Uusimmat artikkelit
Jamie Vesterisen kolumni: Elämä yliopistossa ei ole oikeasti taistelua sananvapaudesta woken ja feminismin ikeessä
Seuraamalla julkista keskustelua voisi luulla, että yliopistossa käydään sotaa oikea- ja vääräoppisten välillä. Arki näyttää sisältäpäin kovin toisenlaiselta – ja köyhtyvältä.
Tuhannet uskovat, että Saksa on ulkomailta johdettu salaliitto eikä valtio – aluksi he palauttivat passeja, sitten paljastui väkivaltainen juoni
Suurratsia paljasti väkivaltaista vallankaappausta suunnitelleen ryhmän, joka nostalgisoi paluuta keisarikunnan aikaan. Saksassa jo tuhannet kiistävät valtion laillisuuden. Yksi syy siihen on koronapandemia.
Kari Enqvistin kolumni: Meidän pitäisi myös pystyä kyseenalaistamaan ideologisia periaatteitamme kysymällä, onko niistä enemmän haittaa kuin hyötyä
Ideologia on hyödyllinen sikäli, että se jäsentää ajattelua. Sen huono puoli on jäykkyys, kirjoittaa Enqvist.
Kiinan johtaja Xi Jinping "kätki voimansa" nuorena ja taisteli korruptiota vastaan – näin hän nousi pikkuprinssistä 1,4 miljardin ihmisen johtajaksi
Todennäköisesti maailman vaikutusvaltaisin ihminen Xi Jinping valitaan sunnuntaina alkavassa Kiinan kommunistipuolueen puoluekokouksessa historialliselle kolmannelle kaudelle. Mitä me oikeastaan tiedämme hänestä?
Heikki Hiilamon kolumni: Korona-aika lietsoi professorikunnassa erikoisen ilmiön – tieteentekijät mestaroivat alalla, jota eivät tunne
Suutari pysyköön lestissään, kehottaa vanha sananlasku. Samaa voisi suositella professorikunnalle. Korona-aika opetti, että kun tieteentekijä ryhtyy kansalaisaktiiviksi, lopputulos ei ole tiedettä.
Kari Enqvistin kolumni: Armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen
Demokratian ja sananvapauden halveksunta, voimapolitiikan ihannointi ja länsimaiden demonisointi olivat ja ovat edelleen fasistisen ajattelun tunnusmerkkejä, kirjoittaa Enqvist.
Uwa Iduozeen kolumni: Katsojan tunteisiin vetoaminen ei voi olla tavoite vain itsensä vuoksi
Ajattelemme usein, että empatiaa lisäämällä voimme korjata yhteiskuntamme ongelmia. Tulemme samalla unohtaneeksi, että empatiaa voidaan käyttää myös ongelmallisissa yhteyksissä. Suomineidot-sarja on tästä hyvä esimerkki, kirjoittaa Iduozee.
Asiantuntijat kertovat, kuinka keskustella kun maailmankuvat eivät kohtaa – vaikeista asioista puhuminen vähentää vastakkainasettelua
Kuunteleminen kannattaa, mutta toisinaan on vedettävä rajat.

Analyysi: Putin hyödyntää retoriikassaan Ukrainan vaikeaa historiaa – taustalla on muun muassa pitkä kamppailu ristiriitaisen nationalistijohtajan perinnöstä
Vuosikymmenten takainen historia elää ja toistuu Kremlin viestinnässä aseena Ukrainan suvereniteettia vastaan. Osin siitä kumpuavat Putinin puheet Ukrainan natsijohtajista, kirjoittaa toimittaja Johannes Blom.
"Koko ikämme me uskoimme, että kerran vielä saamme elää hyvin, se oli petosta" – tällainen oli Neuvostoliitto
Neuvostoliiton hajoamisesta tulee joulukuussa 30 vuotta. Neuvostoliitto oli olemassa vain 70 vuotta, mutta sen perintö elää yhä. Mutta millainen oikeastaan oli tuo historiassa ainutlaatuinen maa, josta tuli julma tragedia?

Björn Wahlroosin kommunistiaika loppui pyyntöön urkkia isän papereita – näin nuorisoradikaalista tuli yksi Suomen rikkaimmista ihmisistä
UPM:n ja Sammon hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos kertoo muistelmiensa ensimmäisessä osassa nuoruusvuosistaan vasemmistoradikaalina, nousujohteisesta akateemisesta urasta sekä kasinovuosien pankkiajasta.
Kuubassa on tarkkailuryhmän mukaan rajoitettu pääsyä sosiaaliseen mediaan
Kuuba on syyttänyt Yhdysvaltoja hallituksen vastaisista mielenosoituksista. Tuhannet ihmiset ovat osallistuneet harvinaisiin kommunistihallinnon vastaisiin mielenosoituksiin.
Nokia jäi ensimmäistä kertaa 2000-luvulla ilman kommunistivaltuutettua – Eero Salonen: "Näen, että tilausta on edelleen"
Yksikään Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaista ei päässyt Nokian kaupunginvaltuustoon. Väistyvässä valtuustossa SKP:tä edusti Eero Salonen.

Helsinki trial to test legality of Nazis flying swastika flags at demos
The swastikas were confiscated by police at the march on Independence Day 2018.

Ranskassa poliisiasemalla naisen puukottanut oli katsellut ääri-islamilaisia videoita
Tunisialaistaustainen mies puukotti naispoliisin perjantaina Rambouilletin alueella Pariisissa.
Kuka on populisti, kuka konservatiivi, entä "oikea" liberaali? Selvitimme, mitä ismien kiihtyvä käyttö kertoo yhteiskunnan kehityksestä
Identiteettiin, ilmastoon ja maahanmuuttoon liittyvät ismit kukoistavat, kun uudet ismit haastavat liberalismia.
Islamistitaistelijat valloittivat kaupungin Mosambikissa – iskun takana saattaa olla Isisiin yhdistetty ääriryhmä
Mosambikin hallitus ei ole kommentoinut hyökkäystä mitenkään.
Aleksei Navalnyin tapaus jakaa Venäjän oppositiota – kommunistijohtaja pitää petturina, mutta ruohonjuuritasolta löytyy tukea
Liberaalin Jabloko-puolueen johto epäilee Navalnyin nationalismia ja populismia.

Maailmaa mullistanut Neuvostoliiton viimeinen johtaja 90 vuotta: Mihail Gorbatšovin politiikka johti kommunismin romahtamiseen ja Saksan yhdistymiseen
Eläkkeelläkin Gorbatšov on ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen. Hän jopa pyrki kertaalleen uudestaan presidentiksi.
Ranskan sisäministeri: Tunnetun islamistin epäillään kehottaneen tappamaan opettajan pilapiirrosten vuoksi
Ranskassa on tehty maanantaina kotietsintöjä useiden epäiltyjen islamistien asunnoissa.

Natsijohtajien vaimot kilpailivat ankarasti keskenään ja osa oli miehiään kiihkomielisempiä, uusi kirja kertoo
James Wyllien tuore kirja Hakaristirouvat pureutuu vaikutusvaltaisten natsijohtajien vaimojen taustoihin ja tarinoihin.
Jari Ehrnroothin kolumni: Liberalismi ja kommunismi eivät mahdu samaan maailmaan ja siksi lännen on voitettava Kiina
Uudessa kylmässä sodassa Suomen on liityttävä antikommunistiseen rintamaan, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
Amsterdamin olympiastadionin sisäänkäynnillä seissyt patsas siirrettiin stadionin uumeniin – patsas viittaa fasismiin
Hollannin pääkaupungissa Amsterdamissa järjestettiin kesäolympialaiset 92 vuotta sitten kesällä 1928.
Fasismin ja nationalismin tutkimus menetti yhden suurista – Zeev Sternhell on kuollut
Israelilaishistorioitsija oli maailmalla arvostettu ja kiistelty. Hän eritteli tarkkanäköisesti fasismin aatteellista taustaa.

Toinen maailmansota ei lopu koskaan – Historiakamppailut jatkuvat 75 vuotta sodan jälkeen
Historiasota jäytää Venäjän ja Itä-Euroopan valtioiden välejä. Toisaalta holokaustin muisto on edelleen arka kysymys myös entisissä kommunistimaissa.

Lenin kohtasi Stalinin ensimmäistä kertaa Tampereella, ja paikalle perustettiin museo – Lähde Ylen mukana opastetulle kierrokselle
Historiallisen kohtaamisen näyttämönä toiminut sali esittelee nykyään Suomen ja Neuvostoliiton yhteistä historiaa kriittisellä tavalla.

Läntiseen Saksaan pystytetään ensimmäistä Lenin-patsasta, Ukrainassa Lenin on kielletty – 150-vuotias kommunisti on yhä kiistanaihe
Tänään 150 vuotta täyttävä Lenin on yhä maailman suosituimpia patsasaiheita.
Ilmiantaja – brittitrilleri nuoresta miehestä, joka joutuu keskelle terroristijahtia
Trilleri nuorukaisesta ja vaikeasta valinnasta.
Haalea vasemmistopoliitikko vai räiskyvä brexit-jyrä? Katso miten brittivaaleissa taistelevat puoluejohtajat Corbyn ja Johnson eroavat toisistaan
Britanniassa äänestetään ennenaikaisissa vaaleissa tänään. Konservatiivit johtavat mielipidemittauksissa, mutta työväenpuolue kuroo eroa kiinni. Myös kipuilu EU-eron kanssa jakaa äänestäjiä. Millaisia ovat puolueiden nokkamiehet? Otimme selvää.
Stalin rakasti elokuvia, himoitsi nuoria tyttöjä eikä uskaltanut jättää henkiin ketään, joka oli mahdollinen vastustaja
Ylen haastattelema historioitsija Oleg Hlevnjuk ei pelkää tutkia Stalinia. "En koe vainoa Venäjällä. Kirjaa on myyty ja käännetty paljon."

Pala Etiopian kommunistista historiaa ajaa edelleen pääkaupungin kaduilla – mutta Ladat tulevat pian tiensä päähän
Vuosimallia 1970 olevalle autolle ei ole helppo löytää varaosia. Pala Etiopian historiaa katoaa Ladojen mukana.

Unkarin salainen suunnitelma käynnisti kommunismin kaatumisen – näin Berliinin muuri murtui 30 vuotta sitten
Muurin murtumiseen vaikutti sattuma. Tärkein oli kuitenkin mies, joka ei oikeastaan tehnyt mitään.
Itäsaksalainen Dresden julisti "natsihätätilan" – Kaupunginvaltuutettu: Meidän on tehtävä jotakin natsiongelmalle
Kaupunki on islaminvastaisen Pegida-liikkeen alkukoti

Riku Siivosen kolumni: Kun parametrit järkkyvät, mutta jengi ei tajuu
Suurten ikäluokkien talousajattelijat ja heidän nuoremmat faninsa eivät kommunismin pelossaan huomaa, että kapitalismin ja markkinoiden peruslogiikka on muuttunut, kirjoittaa Riku Siivonen.

Analyysi: Mitä Kungfutse sanoisi Hongkongin mielenosoituksista?
Kiinalaisen filosofian kantaisä tuskin vaatisi demokratiaa – ainoastaan hyvää hallintoa.

Kiina on ponnistanut köyhästä kehitysmaasta supervallaksi – kommunistinen kansantasavalta täyttää 70 vuotta
Kiinan alkutaival henkilöityy puhemies Mao Zedongiin. Kiinaan perehtynyt tutkija nostaa Maon merkkihenkilöksi Stalinin ja Hitlerin rinnalle kaikessa, myös pahuudessa.

Maanviljelijät tekivät chileistä Kiinan kartan ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla muun muassa ilmastolakkoiltiin sekä vietettiin Kiinan tasavallan 70-vuotisjuhlia. Katso viikon vaikuttavimmat uutiskuvat.

Janne Saarikiven kolumni: Mummoni oli fasisti, mutta silti ennen kaikkea mummo
Oli aika jolloin tavallisista ihmisistä tuli fasisteja samaan tapaan kuin heistä nykyisin tulee s-etukortin omistajia, pohtii Janne Saarikivi. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

"Katuvaa natsia en ole koskaan kohdannut" – Natseja 40 vuotta metsästänyt Efraim Zuroff ei aio lopettaa työtään koskaan
Zuroff kieltäytyy miettimästä natsien inhimillistä puolta. Hän haluaa, että sotarikolliset joutuvat pelkäämään tuomiolle päätymistä loppuelämänsä.

Complaints over police seizure of Nazi flags at Independence Day march
The complainants have accused the police of overreach and noted that the use of Nazi symbolism is not punishable in Finland.

Analyysi: Hakaristiliput järkyttivät itsenäisyyspäivänä – nytkö vasta Suomi havahtui siihen, että kaduilla marssii uusnatseja?
Poliisi päätti itsenäisyyspäivänä riistää uusnatseilta heidän tunnuksensa. Miksi vasta nyt, kysyy Ylen toimittaja Eero Mäntymaa.

Lehdet: Saudi-Arabian kruununprinssi kuvaili puhelussa Valkoiseen taloon Khashoggia vaaralliseksi islamistiksi – viime viikolla puheet muuttuivat täysin
Valkoinen talo oli tietoinen, mitä Saudi-Arabian kruununprinssi ajatteli todellisuudessa kadonneesta Jamal Khashoggista viimeistään seitsemän päivää journalistin katoamisen jälkeen.

Moskova halusi kieltää tapahtuman, jossa luetaan ääneen kommunistien tappamien ihmisten nimiä – kohun jälkeen kaupunki taipui
Tapahtumaa kutsutaan nimien palauttamiseksi. Ajatuksena on, että näin Stalinin vainoissa kuolleiden muisto ei katoa.
"Tästä tunnistaa terroristin" – Jos joku sanoo näin radikalisoitumisesta, hän todennäköisesti valehtelee
Tutkittavana 6 väitettä aatteellisista väkivallanteoista.

Poliisi varautuu uusnatsien ja natsien vastustajien tapahtumiin viikonloppuna Tampereella
Rasismia ja natsismia vastustava mielenosoituskulkue liikkuu Tampereen keskustassa lauantaina. Nettitietojen mukaan uusnatsit kokoontuvat Tampereen Ruskossa perjantaina ja lauantaina.

Natsismia kannattavia bändejä soittaa salatulla festivaalilla Savon maaseudulla – Poliisi: "Niin kauan kun ei loukata kenenkään perusoikeuksia, he saavat touhuta"
Järjestäjän mukaan noin 200 ihmistä saapuu perjantaina ja lauantaina kuuntelemaan festivaalia, jonka pääesiintyjät ovat kansallissosialistista metallia soittavia yhtyeitä muualta Euroopasta.

Tagesspiegel: Äärioikeistolaiset häiriköivät keskitysleirikierroksella
Saksan juutalaisneuvoston johtaja toivoo keskitysleirimuistopaikoille lisää tukea, jotta ne pystyvät vastaamaan vierailijoiden lisääntyvään häpeälliseen käytökseen.

Uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeellä ja Oululla on edelleen kytkös toisiinsa, mutta se on huomattavasti heikompi kuin aikaisemmin
Jyväskylän tutkijatohtorin mukaan siihen ei ole erityistä syytä, miksi vastarintaliikehdintä on ollut voimakasta juuri Oulussa.

Rikosoikeuden professori pitää uusnatsijärjestön lakkautusta todennäköisenä: "Eivät ole irtisanoutuneet väkivallasta"
Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvelee Ylen A-studiossa, että Turun hovioikeus tulee päätymään Tampereen käräjäoikeuden tapaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamisen kannalle.

Ruotsissa tiukat turvatoimet: Uusnatsit mielenosoituksessa Tukholmassa
Toistasataa uusnatsia on osoittanut mieltään Tukholman keskustassa, mutta varsinainen marssi peruttiin protestina määrättyyn reittimuutokseen.