Uusimmat artikkelit
Miksi koiranäyttelyitä järjestetään, nauttiiko koira niistä? Viisi kysymystä ja vastausta koiranäyttelyistä
Koiranäyttelyt antavat jalostuksessa tarvittavaa tietoa roduista, mutta myös yksittäisten sukulinjojen ominaisuuksista. Ne ovat myös sosiaalinen tilaisuus – niin koirille kuin omistajillekin.
Jenna Lehtosesta, 36, tuli ”Suomen vihatuin koiraihminen”
Jenna Lehtonen on joutunut myrskyn silmään tuodessaan esille koiramaailmaan ja etenkin koirien jalostukseen liittyviä ongelmia.
Pohjanpystykorvan synttäreille ilmestyy 50-vuotisjuhlakirja
Vaikka pohjanpystykorvia on ollut maassamme kautta historian, rotu rekisteröitiin virallisesti Suomessa vasta 1970-luvulla sitten.
Torstai 16.2.2023 (tv)
Maanjäristys avustus. Finnair. Koirien jalostus. Sää.
Sukusiittoisuus, käyrät raajat, iho-ongelmat – liikajalostuksen kautta koirille muodostuneista terveysongelmista pyritään eroon
Luonnonvarakeskuksen uudessa selvityksessä määritellään eläinsuojelulain tulkinnan tueksi merkittäviä hyvinvointihaittoja aiheuttavia koirien ominaisuuksia ja perinnöllisiä sairauksia.
Mehiläisjalostuksella kehitetään talvea ja tauteja paremmin kestävää kantaa – keinosiementäjä Timo Rahkola hurahti mehiläisiin jo mukulana
Jalostuksella on jo saatu aikaan esimerkiksi varroapunkille vastustuskykyistä kantaa.
Oikeus kielsi kahden koirarodun jalostuksen Norjassa – Suomen Kennelliiton asiantuntija: Epäterve jalostus voi siirtyä kontrollin ulkopuolelle
Norja kielsi englanninbulldoggin ja cavalierkingcharlesinspanielien jalostuksen. Suomessa jalostustoimintaa on ohjailtu tiukoilla terveysvaatimuksilla, jotka ovat alkaneet jo tuottaa tulosta, kerrotaan Suomen Kennelliitosta.
Ilmastonmuutos vaikutti tähänkin: Keski-Eurooppa hamuaa nyt Suomen perunapelloille – kuvareportaasi ruuasta, joka on suomalaisille itsestäänselvyys
Suomalaistan peruna kasvaa pääasiassa Suomessa, mutta lajikkeet tulevat Hollannista ja Saksasta. Viimeinen suomalainen perunalajike on varhaisperuna Jussi. Siemenperunan kasvatuksessa pohjoispohjalainen Tyrnävä on eturintamassa.

Mehiläisiä tappava punkki voi hyötyä ilmastonmuutoksesta – taistelua varroapunkkia vastaan käydään jalostuksen ja jopa avaruusteknologian keinoin
Varroapunkkia pidetään niin Suomessa kuin maailmalla yhtenä mehiläisten suurimmista uhista. Punkkien tarkkaa määrää Suomessa ei tiedetä. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat lämpimät talvet voivat kuitenkin lisätä punkkimääriä.
Söpöillä pikkukoirilla on pitkä historia — ensimmäiset sylikoirat jalostettiin jo tuhansia vuosia sitten
Ihminen jalosti eläimet söpöiksi ja lopulta sairaiksi.
Viljelty lupiini voisi olla vegaanisen ruoan uusi trendi, mutta Suomessa käyttö on harvinaista – ruokaharrastaja Paula Kaskimaan lupiinirieska maistuu lapsillekin
Makealupiini on Suomessa huonosti tunnettu ja vähän viljelty proteiinikasvi. Sillä voisi kuitenkin korvata jopa tuontisoijaa raaka-ainevalikoimassa, johon etenkin vegaanit toivovat isompaa kirjoa.
Tekstiilien kiertotalouteen pannaan nyt paljon paukkuja – suomalaisyritys tekee vanhoista farkuista uusiokuitua, joka voisi korvata puuvillaa
Tekstiiliteknologiayritys Infinited Fiber aikoo rakentaa Suomeen kaupallisen mittakaavan tehtaan kierrätyskuidun valmistamiseen. Se olisi yksi palanen tekstiilien kiertotalouden ketjua, jota Suomeen ollaan parhaillaan luomassa.

Pelson vankilatilan eläimet siirretään Lappian tiloihin Tervolan Louelle ensi vuonna
Tarkoituksena on geenivarakarjan säilyttäminen ja kotieläinlajien monimuotoisuuden ylläpitäminen.
Tältä maistuu Suomessa myyntikiellossa oleva pihvi – Näyttääkö tulevaisuuden ruokalautanen tältä?
Euroopassa on tiukat säätelyt geenimuunnellulle ruoalle. Takaisin Pasilaan -podcastissa maistetaan myyntikiellossa olevaa geenimuunneltua kasvispihviä.
Mitä tapahtuisi, jos me kaikki alkaisimme vegaaneiksi? Nämä 8 asiaa muuttuisivat Suomessa
Mitä tapahtuisi, jos kaikki suomalaiset lopettaisivat eläinperäisten ruokien syömisen? Esittelemme kahdeksan asiaa, jotka muuttuisivat.
Miten Suomesta saataisiin akkualan suurvalta? Ministeriön strategiassa pitkä lista toimia: Akkualalle tutkijakoulu ja insinöörikoulutus
Strategiassa hahmotellaan Suomesta vastuullisen akkutuotannon kärkimaata.

Viimeiset hyljekoirat katosivat 70 vuotta sitten, nyt ne ovat palanneet – seiskarinkoiria haluttaisiin enemmän kuin niitä on saatavilla
Uuden elämän saaneista seiskarinkoirista on vaikka terapiakoiriksi.
Nesteen jälkeistä aikaa Naantalissa miettinyt selvitysmies on saanut jo 150 kontaktia
Väliraportin on tarkoitus valmistua helmikuussa.
Hannu Hyvönen saa jatkaa hampun jalostamista – rikosoikeuden professorin mielestä vähäinen kannabiskäyttö voisi jäädä rankaisematta
Syyttäjä Reijo Rapo ei aio valittaa Hyvösen Itä-Suomen hovioikeudessa saamasta vapauttavasta tuomiosta.
Prisma: Kiehtovat kissat – pörröisen lemmikin naukuminen herättää hoivavietin
Dokumentti villikissan kesyyntymisestä ihmisen lemmikiksi.
Vilma Nurminen, 19, jalostaa karjaa ja viljelee maata, jota hän puolustaa seuraavaksi armeijassa
Nuori karjankasvattaja haluaa turvallista ruuantuotantoa. Hänen ideastaan kotitilalla kasvaa ensimmäinen alkionsiirtovasikka.
Suomenhevosesta haluttiin kansallinen ihanne: nöyrä, luotettava ja rohkea – tutkimus etsii hevosen juuria kaukaa idästä
Kansalaiset lähettivät tutkijoille satoja jouhi- ja luunäytteitä, joista saadaan dna-näytteet.
Uimaharjun yläkoululaiset opiskelevat luonnontieteitä tehtaalla
Tarkoitus on, että jatkossa kaikki yläkoululaiset suorittavat Stora Enson Uimharjun tehtaalla luonnontieteiden opintokokonaisuuden.
Kiista lyhytkuonoisten koirien jalostuksesta kovenee – professori syyttää Kennelliittoa painostuksesta, Kennelliitto kiistää
Tutkimusryhmä ei saa enää käyttää Kennelliiton ylläpitämää tietokantaa. Kennelliiton mukaan kyse ei ole painostuksesta, vaan nykyisistä tietosuojavaatimuksista.
Lennu-koira katosi julkisuudesta – Presidentti Sauli Niinistön mukaan syynä on koiranjalostuksen nurja puoli
Presidentti Sauli Niinistö kertoo Ylen Avoin kysymys -podcastissa suhteestaan julkisuuteen.
Kasvattajat: Lyttynaamojen ongelmat tuttuja, mutta haluamme valvonnan koskevan myös rekisteröimättömiä koiria
Kasvattajat eivät innostu roturisteytyksistä, mutta kannattavat tiukempaa valvontaa rotukoiriensa kasvattajille.
Selvitys: Koirien lyttynaamat ja lyhyet kallot ovat eläinsuojelulain vastaisia – tiettyjä rotuja muutettava terveempään suuntaan
Eläimelle kärsimystä ja perinnöllisiä sairauksia aiheuttava koiranjalostus pitäisi tuoreen selvityksen mukaan lopettaa.
Kuinka monta sellutehdasta Suomeen mahtuu? Asiantuntijoiden mukaan kysyntää riittää, mutta pelkän bulkin tekemisestä olisi hyvä päästä eteenpäin
Suomessa selluteollisuudella on laajat vaikutukset talouteen, ilmastoon sekä työllisyyteen.
Mirva Tikkanen etsi ratkaisua lapsen maitoallergiaan – kun karja jalostettiin A2-maitoon, sai tytärkin ensimmäistä kertaa juustoa
Asiantuntija toivoo, että A2-maitoa tutkittaisiin myös Suomessa.
USA:ssa pelätään koronan tuovan ruokapulaa – Oliko Trumpin päätös määrätä lihanjalostamot töihin välttämätön vai turhaa työntekijöiden vaarantamista?
Lihanjalostamoja on jouduttu sulkemaan, kun tuhannet työntekijät ovat saaneet koronatartunnan.
Poropeura voisi selviytyä kovissa olosuhteissa ja kestää tauteja – tutkijoita kiehtoo poron ja metsäpeuran sekoittaminen
Lajien risteyttäminen pitäisi tehdä tarkasti valvotuissa olosuhteissa.

Haapaveden kunta iloitsee biojalostamolle kaavaillusta energiatuesta – toteutuessaan se lisää kunnan vetovoimaa yritysten silmissä
Vs. kaupunginjohtaja Marjukka Manninen arvioi, että rahoituksen varmistuessa rakentaminen voi alkaa loppuvuodesta 2021.

Utelias omistaja selvitti löytökoiransa mysteerin geenitestillä – Mitä tulos kertoi Venäjältä tuodusta Areksesta?
Suomi on koirien geenitutkimuksen edelläkävijöitä.
Ulkomainen "supermänty" auttaisi torjumaan ilmastonmuutosta, mutta Suomessa se ei kiinnosta – Ruotsissa jo laajat metsät
Ulkomaiset puulajit voisivat vähentää myös tauti- ja tuholaisriskejä Suomen metsissä.

Väärin kiitetty – Jenni Haukion eläinsuojelugaalan kiitospuhe sai lihantuottajat tuohtumaan ja mediamyräkkä oli valmis
"Pidän hyvin valitettavana sitä, millä tavoin puhettani on eri yhteyksissä vääristelty ja tulkittu tahallisesti väärin."

Osassa lyhytkuonoisia rotuja ei ole enää yhtään perimältään tervettä koiraa – professori: "Roturisteytykset ainoa keino, jalostus ei enää auta"
Asiantuntijoiden mielestä ulkonäkökeskeinen jalostaminen on lopetettava. Kennelliiton mukaan tehtävä hidas ja hankala.
Kaupunkilaispariskunta Itävallasta muutti Lappiin keskelle metsää elääkseen unelmaansa koirasusilaumansa kanssa – koirasudet kieltävä asetus hankaloittaa heidän elämäänsä
Kesällä voimaan tullut vieraslajiasetus rajoittaa merkittävästi koirasusien kasvattamista. Kiellolla suojellaan Suomen villiä susikantaa.

Geenimuunneltua soijaa tuodaan entistä enemmän siipikarjan rehuksi – MTK: "Gm–vapaudesta täytyy maksaa enemmän"
Geenimuunneltu soija testataan tiukalla seulalla EU:ssa. Turvallisuusriskinä sitä ei enää elintarvikkeissa pidetä.

Kaksi hevosta haudattiin oudolla tavalla 66 vuotta sitten – nyt arkeologit yrittävät selvittää, mitä oikein tapahtui
Tutkijat yrittävät löytää haudatut hevoset ja saada niistä näytteitä dna-tutkimusta varten.

Suomalainen hamppuyritys halusi maksaa työntekijöille CBD-kukinnolla – Virkamiehet: Saattaa olla laitonta, nykytilanne tulkinnanvarainen
Huumausainelakiin on tulossa selvennyksiä EU:n tukijärjestelmän mukaisen hampun viljelyn osalta.

Valio ja Gasum suunnittelevat biolaitosverkostoa Suomeen – Ylä-Savo vahvoilla
Karjan määrä alueella vaikuttaa siihen, mihin tuotantolaitokset tullaan sijoittamaan.

Variksenmarjasta uusi superruokahitti maailmalle? Suomalainen yritys aikoo viedä marjat lehtiä myöten Aasian markkinoille
Metsämarjojen jalostus keskittyy vahvasti Sotkamoon. Tehtaan tavoite on käsitellä kolmen vuoden kuluttua 10 miljoonaa kiloa metsämarjaa.
Viekö ilmastonmuutos eurooppalaisilta leivän?
Vehnän monimuotoiset lajikkeet - vastaus ilmastonmuutokseen.
Onko Lennukin jalostettu sairaaksi? - Bostoninterriereiden hymyn taustalla hapenpuute
Mitä Lennun hymyn takaa paljastuu?
Docstop: Sairaan kaunis koira – Onko koirien jalostaminen ja pentutehtailu mennyt liian pitkälle?
Dokumentti pureutuu koirajalostuksen pimeisiin puoliin.

Yhdysvalloissa tuomari keskeytti kiistellyn öljyputken rakentamisen – tällä kertaa ympäristöväen vuoro iloita
Jättimäistä öljyputkea on suunniteltu jo vuosien ajan, viime vuonna Donald Trumpin hallinto hyväksyi putken rakentamisen.

Marko Kilven kolumni: Suomalainen menestyjä, varaudu loan heittoon
Menestyminen on suomalaisille vaikea asia. Meillä näyttää olevan säännönmukainen tarve ampua alas ne tähdenlennot, jotka näytille kohoavat, kirjoittaa Marko Kilpi.

Turkistarhauskeskustelun osapuolet kaukana toisistaan – vastustajat haluavat täyskiellon, tarhaajat puolustautuvat omalla valvonnalla ja alan kehittymisellä
Argumentit turkistarhauksen puolesta ja vastaan kulminoituvat noin 900 turkistarhan tuottamaan tuloon elinkeinona ja eläinten hyvinvointiin eettisestä näkökulmasta.

Ksylitoli, Benecol, Gefilus ja nyt ruisleipä, joka ei pieretä? Suomalaisten uusimmasta elintarvikeinnovaatiosta povataan vientihittiä
Leipomojätti Fazer on keksinyt keinon, kuinka vatsa-oireita aiheuttavia hiilihydraatteja saa pilkottua leipätaikinasta.