Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nuori mies istuu kyykyssä lampaiden keskellä korkeassa heinikossa ja hymyilee.

60 lammasta hoiti vuosien ajan maisemaa Lapissa – yllättäen ne saivat ”potkut” ja kaikki teurastettiin

Esimerkiksi kaksi saarikohdetta Perämeren pohjukassa on ollut laidunnuksessa 1980-luvulta lähtien, mutta nyt ne eivät enää maisemanhoitokohteiksi kelvanneet.

Susi katsoo kameraa.

Riistakeskus: Tohmajärvellä kymmeniä lampaita tappaneen susilauman voi häätää pois vaikka aseiden avulla, mutta tappaa ei saa

Suomen riistakeskus hylkäsi viiden suden laumalle aikaisemmin haetun poikkeusluvan, joka olisi mahdollistanut eläinten ampumisen.

Susi katsoo kameraa.

Sudet hyökkäsivät taas Salossa – 13 lammasta löytyi raadeltuna

Petoyhdyshenkilö arvelee, että laitumella kävi susi poikasineen harjoittelemassa saalistusta.

Susi tulee kohti kameraa.

Sudet tappoivat toistakymmentä lammasta Kauhavalla

Jälkien perusteella mukana lampaiden tappamisessa oli myös pentuja.

Lammas syö ruohoa Hämeen linnan vallihaudan reunalla.

Kahdelle tuomiot lampaiden laittomasta teurastamisesta Närpiössä

Tuomitut olivat viiden vuoden aikana teurastaneet noin 500 lammasta ja jakaneet lihaa oman perheen ulkopuolelle. Osa teurasjätteestä oli hävitetty vaatimusten vastaisesti.

Susien tappamia pässejä traktorin lavalla pinossa.

Petotulet syttyvät illalla eri puolilla Suomea – Lammasyhdistys vaatii mielenilmauksella toimia petovahinkojen estämiseen

Yhdistyksen mukaan sudet ovat tänä vuonna käyneet lampaiden kimppuun aiempaa useammin, ja siksi osa tilallisista harkitsee lopettamista.

Tummanharmaa lammas seisoo nurmella ja katsoo kameraan. Lampaan korvissa on vihreät merkit. Taustalla on punainen lauta-aita, edessä vaaleanpunainen vati.

Omenasta sairastunut Hertta-lammas palasi kotiin: ikävästä seonnut lauma rauhoittui, kun toipilas saapui takaisin

Lammas on toipunut hyvin, vaikka sen pötsi lakkasi toimimasta ohikulkijan tuomista omenoista. Hertan toipuminen omassa ympäristössä rauhoitti myös sitä ikävöineet muut eläimet.

Susi

Lohtajalla ammuttiin poikkeusluvalla yksi susi – Riistakeskus: kaato voi pelottaa muun lauman pois

Sudet ovat kesän mittaan tappaneet ja vahingoittaneet useita lampaita Lohtajalla. Riistakeskuksen myöntämän poikkeusluvan turvin yksi niistä ammuttiin lauantaina.

Susien tappamia pässejä traktorin lavalla pinossa.

Viiden suden kaatoon haetaan poikkeuslupaa Jurvan lammastilahyökkäyksen takia

Yhteensä 32 pässiä sai surmansa susien hyökättyä niiden kimppuun Etelä-Pohjanmaalla runsas viikko sitten. Jurvalainen tila menetti lähes kaikki suomenlampaan isälinjat.

Susien tappamia pässejä traktorin lavalla pinossa.

Susien raatelemien lampaiden määrä nousi 32:een Kurikassa – petotulia on poltettu lammaslaitumilla koko viikko

Susilauma hyökkäsi Kaitamäen lampolan pässien kimppuun laitumella vajaa viikko sitten. Tilan 45 vuoden jalostustyö valui hukkaan, kun lähes kaikki suomenlammaspässit kuolivat.

lammaslaumassa yksi lammas on nostanut päänsä

Sutta ei saatu kaadettua poikkeusluvalla Lohtajalla

Vahinkoperustainen lupa oli voimassa kolme viikkoa, mutta sutta ei saatu kaadettua.

