Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Arvi Savolainen EM-kisoissa 2022 keväällä.

Suomen olympiatoivolle jättipettymys – Arvi Savolainen turhautui MM-kisoissa, jotka päättyivät yllättävästi: ”Tuli aika pommina”

Arvi Savolainen kärsi tappion Liettuan Mindaugas Venckaitisille kolmannella kierroksella. Savolaisen mukaan painista puuttuu vielä rutiinia raskaiden aikojen jälkeen.

Ariella Figueroa ja Mira Sjövall kohtaavat toisensa taekwondo-ottelussa. Oikealla oleva nainen on nostanut oikean jalkansa potkuun, vasemmalla oleva nainen torjuu sen.

Taekwon-don MM-kisat käynnistyivät Tampereella – isäntämaa avasi mitalitilinsä kisoissa, joissa on kilpailijoita 53 maasta

Kisat piti järjestää jo vuonna 2021, mutta koronan takia kilpailua puskettiin eteenpäin. Avauspäivänä suomalaiset saivat kaksi pronssia.

Robert Helenius iskee Anthony Joshuaa Lontoon ammattilaisillassa 13. elokuuta 2023.

Tämä yksityiskohta dopingjupakassa tyrmistytti Robert Heleniusta – lakiasiainjohtaja kummeksuu aikataulua: ”Tuntuu kohtuuttomalta”

Suomen urheilun eettisen keskuksen lakiasiainjohtaja Petteri Lindblom sanoo, että dopingista epäillyn urheilijan tulisi tietää asiasta hyvissä ajoin ennen kuin siitä tulee julkista.

Vladimir Putin ja Umar Kremlev Moskovaan avatun nyrkkeilykeskuksen avajaisissa syyskuussa 2022.

Näistä syistä tuli Suomessakin mitta täyteen – nyrkkeilyn skandaalivuodet kärjistyivät Putinin kaverin jakamaan tappouhkaukseen

Suomen nyrkkeilyliitto päätti erota skandaalista toiseen edenneestä Kansainvälisestä nyrkkeilyliitosta IBA:sta. Uusi katto-organisaatio voi pelastaa perinnelajin olympia-aseman.

Robert Helenius seisoo harjoitussalilla.

Miten Robert Heleniuksen dopingjupakka seuraavaksi etenee? Nyrkkeilypomo penää lisää todisteita, Suek kritisoi testausmenetelmiä

Suomen ammattinyrkkeilyliiton pääsihteeri Jussi Niemonen ja Suekin testauspäällikkö Katja Huotari kommentoivat Robert Heleniuksen dopingepäilyä ja urheilun testauskäytänteitä.

Robert Helenius.

Robert Helenius kommentoi ensi kertaa dopingepäilyään: ”En ole huijannut enkä ikinä huijaisi”

Robert Helenius otti sosiaalisessa mediassa kantaa dopingtapaukseensa.

Robert Helenius katsoo lähikuvassa kaukaisuuteen.

Robert Heleniuksen dopingtapaus nousi otsikoihin maailmalla – suomalainen arvosteli hiljattain Ylelle nyrkkeilyn testauskäytäntöjä

Kansainväliset mediat nostivat esiin Robert Heleniuksen omat kommentit nyrkkeilyn dopingtapauksiin liittyen. Helenius antoi positiivisen dopingnäytteen ennen huippuottelua Anthony Joshuaa vastaan.

Robert Helenius katsoo lähikuvassa kaukaisuuteen.

Mitä Robert Helenius tekee seuraavaksi? Mestarivalmentajan mukaan isot ottelut ovat yhä mahdollisia

Helenius on huippunyrkkeilijäksi iäkäs, mutta valmentaja Pekka Mäki näkee hänessä yhä potentiaalia suurotteluihin. Heleniuksen saavutukset vertautuvat jo nyt nyrkkeilylegenda Gunnar Bärlundiin.

Heleniuksen hanskoja sidotaan kiinni harjoitussalilla.

Robert Helenius sai tahtonsa läpi erikoisessa varusteriidassa – tästä on kyse ”Hanskagatessa”

Nyrkkeilyvalmentaja Pekka Mäki oli selvittämässä superottelun nyrkkeilyhanskoihin liittyvää kiistaa. Mäen mukaan varustesähläyksen taakse piiloutuu suomalaisen mahdollisuus jopa selkeään voittoon.

Robert Helenius näyttää hauiksiaan.

Anthony Joshuan fuskaus hermostutti Robert Heleniuksen – ottelun promoottorilla pyyntö suomalaiselle: ”Älä voita”

Robert Helenius ottelee lauantai-iltana raskaansarjan entistä maailmanmestaria Anthony Joshuaa vastaan.

Anthony Joshua kertoo mielipiteensä Robert Heleniukselle hänen tuijotuksestaan.

Katso, miten Robert Heleniuksen ikuisuuksia kestänyt tuijotus sai Anthony Joshuan hermostumaan – ”Onko sinulla ongelmia?”

Robert Helenius kohtaa lauantaina Lontoossa raskaansarjan entisen maailmanmestarin Anthony Joshuan. Kaksikko otti toisistaan mittaa jo punnitustilaisuudessa.

Anthony Joshua.

Anthony Joshua näpäytti Robert Heleniuksen epäilijöitä – Suomen median reaktiot nousivat esille: ”Voin kuvitella”

Suomalaisen median reaktiot Robert Heleniuksen ja Anthony Joshuan ottelusta nousivat esiin kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa.

Robert Helenius.

Asiantuntija ei usko, että Robert Heleniuksen surkea näytelmä toistuu: ”Robert ei ole oikeasti niin huono”

Nyrkkeilyvaikuttaja Pekka Mäen mukaan Robert Helenius voi kestää britti Anthony Joshuan kyydissä lauantain superottelussa Lontoossa.

Jonni Sarkkinen painimassa

Nuorten MM-painit siirretään pois Tampereelta – ”Olemme erittäin pettyneitä”

Kansainvälinen painiliitto on päättänyt, ettei alle 23-vuotiaiden MM-kisoja järjestetä Tampereella.

Ammattinyrkkeilijä Mika Mielonen.

Mika Mielonen olisi kohdannut Robert Heleniuksen ”vaikka pyörätuolissa” – taisteli murtuneella jalalla, nyt kyselyjä tulee ympäri Eurooppaa

Raskaansarjan nyrkkeilijä Mika Mielonen kohtasi ylivoimaisen Robert Heleniuksen lauantaina vastikään murtuneella sääriluulla. Hän ei olisi kuitenkaan jättänyt tilaisuutta väliin mistään hinnasta.

Robert Helenius pustar ut under ett träningspass.

Robert Helenius haluaa jatkaa uraansa: ”Tykkään siitä adrenaliinipiikistä” – uutisia voi olla luvassa pian

Robert Helenius kertoi lauantain ottelunsa jälkeen Yle Urheilulle, että jatkaa uraansa ja haluaa mahdollisesti tavoitella vielä raskaan sarjan maailmanmestaruuttakin.

Robert Helenius utses till segrare.

Robert Helenius tyrmäsi kolmoserässä – toimitusjohtaja Mika Mielonen sai hurmoksellisen vastaanoton ja kiitteli yleisöä liikuttuneena

Tänään Savonlinnassa käydyssä raskaan sarjan ottelussa lähtökohdat olivat kaikkea muuta kuin tavanomaiset.

Bakdaulet Egenberdijev ja Jonni Sarkkinen painivat.

Kattojärjestö jatkaa Suomen MM-järjestäjien painostamista Venäjän hyväksi – ”Viisumi myönnettävä kaikille”

Kansainvälisen painiliiton johtaja kertoo Yle Urheilulle, että Venäjän ja Valko-Venäjän painijoiden on saatava viisumi Tampereen MM-kisoihin. Suomen painiliitto varautuu pitkään järjesteltyjen kisojen menettämiseen.

Raskaan sarjan painija Elias Kuosmanen harjoittelemassa nostoa painimatolla

Painissa on kehkeytymässä jälleen valintasoppa – Elias Kuosmaselle tai Konsta Mäenpäälle jää pian luu käteen

Suomella on hieno tilanne raskaan sarjan painijoiden suhteen, kun sekä Kuosmanen että Mäenpää ovat kansainvälistä tasoa. Kuitenkin vain toinen heistä saa olympiahaaveiden kannalta tärkeän MM-paikan.

Naisnyrkkeilijät Vilma Viitanen ja Pihla Kaivo-oja poseeraavat kameralle Pajulahden Urheiluopistolla.

Vilma Viitanen ja Pihla Kaivo-oja eivät pelänneet muuttaa elämäänsä nyrkkeilyuran eteen – kaksikon unelma voi toteutua nyt olympiakarsinnoissa

Tampereen Voimailuseuran Vilma Viitanen, 21, ja Pihla Kaivo-oja, 20, ovat suomalaisen nyrkkeilyn huippulupauksia. Nuorten arvokisoissa menestyneet urheilijat yrittävät päästä nyt Pariisin olympialaisiin.

Makwan Amirkhani voitti ottelun Englannin Mike Grundya vastaan.

Kommentti: Makwan Amirkhanin potkujen takaa paljastuu karu näkymä

Oktagonissa nähdään tuskin heti uusia suomalaisia. Ei olisi mikään ihme, jos seuraava suomalainen UFC-sopimuksen saaja olisi Makwan Amirkhani itse, kirjoittaa Vinski Virtanen.

Martti Puumalainen, 26, lähtee kovin tavoittein Dohan MM-kisoihin.

Martti Puumalainen päätti tavoitella maailman kärkeä judon raskaassa sarjassa – painon kasvattamiseen liittynyt syömisen määrä puistattaa yhä

Martti Puumalainen tähtää mitaleille judon MM-kisoissa. Mikäli hän onnistuu tavoitteessaan, kyseessä olisi vasta toinen MM-mitali Suomen judohistoriassa.

Elias Kuosmanen otteli vuonna 2021 olympiakarsintaturnauksessa Sofiassa ukrainalaista Mykola Kutshmia vastaan.

Luottamuksellinen kysely EM-fiaskon jälkeen hämmentää Suomen maajoukkueen edustuspainijoita – ”Todella vaikea ymmärtää”

Suomen kärkipainijoilta kysyttiin mielipidettä ulkomaalaisen päävalmentajan palkkauksen tuomasta lisäarvosta.

Elias Kuosmanen.

Suomalaisille karua kyytiä painin EM-kisoissa – päävalmentaja latasi haastattelussa tylyn palautteen: ”Olivat unessa”

Suomalaisten ottelut painin EM-kisoissa Zagrebissa jäivät vähiin: kuusi urheilijaa, kuusi ottelua, kuusi tappiota.

Nyrkkeilijät Vilma Viitanen ja Ukrainan Anastasiia Kovalchuk ottelevat Pajulahden urheiluopistolla.

Suomeen tulleet ukrainalaiset nyrkkeilijät tyrmäävät venäläisiä vastaan ottelemisen: ”En hyväksy urheilijana enkä ihmisenä”

Kansainvälinen nyrkkeilyliitto haluaa venäläiset takaisin kehiin, minkä takia moni maa boikotoi tämän vuoden MM-kisoja. Helsingissä järjestettävään GeeBee-turnaukseen sen sijaan tuli osanottajien ryntäys.

Oikeustieteen tohtori, judoka Eelis Paukku harjoituksissa Kuopiossa 14. maaliskuuta 2023.

Oikeustieteen tohtorilta karua tekstiä urheilun eettisten rikkomusten käsittelystä – ”Toimintakulttuuri on sisäänpäin lämpiävää”

Judoka ja lakimies Eelis Paukku kertoi STT:n haastattelussa tietävänsä useita tapauksia, joissa eettiset valiokunnat tai kurinpitolautakunnat ovat tehneet päätöksiä kuulematta jotakin osapuolta.

Deontay Wilder on juuri tyrmännyt Robert Heleniuksen. Suomalainen makaa kanveesissa ja tuomari laskee hänelle lukua.

Robert Heleniukselta hurja paljastus kulisseista karun tyrmäystappionsa jälkeen – kommentoi aivojensa kuntoa ja uransa jatkoa

Deontay Wilder tyrmäsi Robert Heleniuksen lokakuussa 2022. Helenius kommentoi nyt Ylen Efter Nio -ohjelmassa tuota hetkeä, tyrmäyksien aiheuttamaa henkistä alakuloa sekä aivojensa terveyttä.

Painin nuorten Euroopan mestari Tino Ojala.

Suomeen painin nuorten EM-kultaa – Tino Ojala liittyi harvalukuiseen suomalaisjoukkoon

Suomalainen paini sai tiistaina tuoreen arvokisamenestyksen, kun Tino Ojala otti Euroopan mestaruuden Bukarestissa nuorten EM-paineissa. Jonni Sarkkinen paini tiensä keskiviikon finaaliin.

Judonuoria mitalit kaulassa

Suomen paras judon kasvattajaseura on Rovaniemellä – ”Mitalitaulukko ei valehtele”, sanoo järjestöpäällikkö

Rovaniemeläinen Koyama saavutti eniten mitaleita nuorten SM-kisoista. Veljekset Totti ja Lalli Pohja toivat puolet seuran kultamitaleista.

Rytmiseen voimistelun välineistä pallo, naru, keilat sekä voimistelutossut lattialla.

Ministeriö leikkaa Olympiakomitean ja Voimisteluliiton valtiontukia eettisten laiminlyöntien takia

Opetus- ja kulttuuriministeriö vähensi kaikkiaan viiden liikuntajärjestön tukieuroja vastuullisuuskriteerien perusteella.

Kanadansuomalainen showpainija Michael Majalahti “The Rebel Starbuck” ottelukehässä.

Suomalaisen ammattilaispainin pioneeri palaa kehään Keravalla: ”Olen joskus ollut iskuista sekaisin kuin seinäkello”

Pian 50-vuotias ammattilaispainija Michael Majalahti on otellut 22 maassa ja neljällä eri mantereella. Uraan mahtuu murtuneita luita, kahdeksan aivotärähdystä ja irronneita hampaita.

Pihla Salonen hymyilee kameralle kädet puuskassa.

Pihla Salonen tottui pienenä ottelemaan poikia vastaan – syntyi poikkeuksellinen tyyli, joka voi siivittää hänet maailmanmaineeseen

Pihla Salonen, 20, on judossa ensimmäinen suomalainen junioreiden Euroopan mestari 29 vuoteen. Hänen tavoitteenaan on voittaa olympiakultaa.

Nyrkkeilijä Mira Potkosen punaiset nyrkkeilyhanskat.

Suomi ei lähetäkään joukkuetta nyrkkeilyn MM-kisoihin – liittopomon mukaan nuorilla lupauksilla on vaikea ymmärtää sodan aiheuttamaa tilannetta

Suomalaisnyrkkeilijät ovat Nyrkkeilyliiton varapuheenjohtajan Jenni Karjalaisen mukaan vaikeassa tilanteessa.

Nyrkkeilyhanskat roikkumassa.

Nyrkkeilyliitto käänsi kelkkansa Venäjä-boikotissa – ”Koettiin, että tilanne on kohtuuton urheilijoille”

Suomen Nyrkkeilyliitto lähettää maajoukkue-edustajia sittenkin lajin MM-kilpailuihin, vaikka turnauksessa ottelee myös venäläisiä.

Nainen, jolla on nyrkkeilyhanskat kädessä ja hijab päässä.

Tiistai 10.1.2023 (tv)

Vartijat. Vesivoima. Nyrkkeilijä Naimo Bulhan. Sää.

Tyson Fury ja Dereck Chisora kuvassa.

Elokuussa lopettamisilmoitus, joulukuussa yhä raskaan sarjan huipulla – tyrmäyshirmu Tyson Fury puolusti jälleen MM-titteliään

Tyson Fury päihitti sitkeästi taistelleen haastajansa Dereck Chisoran WBC-liiton raskaan sarjan titteliottelussa teknisellä tyrmäyksellä 10. erässä.

Pihla Kaivo-oja (oik.) nakutti kovasta brasilialaisvastustajasta voiton Tammer-turnauksessa

Viitaset ja Kaivo-ojat juhlivat nyrkkeilyn Tammer-turnauksessa

Vilma Viitanen voitti Brasilian Tatiana Chagasin kolmannessa erässä teknisellä tyrmäyksellä.

Martti Puumalainen

”Se maistui huonolta ja näyttikin hämärältä” – suomalaisjudoka sai ruokamyrkytyksen ennen olympiakarsintaturnausta, mutta voitti silti

Martti Puumalainen otti tärkeän turnausvoiton, vaikka lähtökohdat kisaan olivat huonot. Suomalaisen tavoite on olla mitaleilla vajaan parin vuoden päästä Pariisin olympiakisoissa.

Venla Karttunen (oik.) tavoittelee kultamitalia loppuviikosta Turkissa käytävissä nuorten MM-kisoissa.

Todellisuus iski vasten porilaisten Karttusten kasvoja karatesalilla Kazakstanissa – ovat nyt valmiita matkaamaan yhden harjoituksen vuoksi 900 km päivässä

20-vuotias Venla Karttunen on Suomen lupaavimpia uuden polven karatekoja. Omasta ja valmentajaisä Janne Karttusen omistautumisesta unelmien toteutuminen ei ainakaan jää kiinni.

Nyrkkeilijä Emma Jokiaho kuvassa.

Kokenut nyrkkeilyvalmentaja Maarit Teuronen näki Emma Jokiahon potentiaalin heti ensimmäisissä harjoituksissa: ”Likat sanoivat, että herran jestas, miten tää lyö!”

Emma Jokiaho on varmistanut nyrkkeilyn EM-kisoissa vähintään pronssimitalin. Vasta muutaman vuoden tosissaan nyrkkeillyt Jokiaho yllättyi mitalista, mutta kokenut valmentaja Maarit Teuronen ei.

Deontay Wilder ja Robert Helenius nyrkkeilevät.

Robert Helenius avasi viimein ajatuksiaan – taktinen muutos yllätti

Robert Helenius yllättyi Deontay Wilderin taktiikasta. Suomalainen kommentoi tuoreella videolla uransa mahdollista jatkoa maltillisemmin kuin aiemmin.

Ylimmät lämpötilat alkuviikolla.

Sunnuntai 16.10.2022 (radio)

Venäjän toimet Ukrainassa. Heleniuksen tappio nyrkkeilyssä. Myrsky Kreetan saarella. Joulukuusi Helsingin Senaatintorille. Sää.

Deontay Wilder tyrmäsi Robert Heleniuksen.

Wilder oli vastassa sairaalasta tullutta Heleniusta: "Olen ulkona", sanoo suomalainen tunteikkaalla videolla – manageri toppuutteli puheita Ylelle

Youtubessa leviää video Robert Heleniuksen ja Deontay Wilderin tunteikkaasta tapaamisesta. Wilder puhkesi kyyneliin ystävänsä tyrmäämisestä. Manageri Markus Sundman toppuutteli Heleniuksen puheita Yle Urheilulle.

Robert Helenius nousemassa kanveesista tyrmäyksen jälkeen. Hänen ympärillään on lääkintähenkilökuntaa.

Raju tyrmäystappio saattoi tuhota lopullisesti Robert Heleniuksen MM-unelman: "Huipputasolla ratkaisee, miten häviää ottelunsa"

Edis Tatli kertoo, miten Robert Helenius olisi voinut välttää tyrmäystilanteen. Tappio murentanee suomalaisottelijan MM-unelman.

Heleniuksen tyrmännyt Wilder huolissaan suomalaisen voinnista ja tulevaisuudesta

Ystävänsä tyrmännyt Deontay Wilder liikuttui puhuessaan nyrkkeilyn pimeästä puolesta: "Emme tiedä, palaako Robert ennalleen"

Deontay Wilder oli syvästi huolestunut siitä, miten Robert Helenius toipuu tyrmäyksestään. Ammattinyrkkeilyn maailmassa on nähty surullisiakin tapahtumia.

Robett Helenius makaa tyrmättynä kanveesissa. Deontay Wilder taustalla juhlimassa voittoa omassa kulmauksessaan.

Robert Helenius tyrmättiin avauserässä, lähetti terveiset sairaalasta – katso hurjat kuvat, miten Deontay Wilder iski suomalaisen kanveesiin

Robert Heleniuksen uran tärkein koitos päättyi avauserän tyrmäystappioon Deontay Wilderille. Helenius kävi sairaalassa tarkastuksessa ja kertoi olevansa kunnossa.

Robert Helenius poseeraa paidattomana.

Kommentti: Robert Helenius nousi naurun aiheesta valtaviin parrasvaloihin – ahvenanmaalaisten isot puheet eivät olleet pelkkää uhoa

Robert Helenius on noussut 362 asukkaan Lumparlandin kunnasta nyrkkeilymaailman huipulle. Kaikki vastoinkäymiset huomioon ottaen Helenius on jo nyt voittaja, kirjoittaa Jari Kärkkäinen.

Deontay Wilder osoittaa nyrkillään kameraa.

Nuori perheenisä oli tappaa itsensä – Deontay Wilder nousi täysin pohjalta kaikkien aikojen tyrmääjäksi

Yhdysvaltain raskaansarjan ykkösnyrkki Deontay Wilder kohtaa Suomen Robert Heleniuksen New Yorkissa 15. lokakuuta.

Ammattinyrkkeilijä Deontay Wilder poseeraa kadulla Brooklynissä New Yorkissa.

Robert Helenius kohtaa uransa isoimmassa ottelussa New Yorkissa supertähden – vastustaja järjesti median edessä levottoman show'n

Robert Helenius ottelee Deontay Wilderin kanssa huippuottelussa lauantaina. Entinen maailmanmestari Wilder otti ohjat käsiinsä heti, kun kaksikko esittäytyi medialle ja faneille New Yorkissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle