Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kirjaa lempikappaleesi jo hyvissä ajoin talteen – musiikkitestamentista voi olla merkittävää hyötyä jos sairastut muistisairauteen

Lempimusiikki on olennainen osa ihmisen minuutta. Siksi ei kannata jättää musiikin valitsemista kenelle tahansa.

Lauantai 9.12.2017 (radio)

Suomenlahdella kuoli 2 ihmistä, kun luotsivene kaatui. Irakin pääministeri sanoo, että sota terroristijärjestö Isisiä vastaan on loppunut Irakissa. Afasiapotilaille toivotaan pitempää kuntoutusta. Kuopiossa rakennettiin aikakapseli.

Pitkäkestoinen kuntoutus afasian hoidossa on tärkeää – “Kyse ei ole vain sanan löytämisen vaikeudesta”

Erikoispuheterapeutti Marjaana Raukola-Lindblom ja dosentti Kati Renvall Turun yliopistosta ovat olleet mukana kirjoittamassa afasiasta ensimmäistä kotimaista perusteosta, jossa aikuisiän kielen toimintahäiriöitä käydään läpi.

Täysin liikunta- ja puhekyvyttömiin saatiin yhteys – Halvaantuneet avautuivat elämästään: "Olemme onnellisia"

Sveitsiläis-tutkimuksessa onnistuttiin rakentamaan keskusteluyhteys neljään motoneuronisairautta eli lihasrappeumaa sairastavaan henkilöön, jotka eivät ole pystyneet kommunikoimaan edes silmillään.

Puhekyvytön nainen katosi Rovaniemellä

Poliisi pyytää yleisön apua Rovaniemellä kadonneen henkilön löytämiseksi. Erkkilänkujan päivätoimintakeskuksesta katosi perjantaiaamuna 30-vuotias puhekyvytön nainen.

Miksi hätäkeskus vaatii lähes tajutonta puhelimeen?

Tampereella hiljattain ambulanssin tuupertuneelle tilanneet ihmettelevät, miksi hätäkeskuspäivystäjä tiukkaa moneen kertaan tarkkaa osoitetta vaikkei sitä tiedetä. Myös vaatimus saada puhua puhekyvyttömän kanssa hämmensi.

Kansainvälistä aivohalvauspäivää vietetään Meri-Lapissa

Tiistaina vietetään kansainvälistä aivohalvauspäivää. Länsi-Pohjan afasia- ja aivohalvausyhdistys ry järjestää päivän aikana Länsi-Pohjan keskussairaalan ala-aulassa tapahtuman, jossa jaetaan tietoa aivohalvauksesta ja aivoverenvuodosta.

Puheterapiapalvelut kiven alla

Varsinkin aikuisten puheterapiatarjonta on huomattavasti kysyntää pienempi. Väestön ikääntyessä aivohalvaukset lisääntyvät ja samalla myös apua tarvitsevien määrä.

Tutkimus: Kaloilla on puheen lahja

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat kumonneet myytin kalojen puhekyvyttömyydestä. Tutkijat havaitsivat, että äänten tuottamiseen vaadittava hermoverkosto kehittyi kauan ennen kuin ensimmäiset eläimet kömpivät kuivalle maalle.

Kirbasova saa jäädä Suomeen jopa vuodeksi

Helsingin hallinto-oikeus on päättänyt keskeyttää ihmisoikeusaktivisti Maria Kirbasovan karkotuksen. Päätös merkitsee käytännössä sitä, että Kirbasova saa jäädä Suomeen jopa vuodeksi.

Venäläisaktivistin karkotukseen haetaan lykkäystä

Suomesta karkotuspäätöksen saaneen venäläisen kansalaisaktivistin Maria Kirbasovan tapaukseen odotetaan ratkaisua tiistaina. Kirbasovan asianajajan Leo Hertzbergin mukaan karkotuksen täytäntöönpanosta on tehty Helsingin hallinto-oikeuteen uusi keskeytyspyyntö.

Karkotettavan kansalaisaktivistin tytär: Kaikki lailliset keinot käytetään

Venäläisen kansalaisaktivistin lähipiiri tutkii kaikki lailliset keinot vaikuttaa karkotuspäätökseen. Venäjän Sotilaiden Äitien Komitean perustajajäsen Maria Kirbasova on tarkoitus karkottaa takaisin Venäjälle maanantaina.

Aivohalvauksen riskitekijät tunnetaan huonosti

Suomalaiset tuntevat aivohalvauksen riskitekijät huonosti ja sairauden yleisyyttä aliarvioidaan. Tiedot käyvät ilmi Aivohalvaus- ja dysfasialiiton teettämästä yleisötutkimuksesta.