Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tampereen Nokia Arena

Poliisi varoittaa rahapelien lieveilmiöstä jääkiekon MM-kisoissa: "Markkinointitoimissa usein vain mielikuvitus on ollut rajana"

Poliisihallitus kertoo pyrkivänsä ehkäisemään rahapelien laitonta markkinointia jääkiekon MM-kisoissa.

Kouvolan rautatieaseman alikulkutunnellin uloskäynnin seinämään maalattua muraalitaidetta.

Imatralle maalataan ensi kesänä toinen muraali – yhteistyö ammattikorkeakoulun kanssa jatkuu

Kaupunkilaisille järjestettyyn kyselyyn vastanneiden kesken arvotun palkinnon voittanut Jenni Könönen ehdotti muraalin paikaksi Sienimäkeä.

Rovaniemen kaupungin rokotuspiste

Rovaniemi kannustaa asukkaitaan koronarokotukseen arpomalla kaksi 500 euron lahjakorttia

Jotta arvonta olisi tasapuolinen, siihen voivat osallistua myös he, jotka ovat jo rokotuksen ottaneet. Jos palkinto napsahtaa kohdalle, sitä noutaessa tulee esittää rokotustodistus.

Erilaisia Veikkauksen rahapelejä

Influensseri tai bloggaaja voi kohta saada jättisakot rahapelien mainostamisesta – nämä seitsemän asiaa muuttuvat Suomen rahapelimarkkinoilla

Arpajaislain muutos kiristää erityisesti Veikkauksen ulkopuolisten peliyhtiöiden mahdollisuuksia toimia Suomessa. Markkinointikanavia tukitaan sakkojen ja maksuliikennekiellon avulla. Rahapelaamiseen tulee myös pakollinen tunnistautuminen. Tavoitteena on rahapelihaittojen vähentäminen.

Nainen pelaa rahapelejä.

Rahapelaamista säätelevä lainsäädäntö eteni eduskuntaan – tavoitteena ehkäistä pelaamisen haittoja

Hallitus ei ehdota raha-automaattien poistamista esimerkiksi kioskeista ja kaupoista, mutta sijoittelussa on huomioitava muun muassa alaikäiset.

Grafiikka näyttää bitcoinin arvon kehityksen kuukauden ajalta. Bitcoinin hinta romahti toukokuussa 2021.

Bitcoin romahti, pudotuksen käynnisti maailman toiseksi rikkain ihminen sekä Kiinan kansanpankki – romahduksen edellytykset rakentuivat viime kuukausina

Bitcoinin äkkipudostus on poikkeuksellisen suuri, vaikka jatkuva kurssivaihtelu on ominaista kryptovaluutoille. Romahduksen vauhtia kiihdytti velkavivuttaminen, jossa moni sijoittaja on menettänyt kaikki rahansa.

Nettikasinomainos.

Kaksi suomalaista pyörittää tosi-tv-tähtien kanssa järjestelmällistä laitonta rahapelikampanjaa – uusi laki voi tuottaa porukalle isot sakot

Poliisi ja viranomaiset ovat avuttomia laittoman markkinan kanssa, sillä uusia tekijöitä tulee sitä mukaa kun vanhat lopettavat.

Veli Kärnä, katsomassa kaupassa lottoarpoja  Kuopiossa

Veikkauspelien tunnistautumispakko on anonyymin rahapelaamisen loppu – samalla kertyy valtavasti dataa, joka voi helpottaa peliongelmien tunnistamista

Veikkaus suunnittelee kaiken rahapelaamisen siirtämistä tunnistautumisen taakse vuoteen 2023 mennessä.

Vanha kuva Lotto-palloa pitelevästä naisesta.

Suomalaisten kestosuosikki Lotto täyttää 50 vuotta – katso videolta, kuinka lottotyttö innosti kansaa pelaamaan 1970-luvun alkuhuumassa

Lottovoittaja halusi juhlistaa täysosumaa juustosämpylällä – suomalaisten haaveet ovat elämän pieniä parannuksia.

lottoajia

Espanjalainen joululotto arvottiin ilman yleisöä, rahaa jaossa kaikkiaan yli kaksi miljardia euroa

Perinteinen espanjalainen joululotto arvottiin tänä vuonna ilman yleisöä koronarajoitusten vuoksi.

Oulun jalkapallohalli

Garam Masala -jalkapallohalli nousi harjakorkeuteen Oulussa – pelaamaan päästään muutaman viikon kuluttua

AC Oulun ja Oulun Luistinseuran yhteinen ylipainehalli puhallettiin pystyyn aamulla.

Heinäpäähän rakennettavan ylipainehallin kenttä ja sisäänkäynti ennen varsinaisen hallin rakentamista.

Oulussa uuden jalkapallohallin nimeksi tulee Garam Masala – hallin nimeäminen oli palkinto arvonnassa, jonka voitti intialainen ravintola

Kotimaisten kielten keskuksen mukaan sponsorinimet ovat ongelmallisia, sillä ne eivät kuvaa hallin käyttötarkoitusta.

Veikkauksen pääkonttori.

Omistajaohjaus vastusti Veikkauksen nettipelien poikkeusolojen tappiorajoituksia: vetosi markkinaosuuteen ja turvalliseen ”peli-iloon”

Asiantuntijoiden mukaan Veikkaus ei anna riittävästi tietoa pelihaittojen arviointia varten. Yhtiön tulkinta laista on eri kuin sosiaali- ja terveysministeriöllä.

Lapuan tuomiokirkko

Kaupungin arpomat ilmaiset tontit ovat vielä lunastamatta Lapualla

Arvonnassa voittaneiden on tehtävä päätöksensä vuoden loppuun mennessä.

Pyhtäänlinna i Pyttis.

Pyhtää haluaa uusia asukkaita – aikoo jälleen arpoa omakotitontin

Edellisen kerran Pyhtää markkinoi kunnan asumismahdollisuuksia tonttiarvonnan avulla vuonna 2016.

Pablo Picasson maalaus "Femmes a leur toilette" on näytillä Lontoon kuninkaallisessa taideakatemiassa.

Italialaisnainen voitti arpajaisissa ja sai miljoonan euron arvoisen Picasson maalauksen

Hyväntekeväisyysarpajaisilla kerättiin rahaa vesiprojekteihin Afrikassa.

Kirjaston poistokirjoja.

Nokian kirjasto peruu suositun poistokirjojen myyntitapahtuman, mutta järjestää tilalle arpajaiset

Arvottavissa kirjapaketeissa on hyväkuntoisia tietokirjoja.

Sukset ja sauvat järven jäällä.

Kainuun Liikunta aloitti ulkoiluhaasteen – toiminnanjohtaja: "Ankeinakin aikoina ihmisten liikkumisesta tulee pitää huolta"

Vihjeitä voi metsästää muun muassa Kalkkisillan kuntoportailta, Pöllyvaarasta ja Akkovaaran retkipoluilta.

Ihmisiä kävelee vedonlyöntitoimiston ohi.

Britannia kieltää rahapelien maksamisen luottokortilla – "Arviolta yli viidesosalla luottokortilla pelaavalla peliongelma"

Jotkut peliriippuvaiset ovat velkaantuneet pahoin luottokortilla pelaamisen vuoksi ja ongelmaa pahentavat korttien käyttömaksut.

Helsingin hallinto-oikeus, markkinaoikeus ja työtuomioistuin.

Liigapörssi jatkuu ainakin kevääseen – Hallinto-oikeus eri linjoilla Poliisihallituksen kanssa

Poliisihallitus linjasi marraskuun lopulla, että suosittu fantasiaurheilupeli rikkoo arpajaislakia.

Peltsi ja Tom

Reseptikone – kokkaa Itämeri puhtaaksi

Arvo itsellesi kalaresepti ja suojele samalla Itämerta.

Poliisihallituksen ulkokyltti lähikuvassa.

IS: Poliisihallitus kieltää suositut fantasiaurheilupelit arpajaislain vastaisina – Liigapörssi loppuu nykymuodossaan

Suomen ensimmäistä fantasiaurheilupeliä on voinut pelata vuodesta 1995 lähtien.

Eurojackpot-palloja.

Finnish syndicate scoops 92 million euros in biggest ever Eurojackpot win

The largest ever win in the trans-national Eurojackpot lottery has gone to eastern Finland.

Muurolan keuhkoparantolan kuva Helsingin yliopistomuseon arkistosta.

Torniolaisnaiset myivät aikoinaan 88 000 lehmäarpaa keuhkoparantolan saamiseksi – nyt kaupunkiin nimetään ensimmäinen katu naisen mukaan

Suomalaisen Naisliiton ja Tornion paikallisosaston tehtäväkenttä on ehtinyt muuttua tuntuvasti lähes 112-vuotisen historian aikana.

Turun tuomiokirkko

Monday's papers: Population bust, health care payoffs and a new millionaire

Finland's booming areas not attracting people, health care profits and the biggest-ever lottery jackpot are among Monday's headlines.

Lottopallot pöydällä

Loton kaikkien aikojen suurin potti meni Lohjalle

15,5 miljoonan euron arvoinen rivi kierroksella 6/2019 oli 1, 8, 9, 13, 16, 20, 30 ja lisänumero 31. Plusnumeroksi arvottiin 30.

Kynä ja lottokuponkeja.

Loton 15 miljoonan ennätyspotti jäi taas jakamatta

Loton päävoittoa ei ole jaettu kolmeen kuukauteen. 

Läheltä

Neljänneksi suurin Vikingloton täysosuma tuli Lappeenrantaan

Vikingloton 4,4 mijoonan euron täysosuma on pelattu Lappeenrannan Prismassa.

Ihminen täyttää lottokuponkia.

Kolme isoa Lotto-voittoa lunastamatta – joukossa 200 000 euron potti

Veikkauksen mukaan on erittäin harvinaista, että iso voittopotti on pitkään lunastamatta.

Lentopallo nimikirjoituksilla

Montako pistettä Suomi takoo MM-kisataistossa Kuubaa vastaan? Osallistu veikkaukseen ja voit voittaa lentopallon nimmareilla!

Yle Urheilun lentopallon MM-kisaveikkauksessa haetaan Suomen kokonaispistemäärää perjantain ottelussa Kuubaa vastaan.

Veikkauksen peliautomaatti

Kymmenet järjestöt pelkäävät avustustensa puolesta ja kokevat sivuuttamista, kun hallitus uudistaa Veikkaus-lakia: "Väheksyvää ja ylimielistä"

Veikkauksen tuet järjestöille uhkaavat tippua jopa 15 prosenttia, koska pelaamisen tiukempi syynääminen vähentää pelituottoja.

Arvostettu Fieldsin mitali myönnettiin 1. elokuuta 2018 Caucher Birkarille Rio de Janeirossa. Puoli tuntia myöhemmin mitali oli varastettu.

The Guardian: ”Matematiikan Nobel-palkinto” varastettiin vain puoli tuntia sen myöntämisen jälkeen

Fieldsin mitali lähti voron matkaan paviljongista Rio de Janeirossa, jossa pidettiin kansainvälinen matematiikan kongressi.

Koivumetsää keväällä

Hollolan kunta lahjoittaa luonnonsuojelualueen Jukola-kävijälle

Hollolan kunta aikoo lahjoittaa luonnonsuojelualueen yhdelle Jukolan viestin kisakävijälle. Metsäalueelle arvotaan uusi omistaja päätösjuhlan yhteydessä.

nainen raaputtaa arpaa

Keski-Suomessa raaputettiin viime vuonna kaksi suurta arpavoittoa

Kahden keskisuomalaisen päävoiton yhteenlaskettu voittosumma on 300 000 euroa.

Mies täyttää Eurojackpot-kuponkia.

Where are the winners of Finland’s largest-ever 90m-euro lottery jackpot?

The state lottery monopoly Veikkaus said that a compulsory waiting period since the winning lottery numbers were announced has expired and the bumper jackpot can now be paid out – but no one has claimed the prize.

Nuori pelaa automaatilla.

Survey: Helsinki youngsters have easy access to slot machines, booze and nicotine products

A series of tests conducted by the city of Helsinki revealed that young adults posing as teens were able to play on slot machines on most weekdays.

Reijo Kotkansalo pelaa bingoa.

Eläkeläisten kohtaamispaikat katosivat – Suomessa on enää 7 bingohallia

Bingohallien määrä on romahtanut 20 vuodessa. Kun 1990-luvulla Suomessa oli vielä toista sataa bingohallia, nyt niitä löytyy koko maasta enää seitsemän.

Kuvakaappaus tietokonepelistä.

FIFA- tai NHL-mestariksi maksamalla? Rahastussyytökset ravistelevat urheilupeleistään tunnettua jättiyhtiötä

Joulun lahjapaketista paljastuva FIFA- tai NHL-peli tietää monelle kilpailuhenkiselle rahanmenoa.

Donald Trump

Ei enää Green Card -arvontaa? Presidentti Trump haluaa lakkauttaa oleskelulupien loton

Yhdysvaltain presidentti haukkui demokraattisenaattorin Suomessakin tunnetusta oleskelulupa-arvonnasta, vaikka sen luomisessa oli mukana myös Trumpin oman puolueen väkeä.

Ebingo

Bingoala ryhtyi taistoon Veikkauksen 20 miljoonan euron bisnestä vastaan – "Arpajaislain tulkinnassa on valuvika"

Bingoalaa edustavan yhtiön mielestä Veikkauksen ei pitäisi saada pyörittää verkkobingoa rahapelinä.

Hämeenlinnan kirkon kolehtihaavi ja virsikirjoja.

Poliisi vihelsi poikki kristillisten kolehtikummeksunnan

Poliisijohto kirkasti kristillisdemokraattisille kansanedustajille yhdistyslainsäädäntöä. Yhdistysmuotoiset seurakunnat eivät saa kerätä kolehtia ilman rahankeräyslupaa.

Eurojackpot-palloja.

Eurojackpotin päävoitto taas Tampereelle – onnekkaalle nettipelaajalle 46,5 miljoonaa euroa

Eilen arvottu voitto on kaikkiaan 12:s Suomeen arvottu Eurojackpotin päävoitto.

Tasatilanteessa olevien ehdokkaiden nimet kirjoitetaan lapulle ja laitetaan pipoon. Arvonnan voittaja saa valtuustopaikan.

Vaalijännitystä viime metreille: Pipoarvonta ratkaisee valtuustopaikan

Pipot ja hatut ovat keskiviikkona tärkeässä roolissa, kun ratkaistaan viimeiset valtuustopaikkojen saajat.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle