Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yli 2 000 lammasta myytiin salateuraaksi ennen kuin asia paljastui – valvonta painottuu riskitiloihin, mutta ei silti aina osu oikeaan kohtaan

Otantavalvonta kattaa vain pienen osan tiloista vuosittain. Härskeimmät tapaukset tulevat esiin yleensä epäilyn kautta.

Poliisi tutkii vakavaa rituaaliteurastuksiin liittyvää eläinsuojelurikosta – epäily: mies teurasti yli tuhat lammasta ilman tainnutusta

Samankaltaisia tapauksia on ilmennyt aiemminkin, mutta nyt tutkinnassa oleva kokonaisuus on poikkeuksellisen laaja.

Tässä lähtevät karitsat teurastettavaksi pääsiäispöytiä varten – luomuleiman takia eläinten pitää matkustaa satoja kilometrejä

Luomulammas pitää teurastaa luomuteurastamossa, joten tämän lampaan viimeinen matka kestää tunteja

Kun virpojia ei ollut, suklaamuniakaan ei syöty – mämmi ja lampaanliha näyttävät kuitenkin maistuvan poikkeusoloissa

Kaupoissa uskotaan, että koronaepidemia vaikuttaa vain vähän pääsiäisen sesonkituotteiden myyntiin.

Kouvolan Sanomat: Sippolassa lampaita tappaneet pedot ovat varmistuneet susiksi

Toinen susista oli vaeltanut yli 300 kilometrin matkan Kouvolaan.

Lampaitaan hakanneen miehen teko ei ollut törkeä – ei lyönyt kaikkia ja oli hankkinut lampaille lääkkeet loisia vastaan

Syyttäjän rangaistusvaatimukset eivät menneet läpi Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

Lammastilalla paljastui järkyttävä näky – 80 lammasta löytyi kuolleina pitkin tilan maita

Syyttäjä vaatii lammastilan isännälle ehdollista vankeusrangaistusta.

Atria lopettaa lampaiden hankinnan ja teurastuksen

Tuottajia ohjataan jatkossa Kemissä lampaita teurastavalle Veljekset Röngälle.

Lampaita raadelleet sudet on ammuttu Kouvolassa – ruhot lähetetään tutkittaviksi Ruokavirastoon

Tutkimuksissa selviää, onko kyse susista vai koirasusista.

Uskallatko ostaa lampaan sisäelimiä tai punalappuisen lohen? – Nuoret kokit näyttävät, miten hävikkiruoka taipuu herkuksi

Nuoret pohjoismaiset kokit kokeilivat muun muassa, miten ylijäämäraejuustosta voi valmistaa friteerattuja palloja.

Viisi kiinnostavaa juttua lauantai-iltaan: Jasper Pääkkösen hauska sattuma, sakaali saapui Suomeen ja tuntemattomat auttoivat asunnotonta

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Kebab on hyvää ruokaa, jolla on turhan huono maine – vasta lihan laittaminen leivän väliin teki kebabista pikaruokaa 50 vuotta sitten

Erään tarinan mukaan Saksaan muuttanut turkkilainen myi ensimmäistä kertaa ”döneriä” 1969. Suomessa kebabin suosion kasvulle ei näy loppua.

Ota hetki rennosti ja laske lampaita: katso suorana lampaiden päivää niityllä Tampereella

Varsinainen villatehdas ja äärimmäisen sosiaalinen märehtijä – tiesitkö nämä viisi faktaa lampaista?

Pohjanmaan Lammasosuuskunta hakeutuu tuottajaorganisaatioksi

Päätös tuottajaorganisaatiosta saataneen Ruokavirastolta syksyyn mennessä.

Kaupunkilaisista tuli vahingossa maaseutuyrittäjiä: "Ostimme talon maalta, piti käydä kaupungissa töissä kuten normaalit ihmiset – ei käyty"

Maija ja Samppa Suutarinen muuttivat maalle, jotta voisivat kasvattaa itse oman ruokansa. Kesälampaista kasvoikin yritys.

Torstai 18.4.2019 (tv)

Asunnottomia nuoria on enemmän kuin ennen. Moni suomalainen haluaa pääsiäispöytään suomalaista lampaanlihaa. Pääsiäisnäytelmä Via Crucis esitetään myös tänä vuonna. VaLePa on miesten lentopallon Suomen mestari. Säätiedot.

Easter-time demand for domestic lamb outstrips supply in Finland

Finnish lamb producers boosted lamb production for the holiday, but were forced to export some of it to Sweden.

Lampaanlihan tuotanto vaikeuksissa – tuhansien lampaiden teurasruuhka rasittaa tuottajia

Keskisen Suomen lammastiloilla kärsitään teurasruuhkasta. Liha ei liiku teurastamoilta tukkuihin ja teurastuksia on jouduttu lykkäämään jo parin kuukauden ajan. Tämä aiheuttaa lammastiloille tappiota.

Lampaankasvattamisessa trendinä on eläinten käyttö maisemanhoidossa – uusia lampureita tulee tasaisesti

Maakunnassa on viime vuosina aloittanut uusia lampaankasvattajia samaan aikaan kun vanhoja on lopettanut.

Lähiruokamarkkinat avaavat areenan pohjoisen tuottajille

Tapahtumalla halutaan antaa jalansijaa myös suoramyynnille pohjoisessa. Esillä on niin elintarvikkeita kuin käsitöitäkin.

Kuivuus vei sienet, mutta toivoa ei vielä kannata heittää

Kuluvan vuoden sienisato saattaa vielä muodostua kohtuulliseksi maakunnassa.

Kaupunkilampaita on kiusattu Kotkassa – nyt vartijat käyvät paikalla tunnin välein ja myös kamerat valvovat niitä

Kaupungin tietoon on tullut tällä viikolla kaksi tapausta, joissa lampaita on hätyytetty.

Lammastalous kasvaa Keski-Suomessa

Noin puolet suomalaisten syömästä lampaanlihamäärästä on kotimaista.

Kahdeksan uutta kesätyöntekijää rouskuttaa ruohoa Kotkassa – lampaat saattavat ilahduttaa tulevinakin kesinä

Kotkan kaupunki rakensi lampaita varten aitauksen ja eläinsuojan Katariinan meripuistoon.

Lampaiden kesäpesti on alkamassa – osa Selkäsaaresta laitumeksi

Kemiläisten mökkisaaresta lohkaistaan osa lampaiden kesälaitumeksi. Vuokrasopimus on tehty viideksi vuodeksi.

Entisestä upseerista ja kunnanisästä tuli eläkepäivillä lampuri – Esko Tavia myös teurastaa kasvattamansa karitsat

Alussa oli muutama lammas, mutta eipä aikaakaan, kun piti jo rakentaa kunnollisen kokoinen lampola. Esko Tavia vakuuttaa homman silti käyvän edelleen harrastuksesta.

Karitsanlihaa tuotetaan yhä enemmän, mutta paikallista lammasta kaupasta ei juuri löydy

Lähilammas liikkuu suoraan tuottajalta kuluttajalle tai matkaa tukun kautta kauas kotikonnuistaan.

Polson lammasteurastamolle ei löytynyt jatkajaa

Ammattitaitoisen teurastamoyrittäjän löytäminen on osoittautunut vaikeaksi.

Pohjanmaalla liikkuu useita susilaumoja – Lammasfarmari: "Jos toinen susihyökkäys tulee, niin lopetamme kasvatuksen"

Susihavaintojen määrä on kasvanut Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla selvästi viime vuosina. Närpiöläinen Anders Norrback menetti pari vuotta sitten susihyökkäyksessä 10 lammasta ja on tilanteesta huolissaan.

Lampaiden kesäparatiisi on kaukana merellä – puolivillien kesätyöläisten kotiinpaluu on hankala, mutta työn jälki moitteeton

Ainutlaatuisia maisemia hoidetaan laidunnuksella entistä useammilla alueilla. Esimerkiksi Perämeren poikkeuksellinen saaristo pysyy entisellään vain lampaiden ansiosta.

Maut ja värit hurmaavat libanonilaisella aterialla

Maut ja värit hurmaavat libanonilaisella aterialla

Stout maustaa irlantilaisen lammaspadan

Stout maustaa irlantilaisen lammaspadan

Toholammin teurastamon tulipalo oli kova isku koko lammastuotannolle

Monen lampaan matka teurastettavaksi voi pidentyä jopa 200 kilometriä. Rakennus tuhoutui rajussa tulipalossa torstaina.

Kotimainen lammastalous kasvaa vauhdilla

Lihantuotannon odotetaan lisääntyvän jopa neljänneksellä lähivuosina.

Poll: 40 percent of Finns don't fix a special Easter meal

A recent poll of over 1,000 respondents by the Finfood Association shows that a large percentage of Finland's residents don't make a special meal for Easter, preferring to eat as they would on any other weekend. Only one in four invites guests over for dinner during the holiday.

Pariskunta päätti muuttaa elämänsä – vaihtoi baaritiskin lammasfarmiin: "Alussa lampaat kävelivät ylitsemme, kun yritimme ruokkia niitä"

Antti Aittola ja Essi Sorakari sukelsivat täyteen tuntemattomaan, kun he aloittivat tyhjästä maanviljelijöinä kolme vuotta sitten.

Pääsiäinen ei ole kokkaajan painajainen – kevään ensimmäisessä juhlassa otetaan rennosti

Pääsiäisen ruokaperinteet voivat uusiutua helpommin kuin joulun. Yksi uusista ruokalajeista on ruokapöytiin tiensä löytänyt lampaan liha.

Berlusconi halailee pääsiäispöydästä pelastamiaan lampaita – Italian lihateollisuus raivostui videosta

Italian entinen pääministeri on mukana kampanjassa vegetaarisen pääsiäisen puolesta.

Luulitko, että lammas maistuu villasukalta – väärin, sepä onkin mureaa ja pehmeää

Usko lampaanlihan villaisesta mausta elää sitkeästi monen mielessä. Huippukokki Markus Maulavirta ei ole maistanut villalta maistuvaa lammasta aikoihin. Suomalainen karitsa on varma valinta.

Lampaasta houkutin matkailulle – "Lomalaisen päivästä suuri osa menee rapsuttamiseen"

Metsähallitus, ProAgria ja maa- ja kotitalousnaiset houkuttelevat lampureita mukaan yritysmaailmaan.

WWF julkaisi Lihaoppaan: Kotimainen tehotuotettu sianliha ja broileri vältettävien listalla, luomua voi syödä kohtuudella

Ruokavalion ympäristövaikutuksia voi vähentää myös vaihtamalla lihasta toiseen, neuvoo WWF.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle