Uusimmat artikkelit
Sinun synnytystarinasi voi olla se, joka jonkun muun pitäisi kuulla – kerro se meille!
Synnytystarinoita-podcast kerää kokemuksia siitä, millaista synnyttäminen oikeasti on.
Yagmur Özberkan ajatteli nauttivansa lapsiarjesta, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta – eikä sen ääneen sanominen ollut helppoa
Rehellistä puhetta vanhemmuudesta.
Tuore väitöstutkimus: Raskauden aikaiset unettomuusoireet lisäävät riskiä synnytyksen jälkeiseen masennukseen
Useampi kuin joka kymmenes nainen sairastuu masennukseen raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen.
"Korona on pompauttanut synnytyspelon taivaisiin", sanoo ahdistuneisuutta työssään hoitava lääkäri – katso mistä voit hakea apua
Pandemian vuoksi esimerkiksi synnytysvalmennuksia on peruttu ja tämä on lisännyt odottavien äitien pelkoa ja ahdistusta.
"Parempia viikkoja varjosti aina pelko seuraavasta romahduksesta" – joka kymmenes isä masentuu lapsen saamisen jälkeen
Synnytyksen jälkeinen masennus mielletään usein äitien ongelmaksi. Isien masentuminen on lähes yhtä yleistä, mutta jää useammin huomaamatta.

Isien synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnistaminen on heikkoa – riski sairastua yhtä suuri kuin äideillä
Altistavina tekijöinä ovat muun muassa yllätysraskaus, taloudelliset huolet sekä äidin masennus.

Jo raskaana olevan äidin ahdistus voi haitata äidin ja lapsen vuorovaikutusta
Turun yliopiston tutkimuksen mukaan ahdistusoireiluun tulisi tarjota enemmän apua jo raskausaikana.
Tutkimus: Syy syntyvyyden laskuun psykologinen eikä taloudellinen
Seurantatutkimus selvitti, miksi lapsia ei haluta lisää.

Henna-Mari Luolamo piti vauvaansa sylissä vain siksi, että niin kuuluu tehdä – Tutkimus: hormonihoito auttaa osaa masentuneista äideistä
Moni masentunut äiti näyttää ulospäin hyvinvoivalta. Sairaus jää usein tunnistamatta ja hoitamatta.

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhutaan edelleen liian vähän: "Saatetaan pelätä, että lapsi viedään pois"
Valtakunnallinen Äidit irti synnytysmasennuksesta ry on 20-vuotisen historiansa aikana rikkonut tabuja, mutta töitä riittää vieläkin.

Tutkimus: Raskausdiabetes voi altistaa synnytysmasennukselle
Tutkijoiden mukaan sikiötä mahdollisesti vahingoittavan sairauden diagnoosi saattaa olla stressaava kokemus ja altistaa sen vuoksi äidin masennusoireille.

Ahdistus vei Leena Honkavaaralta ilon äitiyden ensi vuosista – nyt tutkijat hakevat probiooteista apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen
Suolistobakteerien yhteyttä fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen tutkitaan aktiivisesti. Tehokkain apu mielenterveysongelmiin löytyy kuitenkin lääkehoidosta ja terapiasta.
Kun aika ei kultaakaan muistoja – synnytys voi olla joskus traumaattinen kokemus
Synnytys voi jättää trauman.

Synnytysmasennuksesta toipunut Riika: "Tärkeintä on osata höllätä omien korvien välissä"
Jos vastasyntynyt vauva ei tuokaan välitöntä onnea, tuntee tuore äiti syyllisyyttä. Silloin kannattaa hakea apua, mikäli masennusoireet ja alakuloisuus jatkuvat kuukausia.
Bloggari Maaria Räisänen: "Opetan poikani puhumaan ja pussaamaan"
Räisäsellä kesti kauan uskaltaa puhua uupumuksestaan.
”Jos olisin ollut sillalla, olisin varmasti hypännyt alas”
Synnytyksen jälkeinen masennus oli viedä Lindan
Anni Alatalo: Äitiysvapailla yksinäisyys on pahinta!
Yksinäisyys tulee monelle esikoisvauvan äidille yllätyksenä.

Synnytysmasennuksesta pääsee irti – auringonpaiste tulee pienistä asioista
Vaikka odotuksena oliisi ollut kaunis arki pullantuoksuineen, täytyy äidillä olla lupa puhua niistäkin hetkistä, jolloin ei jaksa raajaansa nostaa, sanoo synnytysmasennuksen kokenut. Tilasta pääsee myös pois – matkan voi aloittaa etsimällä pieniä auringonpilkahduksia päivästä.

Britanniassa kohu istukasta tehdyistä smoothie-juomista
Britanniassa terveysviranomaiset ovat huolestuneet istukasta smoothie-juomia valmistaneen naisen yrityksen hygieniasta. Swindonissa sijaitseva Optimum Doula-yritys tekee naisille smoothieita tai pillereitä heidän omasta istukastaan.

Synnytysmasennuksesta irti uusin keinoin Kokkolassa
ÄIMÄ eli äidit irti synnystysmasennuksesta -yhdistys aloittaa vertaistukitoiminnan Kokkolassa huhtikuussa. Ryhmässä toimintaan yhdistyy psykodraamamenetelmä. Sen avulla halutaan avata mahdollisuus oman elämän tutkimiseen toiminnallisesti.

Vertaistukiryhmässä saa olla rauhassa rikki
Viime aikojen uutiset äitien epätoivoisista teoista herättivät Äimä ry:n aloittamaan vertaistukiryhmän vuosien tauon jälkeen myös merilappilaisäideille. Kokemukset edellisestä ryhmästä ovat olleet kannustavia; mukana olleet äidit ovat saaneet elämänilonsa takaisin.

Lastensuojelutyössä hyviä tuloksia Turussa
Turun kaupungin ja seurakuntayhtymän rahoittaman perhekeskus Torin Kulman maksuton toiminta alkoi yli neljä vuotta sitten. Käyntejä on kertynyt yli tuhat joka vuosi. Eniten perhekeskuksesta haetaan vertaistukea.
Tara Lange on doula, joka rohkaisee naisia puhumaan synnytyksestä
Tara Lange on synnytys- ja postpartum doula, joka ylistää naiseutta, rohkaisee äitejä jakamaan synnytyskokemuksiaan ja muistuttaa, että jakamalla tietoa vanhemmuuden kokemuksista autamme toisiamme jaksamaan.

"Kaikki oli merkityksetöntä" – Synnytysmasennuksen tunnistaminen kuin synninpäästö
Monet synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät toivovat saavansa vertaistukea. Joensuulainen Kati kertoo, että kaipasi kipeästi juttukaveria ja kuuntelijaa toisesta äidistä, kun elämä tuntui merkityksettömältä. Äidille synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnistaminen voi tuntua synninpäästöltä.

Tutkimus: Imetys pienentää äidin masennusriskiä
Imetyksen hyöty synnytyksen jälkeisen masennuksen torjunnassa kasvoi jokaisen viikon myötä vauvan ensimmäisen elinkuukauden aikana. Pidempiaikaisesta hyödystä ei saatu luotettavaa tutkimustulosta.

Helsingin ensikodissa on aloitettu yt-neuvottelut
Helsingin ensikodissa on aloitettu yt-neuvottelut ja ensikodin toinen yksikkö on suljettu tästä maanantaista alkaen.

Tutkimus: Synnytyspelko lisää synnytyksen jälkeisen masennuksen riskiä
Masennukseen sairastui viime vuosikymmenellä 0,3 prosenttia synnyttäjistä.

Ruotsalaistutkimus: Isät sairastavat synnytyksen jälkeistä masennusta jopa yhtä paljon kuin äidit
Myös Tanskassa on tutkittu isien masennusta vauvan syntymän jälkeen. Niissä sairastuneiden määrä oli kuitenkin puolet pienempi. Suomen Väestöliitossa ja THL:ssäkin isien masennus tunnistetaan.
Washingtonin välikohtauksen nainen kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta
Poliisin kuoliaaksi ampuma nainen masentui lapsen saamisen jälkeen ja alkoi käyttäytyä oudosti, kertovat hänen äitinsä ja naapurinsa.

Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.

Study: Exercise helps fight postpartum depression
A first-time mother with sedentary habits who’s over the age of 34 runs a greater risk of developing the baby blues than other moms. Those are the findings of a study by the UKK Institute, an organisation promoting health through physical activity.
Hovioikeus alensi Kouvolassa lapsensa surmanneen naisen vankeustuomiota
Hovioikeuden mielestä naisen mielenterveyden häiriöllä oli tekohin suurempi vaikutus kuin käräjäoikeuden mielestä. Äiti surmasi pienet lapsensa tyynyllä tukahduttamalla viime vuoden marraskuussa.

Aikuisen kiintymys lapseen vaikuttaa pienokaisen temperamenttiin
Lapsen temperamentin kehittymiseen vaikuttaa se, miten sitoutuneita vanhemmat ovat pienokaiseensa. Tämä on selvinnyt laajan FinnBrain-tutkimuksen alkuvaiheessa. Kansainvälinen hanke tuottaa aivan uutta tietoa lapsen aivojen kehityksestä. Mukaan pyritään saamaan 10 000 varsinaissuomalaista perhettä.

Onni uudesta vauvasta voi lakastua masennukseen
Lapsen syntymään liittyy suuria onnen ja täydellisen äitiyden odotuksia. Joskus odotukset ovat kohtuuttomia, ilo pakenee, eivätkä omat voimat riitä. Väsymys ja riittämättömyys voivat olla oireita synnytysmasennuksesta.
Abortti ei altista naista mielenterveysongelmille
Abortin on pelätty lisäävän naisten mielenterveysongelmia, mutta tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan pelko on ollut turha.

Arki voi olla raskasta myös isille
Tämän päivän isät saattavat uupua arjessa. Apua ei välttämättä uskalleta tai osata hakea. Tukihenkilö kehottaa viittomakielisiä isiä huilaamaan ja hakeutumaan toistensa seuraan.

Isäkin on vain ihminen
Jokainen mies ammentaa omista lähtökohdistaan isäksi tullessaan ja isäksi kasvaessaan. Isän malli hahmottuu lapsena opitusta isyydestä. Yhteiskunta ja media tuovat omat haasteensa nykyajan isyyteen.
Vanhemmuus voi masentaa myös isiä
Lapsen syntyminen ja vanhemmuus on miehille luultua suurempi tunne-elämän haaste. Isät kokevat, että he eivät saa riittävästi tukea vanhemmuuteensa esimerkiksi neuvolasta, paljastaa Väestöliiton tuore julkaisu. Tärkein tuki tuleekin toisilta samassa elämäntilanteessa olevilta miehiltä.
Kalaöljystä ei sittenkään apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen
Kalaöljyt ovat monella tapaa hyväksi terveydelle, mutta raskauden jälkeistä masennusta ne eivät näyttäisi ehkäisevän. Tulos on ristiriidassa väestötutkimusten kanssa, joissa kalan ja muiden merenelävien syöminen on yhdistetty pienempään masennusriskiin synnytyksen jälkeen.
Vanhempien masennusriski suurimmillaan vuoden vauvan syntymästä
Yli kolmannes äideistä ja viidesosa isistä sairastuu masennukseen ennen lapsensa kahdettatoista syntymäpäivää. Erityisen suuri riski on lapsen syntymää seuraavan vuoden ajan, tuore brittitutkimus osoittaa.
Myös isä voi masentua synnytyksen jälkeen
Synnytyksen jälkeinen voi iskeä yhtä hyvin isään kuin äitiin, kertoo yhdysvaltalainen tutkimus. Miesten masennusriski oli suurimmillaan 3 - 6 kuukautta synnytyksestä. Tuolloin jopa neljännes isistä kärsi masennusoireista. Pienin riski oli lapsen syntymää seuraavien kolmen kuukauden ajan, jolloin sairastui vain joka kolmastoista.

Monikkoperheet kaipaavat apua arkeen
Hilkka Jokelaisen ja Heikki Kemppaisen perheessä on vilinää, varsinkin aamuisin. Siitä pitävät huolen 2-vuotiaat kaksoistytöt Katja ja Silja, 4-vuotias Konsta ja 9-vuotias Milla.

Äidit irti masennuksesta
Äimä ry auttaa synnytyksen jälkeisen masennuksen kokeneita äitejä. Meri-Lapissa yhdistyksen toimintaan liittyvä vertaistukiryhmä kokoontuu kuukausittain Kriisikeskus Turvapoijussa Kemissä.

Vertaisryhmä auttaa synnytyksen jälkeiseen masennukseen
Vantaalla on kehitetty malli, jolla autetaan synnytyksen jälkeisestä apeudesta ja masennusoireista kärsiviä äitejä.

Turvakotiyhdistys haluaa yritysrahaa
Kymenlaakson ensi- ja turvakotiyhdistys saa aiempaa vähemmän julkista rahoitusta muun muassa raha-automaattiyhdistykseltä. Yrityksille voitaisiin tarjota vastineeksi vaikka lastenhoitoa.

Kymenlaakson ensi- ja turvakotoimintaan haetaan yrityskummeja
Kymenlaakson ensi- ja turvakotitoimintaan haetaan tukea yrityksiltä. Taustalla on huoli rahoituksen vähenemisestä.
Synnytysmasennuksen kautta uusi elämä
Synnytysmasennuksesta toipuminen voi viedä aikaa.

Joka 10. äiti masentuu synnytyksen jälkeen
Vähintään joka kymmenes äiti kokee synnytyksen jälkeisen masennuksen. Masentunut äiti ei jaksa tai osaa huolehtia vauvastaan ja elämästään normaalisti.
Synnytyksen jälkeinen masennus
Kirjailija Laura Honkasalo kertoi huhtikuussa Punainen lanka -ohjelmassa mm. täydellisen äidin harhakuvasta ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Raskausajan masennus luultua yleisempää
Tutkimusten mukaan masennus raskausaikana on yleisempää kuin synnytyksen jälkeinen masennus. Raskausajan masennuksen voivat laukaista hormonaaliset muutokset tai vertaistuen puute.