Kuvassa Suomen lammasyhdistyksen puheenjohtaja Janne Jokela Kokkolan Lohtajan Alaviirteeltä.

Lammasyhdistys ei näe kunnon keinoja lampaiden suojeluun: ”Susihyökkäykset ajaneet lammastiloja lopettamaan”

Viime aikoina Suomessa on sattunut useita susien tekemiä hyökkäyksiä lammasaitauksiin. Jälki on ollut myös sen mukaista: useita raadeltuja eläimiä. Viimeisin tapaus sattui Kurikan Jurvassa.

Lammas katsoo kameran ohi. Lampaalla on tummanharmaa villa mutta valkoinen turpa. Lampaan korvassa on vihreä merkki.

Omenasta vakavasti sairastunut Hertta-lammas toipuu – Lahden 4H-yhdistys toivoo eläimelle toipumisrauhaa

Huonoon kuntoon joutunut eläin on kotiutettu klinikalta ja se toipuu oman lauman parissa.

Kristiina Liinaharja rapsuttaa koiraansa Hämeen linnan vallihaudan reunalla.

Jos et tiedä, mitä tehdä kotieläintilalla, älä tee mitään, ohjeistaa lampuri Kristiina Liinaharja

Kotieläintilalla pitää ehdottomasti noudattaa ohjeita, ettei käy kuten Hertta-lampaalle. Eläimistä oppii niiden käyttäytymistä seuraamalla, neuvoo kokenut lampuri.

Lammas katsoo kameran ohi. Lampaalla on tummanharmaa villa mutta valkoinen turpa. Lampaan korvassa on vihreä merkki.

Kotieläinpihan Hertta-lammas kamppailee hengestään, koska joku antoi sille omenan

Eläinten ruoansulatusjärjestelmä ei välttämättä kestä vääränlaista ruokaa. Lahtelaisen kotieläinpihan lammas saattaa kuolla, koska ruokintakieltoa ei uskottu.

Kiikaritähtäimellä varustettu kivääri, patruunoita ja kuulosuojaimet aseenkantolaukun päällä Kiuruveden ampumaradalla.

Lohtajalla jahdataan poikkeusluvalla lampaita tappanutta sutta

Metsästysseura päivystää kolmella eri pisteellä vuorokauden ympäri, jos susi ilmaantuu vielä uudelleen näkyville.

Ähtärin eläinpuiston susi

Sudet pääsivät Tohmajärven lampaiden kimppuun aitalankoja rikkomalla – jatkotoimet pohdinnan alla

Susiperhe tappoi sunnuntaina Pohjois-Karjalassa Tohmajärvellä lähes 30 lammasta. Pedot pääsivät lampaiden kimppuun aidan läpi tunkeutumalla.

Lähikuva suden naamasta.

Susi on kova saalistaja ja tappaa vahvalla vietillä – Tohmajärven tapauksessa alfapari opetti pentujaan saalistamaan

Sudet tappoivat Tohmajärvellä sunnuntaiyönä lähes 30 lammasta. Ne pääsivät aitaukseen susiaidoista huolimatta.

Useita tapettuja ja raadeltuja lampaita makaa kuolleena laitumella.

Sudet tappoivat lähes 30 lammasta Tohmajärvellä Pohjois-Karjalassa

Uuhet olivat seitsemänlankaisessa huolletussa ja iskevässä susiaidassa, josta lähimmän talon pihapiiriin on noin 100 metriä.

Maatiaiskana kanalassa.

Pariskunta jätti hoidotta yli sata eläintä - 12 eläintä löytyi kuolleena, kilpikonna asui muovikorissa ja jyrsijät autonkorjausmontussa

Syyttäjä vaatii naiselle ja miehelle rangaistuksia törkeistä eläinsuojelurikoksista. Vailla hoitoa muun muassa oli koiria, kissoja, jyrsijöitä, matelijoita, hevosia, lampaita ja erilaisia lintuja.

Lampaita Skatan tilalla Helsingin Uutelassa.

Piikahakaan ilmestyy pian lammasaitaus – tamperelaiset saavat nyt nauttia lampaista pidempään

Raholan vanhoihin kulttuurimaisemiin rakennetaan lammasaitaus, joka edistää luonnon monimuotoisuutta, pitää vieraslajit kurissa ja ilahduttaa puistossa kävijöitä.

Nainen seisoo esittelypöydän äärellä. Pöydällä on esillä lampaanvillatuotteita ja lampaantalja.

Huononkin villan voi hyödyntää: jätevillasta puristetut pelletit ravitsevat kasveja ja vähentävät kastelun tarvetta

Outokummussa tehdään pioneerityötä jätevillan hyödyntämiseksi. Annika Kontkanen on kehittänyt lampaanvillapellettejä, jotka toimivat kasvualustana.

Lampaita Rukkamäenpuistossa Tampereen Peltolammilla.

Lampaat saapuvat Peltolammin ja Tesoman niityille hoitamaan luontoa ja maisemaa

Lampaat tulevat Tampereelle Mouhijärveltä. Kaikki lampaat ovat uuhia eli naaraspuolisia.

Lampaita Skatan tilalla Helsingin Uutelassa.

Vuosaaren Uutelassa niityt ovat olleet laiduntamatta Miina Äkkijyrkän lähdettyä – tänä kesänä 24 lammasta pitää kulttuurimaiseman kunnossa

Niittyjä laidunsivat vuoteen 2010 saakka taiteilija Miina Äkkijyrkän lehmät. Uusi kokeilu lähti liikkeelle osallistuvan budjetoinnin kautta.

Työporukka rakentaa lammasaitausta Hattulan Pyhän ristin kirkon ja Vanajaveden väliselle niitylle maiseman perinnebiotoopin ennallistamiseksi.

Lampaat ennallistavat Vanajaveden rantoja – laiduntajien toivotaan olevan myös tehokas ase vieraslajeja vastaan

Rannat ovat päässeet pusikoitumaan, koska niillä ei nykyisin laidunneta. Maiseman avartamisella lisätään luonnon monimuotoisuutta.

Karitsa Haltialan kotieläintilalla.

Kotieläintilalle on syntynyt 21 karitsaa – katso video pienokaisista, joita kuka tahansa pääsee Helsingissä silittämään

Haltialan tilan hygieniakäytänteet ovat hieman muuttuneet: yleisöä pyydetään nyt desinfioimaan kätensä ja suojaamaan kenkänsä ennen lampolaan astumista.

Lampuri Elina Kaven hyväilee lampaitaan (puolilähikuva).

Suomalainen lampuri uskoo pärjäävänsä, vaikka tuontikaritsa on puolet halvempaa – ”Asiakkaat arvostavat, kun näkevät miten eläimet voivat”

Lihakeskusliitto arvioi lampaanlihan menekin viisinkertaistuvan pääsiäisenä. Suomessa lampaanlihaa kulutetaan vuodessa noin 2,6 miljoonaa kiloa, josta kotimaista on puolet.

Laajan eläinsuojelurikoksen käsittely alkoi tänään tiistaina Pohjanmaan käräjäoikeudessa Vaasassa, kuvassa ihmisiä istuntosalissa.

Ehdotonta vankeutta lampaiden laittomasti tehdystä halal-teurastuksesta – pohjalaismies teurasti jopa 2 500 lammasta raa'asti

Tutkinta käynnistyi yli kaksi vuotta sitten. Yhteensä vastaajina tapauksessa oli 11 henkilöä. Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

Lampailla on kissanpäivät Ärjänsaaressa.

Metsähallituksen paimenviikkojen haku alkaa jälleen: mukana myös Oulujärven Ärjänsaaren suosittu Saunala

Paimenet arvotaan ilmoittautuneiden joukosta helmikuun aikana. Paimenviikot ovat maksullisia ja saadut tulot käytetään perinneympäristökohteiden ylläpitoon ja luonnonhoitoon.

Asiakas koittaa oranssia villapaitaa, miltä se tuntuu

Trendikkäällä villalla on pimeä puoli: suuri hiilijalanjälki, josta puhutaan vain vähän

Asiantuntijan arvion mukaan villan hiilijalanjälki on keskimäärin seitsemän kertaa suurempi kuin puuvillan. Paljon riippuu kuitenkin siitä, millaisesta villasta on kyse. Juttu on julkaistu alun perin joulukuussa 2022.

Halal-teurastusjutun käsittely on alkanut Vaasan käräjäoikeudessa, kuvassa syytettyjä, tulkki ja asianajajia.

Poikkeuksellisen laajat halal-käräjät käynnistyivät Vaasassa – syyttäjä vaatii ilman tainnutusta lampaita teurastaneelle pääsyytetylle vankeusrangaistusta

Pohjalaismiehen epäillään halal-teurastaneen yli 2 000 lammasta ja muuta eläintä ilman tainnutusta. Vyyhdissä on mukana myös tilallisia, joiden katsotaan tienneen pääsyytetyn lainvastaisesta toiminnasta.

Etualalla mies, jonka edessä on lampaasta kerittyä villaa ritilän päällä. Takana aitauksessa valkoinen lammas, jota nainen keritsee.

Lappilainen lampaanvilla muuttui kulusta saatavaksi muutamassa vuodessa – "Saamme jo palkan tästä työstä”, sanoo lampuri Petri Leinonen

Lappilaiset lampurit ovat hyötyneet merkittävästi Tervolan Louelle perustetusta raakavillan vastaanottopisteestä, joka lyhensi villan kuljetusmatkaa satoja kilometrejä.

Suomenlampaita Bovikin luomutilalla Tammisaaressa.

Suomalainen lampaanvilla päätyy useimmiten roskiin, mutta tämä pieni kutomo päätti tehdä toisin

Koronan entisestään kasvattama käsityöbuumi on nostanut suomenlampaan villan kysyntää ja hintaa, mutta liharotuisten lampaiden villasta suurin osa menee edelleen hukkaan.

Ahvenanmaanlampaita Eurajoen Kaunissaaressa

Lampaat pitävät maiseman avarana Eurajoen Kaunissaaressa – perinnemaisemia hoitavista eläimistä on kova pula

Lehmät ja lampaat ovat parhaita perinnebiotoopin hoitajia. Umpeenkasvaneet kedot kukoistavat, maisema avartuu ja rantakasvusto pysyy kurissa. Töitä olisi paljon enemmänkin kuin mihin eläimiä riittää.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä Puoli seitsemän -ohjelman studiossa

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän kiinnostus isoihin eläimiin syntyi jo lapsena lehmillä ratsastaessa

Mäkelä on valmistunut maa- ja metsätaloustieteiden kandidaatiksi pääaineena kotieläintiede. Huippu-urheilija rentoutuu parhaiten ystävän maatilalla lehmiä lypsämällä ja lampaita rapsuttamalla.

Suden raatelema lammas laitumella Raippaluodon ulkosaaristossa.

Lampaita raadellun suden kaatamiseen myönnettiin uusi poikkeuslupa

Raadeltuja lampaita jo 35, mutta sutta ei ole onnistuttu kaatamaan, sillä lampaat laiduntavat 15 saaren alueella, joiden maasto on erittäin haastava.

Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio nojaa lapinlehmien aitausta vasten Louella Tervolassa.

Lapinlehmiä siirtyi vankilasta Tervolaan – Jaana Husu-Kallio: alkuperäisrodut pelastivat meidät, niillä voi olla myös rooli tulevaisuudessa

Vankila pelasti lapinlehmän sukupuutolta. Lapinlehmiä oli jäljellä vähimmillään noin 30, nyt niitä on noin 850. Edelleen uhanalaisen rodun lehmiä on siirretty Pelson vankilasta Louelle Tervolaan.

Kaksi laamaa salolaisella Mikkolan tilan laitumella.

WWF:n Luontolive todisti Salossa, että laama vartioi ja suostuu elämään lampaiden rinnalla

Kamerat seurasivat laamojen ja lampaiden elämää Mikkolan tilalla Salossa runsaan viikon ajan.

Lammas syö kasvin taimea.

Heinola pestaa lampaat Koskensaareen myös ensi kesäksi

Kuluneen kesän kokeilu virkistysalueella onnistui hyvin. Maisemanhoidon tavoitteiden saavuttamiseksi laiduntamista on jatkettava usean vuoden ajan.

Mies tähtää aseella.

Björköbyssä lampaita raadellut susi saadaan kaataa poikkeusluvalla – raadeltuja lampaita on löytynyt lisää

Suden kaataminen tulee olemaan vaikeaa, sillä alue jossa susi liikkuu on laaja, ja koostuu viidestätoista saaresta. Kokonaisala on 1500 hehtaaria.

Suden raatelema lammas laitumella Raippaluodon ulkosaaristossa.

Björköbyssä raadeltujen lampaiden määrä kasvaa

Lammaskasvattaja arvelee että raadeltujen lampaiden määrä nousee vielä, ennen kuin susi mahdollisesti saadaan eliminoitua.

Susi kuvattuna sivusta.

Mustasaaren Björköbyn sudesta poikkeuslupahakemus Suomen riistakeskukselle – Strand: Tällaiset päätökset pitäisi saada tunnissa

Björklöbyn saaristossa laiduntaa 300 lammasta 1500 hehtaarin alueella. Lampaat ovat neljän paikallisen kasvattajan, jotka nyt yhdessä ovat jättäneet poikkeuslupahakemuksen suden kaatamiselle.

Suden raatelema lammas laitumella Raippaluodon ulkosaaristossa.

Susi on raadellut ainakin viisi lammasta Björköbyn saaristossa –  kansanedustajia kohtasi lohduton näky

Björköbyn saaristossa on yhteensä 300 lammasta kesälaitumella. Susi on häädetty keväällä jo kahteen otteeseen pois. Nyt se oli päässyt tekemään tuhojaan, ja lisää raadeltuja lampaita pelätään löytyvän.

Suomenlammas Tolvilan kartanon tilalla helmikuussa 2020.

Kun ihmiset tarttuivat korona-aikana kutimiin, alkoi suomalainenkin lampaanvilla kelvata – kehräämöyrittäjä on jo huolissaan riittääkö villa

Villan käyttö elää uutta nousukautta Suomessa. Maailmanlaajuinen neulomisen megatrendi on nostanut lankojen kysyntää, mikä on synnyttänyt Suomessa uutta yritystoimintaa. Suomalaisen lampaanvillan hyödyntämisessä on kuitenkin vielä monta hidastetta.

Lähikuva, jossa kolme lammasta vierekkäin heinikossa

Ryteiköstä kuuluu vain rouskutus, kun lammaskatras hyökkää jättipalsamin kimppuun – lupaava kokeilu saa jatkoa

12 lammasta on sijoitettu laiduntamaan Porissa kaikkein pahimmille jättipalsamin kasvupaikoille. Tehokas lauma on syönyt jo ensimmäisen kohteensa tyhjäksi kasvista.

Susi tulee kohti kameraa.

Sutta ei ole saatu kaadettua Kannuksessa – näköhavaintoja neljästä sudesta tehtiin lammaslaitumen lähistöllä viikonloppuna

Kannuksen metsästysseura sai harvinaisen poikkeusluvan lampaita tappaneen suden kaatoon, joka on voimassa kolme viikkoa.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Poliisi etsi karhua Joensuussa – löysi vain lauhkeita lampaita

Poliisipartio kävi keskiviikkona kahteen otteeseen Joensuun Karhunmäessä etsimässä karhupentuetta.

Lampaita niityllä.

Ylen Lammaslive alkoi – tule mukaan laitumelle!

Onko tässä kesän rennoin striimi? Osallistu chattiin!

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle