Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

kasiluokkalaiset  Aksu Kylmä ja Miro Kähkönen luokkaretkellä Etelä-Karjalan museossa.

Lappeenranta tiukentamassa linjaa oppilaiden puhelimenkäytöstä – oppilaat rajaisivat käyttöä tiukemmin kuin opetustoimenjohtaja

Suunnitelmissa on malli, jossa oppilaan puhelin saisi edelleen olla mukana koulussa, mutta sitä täytyisi säilyttää oppituntien aikana laukussa tai lukitussa lokerossa.

Vaaleanpunapaitainen opettaja Hanna Hallila pöytänsä ääressä liitutaulun edessä.

Jos kouluihin tulisi perussuomalaisten ehdottama kännykkäkielto, näin se muuttaisi arkea

Tiktokissa aktiivisen opettajan mukaan kännykän käytöstä pitää huomauttaa lähes joka oppitunnilla, ja se voi herättää oppilaissa voimakkaita tunteita.

Päiväkodin seinälle ripustettuja aakkostauluja joissa on eläinten kuvia.

Varhaiskasvatuksen opettajille jopa yli 200 euroa lisää kuukausipalkkaan – Saarijärvi keräsi kolikot kasaan

Saarijärven kaupunki korottaa varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien palkkoja. Ylimääräistä rahaa kaupungilla ei ole, vaan palkkojen nosto kustannetaan työehtosopimuksiin kuuluvilla paikallisilla korotuksilla.

Neljä nuorta makaa lattialla. Nuorilla on kuulokkeet päässään.

Vanha hyväntekeväisyyshitti sai uuden tulkinnan Salossa – videonteko yhdisti Suomeen muuttaneita nuoria

Salon Hermannin koulun valmistavan luokan oppilaat levyttivät 1980-luvulta peräisin olevan We Are the World -hitin. Musiikki yhdistää eri puolilta maailmaa tulleita ja eri kieltä puhuvia nuoria.

Varhaiskasvatusryhmä Helsingin rautatieasemalla.

Varhaiskasvatuksen vaikea opettajapula enteilee palkkakilpailua – Tammela houkuttelee opettajia poikkeuksellisen kovalla palkalla

Varhaiskasvatuksen opettajien liiton Anna Laakkonen toteaa, että palkoilla houkuttelu on toistaiseksi ollut vähän käytetty kikka varhaiskasvatuksessa.

Henkilö vaaleanpunaisessa villapaidassa istuu sohvalla ja lukee kirjaa.

Titta näki, kun opettaja katsoi tunnilla pornoa – hän valitti käytöksestä rehtorille, mutta asiaan ei puututtu

Kouluissa tapahtuvaa häirintää ja opettajien asiatonta käytöstä saatetaan vähätellä, eikä siihen aina puututa. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi asiasta ei välttämättä uskalleta puhua, mikä tekee asiaan puuttumisesta entistä vaikeampaa.

Nuori nainen kunnostaa sohvaa työpajalla.

Fanny Pirttiniemi, 29, ahdistui ja jätti opinnot kahdesti kesken – nyt hän ajattelee ensimmäistä kertaa, että elämässä voi olla jotain hyvää

Pirttiniemi pääsi kiinni ahdistuksen takia keskeytyneihin opintoihinsa Kelan Nuotti-valmennuksen avulla. Varsinaista ahdistuksen hoitoa Nuotti-valmennus ei ole, mutta monelle se on kaivattu apu eteenpäin.

Kuvassa aikuisia ja lapsia Sotkamossa Tiilikankaan päiväkodilla.

Kaksivuotinen eskarikokeilu on antanut Sotkamossa työrauhan

Sotkamossa Tiilikankaan päiväkodilla eskarikokeilu on otettu positiivisesti vastaan. Kaksi vuotta antaa aikaa huomata tuen tarpeet.

Innostunut tyttö nauraa jalat vedessä uima-altaan portaalla. Isä istuu vieressä käsivarteen nojaten puoliksi vedessä ja katsoo tyttöä.

Lasten uimataito romahti, kun korona sulki hallit – uimakoulupaikat menevät nyt kuumille kiville

Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan uimakoulujen kovaan kysyntään on ollut vaikea vastata.

Aada Malo ja Sebastian Porola katsovat kameraan duck to Kuvis! -näyttelyn valmistelupäivänä.

Kaupassa ihmeteltiin, kun opettajat tilasivat kouluille 1 500 kylpyankkaa – joka kodin leluista tehtiin kouluissa nykytaidetta

Keltaiset kylpyankat muuntuivat nykytaideteoksiksi 17 eteläpohjalaiskoulun yhteisessä kuvisprojektissa. Koululaisten töissä ei vältelty vaikeitakaan tulkintoja.

Tampereen yliopiston luokanopettajaopiskelijat Lilli Matveinen, Maiju Koppinen, Mira Laurinantti.

Tutkijat huolestuivat tulevien opettajien itsekeskeisyydestä ja se ihmetyttää opiskelijoita: Onko väärin, että tavoittelee hyvää elämää?

Asiantuntijan mukaan itsekeskeisyys on ristiriidassa opettajan ammatin luonteen kanssa. Ylen haastattelemat opiskelijat ovat eri mieltä.

Poika keinumassa vaudikkaasti keinulaudalla.

Kaksivuotisen esiopetuksen väliraportti paljastaa karuja faktoja: Lapsen tausta vaikuttaa oppimiseen jo reilusti ennen kouluikää

Kokemukset kahden vuoden eskarista ovat hyviä, mutta koulutuksellinen yhdenvertaisuus pitäisi ministeriön mukaan taata lapsille jo paljon nykyistä aiemmin.

koulunkäynnin ohjaaja opettaa oppilasta

Kun opettaja sairastuu, koulunkäynninohjaajasta voi tulla sijainen jopa viikoiksi – se vain siirtää ongelmaa, tietävät koulut ja OAJ

Kouluissa tiedetään, että on aina jostain pois, jos koulunkäynninohjaaja toimii luokanopettajan sijaisena. Lisäksi palvelusuhteen ehdot ovat erilaiset muistuttaa OAJ.

Oppilas viittaa oppitunnilla

Tulevien opettajien päämäärät työlleen ovat itsekeskeisiä – tästä syystä siitä voi olla huolissaan

Suurin osa opettajiksi opiskelevista haluaa toteuttaa itseään ja elää mukavaa elämää. Vain kolmasosa tulevista opettajista haluaa edistää yhteiskunnallisia asioita, kertoo tutkimus.

Tarja Alamäki, apulaisrehtori, Myllypuron peruskoulu.

Koulu löi oppilaille tiukat rajoitukset puhelimen käyttöön, ja nuorten reaktio yllätti opettajat

Opetushallitus pitää keskustelua toimivista pelisäännöistä tarpeellisena. Asiantuntijat korostavat työrauhan merkitystä kouluissa.

Kouvolan ammattiopisto Edukon ovi Kohoa synergiakeskuksella Kouvolassa.

Kouvolan ammattiopisto ilmoitti työntekijöille potkuista sähköpostitse kesken työpäivän

Henkilöstöpäällikön mukaan järkytys työn menettämisestä on suuri, viestitetään asia millä tavoin tahansa.

Oppilaita kouluruokalassa (1980).

Suomi jälleen ensimmäinen! Maksuton kouluruoka on maailmalla harvinaisuus, suomalaisille jo pitkältä ajalta itsestäänselvyys

Suomi päätti vuonna 1943 ensimmäisenä maana maailmassa tarjota kaikille kansakoululaisille ilmaisen aterian jokaisena koulupäivänä. Osalle lapsista kouluruoka oli ollut jo yli sata vuotta maksutonta.

Lilja Haatainen viulisti, Janne Malmivaara viulupedagogi.

Viuluvirtuoosi Lilja Haatainen, 12, esiintyi eturivin poliitikoille – pedagogi: ”Tuntuu, että varsinkin erityislahjakkaat on unohdettu”

Suomea on vuosien varrella kuvattu musiikkikoulutuksen ihmemaaksi kansainvälisessä lehdistössä saakka. Moni pelkää, että pian sellaiset puheet voi unohtaa.

Opettaja Aleksej Fedorov Kauppatorilla, taustalla oppilaat ja vanhemmat mielenosoituksessa. Fedorovin kyltissä lukee "Palkanmaksut kuntoon", oppilaat ovat theneet kyltin hänelle..

Opettaja marssi ulos maksamattomien palkkojen takia, sitten koko luokka yhtyi mielenosoitukseen: ”Ottaa kaaliin, palkat maaliin!”

Helsingin kaupungin palkanmaksun takkuilua on selvitetty nyt jo vuoden verran. Sarastia-järjestelmän käyttöönotto on aiheuttanut puutteita tuhansien kaupungin työntekijöiden palkoissa.

Turun oikeustalo

Opettaja esti oppilaan vessakäynnin – tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta

Opettajan mukaan tavoite oli opettaa lasta käyttämään vessaa siististi ja siksi hän ohjeisti lasta käymään tarpeillaan metsässä.

Ihmisiä liikkuu Korkalonvaaran koulurakennuksen edustalla talvisessa säässä.

Rovaniemi kouluttaa 850 opettajaa tukemaan oppilaiden mielenterveyttä

Mieli ry:n toteuttamassa koulutuksessa käydään läpi, mitä mielenterveys on ja miten sen edistämistä voidaan oppia ja opettaa.

Ylen kolumnisti Roopen Lipasti henkilökuvassa.

Roope Lipastin kolumni: Nykykoulussa on liikaa oikeuksia ja liian vähän velvollisuuksia

Koululaisen paras oikeus on lupa oppia. Sen vuoksi pitää tehdä, niin kuin ope sanoo. Ei sälytetä lapsille vastuuta asioista, joista heidän ei vielä tarvitse sitä ottaa.

Karhuvuoren koulun opettaja Timo Markkanen opettamassa oppilasta.

Peruskoulun opettajan tehtävät Vaasassa kiinnostivat reippaasti viime vuotista enemmän

Avoinna oleviin paikkoihin tuli tänä vuonna 310 hakemusta, viime vuonna 155. Avoimena oli molempina vuosina vajaat kolmekymmentä paikkaa.

neljä anonyymiä opiskelijaa seisovat ulkona ringissä

Tällaista väkivaltaa kouluissa esiintyy, oikeustapaukset paljastavat: opettaja erotti teinit toisistaan, sai murtumia kylkiluihin

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa on vuoden sisällä käsittelyssä kolme opetushenkilöstöön kohdistuvaa väkivaltatapausta. Näistä kaksi on alaikäisten tekemiä ja kolmas yläkouluikäisen huoltajan tekemä.

Lastenohjaaja Säde Kalpio leikkii lapsen kanssa päiväkodissa.

Säde Kalpio, 22, opiskelee päiväkotityönsä ohessa sosionomiksi – hänen kaltaisiaan tarvitaan tuhansia, mutta tavoite lienee mahdoton

Kahdella kolmesta päiväkodin työntekijällä täytyy olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus vuoteen 2030 mennessä. Nykyinen koulutusmäärä ei riitä täyttämään tarvetta.

Musiikinopettaja Tomi Norha esittelee kannettavalta tietokoneelta tekoälysovellusta Luostarivuoren Lyseon lukiolaisille, Oona Vahteralle ja Antti Lammelle.

Ensimmäiset Chat GPT:n tekemät koulutehtävät ovat jo päätyneet arvosteltaviksi – OAJ: “Vilpin mahdollisuus on aina koulussa olemassa”

Kävimme turkulaisessa lukiossa seuraamassa, kuinka tekoäly tekee hetkessä esseen oppilaan puolesta. Vauhdilla leviävä sovellus puhuttaa etenkin äidinkielenopettajia.

Koulun liikuntasali, jossa aikuisia istumassa yleisössä.

Savonrannan koulun tulevaisuus puhuttaa: siirtyykö yläkoulu, ja onko se vain lopun alkua?

Savonlinnan kaupungin sivistystoimen suunnitelmissa on siirtää Savonrannan yläkoululaiset Kerimäen kouluun ensi syksystä lähtien. Vanhempainyhdistys on esittänyt ratkaisuja yläkoulun säilyttämiseksi.

Vesalan peruskoulu.

Vesalan koulupuukotus huolestuttaa OAJ:n lakimiestä: Kouluissa tapahtuvaa väkivaltaa voitaisiin ennaltaehkäistä

Oppilas puukotti toista oppilasta helsinkiläisessä koulussa keskiviikkoaamuna. Yli puolet alle 15-vuotiaiden uhrien kohtaamista väkivaltatilanteista tapahtuu selvityksen mukaan kouluympäristössä.

Salon uimahalli

Salo aikoo lisätä alakoululaisten uimaopetustunteja

Uimaopettajan vetämiä tunteja annettaisiin jatkossa myös kolmannella ja neljännellä luokalla. Nyt uimaopettaja opettaa ensimmäistä ja toista luokkaa. Muilla alakoulun luokilla opetuksesta huolehtivat luokanopettajat.

Lähikuva luokanopettajan työpöydästä, jolla kyniä, viivottomia ja muita esineitä.

Kajaani, Sotkamo ja Iisalmi hakevat opettajapulaan helpotusta Operekrykiertueella

Kolmen kunnan yhteisellä kiertueella opetusalan opiskelijoille kerrotaan avoimista ja tulevista työpaikoista sekä muista Kainuun ja Savon työmahdollisuuksista.

Mari Moilanen

Opettaja Mari Moilanen otti loparit, koska ei ehtinyt tehdä työtään kunnolla – jos mitään ei tehdä, opetusala on seuraava hoitoala

Opetus- ja kasvatusalan ammattilaisista on pulaa, he uupuvat työssään ja tulokset heikkenevät. Tässä jutussa uran eri vaiheessa olevat opettajat kertovat, mitä pitäisi tehdä.

Hoitaja kulkee yksin sairaalassa

Keva: Kainuussa kaivataan kipeästi sairaanhoitajia – vaje on lähes 130 hoitajaa

Myös lähihoitajista on pulaa, kun kaksi vuotta sitten lähihoitajista oli ylitarjontaa. Tarvetta on myös esimerkiksi psykologeista, lastentarhanopettajista ja sosiaalityöntekijöistä.

Hoitaja työssään sairaalasängyn vieressä.

Liki 200 sairaanhoitajan vajaus – Lapin hoitajapula kaksinkertaistui kahdessa vuodessa

Lastentarhanopettajista on lähes yhtä suuri pula kuin hoitajista. Pulaa on myös psykologeista ja sosiaalityöntekijöistä.

En träbyggnad. Texten päiväkoti daghem syns tydligt på fasaden.

Kaskinen houkuttelee varhaiskasvatuksen työntekijöitä tarjoamalla 1000 euron bonuksen

Kaskisissa päiväkoti tarvitsee lisää henkilökuntaa, ja alueella on pulaa varhaiskasvatuksen ammattilaisista.

Lähikuva luokanopettajan työpöydästä, jolla kyniä, viivottomia ja muita esineitä.

Mustasaaren varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen avoimet työpaikat haettavissa

Varhaiskasvatuksen puolella avoimien paikkojen määrä vastaa edellisvuosien määrää. Kunnan tavoitteena on parantaa henkilökunnan hyvinvointia eri tavoin.

Urkainalainen englannin kielen opettaja Nataliia Saastamoinen opettaa Mikkelissä Ristiinan yhteiskoulussa suomea ukrainalaisille lapsille.

Ukrainasta kotoisin oleva Nataliia Saastamoinen on elänyt vaikean vuoden: ”Sekavaa ja järkyttävää”

Mikkeliläinen Nataliia Saastamoinen on kotoisin Ukrainasta. Hänen vuoteensa on mahtunut paljon surua ja pelkoa, kun läheiset joutuvat elämään sodan keskellä.

Lähikuva luokanopettajan työpöydästä, jolla kyniä, viivottomia ja muita esineitä.

Mikkelin kaupunki otti varaslähdön syksyn opettajahakuihin, että virkoihin saataisiin parhaat hakijat

Kaupungissa on 14 opettajan virkaa auki, mutta kyse ei silti ole poikkeavasta tai huolestuttavasta tilanteessa.

Vuokatin laskettlurinteet itäpuolelta kuvattuna.

Laskettelurinteiden hiihtokoulut ovat nyt täynnä ekaluokkalaisia

Hiihtokoulujen kiireisin viikko laskettelurinteillä on juuri meneillään, vaikka väkimäärä rinteissä ei ole suurimmillaan.

Nainen katsoo älypuhelimen ruutua totisena.

Osa koulujen työntekijöistä heitettiin ulos Wilmasta – vanhempainyhdistys: “On palattu suoraan ysärille”

Wilma on ollut jo pitkään perusopetuksen ja lukion ensisijainen viestintäkanava. Kuopiossa vanhempainyhdistykset laativat kannanottoa tilanteesta.

Roman Schatz

Koulutraumojen ilta - kerro oma kokemuksesi! Roman Schatzin Maamme-ilta Yle Radio 1:ssä ma 27.2.

Roman Schatzin Maamme-illassa sinulla on mahdollisuus kertoa omia ikäviä, ristiriitaisia tai jälkeen päin naurattaneita koulumuistoja ja kommelluksia.

Opettajien kommentteja puhekuplissa.

Osa opettajista kaipaa lisää tukea S2-oppilaiden opettamiseen: materiaaleja ja koulutusta

Yle kysyi opettajilta S2-oppilaiden opetuksesta. Opettajat toivoivat parempia oppimateriaaleja ja koulutusta. Opetuksen koettiin onnistuneen etenkin sellaisissa kouluissa, joissa oli hyvät resurssit.

Anastasia Chaikova istuu tietokoneella

Anastasia Tšaikova, 29, opettaa ”patrioottista oppiainetta” Moskovassa ja kehuu materiaaleja: Videot ovat korkealaatuisia

Venäjän kouluissa alkoivat viime syksynä ”patrioottiset” tunnit. Soitimme alakoulun opettajalle ja kysyimme, mistä on kyse.

Oppilaat tekevät äidinkielen tehtäviä kirjastossa.

Perusopetukseen haetaan runsaasti opettajia Vaasassa

Avoinna perusopetukseen on 25 vakituista opettajan virkaa. Myös viime vuonna haussa oli vastaava määrä opettajia.

Opiskelijat katsovat kameraan.

Opettajaopiskelijat kaipaavat lisää työkaluja väkivaltaisen lapsen kohtaamiseen, mutta uhkaavien tilanteiden harjoittelu on vaikeaa

Jyväskylän yliopiston opettajakoulutuksessa keskitytään puuttumaan väkivaltaiseen käytökseen etenkin vuorovaikutuksen kautta.

Ihmisiä välitunnilla ala-koulussa.

Koululaiset lyövät yhä useammin paitsi toisiaan, myös opettajia – lapsiasiavaltuutettu palkkaisi tukun muita aikuisia opettajien rinnalle

Alaikäisten väkivaltarikollisuus on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosien aikana etenkin keskisuurissa kaupungeissa. Tilanne näkyy myös koulujen arjessa.

Lauri Kontro

Lauri Kontron kolumni: Kännykkä on koulussa hyvä renki mutta huono isäntä

Koulussa pitää oppia lukemaan, laskemaan ja käyttäytymään ihmisiksi. Kaiken sen voi oppia ilman digilaitteita. Miksi digihuuma ja oppimistulosten lasku osuvat samaan ajankohtaan, Lauri Kontro pohtii.

Näkymätön Elina -elokuvan päähenkilö Elina seisoo ulkona ja katsoo kameraan.

Tottelematon Elina muuttuu opettajalle näkymättömäksi

Omapäinen Elina joutuu välittömästi törmäyskurssille ankaran opettajan kanssa. 1950-luvun Tornionjokilaakson ruotsinkielinen koulu ei hyväksy suomen kielen käyttöä, mutta Elina kapinoi.

Ylen kolumnisti Shadia Rask studiomuotokuvassa.

Shadia Raskin kolumni: Koulukeskustelussa unohtuu keskiluokkaisten vanhempien vaikutus

Maahanmuuttajataustaisten lasten oppimistulokset ovat huolestuttaneet tutkijoita, poliitikkoja ja lapsiasiavaltuutettua. Miltä näyttää tavallinen tiistai luokassa, jossa vasta opetellaan suomea, kiinnostui Rask.

Nordsjö lågstadieskola, elever, klasstimme, gymnastik

Pohjoissavolainen luokanopettaja julkaisi somessa tietoja oppilaiden kuntotasosta – Avi antoi huomautuksen

Lisäksi opettaja käytti liikuntatunneilla sovellusta, jota hänen oma yrityksensä markkinoi. Työnantaja tiesi tästä, mutta vanhemmilta ei kysytty lupaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle