Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaija Koo istuu tuolilla veden keskellä Tuusulanjärven rannassa. Kaija Koolla on yllään keltainen mekko ja vaalea turkki.

Kaija Koo ei halua jauhaa vanhasta avioerostaan: ”Haloo, ketä kiinnostaa! Ihmiset ajattelevat, että vieläkö se akka jaksaa puhua tuosta”

Kaija Koo toivoo, että mediaa kiinnostaisi hänen työnsä taiteilijana. Laulajan tähdittämää Tinakenkäkuningatar-dokumenttia on katsottu jo lähes 60 000 kertaa Yle Areenassa.

Dallapé-orkesteri valkeissa esiintymisasuissaan.

Kieltolain aikaiset viinatrokarit salakuljettivat myös äänilevyjä suomalaisille, ilmenee uutuuskirjasta

Iskelmät upposivat kansaan kuin häkä. Levyjä myytiin miljoonatolkulla. Myös Yleisradio alkoi soittaa äänilevyjä 1920-luvulla. Sotien jälkeen iskelmämusiikki joutui Ylessä sensuurin hampaisiin.

Joni Leponiemi, Lasse Sandberg, Ali Ahmaniemi, Jani Koskinen, Ilkka KOivula, SInikka Salminen, Birgitta Putkonen ja Heikki Paavilainen Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä 6. lokakuuta 2022.

Vexi Salmen elämästä kertovan Villit vuodet -musikaalin sanoitukset soivat tänä syksynä Hämeenlinnan Teatterissa

Sanoittajamestari Vexi Salmen laulut elävät vahvasti Hämeenlinnassa tänä syksynä. Hämeenlinnan Teatteri palaa menestysmusikaalin Villit vuodet kappaleiden pariin muistokonserteissa.

 Ann-Christine esiintyy.

60-luvun tähti Ann-Christine on kuollut

Vuonna 1966 Ann-Christine Nyström-Silén edusti Suomea Euroviisuissa kappaleella Playboy.

Mies kiinnittää julistetta seinälle.

Tanssiravintolat ovat menettäneet asiakkaita koronan jälkeen

Tanssikulttuuria elvytetään viikonloppuna hotelli-ravintola Rauhalahden iskelmäfestivaalilla.

Suomipopin diivan, Kaija Koon energinen konsertti Ruisrockin Rantalavalla heinäkuussa 2015.

Purkkarit mattoon, tää ilta on meille! – Vai miten se meni? Vain todellinen Kaija Koo -fani saa tästä testistä täydet pisteet!

Kaija Koo on Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpia tähtiä, jonka hittejä on kuultu jo viidellä vuosikymmenellä. Koostimme tähän visailuun kansansuosikin kappaleita vuosien varrelta. Testaa, miten hyvin tunnet Kaija Koon biisit!

Erkki Junkkarinen tanssittaa humppaajia

Humppa villitsi ja kauhistutti – silti Lappeenrannan humppafestivaalit saattoivat pelastaa suomalaisen tanssimusiikin

Humpan kukoistuskausi alkoi 1970-luvun lopulla ja kesti vain 10 vuotta, mutta se jätti syvät jäljet kotimaiseen tanssimusiikkiin.

Mikko Alatalo kuvattuna vuonna 2018.

Mikko Alatalo voitti Iskelmä-Finlandian – "Palkintoraha on laitettava kiertoon ja maksettava hyville soittajille musiikin tekemisestä"

Palkinnon arvo on 10 000 euroa. Aikaisemmin sen ovat voittaneet muun muassa Paula Koivuniemi, Vicky Rosti ja Danny.

Vilma Maja ja Maria Pitkänen Tammelantorilla.

Popparit ja räppärit venyttävät iskelmän määritelmää – perinteinen iskelmä elää enää tanssipiireissä

Tämän vuoden Iskelmä-Finlandia jaetaan tänään Nokialla. Viime vuonna palkinnon pokkasi Arja Koriseva, aiemmin sen on saanut muun muassa rokkariksi mielletty Pate Mustajärvi.

Hämeen vanha linna, Vankila-museo ja Linnanpuisto Vanajajaveden rannalla ilmasta loppukesällä kuvattuna.

