Uusimmat artikkelit
Hevonen menehtyi Mikkelin raveissa sunnuntaina
Kuluvan vuoden aikana ravihevonen on kuollut kesken ravitapahtuman esimerkiksi Turussa ja Lappeenrannassa.
Härmän ravirata saa Kuninkuusravit ensimmäisenä kesäratana – ”Se oli meille työvoitto”
Kuninkuusravit järjestetään kesällä 2028 Härmässä Kauhavalla. Kisat ravataan tuolloin ensimmäistä kertaa kesäradalla.
Härmä sai Kuninkuusravit vuodelle 2028 äänestyksen jälkeen
Kuninkuusravit nähdään Kauhavalla viiden vuoden kuluttua. Tapahtuman järjestävät yhdessä Härmän ravirata ja Power Park.
Tulevien Kuninkuusravien järjestäjiä valittu: 2026 vuorossa juhlavuottaan viettävä Teivon ravirata
Vuoden 2027 Kuninkuusravit järjestään Lappeenrannan raviradalla ja 2028 Härmässä.
Vuoden 2028 kuninkuusraveja haetaan Kuopioon
Kuopion ravirata hakee kuninkuusravien järjestämistä Suomen Hippokselta. Kuopion kaupunki on varautumassa tukemaan tapahtuman järjestelyjä 100 000 eurolla.
Porin ravirataa rangaistaan viime lauantain ravikilpailujen äkillisestä peruuttamisesta
Rangaistuksena Porin Ravit menettää paikkansa ensi vuodelle määritellyssä ravirataparissa. Suomen Hippos tiedotti päätöksistään torstai-iltana.
Harvinaisen tapahtumasarjan lopputulos: Tamperelaisella raviradalla on tänään jaossa peräti 148 000 euroa porilaista palkintorahaa
Isojen kilpailujen siirtäminen vain muutaman päivän varoitusajalla on poikkeuksellista. Ratamestari on kiertänyt ravirataa ja murehtinut yöt ja päivät sen olosuhteista.
Porin raviradan suurkilpailut siirretty Tampereelle – lauantain ravit peruttiin viime hetkillä radan huonon kunnon vuoksi
Hippos vaatii Porin raveilta selvityksen peruutuksen syistä ja radanhoidon toimenpiteistä.
Kavioliiga-fanien ei tarvitse huolehtia Etelä-Savossa enää – Mikkelissä järjestetään uudet ravit peruuntuneiden tilalle
Viime viikonlopun Kavioliiga-ravit peruttiin huonokuntoisen radan vuoksi. Korvaavat ravit järjestetään 26. marraskuuta.
Kouvolan raviradan toimitusjohtajasta Suomen Hippoksen uusi raviurheilujohtaja
Raviurheilujohtajan paikkaa haki yhteensä 12 ihmistä.
Poliisi ja eläinlääkärit tekivät valvontaiskun raviradalle Torniossa
Laivakankaan raviradan tapahtuman aikana kirjoitettiin kaksi sakkoa, yksi ajokielto ja yksi liikennevirhemaksu.
Kouvolan raviradalta hävisi tuhansien eurojen edestä sähkökaapeleita Kuninkuusravien aikana
Kaapelikeloja arvioidaan hävinneen 12 000 euron arvosta. Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.
Kuninkuusraveihin enteillään ukkosta, rankkoja sateita ja kuumuutta – näin erilaiset säätilat vaikuttavat hevoseen
Eläinlääkäri Veikko Kotiranta työskentee Kouvolan raviradan hevosklinikalla ja kertoo, miten eri säätyypit vaikuttaa ravihevosiin.
Kouvolassa ravattavien Kuninkuusravien hevoset julkistettu: Viime vuoden kuninkaalliset lähtevät puolustamaan titteleitään
Viime vuoden voittajat Suven Sametti ja Evartti puolustavat kuninkuuksiaan. Ravikuninkaalliset ratkaistaan elokuun alussa.
Joensuun ravirata siistiytyy aiempaa nopeammin ravikäyttöön
Ilosaarirock Joensuussa tarvitsee paljon tilaa ja siksi moni toiminto väistää festivaalin ajaksi. Viereinen Linnunlahden ravirata on pois käytöstä kahden viikon ajan.
Tauko raviradan talvikauteen toi mahdollisuuden lisätä myyntiä Porissa
Hippos päätti helmikuussa, että Porin ravirata on yksi niistä, joiden ympärivuotinen toiminta vaihtuu talvitaukoon.
Lieksa on myynyt raviratansa alueen pitkäaikaiselle vuokralaiselle
Pielisjärven Hevosystäväinseura on pyörittänyt Lieksassa ravitoimintaa vuokraamallaan alueella jo vuodesta 1964 lähtien. Raveilla on huomattava merkitys muun muassa aluetaloudelle.
Lappeenranta hakee Kuninkuusraveja vuodelle 2026
Ravien suurtapahtuma vetää kymmeniätuhansia katsojia.
Tieosuus Kouvolan raviradan vieressä suljetaan viikoksi
Syynä on kevyen liikenteen väylien rakentaminen. Työn seurauksena raviradan liittymä siirtyy noin 100 metriä pohjoisemmaksi.
Ajokiellon aiheuttaneella Kuopion raviradan promillemittarilla oli tehty valtava määrä puhallutuksia
Alkometri näytti huomattavasti liian suuria lukemia. Laitteella oli tehty 17 000 puhallutusta, kun huoltoliike oli nähnyt aiemmin 4 000 kertaa käytettyjä mittareita.
Teivon raviradalle uusi toimitusjohtaja – Lännen raviratojen yhteistyötä tiivistetään
Uusi toimitusjohtaja Elina Hirvonen toimii tällä hetkellä myös Forssan Seudun Hippos ry:n toiminnanjohtajana.
Menettääkö Pilvenmäen ravirata talvikauden kilpailut? Toiminnanjohtaja suunnitelmista: ”Vaikea tässä on hymyyn suuta laittaa”
Raviurheilun keskusjärjestö Suomen Hippos esittää raviratojen määrää supistettavaksi talvikaudella kolmella maakuntaradalla. Yksi niistä olisi Forssan Pilvenmäki.
Ravikilpailujen määrä on vähenemässä Suomessa, näin kommentoi valmentaja: ”Ravireissulle kertyy hintaa”
Suomalaisen raviurheilun keskusjärjestö Hippos linjasi muutoksista ja uusista suuntaviivoista raviurheiluun.
Koronanäytteenotto siirtyy vanhan Keski-Suomen keskussairaalan tiloihin Jyväskylässä
Samalla koronanäytteiden otto Killerin raviradalla lopetetaan. Toiminta siirtyy keskussairaalan tiloihin helmikuun alussa.
Talvi on koetellut raviratojen kuntoa poikkeuksellisen rankasti
Keliolosuhteet vaikeuttavat raviratojen kunnossapitoa. Tänä talvena moni radoista on ollut niin huonossa kunnossa, ettei raveja ole voitu järjestää.
Vuodessa talkoolaisesta raviradan johtoon noussut Roosa Haataja, 21, on Suomen nuorin raviradan toimitusjohtaja
Raviurheilua on pidetty ukkoutuvana alana, mutta alan vastuullisiin tehtäviin on viime vuosina tullut yhä enemmän nuoria naisia.
Ravivalmennus siirtynee Hämeenkyröön, Teivoon suunnitellaan tapahtumakeskusta – toimitusjohtaja: ”Haluamme tuoda hevosen lähelle ihmisiä”
Tampereen ravirata, Hämeenkyrön kunta ja koulutuskuntayhtymä Sasky selvittävät, voisiko ravivalmennustoiminnan siirtää Hämeenkyröön. Teivoon voisi rakentua uusi liike- ja tapahtumakeskus.
Luonnonsuojeluliitto: Teivon raviradan pitäminen nykyisellä paikalla olisi ympäristöteko
Teivon-Mäkkylän kaavatyössä varaudutaan sekä muuttoon että raviradan pysymiseen paikoillaan. Ympäristöjärjestöt pitävät nykyistä sijaintia parempana sekä maiseman että liikennepäästöjen kannalta.
Teivon raviradan puolesta kerätään adressia – muutto muualle asutuksen tieltä uhkaa vuonna 2035
Tampereen ja Ylöjärven rajalle suunnitellaan uutta asutusta. Toinen alueen päävaihtoehdoista veisi legendaarisen raviradan pois Teivosta, eikä lopullisesta ratkaisusta ole vielä tietoa.
Suomen pääraviradalla arvuutellaan nyt, mitä käy, kun Helsinki ei uusi vuokrasopimusta
Helsingin kaupunki kertoi perjantaina, ettei se jatka Vermon raviradan alueen vuokrasopimusta. Raviradalle tieto tuli yllätyksenä.
Maakuntien raviradoille uusia isopalkintoisia ravipäiviä – Mikkelin raviradan toimitusjohtaja: "Tämä on meille loistojuttu"
Suomen Hippos on päättänyt uudistuksesta, joka tuo ravikalenteriin uudet maanantain profiiliravit. Ne ajetaan enimmäkseen Mikkelissä, Kuopiossa, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Oulussa.
Ylöjärven ja Tampereen rajalle kaavaillun uuden asuinalueen suunnitelmat tulivat yleisön nähtäville – Teivon raviradan kohtalo vielä auki
Uudelle Teivo-Mäkkylän alueelle on suunniteltu asuntoja noin 7 000–8 000 asukkaalle. Kaavavaihtoehtoja on kaksi, joista toisessa Teivon ravikeskus muuttaa alueelta.
Rajan läheisyys tekee Tornion raveista kansainväliset – Laivakankaan kausi huipentuu lauantaina
Raviharrastajat ja -ammattilaiset haluavat satsata hevosten hyvinvointiin aiempaa enemmän. Myös isoissa tapahtumissa hyvinvointia tarkkaillaan.
15 000 katsojaa kerännyt tapahtuma saa jatkoa Haminassa – Hevoset Bastionissa myös ensi vuoden kesäkuussa
Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja se keräsi odotettua enemmän kävijöitä.
Raviseura: Riihimäen raviradan alueen kehittämiselle on nyt hyvät edellytykset
Riihimäen Raviseura ja Riihimäen kaupunki ovat sinetöineet raviradan tallialuetta koskeneen maakaupan.
Forssan Kuninkuusravit olivat vierailluin ravitapahtuma koko Euroopassa
Kahtena edellisenä vuonna koronapandemia kuritti suurtapahtumia kaikkialla maailmassa, ja yleisön löytäminen tapahtumiin on vienyt aikaa myös Suomessa.
Hetviina ja Evartti voittoihin – ykkössuosikit takaa-ajajina Kuninkuusravien sunnuntaihin
Kaksinkertainen ravikuningas Evartti sai tittelin puolustamiseen unelmastartin, kun taas kuningatarkilvan avausmatkalla ei ratkennut vielä juuri mitään Forssan kuninkuus- ja kuningatarkilpailuissa.
Forssan Pilvenmäen raviradalla on paiskittu töitä välillä yötä myötenkin
Kuninkuusravit on suomalaisen ravikesän kohokohta. Se on tapahtuma, joka ei synny ilman talkoolaisia.

Oulun raviväki katsoo viikonloppuna Kuninkuusraveja Forssassa uusin silmin – kolmen vuoden kuluttua suurtapahtuma järjestetään Oulussa
Kuninkuusravien odotetaan taas vetävän kymmeniä tuhansia katsojia, tällä kertaa Forssaan. Paikalla on myös Oulun raviradan ja Pohjolan Hevosystävät -yhdistyksen väkeä tutustumassa järjestelyihin.
Talkoolaiset paahtavat Pilvenmäen ravirataa juhlakuntoon Kuninkuusraveja varten – samaan aikaan Lily-tamma valmistautuu elämänsä koitokseen
Kymmenet talkoolaiset valmistelevat Kuninkuusraveja Forssassa. Kunkkariviikonloppuna ravikeskuksella ahkeroi viitisensataa ihmistä.
St Michel -ravit jäi kavionmitan päähän kävijätavoitteesta – viikonloppu veti 13 000 ihmistä
St Michel -ajon voitti Pekka Korven valmentama Run For Royalty.
Pilvenmäen raviradan vanha katsomo on kunnostettu Kuninkuusravien VIP-vieraita varten
Kuninkuusravit 2022 järjestetään Forssan Pilvenmäen raviradalla 29.–31. heinäkuuta 2022. Ne ovat järjestyksessään jo 91. Kuninkuusravit ja neljännet Forssassa pidettävät.
Mikkelissä järjestetään St. Michel -raviviikonloppuna ensimmäistä kertaa hevoshuutokauppa
Mikkelin perinteisten St. Michel -ravien yleisötavoite on 15 000 kävijää.
Liperiläinen Jenna Rissanen voitti ravinaisten Suomen mestaruuden Joensuun raviradalla
Ensimmäistä kertaa kilpailuun osallistunut 22-vuotias Rissanen toimii myös Pohjois-Karjalan ravinaiset -yhdistyksen puheenjohtajana.
Lahden Jokimaan raviradan johtaja vaihtuu
Uusi toimitusjohtaja on hollolalainen Ville Holopainen.

Lounaishämäläiset haluavat Kunkkareille – kunnat jakavat ilmaisia pääsylippuja
Neljä Forssan seudun kuntaa on päättänyt järjestää asukkailleen ilmaisen käynnin Kuninkuusraveihin. Pilvenmäen portilla lipun hinta on 15 euroa.
Porin ravirata laajentaa tarjontaansa – maan huippuratsastajat kilpailevat esteillä
Esteratsastuskilpailuista aiotaan tehdä pysyvä tapahtuma Porin raviradalle.

Ravikausi alkaa illalla Kajaanissa – kahden koronavuoden jälkeen raviradalle odotetaan yleisöä
Kaikkiaan Kajaanin Kuluntalahdessa pidetään yhdeksät ravikilpailut touko–syyskuun välillä. Kauden pääravit ovat kesäkuun alussa ravattavat 75-ravit.
Suomen Hippoksen uuden toimitusjohtajan hevosharrastus alkoi ukin Liekki-suomenhevosen selässä
Suomen Hippoksen toimitusjohtajana juuri aloittanut Minna Mäenpää toivoo, että yhä laajempi yleisö kiinnostuisi hevosalasta.