Uusimmat artikkelit
Suomi murjoo Latviaa salibandyn MM-kisojen avauksessa, katso ottelua suorana – Yle seuraa
Onko vihdoin Suomen vuoro juhlia naisten salibandykultaa? Yle seuraa tässä jutussa Singaporen MM-kisoja 2.–10.12.
Krista Nieminen koki Ruotsissa kaaosmaisen kauden ja uupumuksen – nyt hän pelaa viimeiset MM-kisansa
Salibandyn MM-kisat alkavat tänään lauantaina. Maalivahti Krista Nieminen jättää hyvästit maajoukkueelle näiden kisojen jälkeen. Ura päättyy puolestaan kokonaan ensi keväänä.
Onko vihdoin Suomen vuoro juhlia naisten salibandykultaa? Näin seuraat Singaporen MM-kisoja Ylen kanavilla
Salibandyn MM-kisat pelataan toista kertaa Aasiassa, kun Singaporen tropiikissa ratkaistaan naisten MM-mitalit. Suomen edellinen mestaruus on 22 vuoden takaa.
Yleisö hiljeni, kun maajoukkuepelaaja jäi maahan makaamaan – tuleva lääkäri Johanna Homi, 28, pelasti tilanteen
Kavereille ei ole jäänyt syksyllä juuri aikaa, kun Johanna Homi on tähdännyt salibandyn MM-kultaan. Tuleva lääkäri ei epäröinyt toimia, kun joukkuekaveri loukkaantui kesken maaottelun.
Melkein viiden tuhannen lapsen harrastus loppui kuin seinään: cheerleading menetti eniten, jääkiekko piti pintansa
Nuorten ja lasten harrastelisenssien määrä väheni merkittävästi pandemiavuonna 2020. Neljästä tarkastellusta lajista eniten nuoria menetti cheerleading.
Pelkoa, ahdistusta ja paniikkikohtauksia – Joonas Pylsy yritti aivoinfarktin jälkeen paluuta huipulle, mutta nyt ura on ohi
Kaksinkertainen maailmanmestari Joonas Pylsy lopettaa salibandyuransa. Pylsy sai vuosi sitten kesken MM-ottelun aivoinfarktin, joka on jättänyt jälkensä etenkin henkisesti.
Jyväskylän kaupunki ei perukaan Happeen salivuoroja
Seura maksoi laskunsa kaupungille, ja nyt vuorot saavat jatkua.
Tässä Suomen naisten salibandymaajoukkue MM-kisoihin – päävalmentaja kertoo, että kisapaikalla vältetään ulkona liikkumista kuumuuden takia
Järjestyksessään 14. salibandyn naisten MM-kisat pelataan Singaporessa. Suomi aloittaa pelinsä 2. joulukuuta Latviaa vastaan.
Salibandyliigan huippuottelussa täysin poikkeuksellinen ulosajo – päävalmentaja selittää aivojensa tilttaamista: ”Kyllä nolostutti”
Nokian KrP löi TPS:n, kun viime kevään finaalijoukkueet kohtasivat. Janne Kainulainen sai huvittavan ulosajon. Sysmässä 2. divisioonan ottelussa sen sijaan tehtiin potentiaalinen maailmanennätys.
Naisten salibandyliigan otteluohjelma hämmästyttää – päävalmentajat tyrmäävät omituisen pitkän tauon: ”Vähän surkuhupaisaa”
Pitkä ottelutauko keskeyttää naisten F-liigan pelit Lappeenrannassa ja Jyväskylässä pitkäksi aikaa vuodenvaihteessa. SaiPalle pelitaukoa kertyy peräti seitsemän viikkoa.
Halki vuosituhannen talousvaikeuksien kanssa painineen Happeen ongelmat eivät helpota – junioreiden verkkarit jumissa urheiluliikkeessä
Salibandyn miesten pääsarjan pitkäaikaisin joukkue Happee on tullut lajiyleisölle tutuksi erikoisesta nimestään, hirvilogostaan, hirviteatteriksi kutsutuista kotiotteluistaan sekä kroonisista talousvaikeuksista.
SaiPaSB:n Miisa Turunen syötti uuden F-liigan ennätyksen
Edellinen yhden ottelun syöttöennätys oli seitsemän syöttöä.
Tällainen on Suomen salibandymaajoukkueen uusi päävalmentaja – historiallisen MM-kullan ratkaissut jatkoaikamaali nostaa yhä tunteet pintaat
Suomen salibandymaajoukkueen uusi päävalmentaja Esa Jussila on ammentanut valmennusoppinsa viime vuosina Sveitsistä.
Salibandyn F-liiga teki viime vuonna 269 000 euron tappiot – toimitusjohtaja: ”Tähän ei liity dramatiikkaa”
Kimmo Nurmisen mukaan haasteet sponsorien kanssa ja tulevaisuusinvestoinnit söivät Salibandyliiton osakeyhtiön tuloksen pakkaselle. Toisaalta lähetystuotannot ovat vaikuttaneet liikevaihdon kasvuun.
Vesimassa mursi osan voimalan padosta – Hans-myrsky on kylvänyt yhä tuhoa Norjassa
Osa Braskereidfossin vesivoimalaitoksen padosta on murtunut. Hans-myrskyn vuoksi jokien vedenpinta on korkeimmalla tasolla 50 vuoteen, ja ne jatkavat yhä nousuaan.
Salibandyseura Happeen konkurssi on peruttu
Konkurssihakemus tehtiin, koska saatavia ei maksettu ajoissa. Nyt velat on maksettu, ja konkurssi peruttu.
Työeläkeyhtiö hakee salibandyseura Happeeta taas konkurssiin
Konkurssihakemus jätettiin Keski-Suomen käräjäoikeuteen tiistaina. Happee pelaa F-liigassa, joka on lajin korkein sarjataso Suomessa.
Rankat polvivammat ovat piinanneet My Kippilää – unelma maailmanmestaruudesta ajaa eteenpäin
Salibandymaajoukkueen luottopuolustaja My Kippilä toipuu helmikuun polvileikkauksestaan. Toiveissa on paluu pelikentille loka-marraskuussa.
Suomi järjestää peräkkäisinä vuosina salibandyn MM-kisat – “Harvinaista herkkua”
Miesten maailmanmestaruudesta kamppaillaan Tampereella 2026 ja naisten maailmanmestaruudesta Turussa 2027.
Salibandylegenda Mika Kohosen poika Gabriel varattiin F-liigaan historian ensimmäisessä draft-tilaisuudessa
Salibandyn miesten F-liigan historian ensimmäinen varaustilaisuus pidettiin Lempäälässä. Latvialainen Krisjanis Tiltins huudettiin ensimmäisenä.
Frisbeegolfiin ja salibandyyn erikoistuminen päättyy Joroisten lukiossa
Joroisten lukio otti ensimmäisenä Suomessa frisbeegolfin erikoistumisvalikoimiinsa.
TPS:n jättävä tähtipelaaja Miko Kailiala liikuttui historiallisesta mestaruudesta – ”Ei ole mitään sanoja”
Miko Kailiala oli herkissä tunnelmissa, kun Turun Palloseura pääsi juhlimaan ensimmäistä kertaa salibandyn miesten Suomen mestaruutta.
Kommentti: Turku on Suomen salibandyn pääkaupunki – TPS:n miehet eivät heittäneet viimeistä mahdollisuuttaan hukkaan
TPS:n naiset olivat ylivoimaisia. Nyt miesten finaalisarja kääntyi TPS:n eduksi satumaisella tavalla. Pitkän, palkintonsa saaneen työn jälkeen alkaa iso uudelleenrakennus, kirjoittaa toimittaja Vinski Virtanen.
Mikä salibandytrilleri! Uransa päättävä Mikko Hautaniemi ratkaisi TPS:lle mestaruuden jatkoerässä: ”Urheiluromantikkona aika kiva lopetus”
TPS kaatoi salibandyn miesten F-liigan ratkaisevassa seitsemännessä loppuottelussa Nokian KrP:n 3–2.
Salibandykausi huipentuu historialliseen finaaliin Hakametsässä – löytääkö Nokian KrP keinot murtaa TPS:n ”lyijypuolustus”?
Nokian KrP:stä tai TPS:stä leivotaan perjantai-iltana Tampereella uusi Suomen mestari salibandyhistoriaan. Seitsemäs finaali on ensimmäinen laatuaan.
Salibandyssa pelataan perjantaina historiallinen seiskapeli – mestaruuspytty häiritsee Nokian KrP:tä: ”Se tuo vähän jännitystä”
Salibandyn miesten F-liigan ratkaiseva seiskapeli pelataan perjantaina Tampereen Hakametsässä.
Yllätysratkaisija otti TPS:n reppuselkäänsä ja venytti mestaruusratkaisua – katso salibandyfinaalin maalit
TPS:n ja Nokian KrP:n kamppailu mestaruudesta saa ainakin kuudennen koitoksensa. TPS-puolustaja Olli Laine otti ratkaisijan viittaa supertähtipelaajien takana.
Kaupin sisarukset tarjosivat todellisen show’n – varmistivat joukkueelleen kolmannen perättäisen mestaruuden
Oona ja Veera Kauppi vastasivat joukkueensa Team Thorengruppenin kaikista maaleista Ruotsin salibandyfinaalissa.
Suomen kuuluisimmalla salibandyfanilla elämänsä kevät: ”Pomo haluaisi lomapäivät etukäteen” – toiko hän tämän ilmiön kotimaan katsomoihin?
Turusta on tullut salibandyn uusi pääkaupunki TPS:n molempien pääsarjajoukkueiden huippumenestyksen myötä. Tukena on myös Suomen tunnetuin salibandyfani, Tero Töyrylä.
Aivoinfarktista toipuva maajoukkuetähti Joonas Pylsy kokoonpanossa Sveitsin Superfinaalissa – kentälle meno ei ole mahdollista
Joonas Pylsy sai marraskuussa pikkuaivojen infarktin kesken MM-kisaottelun alkulämmittelyn. Superfinaalissa päättyy yksi suurista suomalaisista salibandyurista, kun Tatu Väänänen pelaa viimeisen ottelunsa.
TPS heräsi F-liigan avausfinaalin toisessa erässä – katso, miten turkulaistähti Miko Kailiala upotti Nokian jatkoajalla
TPS kukisti Nokian jatkoajalla maalein 4–3 ja siirtyi ottelusarjassa 1–0-johtoon. Oilers kukisti pronssipelissä Happeen.
Näin urheilijat suorittavat asepalveluksen – Lauri Markkanen ja monet muut aloittavat intin ensi viikolla
Huippu-urheilijat aloittavat asepalveluksen Puolustusvoimien urheilukoulussa maanantaina samalla, kun useat heistä tavoittelevat vielä palloilusarjojen mitaleja keväällä.
Salibandyjoukkue Nokian KrP varautuu viemään finaaliottelun Tampereen Hakametsään
Nokian KrP haluaisi pelata finaaliottelunsa Nokian jäähallissa, mutta juniorijääkiekkoilijoiden turnaukset osuvat päällekkäin pelien kanssa. Nyt finaalisarjan kotiottelut pelataan pienelle yleisölle.
Viimeinen suomalaismies neljän MM-kullan klubista lopettaa – Jani Kukkola teki komean salibandyuransa päätöspelissä tärkeän maalin
EräViikinkien joukkueessa tapahtuu suuria muutoksia ensi kaudelle, vaikka liigapaikka säilyikin. ErVi kaatoi ratkaisevassa karsintapelissä Limingan Niittomiehet 9–2.
Mitäs ihmettä Limingassa tapahtuu? Niittomiehet uhkaa niittää Suomen suurimman salibandyseuran pääsarjasta – somevideo kertoi huimasta buumista
Pohjois-Pohjanmaalla, Limingassa, eletään hurjaa salibandybuumia. Sen uhriksi voi jäädä EräViikingit, kun miesten F-liigan karsintasarja ratkeaa tänään. Ratkaiseva karsintapeli pelataan Helsingissä.
Upea finaalijännäri! Voittamaton TPS Suomen mestariksi – katso, miten Laura Rantanen räväytti jatkoajalla turkulaisjuhlat käyntiin
Edelliset finaaliottelut selvin lukemin voittanut TPS joutui neljännessä pelissä ahtaalle. Classic kiri ottelussa kolme kertaa johtoon, mutta se ei lopulta riittänyt finaalisarjan venyttämiseen.
Miesten F-liigassa saadaan täysin uusi Suomen mestari – katso, miten tulikuuma ennätysmies Henri Johansson johdatti Nokian finaaleihin
Nokian kohtaa loppuottelusarjassa TPS:n, joka kukisti omassa välieräsarjassaan Happeen. Molemmat välierävoittajat selvittivät sarjat puhtaasti neljällä voitolla.
Yhteisjoukkueella kohti mitalijahtia – Nibacoksen ja SB Vaasan T16-joukkue paalupaikalta pudotuspeleihin
Pohjalaiset salibandyseurat SB Vaasa ja Nibacos Kokkola yhdistivät viime keväänä voimansa 16-vuotiaissa tytöissä. Tulokset ovat olleet hyviä niin kentän ulkopuolella kuin kaukalossakin.
Salibandyn seuraikoni Ville Kuusela, 37, hyvästeli liigakaukalot – muistetaan huiman nousun kapellimestarina
Koko uransa SPV:tä edustanut Ville Kuusela voitti uransa aikana kolme Suomen mestaruutta ja kahdeksan SM-mitalia.
Salibandyn hirmudynastia voi sortua tänä iltana – Oilersin ykkösvitja liekehtii niin, ettei asiantuntija muista vastaavaa: ”Uskomaton lento”
Kuusi kertaa peräkkäin miesten salibandyliigassa mestaruuteen jyrännyt Classic on putoamassa jo puolivälierissä. Oilersin ykkösvitja on Aaro Astalan johdattamana uskomattomassa tehovireessä.
Suomalaisten yleisurheilijoiden sopimuksessa oli ”raskauspykälä” – urheilijan tuki olisi loppunut äitiysloman aikana
Yleisurheilijoiden valmennustukisopimuksessa oli vielä pari vuotta sitten maininta raskaudesta. Nyt se on poistettu. Salibandy-, Koripallo- ja Palloliitossa ei ”raskauspykälän” mukaan ottamista ole edes harkittu.
Nokian KrP nousi salibandyliigan runkosarjan voittoon – joukkue kaatoi viime vuodet hallineen Classicin päätöskierroksella
Salibandyn miesten pääsarjassa kolmannella sijalla ennen päätöskierrosta ollut Nokian KrP voitti runkosarjan ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan.
Salla Suomela salasi syövän joukkuekavereiltaan ja lopetti salibandyn vuosiksi – tunteikkaan paluun tavoitteena mitali
Salla Suomela, 27, palasi tammikuussa lähes neljän vuoden tauon jälkeen liigakentille. Nyt hän tavoittelee SSRA:n kanssa mitalia F-liigan pudotuspeleissä.
Poikien salibandyjoukkue etsii ukrainalaisia pelikavereita Kokkolassa – peliasut rahoitetaan seuran hyväntekeväisyystempauksilla
Nibacoksen 11-vuotiaiden poikien joukkue lupaa kattaa ukrainalaispelaajien peliasut ja -passit mm. myymällä seuran historiikkia. Varainkeruu ja hyvän tekeminen on seurassa jo tuttu juttu.
Aivoinfarktin kesken MM-turnauksen saanut Joonas Pylsy kertoo painajaisestaan – oma vauva taisteli sairaalassa hengestä samaan aikaan
Suomen miesten salibandymaajoukkueen hyökkääjä Joonas Pylsy toipuu kotonaan Sveitsissä marraskuisesta aivoinfarktista ja haaveilee vielä paluusta salibandykentille. On kuitenkin mahdollista, että Pylsyn pelit on pelattu.
Classic-vahti teki Suomen cupin finaalissa tempun, jossa on onnistuttu viimeksi 1992 – puolustajalegenda pääsi juhlimaan ensi kertaa valmentajana
Tampereen Classic uusi salibandyn miesten Suomen cupin mestaruuden. Viime vuonna voitto ratkesi jatkoajalla, tällä kertaa vastustaja OLS oli melkolailla vastaantulija.
TPS voittamaton myös Suomen cupissa, vaihtopenkkiä kuluttanut hyökkääjä sai ratkaisijan roolin – ”Riittää, että yhdellä on pelipäivä”
TPS ei ole hävinnyt yhtään ottelua salibandyn naisten F-liigassa, eikä se vaihtanut voittavaa taktiikkaa Suomen cupin finaalissakaan. Kolminkertainen cup-voittaja SB-Pro antoi tosin turkulaisille tiukan vastuksen, mutta TPS vei loppuottelun maalein 7–4.
”Ainakin maajoukkueeseen haluaisin”, sanoo kahdeksanvuotias tyttö kentän laidalla – tällainen on salibandyn Nurmijärvi-ilmiö
Salibandyn Suomen cupin paremmuudet ratkotaan viikonloppuna Hämeenlinnassa. Naisten puolella Helsingin, Tampereen ja Turun suurjoukkueiden rinnalla menestystä hamuaa jälleen myös Nurmijärven SB-Pro.
”Lahjontaa ja kiristystä” – joensuulainen joukkueenjohtaja paljastaa, miten vanhemmat saadaan tukemaan nuorten harrastusta
Urheilua harrastavien lasten vanhempien työpanos on urheiluseuroille elintärkeä. Osa seuroista on toisia parempia innostamaan vanhempia.
Veera Kauppi sai lääkäriltä joululahjan – loukkaantumiset ovat vainonneet maailman parasta pelaajaa: ”Tämäkin vuosi on ollut ihan hirveä”
Salibandymaailman supertähti Veera Kauppi loukkasi jalkaansa Ruotsissa, mutta saattaa ehtiä takaisin kaukaloon jo parin viikon päästä Lempäälässä pelattavaan Champions cupiin.