Iskelmäpuisto-festivaalia ei järjestetä elokuussa Hämeenlinnassa

Peruuntumisen syynä on odotettua heikompi ennakkolipunmyynti. Iskelmäpuisto-festivaalin esiintyjäkaartissa olisivat olleet muun muassa Arttu Wiskari, Laura Voutilainen sekä Danny.

Kiuruveden Iskelmäviikon areena.

Kiuruveden Iskelmäviikko teki yleisöennätyksen

Järjestäjä arvioi konserttikävijöitä olleen jopa 50 000.

Kiuruveden Iskelmäviikon areena.

Iskelmäviikko piristää kesäviikkoa Kiuruvedellä

Iskelmäviikko tuo loppuviikoksi runsaasti väkeä Kiuruvedelle. Toiveissa on saada paikalle myös uusia kävijöitä. Lavalle nousee useita tunnettua iskelmänimiä.

Laulaja Eino Grön.

Tango D’amore -musikaali kertoo, kuinka painijapoika Porin Reposaaresta nousi Suomen iskelmätähdeksi

Laulaja Eino Grönin tarina esitetään musikaalina Pälkäneellä Sappeen kesäteatterissa.

Yleisöä Iskelmä Festivaaleilla Porissa 1.7.2022

Helle helli loppuunmyytyä Porin Iskelmä -festivaalia

Iskelmä -festivaali järjestettiin nyt toista kertaa Porin Kirjurinluodossa. Tänä vuonna festivaali siirtyi areenan alueelle.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Savon Sanomat: Satumaa-tangostaan tunnettu Sonkajärven entinen kirkkoherra Markku Suokonautio on kuollut

Suokonautio nousi julkisuuteen, kun hän saarnasi talonpoika Lalliksi pukeutuneena ja kirves kädessään Lapinlahdella vuonna 2007. Samana vuonna puhutti Suokonaution Satumaa-tango.

Pariskunta bulevardilla sateenvarjon alla. Muistojen bulevardi 10 vuotta.

Äänestä suosikkikappaleesi Muistojen bulevardin 10-vuotisjuhlakonserttiin!

Viihdemusiikin ikivihreät soivat Savoy-teatterissa.

Lea Laven liftasi 15-vuotiaana yksin Ruotsiin peitetarinana kadonnen tädin etsiminen

Lea Laven muisteli hurjaa nuoruuden tempausta: Liftasi 15-vuotiaana töihin Ruotsiin ja valehteli etsivänsä kadonnutta tätiä

Suomen suosituimpiin iskelmätähtiin kuuluvan Lea Lavenin elämää ovat leimanneet rohkeat tempaukset, oli kyse sitten rahan hankkimisesta teini-iässä tai laulajauran aloituksesta.

Hämeen vanha linna, Vankila-museo ja Linnanpuisto Vanajajaveden rannalla ilmasta loppukesällä kuvattuna.

Hämeenlinna saa uuden festivaalin – Linnanpuistosta elokuussa Iskelmäpuisto

Tavoitteena on saada yleisöä ympäri Suomen. Festivaali on kaksipäiväinen.

Laiskat riimit ärsyttävät iskelmäsanoittaja Sinikka Svärdiä

Satoja iskelmiä sanoittanut Sinikka Svärd tuskastuu laiskoista riimeistä: "Sellaisia sanoituksia suorastaan ärsyttää kuunnella"

Palkittu iskelmäsanoittaja Sinikka Svärd tunnistaa oman surumielisyytensä, ja siinä on syntynyt menestysiskelmiä Suomen tunnetuimmille artisteille.

Yleisradion televisio-ohjelma "Kohti Luxemburgia" (Eurovision laulukilpailu 1966, Suomen karsinta, Euroviisut 1966). Laulaja Laila Kinnunen esittää kilpailukappaleen "Muistojen Bulevardi".

Muistojen bulevardi soittaa musiikkia, joka tuntuu tutulta mutta kuuluu radiossa harvoin – yleisön suosikki täyttää 10 vuotta

Ylen radio-ohjelma syntyi tarpeesta saada aamun tiukan puheen ja klassisen musiikin kylkeen kevyttä sisältöä. Yksi ohjelman innokkaista faneista on Helsingin entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri.

Nainen kirkossa, taustalla kattolruunut.

Suvi Teräsniskasta on tullut suomalaisen joulumusiikin kuningatar – joulujen merkitys laulajalle itselleen on kuitenkin muuttunut

Kulttuurivieras, laulaja Suvi Teräsniskan Hei mummo -kappaleesta tuli joulumusiikin moderni klassikko melkein 15 vuotta sitten. Hän sanoo tietävänsä nyt paremmin, mistä laulaa, kun hän laulaa joulusta.

Paula Koivuniemi 2007.

Kiuruveden Iskelmäviikko uudelle yrittäjälle

Iskelmäviikko siirtyy Wallen Hovi -yhtiölle, jolla on Kiuruvedellä muun muassa Hotelli Peltohovi ja Hotelli Sininen Helmi.

Laulajalegenda Eino Grön Puoli seitsemän -ohjelman studiossa

"Se oli parempaa kuin karkki" – laulajalegenda Eino Grön kertoo, miten sai jouluaattona ensimmäisen appelsiinin

82-vuotias iskelmälaulaja valittiin Suomen musiikin kunniagalleriaan viime viikolla Kulttuurigaalassa Tampereella.

Freeman on edelleen se brittipoppari, joka ajaa tandemilla

Freeman laulaa ja laulattaa 70-vuotiaanakin: "Mä olen edelleen se viiksekäs brittipoppari, joka ajaa tandemilla!"

Leo "Freeman" Friman oli Waterloo-yhtyeen heavy-kitaristi ja laulaja, jonka silloinen lankomies, Hector, ohjasi 70-luvulla Suomen poppia kuuntelevan kansan sydämiin. Eikä hän ole sieltä hävinnyt mihinkään.

Laulaja Arja Koriseva Puoli seitsemän -ohjelman studiovieraana

Laulaja Arja Koriseva hommasi itselleen raivaussahan ja rentoutuu sen varressa: "Minä en tykkää pienestä piipertämisestä"

Koriseva palkittiin kesällä kevyen musiikin Iskelmä-Finlandialla. Muilta alan ammattilaisilta saatu tunnustus tuntuu pitkän linjan iskelmälaulajasta hyvältä. Nyt Koriseva on innostunut myös laulujen kirjoittamisesta itse.

Toni Wirtanen saapuu lavalle, jossa hänet palkitaan Juha Vainio -palkinnolla

Uusi palkinto kannustaa laulujen sanojen kirjoittajia tuhannella eurolla – Juha Vainion nimeä kantava palkinto jaetaan vuosittain

Tutun sanoittajapalkinnon rinnalle on tulossa kotkalaisen sanoittajalegendan nimeä niin ikään kantava palkinto, joka myönnetään vuoden parhaasta yksittäisestä sanoituksesta. Palkinto lanseerataan Kotkan Meripäivillä ensi vuonna.

Ilmakuvaa Kajaanista

Korona-aika siirsi jumalanpalvelukset nettiin – Kajaanin seurakunnassa kokemukset ovat hyviä, joten toimintaa kehitetään edelleen

Kajaanin pääkirkkoon asennetaan parhaillaan kolmea kameraa, jotta lähetyksistä tulee entistä laadukkaampia. Tulevaisuudessa kameroita voidaan hyödyntää myös erilaisten musiikkitilaisuuksien striimaamisessa.

Kaija Koo katsoo ylöspäin ja hymyilee

"Kyl mäkin ajattelin, että ei tätä jaksa" – korona-ahdistus sai Kaija Koon ajattelemaan uransa lopettamista

Kun korona tyhjensi kalenterin, Kaija Koo teki koulutusvideosarjan. Kaijan pöytälaatikossa on tietoa, mitä ei mistään oppilaitoksista saa.

Mikko Alatalo Oulussa.

Muusikko Mikko Alatalo juuristaan Oulun seudulla: "kaiken inspiraation lähde"

Oulun alueelle juontavat juuret ovat Alatalon mukaan olleet suuri innoittaja laulujen synnyssä uran varrella. Torstaina hän viihdyttää yleisöä yhdessä Oulu Sinfonian kanssa konsertissa Oulun Hupisaarilla.

Arja Koriseva hymyilee palkinto ja kukkapuska kädessään

Arja Koriseva palkittiin vuoden 2021 Iskelmä-Finlandialla Tapsan tahdeilla Nokialla

Poutunpuiston puistopiknikissä Tapsan tahdeilla palkittu Arja Koriseva pokkasi jo toisen Finlandia-palkintonsa. Vuoden 2021 Iskelmä-Finlandian ohella Koriseva on palkittu Tango-Finlandialla vuonna 2006. Iskelmä-Finlandiaa on jaettu vuodesta 2001 lähtien, lukuun ottamatta vuosia 2013 ja 2020.

Kemijärven kaupungin logo

Kansalaisaktivismi tuotti tulosta - kertaalleen peruttu iskelmäfestivaali järjestetään sittenkin

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Kemijärvi Soi-iskelmäfestivaali Kemijärvellä meinasi jäädä toteutumatta laimean ennakkokiinnostuksen vuoksi. Festivaalin siirtäminen ensi kesälle nostatti kuitenkin suoranaisen kansalaisliikkeen, jonka vuoksi tapahtuma järjestetään sittenkin.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Iskelmä soi Ylen kanavilla

Johan Lindroos vastaa Radio Suomen musiikista.

Armi ja Danny yhteiskuvissa poseeraavat kameralla. Oikeassa yläkulmassa lukee teksti "Miten biisi jatkuu?"

Kuinka hyvin tunnet Armin ja Dannyn kappaleiden sanoitukset? Testaa!

Tahdon sulle olla hyvin... Muistatko, miten biisi jatkuu?

Vuoden 2009 Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangokilpailun osallistujien ryhmäkuva.

Tanssimalla tangoa tuppisuinen suomalainen ilmaisee syvimmät tunteensa

Tango on laulua, tanssia, parinhakua ja kuntourheilua.

Fredi ja naislaulajia

Fredi, Eurovision favourite and TV personality, dies at 78

A popular entertainer over several decades, Matti "Fredi" Siitonen was also husband of a long-time Helsinki mayor.

Fredi & Ystävät: Pump pump

Fredi sävelsi paljon muille, loi oman uransa käännösiskelmille

Fredi on kuollut 78-vuotiaana. Hän oli syntynyt vuonna 1942.

Matti "Fredi" Siitonen kuvattuna toukokuussa 2012.

Muusikko Matti "Fredi" Siitonen on kuollut

Siitosen lähipiiri vahvistaa suru-uutisen STT:lle.

Tiukka vääntö talouden raameista

Ylen aamu tänään: Talouden raameista on käyty tiukkaa vääntöä – onko nyt elvytyksen vai sopeutuksen aika? Katso lähetys tästä

Janne Taalas aloittaa CMI:n johdossa. Koronarajoitukset hellittivät ja torikahville pääsee taas. Vieraana myös Kaija Koo.

Kaija Koo

Kaija Koo ei pelkää näyttää seksuaalisuuttaan: "Se voi olla nuoremmille miehille hankala ajatus"

Kulttuurivieraan mielestä vahvuutta on myöntää, ettei ole ihan täydessä terässä.

Artisteja Vexi Salmen Tribuuttilevyn äänityksissä.

Pojan viimeinen kunnianosoitus isälle: Joukko tähtiesiintyjiä levyttää Vexi Salmen julkaisemattomat kappaleet – mukana myös Jyrki69, Sani ja Paleface

Vexi Salmen tribuuttilevyllä esiintyy joukko nimekkäitä artisteja, joilla kaikilla on kytkös Hämeenlinnaan.

Harto Hänninen toimittaa ohjelmaa Iskelmien maantiede (2021).

Opettavatko vanhat iskelmät meille suvaitsemattomuutta ja rasismia?

Iskelmien maantiede tutkii mitä lauluissa sanotaan.

Harto Hänninen 2021

Miten iskelmäsanoitusten tutkiminen muutti ajatteluani?

Onko valkoisen miehen sopivaa puhua rasismista?

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle