jäi vaille europarlamentaarikon pestiä

Varalla ollut Satu Taavitsainen (sd.) olisi noussut europarlamenttiin, mikäli loppusuoralla ollut Miapetra Kumpula-Natri olisi valittu YK:n teknologialähettilääksi. Kumpula-Natria ei kuitenkaan valittu tehtävään.

Taksonomian vastainen mielenosoitus Saksassa. Ursula von der Leyeniksi ja Olaf Scholziksi naamioituneet mielenosoittajat vastustavat ydinvoiman lisäämistä taksonomiaan.

Maakaasu ja ydinvoimako vihreitä energialähteitä? EU:n kestävän rahoituksen luokitus vastatuulessa parlamentissa

Suunnitelmat ydinvoiman ja kaasun sisällyttämisestä EU:n kestävän rahoituksen taksonomiaan kokivat kolauksen EU-parlamentissa. Parlamentin valiokuntien mukaan komission esitys taksonomiasta pitäisi hylätä.

EU-maiden liput saloissa rakennuksen edessä.

Suomalaismepit yllättyivät päästökaupan kaatumisesta EU-parlamentissa: "Pahin mahdollinen tulos ilmastopaketille" – autoihin nollapäästöt vuoteen 2035 mennessä

Parlamentin kolmen ison ryhmän, EPP:n, Renew'n ja S&D:n muodostama enemmistö rakoili lakiesitykseen liittyvissä äänestyksissä.

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari juttelee muiden vieraiden kanssa A-studion studiossa ennen lähetystä.

Paper: Finns Party MEP Huhtasaari doesn't plan to run for re-election

Huhtasaari has her eye on next year's Finnish Parliamentary elections and says she wants to live in Finland with her mother and family.

Ihmiset kannattelevat suurta EU:n lippua.

Venäjän sotapropagandan levittäminen Suomen kautta ei ole hyväksyttävää, sanovat mepit – Sarvamaa sulkisi Yandexin konesalit heti

Suomalaisten europarlamentaarikkojen mukaan Kyberturvallisuuskeskuksen pitäisi tehdä selvitys yhtiön toiminnasta. Mepit aikovat edistää Yandexin joutumista EU:n pakotelistalle.

Yle Areena logo.

Euroopan unioni ei pystynyt takaamaan rauhaa, mutta maanosan yhtenäisyys on nuorille tärkeää

Vapaa liikkuvuus ja ilmastoasiat ovat merkittäviä Euroopan unionin tehtäviä, sanovat hämeenlinnalaisnuoret. Eurooppa-päivää on vietetty tänään Ukrainan sodan varjossa.

Europarlamentaarikko Elsi Katainen Strasbourgissa

Meppi Elsi Katainen: Maanviljelijöiden paremmat sopimukset kaupan ja teollisuuden kanssa turvaisivat ruokahuoltoa uhkaavaa tilannetta

Keskustan europarlamentaarikko Elsi Katainen muistuttaa, että viljelijät voivat tuottaa energiaa myös itse. Tähän Katainen esittää rahallista korvausta.

Eu-parlamentti istunto Strasbourgissa, laaja kuva

Eurooppa-kirje: Yleiseurooppalaiset vaalit tekevät tuloaan – valitseeko suomalainen jonain päivänä vaikkapa portugalilaisen edustajakseen?

Lähipäivinä on luvassa Eurooppa-päivä ja Euroviisujen humua. Eurooppa-kirje kertoo olennaiset EU-aiheet joka perjantai. Voit tilata koko kirjeen sähköpostiisi.

Hakkarainen hymyilee kameralle.

Etätöitä Hondurasista ja puhetta "ilmastohysteriaa" vastaan – Yle selvitti, mitä Teuvo Hakkarainen on tehnyt ensimmäisellä meppikaudellaan

Yle Uutisten meppisarja päättyy. Perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen on ainoa parlamentaarikko, joka ei suostunut haastatteluun. Selvitimme, mitä hän on tehnyt parlamentissa.

EU vahvistaa asteittain turvallisuusrooliaan

EU:n rooli turvallisuuden luojana vahvistuu, arvioivat europarlamentaarikot

Tuoreen eurobarometrin mukaan suomalaiset pitävät tärkeänä Euroopan parlamentin toimia EU:n puolustuksen ja turvallisuuden turvaamisessa. Unionin puolustusyhteistyötä tiivistetään muun muassa puolustusrahastolla.

Europarlamentaarikko Heidi Hautala henkilökuvassa.

Heidi Hautala pitää Esko Ahon roolia Sberbankissa entistä ongelmallisempana – ex-pääministerit nousivat varoittaviksi esimerkeiksi

EU-parlamentin erityisvaliokunta pitää entisten pääministerien Paavo Lipposen ja Esko Ahon venäläistehtäviä ongelmallisina. Ahon nimi lisättiin mietintöön sosiaalidemokraattien esityksestä.

Vihreiden europarlamentaarikko ja EU-parlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala kuvattuna studiossa Ylen meppisarjaan.

EU:ssa valmistellaan yritysvastuulakia, jonka kulisseissa on meneillään "skandaali", sanoo meppi Heidi Hautala

Europarlamentaarikko Heidi Hautalan mukaan yritysvastuusääntelyllä olisi iso vaikutus "ihmiskunnan ja planeetan pelastamisessa". EU-komission odotetaan esittelevän jo pari kertaa lykätyn esityksensä alkuvuonna.

Europarlamentaarikko Silvia Modig.

Meppi Silvia Modig arvostelee EU:n uutta jättirahastoa: "Voi herättää kansalaisissa perustellun huolen, meneekö tämä ihan oikein"

Kiistellyn ilmastotoimien sosiaalirahaston on tarkoitus helpottaa energian hinnannoususta kärsivien asemaa. Ylen haastattelussa Modig lyttää myös Suomen EU-vaikuttamisen Suomelle tärkeässä merenkulun päästökaupassa.

Christine Lagarde puhujanpöntössä.

Inflaatio voi kiihtyä odotettua pidempään, EKP:n Lagarde varoittaa – korot tuskin kuitenkaan nousevat vielä ensi vuonna

"Inflaatio kiihtyy nyt nopeammin kuin odotimme", Lagarde myöntää. Pula raaka-aineista kestää vielä kuukausia ja nostaa hintoja.

Nils Torvalds.

EU:lla on pian 900 miljardia euroa yhteisvelkaa, joka voi jäädä pysyväksi – vaikea siitä on irrottautua, arvioi meppi Nils Torvalds

Euroopassa on paineita kanavoida rahoitusta yhä enemmän Brysselin kautta, koska EU-lainat ovat osoittautuneet menestykseksi, RKP:n Nils Torvalds sanoo meppisarjassa. Asiantuntijat arvioivat, että yhteinen velka on järkevä rahoitusväline EU:lle.

Europarlamentaariko Petri Sarvamaa (kok.) A-Talkissa.

Onko EU avuton jäsenmaansa Puolan edessä? Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa: Kyllä tämä on paha paikka

EU:n pitäisi saada ruotuun niskoitteleva Puola, joka on murentamassa maan oikeuslaitoksen riippumattomuutta. EU ja Puola ovat jo pitkään olleet napit vastakkain oikeusvaltioperiaatteesta.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.) kommentoi A-studiolle kartellitutkintaa.

Sirpa Pietikäinen sellukartelliepäilyistä A-studiossa: “Jos lattia ja katto on määritelty, niin ei se silloin ihan vapaata markkinataloutta ole”

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen (kok.) mukaan Suomessa reiluna pidetty tapa varmistaa raakamateriaalin saatavuus teollisuuden käyttöön voi herättää epäilyjä kaupan alan sopimisesta, mikäli kilpailulakia tulkitaan tiukasti.

Komissiolla ei ole varaa lepsuilla, sanoo europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.).

Mitä tapahtuu, jos Unkarilta ja Puolalta viedään pian EU-tuet? Meppi Sarvamaa: "Voi olla, että meillä on paljon hurjemmat ajat edessä"

Euroopan unioni voi uuden asetuksen perusteella jäädyttää EU-tuet mailta, jotka eivät noudata oikeusvaltiosääntöjä. Asetusta ei kuitenkaan ole käytetty. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan mukaan lokakuun alkupuolella alkaa tapahtua.

Tšekin pääministeri Andrej Babiš

Finnish MEP: Czech PM's Pandora link will be raised at meeting

"Demands for action will be pretty tough. There will surely be demands for resignation," Nils Torvalds said.

Tšekin pääministeri Andrej Babiš

Torvalds povaa Tšekin pääministerille hikisiä hetkiä tietovuodon takia, Hautala muistuttaa entisten valtionjohtajien Venäjä-kytköksistä

Valtava tietovuoto herättää kysymyksiä Euroopan unionin kyvystä kitkeä salailua ja rahanpesua. Ykkösaamussa vierailleet suomalaismepit uskovat edistykseen, mutta eri suuntiin vetävät maat hankaloittavat työtä.

Meppi Sirpa Pietikäinen: Tiukka talouspolitiikka on mennyttä maailmaa

Suomessa pelätään puhua EU:n yhteisistä taloussäännöistä populistien ja perussuomalaisten pelossa, meppi Sirpa Pietikäinen sanoo

Pietikäisen mielestä Suomen ei kannata suhtautua talouden uudistusideoihin "hyi ei" -asenteella. Pelisääntöjä pitää arvioida tulevaisuudessa, mutta vasta huolellisen analyysin jälkeen, Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen kommentoi.

Janne Toivonen

Eurooppa-kirje: Mepit palasivat hapankaalipatojen äärelle Strasbourgiin – nyt trendaa #AUKUS, joka kertoo EU:n kasvoille lyödystä märästä rätistä

Saat olennaiset jutut Euroopan unionista perjantaisin suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen. Tilauslomakkeen löydät jutun lopusta.

Europarlaamentikoiden kuvia. Taustalla tyylitelty Euroopan unionin lippu.

"Siistimpää kuin Suomessa", "Pidän tiukkaa linjaa", "Pienten ääni ei kuulu yhtä hyvin" – tätä mieltä suomalaismepit ovat EU-lobbauksesta

Selvitimme, keitä lobbareita kukin suomalaismeppi on ilmoittanut tavanneensa useimmin tällä vaalikaudella. Kolmen kärjissä on suuria eroja.

Kuvituskuvassa EU-värein koristeltu tornitalo, jonka katolla seisoo nainen kiikaroimassa alas. Alhaalla suuri joukko ihmisiä, joilla puhekuplia. Puhekuplissa on erilaisia symboleita, mm. teollisuus, digitalisaatio, finanssiala, liikennöinti, metsät.

Kuka lobbaa Euroopan parlamentissa ja ketä? Kävimme läpi 23 000 meppien ilmoittamaa lobbaritapaamista

Suomalaiset europarlamentaarikot ovat tavanneet eniten metsäteollisuuden ja ympäristöjärjestöjen edustajia. Suomalaiset ilmoittavat tapaamisensa tunnollisesti – toisin kuin suuri osa muista mepeistä.

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari.

EU julkistaa keskiviikkona puhutun hiilitulliesityksensä – Perussuomalaiset on kannattanut hiilitulleja jo vuosia, mutta Laura Huhtasaari ei innostu komission suunnitelmista

Euroopan komission julkaisee keskiviikkona valtavan ilmastopakettinsa, johon kuuluu myös esitys hiilitulleista. Perussuomalaiset on linjannut, että Suomen tulisi edistää hiilitullien käyttöönottoa. Ylen meppisarjan haastattelussa ollut europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) näkee komission suunnitelmissa kuitenkin isoja ongelmia.

Selfie Pasi Myöhäsestä. Taustalla London City.

Eurooppa-kirje: Britannia on nyt kuin laboratorio, joka riisuu lähes kaikki rajoitukset vaikka tartuntoja tulee kymmeniätuhansia

Saat olennaiset jutut Euroopan unionista perjantaisin suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen. Linkki löytyy jutun lopusta.

Janez Janša

Mepit painottivat "Euroopan Trumpille" Janez Janšalle oikeusvaltion merkitystä – Slovenia aloitti EU-puheenjohtajana kireissä tunnelmissa

Slovenian johtokauden alku on näyttänyt EU:n yhden heikkouden: jäsenmaiden erilaiset demokratiatavoitteet. Puheenjohtajamaan ja EU-instituutioiden suhteesta voi tulla myrskyisä tulevina kuukausina. Merkkejä siitä on jo saatu.

kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed (vas.)

Silvia Modig ei lähde eduskuntaan, Suldaan Said Ahmedista ensimmäinen somalitaustainen kansanedustaja – "Lasikatot on tehty rikottaviksi"

Koska europarlamentaarikko Silvia Modig ei palaa eduskuntaan, Helsingin apulaispormestariksi nousevan Paavon Arhinmäen paikan ottaa Helsingin kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed. Hän on ensimmäinen somalitaustainen kansanedustaja Suomessa.

Kuvassa mies käyttää kannettavaa tietokonetta ulkona.

Euroopan unionissa alkaa pitkä kuuma digikesä – tässä neljä pääkohtaa hankkeesta, joka vaikuttaa kaikkien elämään

EU aloittaa digitaalisia palveluita ja digitaalisia markkinoita sääntelevien asetusten käsittelyn. Korkealentoisten periaatteiden takaa löytyy pyrkimys suitsia yhdysvaltalaisia digijättejä.

Matkustusliikenne alkaa taas Viron ja Suomen välillä. Ohjeita annetaan.

Virolaismepit ovat kannelleet EU-komissiolle Suomen maahantulorajoituksista: "Suomen toimet eivät ole enää kohtuullisia tai oikeutettuja“

Entisen ulkoministerin Urmas Paetin mukaan Suomi on polkenut kuukausikaupalla EU:n perusperiaatetta työvoiman vapaasta liikkuvuudesta. Harvinaisen tiukkaa kritiikkiä on viime päivinä kuultu myös Viron ulkoministeriltä ja Suomen-suurlähettiläältä.

Fällda träd som ligger på marken.

EU-parlamentti vaatii tiukkaa lakia, joka turvaisi luonnon monimuotoisuuden – suomalaismepit täysin erimielisiä, mitä tapahtuu metsätaloudelle

Kolmasosa Euroopan pinta-alasta tulisi palauttaa luonnontilaiseksi, parlamentti vaatii. "EU nähdään lohikäärmeenä, jota vastaan ritarit käyvät puolustamaan Suomi-neitoa", sanoo Sirpa Pietikäinen (kok).

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle