Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ylivieskassa asemalta löytynyt kuollut mies menehtyi ilmeisesti häkämyrkytykseen

Poliisi haluaa oikaista julkisuudessa liikkuneita virheellisiä huhuja rikoksesta.

Järjestäjä ei kadu vaikka laittomat juhlat olivat johtaa kuolemiin Norjassa – poliisi ei reagoinut varoituksiin, oppositio syyttää hallitusta

Arviolta kaksisataa nuorta tunkeutui suljettuun bunkkeriin, jonne tulvi häkää ilmeisesti dieselaggregaattien vuoksi.

Joka viides pohjoissavolainen äiti kertoo tupakoineensa raskauden aikana

Pohjois-Savossa yli 70 prosenttia tupakoivista äideistä lopettaa tupakoinnin raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana.

Tulevien äitien tupakointi kuriin – neuvolat saivat häkämittareita

Hengitysliitto haluaa häkämittareiden lahjoituksella kannustaa neuvoloita työhön savuttomuuden eteen.

Myös ruohonleikkuri voi olla päästötuholainen – pian pahimmat pölläyttelijät kielletään

Vuodenvaihteessa puutarhojen pienkoneiden päästöille tuli voimaan uusi EU-laajuinen rajoitus.

Kolme sairaalaan häkämyrkytyksen vuoksi Lieksassa – pelastuslaitos muistuttaa häkävaroittimen tarpeellisuudesta

Kaikilla oli häkämyrkytyksen oireita, mutta he olivat tajuissaan, kun heitä lähdettiin viemään sairaalaan.

Oletko äijäsaunoja vai kaksoispeltituristi? Testaa omat tulenkäyttötaitosi

Syksyn myötä lämmityskausi alkaa. Teimme leikkimielisen testin erilaisista tulenkäyttötavoista.

Government to urge people to ride motorbikes to reach emissions target

Government's climate targets for 2030 are front and centre in the proposal in the works at the Ministry of Transport.

Viron rannikolta löydettiin kaksi suomalaismiestä kuolleina veneestä

Viranomaiset arvelevat miesten kuolleen häkämyrkytykseen.

Uuninlämmittäjillä vaarallisia vanhoja tapoja – jopa häkämyrkytyksen oireita vähätellään

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan tulisijoja lämmitetään edelleen sitkeästi vanhoihin ja vaarallisiin uskomuksiin luottaen.

Smoke-free babies as a goal: 15% of pregnant Finns still smoke

Expectant mothers smoke more in Finland than in the other Nordic countries, and the southern city of Hämeenlinna has decided to do something about it. Carbon monoxide monitors are now a routine part of maternity clinic visits there.

Neuvolan vastaisku raskaudenaikaiseen tupakointiin: odottavat äidit puhallutukseen

Suomessa odottavat äidit polttavat edelleen reippaasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Raskaana oleva Taru Lahtinen lopetti tupakoinnin.

Kalevi Häkkinen oli Suomen alppihiihdon tienraivaaja: "Rakkaus ja elämäntehtävä"

Entinen alppihiihtäjä ja pitkän linjan lajimies Janne Leskinen muisteli Yle Urheilun haastattelussa lämmöllä poisnukkunutta nopeuslaskun lajilegendaa Kalevi "Häkä" Häkkistä.

Kuuden saksalaisnuoren kuolinsyy selvisi: häkä

Häkämyrkytyksen vaara piilee myös suomalaisissa saunoissa. Tulta on osattava käsitellä oikein.

Raskaana polttaa edelleen yhtä moni kuin 80-luvulla – Hämeenlinna aikoo puhalluttaa odottavat äidit

Tupakointi raskauden aikana muun muassa lisää lapsen astmariskiä, hidastaa sikiön kasvua ja altistaa käytöshäiriöille. Hämeenlinna ottaa kaikissa neuvoloissaan kevään aikana häkämittarit käyttöön vähentääkseen odottavien äitien tupakointia. 

Onko katossasi vääränlainen palovaroitin? Tiedä tämä ostaessasi uutta

Kattoon pitäisi saada palovaroitin. Liikkeen hyllyllä on hurjasti vaihtoehtoja, mikä ero niillä on ja minkä valitsen?

"Aika alkaa olla nyt kypsä" – häkämittaukset alkavat kaikissa Etelä-Pohjanmaan äitiysneuvoloissa

Suomessa ei ole onnistuttu vähentämään odottavien äitien tupakointia. Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty häkämittareiden hankkimista kaikkiin äitiysneuvoloihin.

Savukokeetkaan eivät kertoneet syytä Mikkelin sairaalan sisäilmaongelmiin

Kirurgian poliklinikan evakkoon ajaneiden sisäilmaongelmien syy ei selvinnyt viikonloppuna tehdyissä savukokeissa. Selvitystyö jatkuu; seuraavaksi mennään sairaalan rakenteisiin.

"Turnauksessa epäiltiin hään aiheuttamaa joukkomyrkytystä" – Jäähallien sisäilmasuositukset laadittiin jo 1990-luvulla

Jäähalleissa, joissa on vielä polttomoottorikäyttöisiä jäänhoitokoneita, pitäisi koneen kunnon ohella huolehtia jatkuvasta, riittävästä ilmanvaihdosta ja tarkistaa säännöllisesti häkähälyttimien toiminta.

Nuori autoilija pelastui viime hetkellä Kemissä

Poliisipartio pelasti viime hetkellä nuoren autoilijan hengen Kemissä perjantain vastaisena yönä.

Keski-Suomen urheiluväki illalla koolla – seuraa Vuoden urheilijan valintaa suorana lähetyksenä

Vuoden 2015 parhaat urheilijat ja aktiivisimmat liikuttajat pokkaavat tänä iltana palkintonsa Keski-Suomen Urheilugaalassa. Tapahtuma lähetetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa suorana Yle Areenassa.

Lääkäri sanoo hymyillen äidille: ”Haluatko puhaltaa, en ole poliisi”

Naistentautien erikoislääkäri Hannu Vierolan mukaan nuoria tupakoivia äitejä on Suomessa hirvittävä määrä. Vierola haluaa, että äidin veren häkäpitoisuus mitattaisiin ensimmäisellä neuvolakäynnillä.

Takan lämmittäminen aiheutti kytevän palon Imatralla

Neljä omakotitalon asukasta jouduttiin viemään sairaalaan häkämyrkytyksen oireiden vuoksi.

Häkää levittäneen jäänhoitokoneen vikaa selvitetään Kontiolahdella

Kontiolahden jäähallissa lauantaina pelattu junioreiden jääkiekkopeli keskeytyi kohonneiden häkäpitoisuuksien vuoksi. Häkä todettiin tulleen jäänhoitokoneesta, mutta tarkkaa vikaa selvitetään edelleen.

Häkä keskeytti jääkiekkopelin Kontiolahdella

Kontiolahden jäähalli tyhjennettiin lauantaina kesken jääkiekkopelin kohonneiden häkäpitoisuuksien vuoksi. Pelastuslaitoksen mukaan 17 henkilöä kuljetettiin ensihoidon toimesta sairaalaan.

Sankarikoira ansaitsee palkintonsa – "Hengenlähtö oli minuuteista kiinni"

Kaukasiankoira Ponu on yksi itsenäisyyspäivänä palkittavista Sankarikoirista. Kaksivuotias Ponu pelasti häkämyrkytyksen saaneen isäntänsä hengen Sotkamossa viisi vuotta sitten.

Rosettan komeetalta löytämät happimolekyylit voivat muuttaa käsityksemme aurinkokuntamme synnystä

Löytö yllätti tutkijat täysin ja saattaa muuttaa teorian siitä, miten aurinkokuntamme syntyi. Se saattaa myös tuoda muutoksia tapaan, jolla elämää etsitään muilta planeetoilta.

Lämmityslaite voi viedä hengen – kaksi miestä löydettiin tajuttomana veneestä

Merivartiosto pelasti kaksi tajutonta miestä veneestä Haminan edustalla. Miesten epäillään saaneen häkämyrkytyksen, joka johtui mahdollisesti veneen lämmityslaitteesta.

Häkävaroitin ei takaa turvallisuutta – Näin vältät häkämyrkytyksen

Useiden häkävaroittimien toiminnassa on todettu vakavia puutteita, ja viranomaiset kehottavat palauttamaan joitakin tuotteita takaisin kauppaan. Kysyimme asiantuntijalta ohjeita turvalliseen tulisijan käyttöön.

Viallisia häkävaroittimia myyty – Tukes: palauta tuote myyntipaikkaan

Viiden eri häkävaroitinmallin toimintavarmuudessa on löytynyt vakavia puutteita Turvallisuus- ja kemikaaliviraston valvonnassa. Häkävaroittimella ei muutenkaan voi korvata yleistä huolellisuutta ja häkälähteiden huoltoa, muistutetaan Tukesista.

Kumpi vie pidemmän korren – Rotaflyer vai Jäämies

Yle Urheilun Kaj Kunnas pääsee haastamaan Kimi Räikkösen tänään kartingkilpailussa. Kunnas lähtee itsevarmasti kilpailuun, vaikka onkin perheessään tunnettu ”Karjaan hitaimpana kuskina”.

Pluton "sydämen" jäiset tasangot yllättivät tutkijat

Odottamattoman nuori tasanko muistuttaa jäätynyttä, halkeillutta mutaa. New Horizons -luotaimen työkalut löysivät todisteita hiilimonoksidi- eli häkäjäästä, jonka pitoisuus on korkeimmillaan tasangon keskiosissa.

Enemmistö kannatti päivähoito-oikeuden rajaamista Ylen nettikeskustelussa

Eräs kommentoija vetosi siihen, että päiväkotien paikkoja karsimalla olosuhteet saataisiin paremmiksi jäljelle jääville lapsille.

Ylivieskan kolaritutkinta johti epäilyyn murhasta ja murhan yrityksestä

Ylivieskassa sunnuntaina 29.03. tapahtuneen kuolonkolarin taustalta on paljastunut isän toiminta ennen kolaria. Auton tahallaan päin puuta ohjannut isä on kertonut kuulusteluissa yrittäneensä tappaa vuonna 1978 syntyneen poikansa ja itsensä häkään tukehduttamalla jo edellisyönä.

Saako tämä laite odottavat äidit tumppaamaan tupakan? – näin häkämittari toimii

Suomessa ei ole valistuksesta huolimatta onnistuttu vähentämään raskaana olevien naisten tupakointia 25 viime vuoden aikana. Häkämittarin uskotaan tepsivän pelkkää valistusta paremmin erityisesti nuorten naisten kohdalla.

SMA Mineral korvaa öljyn polton häkäkaasulla

Kalkin poltossa polttoainekustannukset ovat yksi suurimmista menoeristä. Häkäkaasu tuo niihin säästöjä, mutta myös muita etuja: laatu paranee ja ympäristökin kiittää.

Yksi loukkaantui tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – ohikulkija näki liekit parvekkeella

Palon epäillään alkaneen televisiosta. Neljä viereisten huoneistojen asukasta joutui tilapäismajoitukseen.

Yhteisöllinen taide leviää netin välityksellä kuin kulovalkea

Forssalainen Matti Luostarinen on klusteritaide-käsitteen isä. Kymmenen vuotta sitten Luostarinen ei olisi osannut kuvitella, että klusteritaiteesta tulee maailmalla sellainen menestys kuin tuli. Taide leviää Luostarisen mukaan sosiaalisessa mediassa kuin häkä, sitä tehdään eri puolilla maailmaa ja kollektiivisuus saa aikaan sen, että somessa taide muuntuu jatkuvasti ja erittäin nopeasti – ja lopputulokset ovat upeita.

"Oma koira saattaa tuntua jopa hieman vieraalta kolmen viikon tehokurssin jälkeen "

Kajaanin Koirakeskuksen palvelut myyvät kuin häkä. Erityisen suosittuja ovat koirien koulutuspalvelut. Koiran voi viedä myös hoitoon joko yövuoron tai vaikka teatteriesityksen ajaksi.

Arsenal-tähti tylytti verivihollista: "Helvetti jäätyy ennen tuota siirtoa"

Lukas Podolski tyrmäsi häntä Tottenhamiin vievät siirtohuhut Twitterissä persoonallisella tavalla. Twiitti upposi Arsenal-kannattajiin kuin häkä.

Kaksi painosta varattiin loppuun viikossa – Juicen elämänkerta myy kuin häkä

Viikko sitten julkaistusta teoksesta on harkinnassa jo kolmas painos. Suosio yllätti kustantajankin.

Tumppaa tupakka lopullisesti – aistit herkistyvät jo muutamassa päivässä

Tupakoinnin lopettamiseen on monta hyvää syytä. Terveydellisten syiden lisäksi aistit avautuvat nopeasti uusille maku- ja tuoksuelämyksille.

Pölläyttikö takka savut sisälle? Näin aloitat lämmityskauden oikein

Ammattilaisten ohjeilla klassiset virheet on helppo välttää. Kesän jälkeen lämmityskauden aloittamiseen tarvitaan pieniä, kuivia klapeja ja malttia. Kylmillään olevan takan voi pahimmillaan rikkoa liian isoilla tulilla.

30 asteen helteessä hiihtäjällä on jo talven ihmemaa mielessä

Hiihtäjät harjoittelevat täyttää häkää tulevaa kisakautta varten, vaikka aurinko paahtaa ja lämpötila lähentelee 30 astetta. Yle seurasi nuoria hiihtäjälupauksia Hämeenlinnassa rullahiihtolenkillä. Lumenpuute merkitsee sitä, etteivät hiihtäjät voi ottaa samanlaisia riskejä kuin talvella.

Hellejakso ei heikentänyt Hämeenlinnan ilmanlaatua

Vaikka tyynen hellejakson sää on ollut kuumaa ja kuivaa, se ei ole merkittävästi heikentänyt Hämeenlinnan ilmanlaatua.

19 Italiaan pyrkinyttä pakolaista kuoli vesillä häkämyrkytykseen

Häkämyrkytyksen aiheuttajana pidetään veneen moottorin pakokaasuja. Venepakolaisten määrä on tänä vuonna rikkonut ennätyksiä ja ylittänyt 70 000 ihmistä.

Kerrostalokolmio paloi Vantaalla - rapun asukkaat osasivat toimia oikein

Asukkaat pysyivät huoneistoissaan eivätkä lähteneet rappuun, jossa oli tappavaa häkää.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle