Uusimmat artikkelit
Suomalaisia teloitettiin vuorella Espanjassa – nyt paikalliset nuoret haluavat löytää heidät
Koillis-Espanjassa sijaitsevan pienen Azuaran kylän ympärillä olevissa joukkohaudoissa on tuhansia ruumiita. Haudoissa makaa myös suomalaisia, jotka taistelivat Espanjan sisällissodassa 1936–39.

Oikeistopopulistien voitto Italiassa nosti fasismi-sanan pinnalle ja kertoo nykytrendistä Euroopassa, jossa leviää sääntöjen vastaisuus
Ylen haastattelemat asiantuntijat ennakoivat eripuraa populistien kesken. Erimielisyys vallitsee jo Venäjän hyökkäyssodasta.
Vanhat diplomaattisähkeet paljastavat Hitlerin hullaantuneen suomalaisista – syy ihailulle eivät olleet kansalliset piirteet
Ulkoministeriön arkistoista löytyy lukuisia diplomaattisähkeitä, joita Suomen suurlähettiläät ovat 1930- ja 40-luvuilla lähettäneet ministeriölle.
Kari Enqvistin kolumni: Armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen
Demokratian ja sananvapauden halveksunta, voimapolitiikan ihannointi ja länsimaiden demonisointi olivat ja ovat edelleen fasistisen ajattelun tunnusmerkkejä, kirjoittaa Enqvist.

Putin puhuu natsien kitkemisestä Ukrainassa luodakseen sadunomaista taistelua pahaa vastaan, arvioi asiantuntija A-studiossa
Upin tutkija Jussi Lassila ei usko natsipuheen purevan venäläisiin kovin hyvin. Retoriikka voi myös kostautua, kun Venäjä joutuu kohtaamaan omat sotarikoksensa Ukrainassa.
Venäjä tulkitsee historiaa vapaalla kädellä – jopa Astrid Lindgrenin kirjoihin lyödään natsileimaa, Hitlerille keksittiin juutalaiset sukujuuret
Venäjän natsismisyytösten ryöpytys on saanut uusia kierroksia. Syytökset ovat osa venälaiseen sankaruuteen nojaavaa historiamyyttiä ja Venäjällä käynnissä olevaa historian uudelleenkirjoitusta.
Jari Ehrnroothin kolumni: Lännen kolme virhettä ja miten ne korjataan
Vapautta rakastava länsi vaurastutti pahimman vihollisensa ja nyt on aika korjata virheet, kirjoittaa Ehrnrooth kolumnissaan.

Yksi lause paljasti fasismia tutkineelle historioitsijalle, millainen johtaja Donald Trump on: "Vain yksinvaltias puhuu ihmisen ampumisesta"
Amerikkalainen Ruth Ben-Ghiat liittää kirjassaan Mahtimiehet Donald Trumpin samaan joukkoon fasisti Mussolinin ja sotilasdiktaattori Pinochetin kanssa. Hänen mukaansa Trump yritti Yhdysvalloissa vallankaappausta.
German media: Finnish tourists give Nazi salute at concentration camp memorial
Making the Nazi or Heil Hitler salute is an offence in modern-day Germany, punishable by up to three years in prison.
Saksalaismediat: Suomalaismatkailijat tekivät natsitervehdyksen keskitysleirin muistomerkin luona
Tapauksesta on aloitettu rikosprosessi, koska natsisymbolit ovat Saksassa lailla kiellettyjä. Poliisin mukaan miehet kertoivat, etteivät he tienneet asiasta.
Majority of parties support banning use of swastika, Finns Party oppose
While most parties want to criminalise public use of the swastika flag, some want to wait for a decision by the Court of Appeal while the Finns Party rejected the suggestion.
Valtaosa eduskuntaryhmistä on valmis kieltämään hakaristilipun lailla, perussuomalaiset ja Ano Turtiainen eivät
Useimmat puolueet tukevat hakaristilipun julkisen käytön kriminalisointia. Osa puolueista empii mahdollisen kiellon rajausta, mutta perussuomalaiset torjuu koko ajatuksen.
Court dismisses incitement charges against Independence Day swastika flag wavers
"It was not proven [in the case] that the swastika flag would send a threatening and offensive message linked to anti-immigration efforts," the district court said in its decision.
Oikeus vapautti hakaristilippuja kantaneet syytteistä – pelkkä lippujen kantaminen ei ollut kiihottamista kansanryhmää vastaan
Helsingin käräjäoikeuden mukaan hakaristilippujen kantamisessa ei ollut kyse kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Valtakunnansyyttäjä aikoo valittaa tuomiosta hovioikeuteen.
Kari Enqvistin kolumni: Rohkeus ajatella suuria on Suomessa menetetty
Jos poliitikko ei pysty seisomaan arvojensa takana, on parempi väistyä syrjään. Jos hän ei kykene piirtämään äänestäjilleen uskottavaa kokonaiskuvaa maailmasta, on parempi antaa tila niille, jotka siihen pystyvät, kirjoittaa Enqvist.

Helsinki trial to test legality of Nazis flying swastika flags at demos
The swastikas were confiscated by police at the march on Independence Day 2018.

Syyttäjä: hakaristilippujen kantaminen uusnatsien itsenäisyyspäiväkulkueessa selvä ja uhkaava viesti – Syytetyt: iskulauseita vain valkoisia miehiä vastaan
Poliisi takavarikoi hakaristilippuja uusnatsien Kohti vapautta -kulkueesta Helsingissä itsenäisyyspäivänä 2018. Syyttäjä katsoo, että lippujen käyttäminen oli kiihottamista kansanryhmää vastaan ja lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminnan jatkamista.

Venäjä viettää voitonpäivää, Punaisella torilla esiteltiin jälleen sotilasmahtia – katso video
Venäjä muistaa 9. toukokuuta voittoa natsi-Saksasta. Sotilasparaateja on järjestetty eri puolilla maata. Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti puheessaan natsismin ideologiasta ja sanoi Venäjän suojelevan tiukasti kansallista etuaan.
Hakaristilippu takanaan etäkokouksessa esiintynyt kajaanilainen saa jatkaa kuntavaaliehdokkaana
Ehdokas kertoo, ettei ollut tiennyt, että lippu näkyy kuvassa.
Ranska palauttaa natsien ryöväämän maalauksen juutalaiselle omistajasuvulle
Gustav Klimtin maalaus on ollut esillä pariisilaisessa museossa.

Proud Boys -ryhmä sai terroristileiman synnyinsijoillaan Kanadassa – tunnuslippiksen käyttö voi olla jatkossa rikos
Äärioikeistolainen Proud Boys-ryhmä on joutumassa ahtaalle Kanadassa.
Kirjailija Petra Rautiainen haastaa suuren suomalaisen sotakertomuksen: “Joillekin kumppanuus natsien kanssa oli todella tervetullut ajatus”
Kulttuurivieras Petra Rautiaisen mielestä kansakuntien on yhtä tärkeää käsitellä traumansa kuin yksilöiden.
Natsijohtajat joutuivat tuomiolle 75 vuotta sitten – Nürnbergin oikeudenkäynti toi oikeutta siviileille ja kielsi sotilailta oikeuden vedota käskyyn
Ennennäkemättömistä julmuuksista joutui vastaamaan 21 korkea-arvoista natsia.

Kiellettyyn natsijärjestöön liittyvä ryhmä yritti järjestää tapahtuman Jyväskylässä – kaupunki perui liikuntatilan varauksen
Liikuntatilan oli varannut yksityishenkilö, jonka yhteys ryhmittymään piti selvittää ennen varauksen perumista.

Natsijohtajien vaimot kilpailivat ankarasti keskenään ja osa oli miehiään kiihkomielisempiä, uusi kirja kertoo
James Wyllien tuore kirja Hakaristirouvat pureutuu vaikutusvaltaisten natsijohtajien vaimojen taustoihin ja tarinoihin.
Tuukka Tervosen kolumni: Inceleiden ja öyhöttäjien keskuudessa versoo uusia Hitlereitä
Meillä on tapana mytologisoida Hitlerin kaltaisia hirmuhallitsijoita ja se sokaisee meidät siltä, että he olivat banaalin tavanomaisia reppanoita, kirjoittaa Tuukka Tervonen.
Fasistina perussuomalaisista erotettu Toni Jalonen jättää lautakuntapaikkansa Porissa
Toni Jalosen toiminta oli vaikuttamassa myös perussuomalaisten nuorisojärjestön erottamiseen puolueesta.

Analyysi: Oikeus selätti PVL-natsit ja asetti rajat sananvapauden väärinkäytölle
Se, mitä PVL kutsuu sananvapaudeksi on perusoikeuksien väärinkäyttöä, politiikan toimittaja Merja Niilola kirjoittaa.

Vuodetut viestit paljastavat: Natsijärjestö PVL yritti kosiskella isoa yleisöä ja käänsi samalla selän kaikista radikaaleimmille seuraajilleen
Pohjoismainen Vastarintaliike sai kansainväliseltä natsiyhteisöltä ohjeita netissä, miten toimia lakkauttamiskanteen kanssa.
Korkein oikeus: Väkivaltainen uusnatsijärjestö PVL ei nauti sananvapauden suojaa, joten se on lakkautettava
PVL:n jäseniä on tuomittu lukuisista vakavista väkivallanteoista, ja KKO:n mukaan sen toiminta oli pääasiassa laitonta.

Korkein oikeus antaa ratkaisunsa siitä, lakkautetaanko uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike
Liikkeen lakkauttamisesta on käyty oikeutta kolme vuotta. Aiemmat oikeusasteet ovat olleet lakkauttamisen kannalla.
Pahuuden monet kasvot Teemalla lokakuun elokuvissa ja dokumenteissa
Murhaajasta diktaattorin myötäilijään – mikä heitä yhdistää?

Yrittäjä ei tiennyt vuokraavansa tilojaan uusnatsifestivaalille Tuusniemellä – tapahtuman luonne ja hakaristiliput paljastuivat kesken viikonlopun
Äärioikeistolaista festivaalia on järjestetty jo useamman vuoden ajan.
Amsterdamin olympiastadionin sisäänkäynnillä seissyt patsas siirrettiin stadionin uumeniin – patsas viittaa fasismiin
Hollannin pääkaupungissa Amsterdamissa järjestettiin kesäolympialaiset 92 vuotta sitten kesällä 1928.

Riitta Kylänpää ei suostunut tuomitsemaan Pentti Linkolaa fasistiksi, vaikka moni sitä häneltä vaati – Hänestä se ei kuulu elämäkerturille
Riitta Kylänpää sai juuri valmiiksi Claes Anderssonin elämäkerran. Seuraava hanke on jo vireillä.
Auran metsästysseuran majalla pidettiin äärioikeiston tapahtuma – seura yllättyi vuokraajien taustoista
Varauksen teki yksityishenkilö.
Fasismin ja nationalismin tutkimus menetti yhden suurista – Zeev Sternhell on kuollut
Israelilaishistorioitsija oli maailmalla arvostettu ja kiistelty. Hän eritteli tarkkanäköisesti fasismin aatteellista taustaa.

Poseerauskuvasta noussut myrsky yllätti päätoimittajan: "Viimeistään nyt on päivänselvää, että sinimusta tarkoittaa eri asiaa Lapualla ja muualla maassa"
Lapuan kulttuuripalkinnon jakotilaisuudesta julkaistu kuva sai aikaan kohun. Kuvassa kaksi palkinnon saajaa on pukeutunut lapuanliikkeen ja IKL:n väreihin.

Britanniassa vuosien vankilatuomioita kielletyn uusnatsijärjestön jäsenille – yksi tuomituista on Miss Hitler -kauneuskilpailun osanottaja
2016 kielletty National Action -ryhmä oli ensimmäinen terrorismilakien voimin lakkautettu uusnatsijärjestö Britanniassa.

Hitlerin synnyinkodista tehdään poliisiasema, ettei siitä tule natsien pyhiinvaelluspaikkaa
Talon käytöstä on kiistelty vuosia. Sitä on vaadittu myös purettavaksi.

Toinen maailmansota ei lopu koskaan – Historiakamppailut jatkuvat 75 vuotta sodan jälkeen
Historiasota jäytää Venäjän ja Itä-Euroopan valtioiden välejä. Toisaalta holokaustin muisto on edelleen arka kysymys myös entisissä kommunistimaissa.
"Auf Wiedersehen" – Viimeinen brittikoodaajien purkama natsien sodanaikainen viesti julkistettiin Saksan antautumisen 75-vuotisjuhlan kunniaksi
Liittoutuneiden voittoa natsi-Saksasta juhlistetaan tänään perjantaina koronapandemian supistamin menoin.

Uusnatsit innostuivat pandemiasta – "Tämä voi olla juuri sitä, mitä olemme toivoneet"
Äärijärjestöt haaveilevat koronaviruksen kiihdyttävän länsimaiden romahdusta.
Vastarintasankari Manólis Glézos on kuollut – Kreikka suree miestä, joka repi hakaristilipun Akropolis-kukkulalta
Manólis Glézos toimi aktiivisesti politiikassa korkeaan ikään saakka.
SK: Perussuomalaiset erottivat fasistiksi julistautuneen nuorisojohtajan
Puoluehallitus on erottanut perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtajana toimineen porilaisen Toni Jalosen.

PS-nuorten piirihallitus maksoi fasistiksi julistautuneen Jalosen matkakuluja
Perussuomalaisten puoluesihteeri pitää matkan rahoitusta ongelmallisena.

Tappouhkauksia lähetelleen sometilin perustanut vasemmistoliiton toiminnanjohtaja irtisanoutuu tehtävästään – Poliisi epäilee rikosta
Yle kertoi torstaina, että Misha Dellingerin perustamalta anonyymiltä Twitter-tililtä on lähetetty viestejä, joissa kehotetaan tappaamaan fasistit ja ilmastonmuutoksen kieltäjät.

Li Andersson: "Tämä asia ei jää tähän" – Vasemmistoliiton toiminnanjohtajan perustama Twitter-tili kehotti tappamaan fasistit ja ilmastonmuutoksen kieltäjät
Anderssonin mukaan vasemmistoliiton puoluehallitus tulee käsittelemään asiaa sekä muuta verkkokirjoittelua perinpohjaisesti.
Berliini riisti kunniakaupunkilaisuuden Paul von Hindenburgilta – syynä rooli Hitlerin valtaannousussa
Hindenburg vastusti alun perin Hitleriä, mutta taipui lopulta hyväksymään tämän nousun valtakunnankansleriksi.

PS-nuorten varapuheenjohtajan tehtävän jättänyt Jalonen ei ole vielä eronnut puolueesta eikä PS-Nuorista
Jalonen aikoo äänestää lauantain PS-Nuorten kokouksessa eikä eroa ainakaan sitä ennen.