Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kouvolan kaupungintalolle kävelevät henkilöt.

Kouvola sai viiden miljoonan euron laskun valtiolta ja hakee nyt valtiolta rahaa sen maksamiseen

Valtio jakaa lisärahaa kunnille yhteensä 10 miljoonaa euroa.

Pertunmaan kunnantalo

Pertunmaalla käynnistyy kriisikuntamenettely – kuntaliitosselvityskin mahdollinen

Pertunmaa on ollut arviointimenettelyssä jo vuosien 2019 ja 2020 tilinpäätösten perusteella. Pertunmaan osalta olisi voitu edetä suoraan kuntarakennemuutosselvitykseen.

Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä esittelee kaupungin talousarvioesitystään vuodelle 2024.

Oulun uusi kaupunginjohtaja esittää ennätysmäisiä investointeja tulevaisuuden tueksi, eikä velkataakan kasvukaan pelota

Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä on julkaissut ensimmäisen talousarvioesityksensä. Määtän mukaan Oulun tulevaisuutta rakennetaan lähivuosina ennätysmäisillä 650 miljoonan euron investoinneilla.

Ilmakuva syksyisestä Kiteen keskustasta.

Kitee varautuu taloutensa tiukkenemiseen

Pelkästään valtionosuudet pienenevät noin 250 euroa jokaista kiteeläistä kohti, mikä on 60 euroa enemmän kuin Pohjois-Karjalassa keskimäärin.

Nystads nya kyrka med högt, spetsigt torn och ett långt gulbrunt hus, där Nystads bibliotek finns.

Uusikaupunki joutuu sopeuttamaan talouttaan – henkilöstöjohtaja pitää irtisanomisia ja lomautuksia todennäköisinä

Uudenkaupungin kaupunginhallitus päätti sopeuttamisohjelman ja yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä maanantai-iltana.

Dronekuva Kouvolan keskusta-alueelta.

Vielä ei tiedetä, toteutuuko Kouvolan toive valtionosuuksien korjaamisesta – kuntaministeri: ”Muodostamme kokonaiskuvaa”

Kaupungin näkemyksen mukaan kuntien tilanne on epätasa-arvoinen. Kouvola joutuu tasapainottamaan talouttaan voimakkaasti lähivuosina.

Rautavaaran kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen katsoo kohti kameraa.

Lapinlahden kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen esittää kuntaan laajaa, rakenteisiin puuttuvaa talouden tasapainottamisohjelmaa

Kunnassa on todettu, että alijäämäistä taloutta ei voida tasapainottaa ilman rakenteellisia muutoksia. Tasapainottamissuunnitelman teolle annetaan aikaa vuosi.

Anna-Kaisa Ikonen.

Kymmenen kunnan valtionosuudet miinuksella ensi vuonna – kuntaministeri: ”Tämä on tunnistettu, mutta monimutkainen ongelma”

Kuntaliiton mukaan tilanne on erittäin kohtuuton korkean verotuksen kunnissa, joissa kuntalaiset maksavat jo nyt palveluista isoa omavastuuta.

Arvinsalmen lossi täydessä autolastissa kesäisessä säässä heinäkuussa 2021.

Rääkkylän talouden tulosennuste positiivinen: kunta lyhentänyt velkojaan miljoonalla eurolla

Tuleville vuosille huolta aiheuttavat kunnan väkiluvun jatkuva lasku sekä vaikea pitkäaikaistyöttömyys.

Äidinkielen oppitunti Petäjäveden lukiossa. Oppilaat istuvat pulpeteissaan ja tekevät tehtävää tietokoneella. Opettaja seisoo luokan edessä.

Petäjävesi tasapainottaa talouttaan – myös yt-neuvottelut käynnistymässä

Petäjäveden kunnanhallitus käsittelee yhteistoimintamenettelyn aloittamista ensi maanantaina. Taustalla on kahden miljoonan euron säästö- ja sopeutustarve.

Savonlinnan kaupungintalon kyltti

Savonlinnan tilien ennustetaan jäävän neljä miljoonaa plussalle - ylijäämää vuoden lopussa jo yli 30 miljoonaa

Savonlinnan taloustilanteeseen vaikuttaa muun muassa se, että kaupunki on ollut muuttovoittoinen jo neljä vuotta peräkkäin.

Kouvolan kaupungintalon julkisivu ja käveleviä henkilöitä.

Maan suurin lasku valtionosuuksista tulossa Kouvolaan – lähes 5 miljoonaa miinusta

Tilanne aiheuttaa kahden miljoonan lisäpaineen Kouvolan säästötoimiin. Myös Haminalle on tulossa odotettua isompi lasku.

Seinäjoen asemanseudun rakennustyömaa, jossa näkyy perustuksia ja nostokurki.

Seinäjoen kaupungin tulosennuste puolittui: ”Rakennus- ja kiinteistöalan ongelmat näkyvät verotuotoissa”

Kasvukaupungin taivaalle on keräytynyt pilviä. Seinäjoki on asettanut tavoitteeksi 10 miljoonan euron vuotuisat ylijäämät, mutta tänä vuonna näyttää siltä, että jäädään neljään miljoonaan euroon.

Konteista rakennetut Laukaan kunnanviraston väistötilat.

Laukaa käynnisti muutosneuvottelut henkilöstösäästöistä – irtisanomisetkin mahdollisia

Laukaan elokuun alussa käynnistämien neuvottelujen tavoitteena on vähentää henkilöstöä. Väen vähentäminen on osa tässä kuussa julkaistavaa talouden tasapainottamisohjelmaa.

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen seisoo lähikuvassa torilla ja katsoo kameraan.

Lähes kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa on vaihtunut kaupunginjohtaja viime vuosina – seuraavana vuorossa on Lahti

Nykyisistä pisimpään on toiminut Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, joka valittiin vuonna 2011.

Pudasjärven kaupungintalo

Pudasjärven kaupungin talous mureni, säästöjä aiotaan hakea koko henkilöstöä koskevista yt-neuvotteluista ja kuntapalveluista

Pudasjärven kaupungilla on 275 työntekijää, jotka kaikki ovat suunnitellun yt-menettelyn piirissä. Mahdollisten henkilöstövähennysten lisäksi Pudasjärvi aikoo hakea säästöjä muun muassa palveluistaan.

Hymyilevä mies seisoo tyhjässä konserttisalissa.

Rauman kaupunginhallituksen demaripomo vaatii kaupungin omistamilta yhtiöiltä hyvää tulosta: ”Se on keskeinen osa liiketoimintaa”

Rauman kaupunginhallitus on käynnistänyt keskustelun Rauman Energian tuottavuudesta. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla koko yhtiön myyminen, mutta todennäköisempää on tuotto-odotuksen nostaminen.

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija.

Pelkosenniemen tilinpäätös saatiin hyväksyttyä viime hetkellä ja minimimiehityksellä

Pelkosenniemen valtuusto sai tilinpäätöksen hyväksyttyä viimeisenä mahdollisena päivänä. Kunnan tulos parani energiatuottojen takia.

Havainnekuva Turun raitiotiehankkeesta Herttuankulman asuinalueen kohdalla.

Valtion voi olla vaikeaa osallistua Turun raitiotien rahoitukseen

Valtiovarainministeriö suhtautuu Turun raitiotiehankkeen yleissuunnitelmaan nihkeästi. Valtiontalouden heikko tila vähentää valtion tuen mahdollisuutta.

Mehiläinen Länsi-Pohja droonilla kuvattuna

Sote-uudistuksen erikoinen vaikutus: Osa kunnista joutuu maksamaan valtiolle valtionosuuksia

Kuntaliiton erityisasiantuntija Olli Riikonen sanoo, että sote-uudistuksen jälkeen kuntien valtionosuusjärjestelmä ei perustu kunnan jäljelle jääviin tehtäviin.

Simon kunnanjohtaja Vivi Marttila

Simolle viime vuodelta ylijäämää lähes 1,6 miljoonaa euroa – tulos ylitti odotukset

Viimeinen sote-vuosi yllätti positiivisesti, kun kustannukset alittuivat budjettiarviosta huomattavasti. Verotuloja kertyi ennakoitua enemmän.

Ruotsista tullut mies odottaa pääsyä koronatestiin Tornion ja Haaparannan rajalla sijaitsevaan testauskonttiin.

Tornion viime vuoden talous pääsi plussalle – tulos oli noin 166 000 euroa ylijäämäinen

Tornion vero- ja toimintatuotot olivat yhteensä 9,7 miljoonaa euroa budjettiarviota suuremmat. Toimintakulut ylittivät alkuperäisen talousarvion 9,2 miljoonalla eurolla.

Piiparinmäen tuulipuiston myllyjä Pyhännällä.

Moni kunta voisi painaa veroprosenttinsa nollaan tuulivoiman tuottojen ansiosta – katso lista

Tuulivoiman tuomat verotulot antavat kymmenille kunnille mahdollisuuden laskea kunnan tuloveroa tuntuvasti, jopa nollaan saakka. Pienet kunnat hyötyvät vihreästä energiasta suhteellisesti eniten.

Heinolan valtuustossa puheenjohtaja Niina Varjo, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Lehtimäki, kaupunginjohtaja Jari Parkkonen ja hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi

Heinola sopeuttaa talouttaan ja vähentää valtuutettujen määrää

Kaupunginhallitus käsitteli maanantaina muutosohjelmaa. Muun muassa valtuuston koko ja verotus äänestyttivät kaupunginhallitusta.

Olohuoneen lattialla leluja: pehmoeläimiä, pallo, palapelikuutiota ja taaperokärry nukkeineen.

Maksuton päivähoito käynnistyy syksyllä Savitaipaleella

Savitaipale on yksi harvoista kunnista, jotka tarjoavat täysin maksuttoman varhaiskasvatuksen.

Porin kaupungintalon sisäänkäynti

Porin kaupunginhallitus tukee kaupunginjohtaja Innan talouslinjauksia

Kaupunginjohtaja Lauri Inna sai kaupunginhallituksen tuen etsiä taloutta tasapainottavia keinoja. Inna on nostanut esille ensiapuna muun muassa vähällä käytöllä olevista kiinteistöistä luopumisen.

Lähikuva ulkoa Heinolan kaupungintalosta. Vaaleanruskea tiilinen rakennus

Heinola virittelee miljoonaluokan taloustalkoita

Muutosohjelman mukaan kaikki sopeutuskeinot tarvitaan avuksi. Kaupunginvaltuusto käsittelee ohjelmaa 12. kesäkuuta.

Kemin keskusta droonilla kuvattuna.

Kemin viime vuoden tilinpäätös 3,8 miljoonaa euroa alijäämäinen – ensi vuodelle suunnitellaan veronkorotusta

Kemi on suunnitellut tasapainottavansa taloutensa vuoteen 2027 mennessä. Kaupungin taseeseen on kertynyt yhteensä 18,9 miljoonan euron alijäämä.

puheenjohtajan nuija pöydällä valtuustosalissa

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka esittää kunnallisveron nostoa

Kunnallisvero voisi nousta 0,29 prosenttiyksikköä. Kaupunginhallitus käsittelee ensi viikolla 14 miljoonan euron sopeuttamistoimia vuodelle 2024.

Kyltti, jossa lukee: kunnanjohtaja, halllintojohtaja, palvelusihteeri.

Etelä-Karjalan kunnanjohtajat: Virkamiesten määrä pysyy ennallaan, mutta työnkuvia kehitetään

Etelä-Karjalan kunnanjohtajien mielestä elinvoiman edistämiseen ja hyvinvointiin tarvitaan kunnissa jatkossa lisää resursseja.

Lapsen tekemä hiekkakakku.

Savitaipaleen kunta saattaa tarjota maksutonta päivähoitoa jo ensi syksynä

Savitaipaleella varhaiskasvatusmaksujen poistaminen pienentäisi kunnan tuottoja 60 000 eurolla vuodessa.

Ovi, jossa on Lemin vaakuna.

Lemin kunnanjohto sai valtuustolta vastuuvapauden viime tilikaudelta

Lemin kunnanvaltuusto myönsi äänestyksen jälkeen vastuuvapauden kunnanjohtajalle ja kunnanhallitukselle, vaikka taloussuunnitelma oli laadittu väärin.

Seinäjoen aseman rakennustyömaa Valtionkadun suunnasta, vasemmalla vanha asemarakennus.

Pohjalaiskaupunkien talousjohtajien huoli: valtiontalouden sopeutustoimet maksetaan kunnissa ja kuntien palveluissa

Kolmen kaupungin talousjohtajat ovat huolissaan hallitusneuvottelujen viestistä, joka painottaa talouden sopeuttamista. Pelkona on, että kunnat ja kuntalaiset joutuvat maksajaksi.

Ovi, jossa on Lemin vaakuna.

Tarkastuslautakunta: Lemi teki vääränlaisen taloussuunnitelman vuosille 2023–2025

Tarkastuslautakunta on huolissaan Lemin taloustilanteesta. Valtuusto käsittelee kunnan tilinpäätöstä ja arviointikertomusta ensi maanantaina.

Gustavs kommunkansli, en låg, röd tegelbyggnad med platt tak.

Kustavi joutuu maksamaan valtionosuuksia takaisin

Kymmenen Suomen kunnan valtionosuudet pienenevät tänä ja ensi vuonna miinukselle eli ne joutuvat maksamaan valtiolle sitä rahaa, jota tavallisesti valtio maksaa kunnille. Kustavi on yksi kymmenestä.

Dronekuva Kouvolan keskusta-alueelta.

Valtio laittoi usealle kunnalle sellaisen laskun, että talousjohtajakin on ihmeissään

Joidenkin kuntien valtionosuudet menevät miinukselle eli ne joutuvat maksamaan valtiolle rahaa, jota tavallisesti valtio maksaa kunnille.

Sysmän paloasema sateisessa säässä.

Talouspäällikkö mokasi, ja Sysmä myi paloasemansa 700 000 euroa liian halvalla – nyt kunnan johto voi joutua korvausvastuuseen

Sysmän kunnan tilintarkastuksessa ilmeni, että hyvinvointialueelle myyty pelastusasema myytiin lähes 700 000 euroa liian halvalla. Tilintarkastaja ei puolla vastuuvapautta entiselle talouspäällikölle.

Kokkolan kaupunginjohtajaedhokkaat.

Kokkolan kaupunginjohtajan paikka on kolmen kauppa – näin he itseään kuvailevat

Kokkolan kaupunginvaltuusto valitsee tänään kaupunginjohtajan 7-vuotiskaudelle. 12 hakijan joukosta loppusuoralle on edennyt kolme.

Kaavin kunnantalo

Valtiovarainministeriö selvittää kuntien valtionosuuksien muutoksia – Kaavi ja Tuusniemi pyytäneet oikaisua

Valtiovarainministeriö kuulee kuntia sote-uudistukseen liittuvistä valtionosuuksien muutoksista.

Kaavin kunnantalo ja kyläraitti

Valtiovarainministeriö hylkäsi Kaavin ja Tuusniemen oikaisuvaatimukset peruspalvelujen valtionosuuksista

Hyvinvointialueuudistus heijastuu selvästi Kaavin ja Tuusniemen kuntien valtionosuuksiin. Vähenevät tulot vaikeuttavat molempien kuntien taloutta.

Bussin kylkyljen ikkunat heijastaa jyväskylän bussiterminaalin katoksen.

Jyväskylän säästölistaa on kommentoinut jo 2500 kaupunkilaista – vastauksia hyödynnetään budjettityössä, lupaa talousjohtaja

Jyväskylä kerää asukkailta mielipiteitä siitä, mistä kaupunki voi säästää ja mistä ei. Lauta- ja johtokunnat saavat asukaskyselyn tulokset käyttöönsä, kun ne laativat oman säästöohjelmansa.

Mimosa Jallow ui harjoituksissa Jyväskylän uimahallissa.

Jyväskylän säästöehdotuslista käynnisti nimenkeruun uimahalli Wellamon puolesta

Jo yli 500 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen Vaajakoskella sijaitsevan uimahalli Wellamon säilyttämiseksi. Wellamon lakkauttaminen on yhtenä vaihtoehtona Jyväskylän säästölistalla.

Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen lähikuvassa. Partainen kalju mies katsoo kameraan. Seisoo kokoushuoneessa.

Heinola aikoo hillitä menojensa kasvua

Poliitikot tekevät talouden tasapainottamisohjelmaa tuleviksi vuosiksi. Luvassa voi olla myös verojenkiristyksiä.

Kaavin kunnantalo ja kyläraitti

Kaavin ja Tuusniemen kunnat vetoavat kansanedustajiin valtionosuuksien korjaamiseksi

Kuntien mukaan ne maksavat valtiolle sote-palveluiden siirtymisestä hyvinvointialueille.

Ilmajoen kunnantalo

Ilmajoki tavoittelee yli kahden miljoonan leikkauksia menoihin seuraavan kolmen vuoden aikana

Säästökuurille ajaa kunnan haastava taloustilanne. Viime vuoden tilinpäätös oli 2,2 miljoonaa euroa tappiollinen.

Lahden valtuuston jäsenet istuvat paikoillaan Fellmannian auditoriossa.

Lahden kaupunki joutunee kiristämään vyötä tuntuvasti ensi vuonna – talouden alijäämä voi olla jopa 68 miljoonaa

Kaupunki joutuu mahdollisesti ottamaan lainaa pakollisten menojen kattamiseksi. Valtuusto pui taloustilannetta kevätseminaarissa.

Oriveden kaupungintalo ja kirjasto

Moni kunta teki viime vuonna hyvää tulosta, mutta se ei kerro kaikkea

Kuntien ylijäämäinen tulos ei kerro niiden kyvystä tehdä investointeja. Ylijäämän taustalla vaikuttavat muun muassa poikkeukselliset koronavuodet sekä hyvät verotulot.

Lähikuvassa on valaistu puuteos, jossa lukee Lahti. Taustalla on jäinen Vesijärvi.

Lahden päättäjät etsivät sopua talouden kasvu- ja leikkauskeinoihin

Parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Minna Lampinen sanoo, että Lahden taloudessa on 50 miljoonan euron tasapainottamistarve.

Vaalea nainen katsoo kameraan, päällään harmaa toppatakki.

Sote-uudistus ei pelastanut kuntia, vaan edessä voi olla tuloverojen ketjukorotukset – Napattiinko kunnilta liikaa, pohtii asiantuntija

Kuntien taloushaasteet eivät päättyneet, vaikka sote-uudistus siirsi niiltä paljon tehtäviä hyvinvointialueiden vastuulle tämän vuoden alussa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle