Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Carey McLeod.

Miksi ihmeessä MM-kisojen pituuspaikalla nähtiin karmivia tilanteita? Yksi sääntömuutos kismittää Tommi Evilää: ”On ihan järjetöntä”

Yleisurheilun MM-kisojen pituushypyissä on nähty hurjia tilanteita. Osittain syy on sääntömuutoksissa. Tommi Evilä selittää, miten asian voisi hänen mielestään ratkaista.

Oulun Pyrinnön Anni-Linnea Alanen naisten keihäänkeiton loppukilpailussa Kalevan kisoissa Lahdessa 28. heinäkuuta 2023.

Asiantuntija povaa: nämä kahdeksan suomalaista yltävät yleisurheilun kenttälajien MM-finaaliin – katso kovat karsintarajat

Yleisurheilun MM-kisojen kenttälajien karsintarajat julkaistiin torstaina. Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi uskoo, että loppukilpailuihin etenee kahdeksan suomalaista.

Lassi Etelätalo katsoo alaspäin lähikuvassa.

Tässä on Kalevan kisojen päätöspäivän suurin kysymysmerkki: ”Aina on mahdollista saada kohu aikaiseksi” – seuraa ainakin näitä lajeja

Yle Urheilun asiantuntija Mikaela Ingberg nimeää kolme kiinnostavinta lajia sunnuntain ohjelmasta. Hän uskoo, että mikäli olosuhteet suosivat, voi naisten moukarin Suomen ennätys olla uhattuna.

Senni Salminen voitettuaan naisten kolmiloikan loppukilpailun Kalevan kisoissa Lahdessa 29. heinäkuuta 2023.

Senni Salminen löysi kauan kadoksissa olleen ilon ja loikki vihdoin päälajinsa Suomen mestariksi: ”Ei tullut kiusaavia ajatuksia”

Senni Salminen vei Lahdessa kolmiloikan Suomen mestaruuden toisen kierroksen tuloksellaan 13,88. Kymmenen mestaruutta Kalevan kisoissa voittanut Kristiina Mäkelä oli tasaisen kisan kakkonen tuloksella 13,80.

Reetta Hurske ja Lotta Harala juoksevat aitoja.

Asiantuntija haluaa nähdä pika-aidoissa Kalevan kisojen historiaa – tässä kolme kiinnostavinta lajia lauantain ohjelmasta

Yle Urheilun asiantuntija Mikaela Ingberg nimeää kolme kiinnostavinta lajia lauantain ohjelmasta. Kalevan kisoissa on aiemmin nähty, että Suomen mestaruus ei ole itsestäänselvyys edes Euroopan mestareille.

Aaro Davidila hyppäämässä Sloveniassa.

Mistä ihmeestä ponkaisi kolmiloikkasensaatio Aaro Davidila? ”Aito lappilainen rämäpää” voi hätyytellä MM-kisojakin nappionnistumisella

Kolmiloikassa Euroopan tilaston kuudenneksi yltäneen Aaro Davidilan, 23, huipputulos on seurausta ehyestä harjoittelu- ja kilpakaudesta. Kalevan kisoissa Davidilan tavoitteena on mestaruus.

Senni Salminen

Senni Salminen esitti, että kaikki on hyvin, vaikka halusi olla missä tahansa muualla kuin kisapaikalla – ”Kuin merirosvolaivan lankulla”

Senni Salminen avasi kolmiloikkakautensa kesäkuussa Turun Paavo Nurmen kisoissa. Sen jälkeen hän julkaisi rehellisen tilannepäivityksen Instagramissa ja vetäytyi kilpailutauolle.

Jessica Kähärä.

Veera Mattila sensaatiomaisesti nuorten EM-hopealle 800 metrillä – Jessica Kähärä taisteli kolmiloikassa pronssille kipeällä nilkalla

Veera Mattila ja Jessica Kähärä onnistuivat yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Espoossa. Mattila otti 800 metrillä hopeaa ja Kähärä kolmiloikassa pronssia.

Jessica Kähärä seisoo urhelukentällä ja katsoo kameraan.

Jessica Kähärän päähänpisto saattoi johtaa kultasuonen äärelle – yleisurheilun huippulahjakkuus lataa kovat tavoitteet uralleen

Yleisurheilun todellinen monilahjakkuus Jessica Kähärä, 21, on löytänyt päälajinsa monen mutkan kautta. Kolmiloikassa hänellä on mahdollisuuksia olympiamitalistiksi sekä 15 metrin naiseksi.

Simo Lipsasen kauden avaus venyy heinäkuun puoliväliin.

Missä on kolmiloikan SE-mies Simo Lipsanen? Jalkaterään tulleet tuntemukset pakottivat yli kuukaudeksi sivuun, tähtäin jo ensi kaudessa

Lappeenrannan Urheilu-Miesten loikkatähden paluu kisoihin on venynyt huhtikuussa tulleen jalkavamman vuoksi.

Saga Vanninen heittää keihästä.

Tässä ovat Suomen kärkinimet yleisurheilun nuorten EM-kotikisoihin – Yle välittää kisat kanavillaan

Suomi osallistuu heinäkuussa Espoossa käytäviin yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin iskukykyisellä joukkueella. Joukkueen ensimmäisessä valinnassa valittiin 39 urheilijaa ja sitä täydennetään ensi viikolla.

Jessica Kähärä naisten kolmiloikkakilpailussa.

Kommentti: Jessica Kähärä virittelee yleisurheilukesän kovinta suomalaispaukkua

Jos Jessica Kähärä nähdään elokuussa Budapestin MM-kolmiloikassa, kyse on lajipohja huomioiden sensaatiosta, kirjoittaa toimittaja Atte Husu.

Kuvassa mm. tunnettu vasemmistolainen partisaani Bahadin Nuri, hänen ystävänsä sekä mustahattuinen Muthana Riad ja Marko Juntunen.nä

Marko Juntunen seikkaili Samoalla ennen kuin arabimaailman tutkimus vei mukanaan

Kulttuuriantropologin työssään Marko Juntunen opiskeli ystäviensä avulla marokonarabiaa ja yliopistoissa Arabimaiden kirjakieltä. Islamin tutkimuksensa ansiosta Juntunen on kysytty kommentaattori.

Reetta Hurske.

Reetta Hurskeen huippuveto pisti asiantuntijan veikkauksen heti uusiksi – SE-naisella on potentiaalia melkoiseen paukkuun

Asiantuntijan mukaan Reetta Hurske voi taistella Viivi Lehikoisen tavoin jopa pikajuoksun MM-finaalipaikasta. Jyväskylän GP-illassa syttyi uusi menestyjäehdokas tälle kesälle.

Jaydon Hibbert.

Yleisurheilun superlupaus häkellyttävässä vireessä – Jonathan Edwardsin legendaarinen ennätys vaarassa: ”En näe minään ongelmana”

Kolme vuotta sitten kolmiloikan aloittanut Jamaikan Jaydon Hibbert, 18, on tehnyt lyhyessä ajassa hurjan kehitysharppauksen. Asiantuntija kuitenkin muistuttaa lajiin liittyvistä riskeistä.

Jessica Kähärä kilpailee.

Jessica Kähärä vaihtamassa korkeushyppyä kolmiloikkaan – lajikokeilusta tuloksena SM-kulta

Kähärä ennakoi osallistuvansa ensi kesän EM-kisoihin korkeushypyn tai aitojen sijaan kolmiloikassa.

Kristiina Mäkelä EM-karsinnassa 2022.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä palkittiin Orimattilassa kansanjuhlassa EM-hopeasta: "Joka kerta kun näen tuon hypyn, pala nousee kurkkuun"

Kristiina Mäkelä voitti EM-hopeaa ja ensimmäisen arvokisamitalinsa kolmiloikassa elokuussa Saksassa. Orimattilan kaupunki tarjosi perjantaina kansanjuhlassa kakkukahvit.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä Puoli seitsemän -ohjelman studiossa

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän kiinnostus isoihin eläimiin syntyi jo lapsena lehmillä ratsastaessa

Mäkelä on valmistunut maa- ja metsätaloustieteiden kandidaatiksi pääaineena kotieläintiede. Huippu-urheilija rentoutuu parhaiten ystävän maatilalla lehmiä lypsämällä ja lampaita rapsuttamalla.

Lassi Etelätalo med Finlands flagga.

Maanantai 22.8.2022 (tv)

Yleisurheilun EM-kisat. Verkkokauppa. Chappe. Sää.

Mikhailo, 5 vuotta, odotti pommisuojassa pehmolelun kanssa.

Maanantai 22.8.2022 (radio)

Ukrainan lapset. Haavisto arvioi Ukrainan sotaa. Rypsin ja rapsin viljely. Yleisurheilun EM-kisat. Sää

Näin EM-mitalistien juhlat jatkuivat hotellilla

Topi Raitanen ja Kristiina Mäkelä kiikutettiin kultatuolissa suihkulähteeseen – katso yön railakkaat juhlatunnelmat

Topi Raitasen EM-kultaa ja Kristiina Mäkelän EM-hopeaa juhlittiin Suomen hotellilla. Suomi on saavuttanut yleisurheilun EM-kisoissa nyt kolme mitalia.

Topi Raitanen palautti kotimaisen kestävyysjuoksun kultakantaan 16 vuoden tauon jälkeen.

Topi Raitasen ele Suomen joukkueen hotellilla herätti faneissa suurta kunnioitusta – "On se hieno mies"

Estemestari Topi Raitanen tunnetaan hyvätapaisuudestaan. Siitä saatiin jälleen näyte perjantai-illan kultahuumassa.

Jarno Koivunen ja Tuomas Sallinen edustivat urheilu-urallaan Kosken Kaikua. Münchenissä heidän valmennettavansa ylsivät EM-mitaleille.

Pieni ja piskuinen Kosken Kaiku näyttelee merkittävää roolia suomalaisten Münchenissä saavuttaman EM-menestyksen taustalla – "Taika päällä"

Kristiina Mäkelän valmentajaa Tuomas Sallista ja Wilma Murron valmentajaa Jarno Koivusta yhdistää paitsi valmennettavien arvokisamitali myös pieni ja piskuinen suomalaisseura.

Topi Raitanen firar med finska flaggan.

Mitä ihmettä Topi Raitaselle tapahtui kuukaudessa? Nousi täysin pohjalta Euroopan mestariksi – asiantuntija kertoo ratkaisevan tekijän

Suomen yleisurheilulla oli perjantaina huikea kahden mitalin ja kahden pistesijan päivä. Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi perkaa neljän finaalin illan annin.

Kristiina Mäkelä jublar.

Mitalisade jatkuu! Kristiina Mäkelä loikki EM-hopeaa huimalla Suomen ennätyksellä – kertoi merkittävästä halista Topi Raitasen kanssa

Kristiina Mäkelä loikki Suomen ennätyksen 14,64 kolmiloikkafinaalissa. Se riitti EM-hopeaan Münchenissä perjantaina.

Väärin urheiltu! Ella Junnila sai poikaystäväänsä koskevan törkeän viestin

Ella Junnila, 23, sai poikaystäväänsä koskevan törkeän viestin – avautuu kammottavasta tunteesta: "Minun rakkaisiin ei saa koskea"

Väärin urheiltu! -sarjassa urheilijat kertovat saamastaan kansalaispalautteesta, joka voi olla välillä todella rajuakin. Kokemuksiaan jakavat Ella Junnila, Elmo Lakka, Joonas Rinne, Kristiina Mäkelä ja Mikko Paavola.

Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä rentoina EM-karsinnan jälkeen

"Ensimmäinen oli pellehyppy" – katso suomalaishistoriaa tehneiden Senni Salmisen ja Kristiina Mäkelän hulvaton haastattelu

Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen olivat selvästi vapautuneita EM-karsinnan jälkeen. Perjantain finaalissa he tähtäävät iloiseen suomalaiseen lopputulokseen.

Kielimiehet Henri Liipola ja Tuomas Seppänen karsiutuivat moukarifinaalista.

Moukarissa karsiutuneilta kielimiehiltä kova ennustus suomalaismitalista iltaan: "Ladataan kahvipannu salaa valmiiksi"

Keskiviikkoiltana on luvassa jännitystä, kun Krista Tervo ja Silja Kosonen heittävät moukarifinaalissa. Suomalaisonnistumisia saatiin jo päivällä, kun Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen etenivät kolmiloikan loppukilpailuun.

Kolmiloikkaaja Pedro Pichardo kuvassa.

Salaisen operaation toteuttanut isä piirtää tikku-ukkoja vihkoihin, jotta poika lentäisi pidemmälle – Pedro Pichardo hylkäsi synnyinmaansa urheilun takia

Olympiakulta ja maailmanmestaruus tulivat jo liki puolen metrin marginaalilla. Portugaliin loikannut hyppääjä voi murskata kilpakumppaninsa Münchenin EM-kisoissa.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä tulee alas hiekkakasaan.

EM-menestystä janoava Kristiina Mäkelä saattaa turvautua Kalevan kisoissa taktikointiin – "En välttämättä hyppää kaikkia hyppyjä"

Kristiina Mäkelä taistelee Joensuussa uransa kymmenennestä Kalevan kisojen mestaruudesta. EM-kisoihin keskittyvä urheilija ei halua puhua enää kyseenalaisista kuvakulmista.

Lassi Etelätalo heittämässä Oregonin MM-kisoissa.

Katso tästä yleisurheilun EM-kisojen ohjelma ja lähetysajat

Yleisurheilun EM-kilpailut kisataan 20 vuoden tauon jälkeen jälleen Münchenissä, Saksassa. Yle seuraa kisoja tiiviisti koko kisojen ajan.

Kristiina Mäkelä pettyneenä MM-finaalin jälkeen.

Kristiina Mäkelä karsiutui jatkokierroksilta dramaattisesti, ruoski itseään rajusti haastattelussa: "Tuollaista räpeltämistä"

Kristiina Mäkelä ylsi uransa parhaaseen MM-sijoitukseen, mutta pettyi silti. Kolmiloikan ME-nainen Yulimar Rojas tempaisi taas huippuhypyn. Katso tästä jutusta MM-kisayön parhaat palat.

Kristiina Mäkelä Oregonissa.

Suomelle MM-mitali kolmiloikasta? Lajilegenda Heli Koivula kertoo, miksi Kristiina Mäkelältä voi odottaa ennätystulosta

Vuoden 2002 EM-mitalisti Heli Koivula toivoo, että Kristiina Mäkelä yltää MM-mitaleille tiistaiaamuna Suomen aikaa. Se vaatii Mäkelältä käytännössä ennätyshyppyä.

Kristiina Mäkelä.

Mitalijahti jatkuu ensi yönä Kristiina Mäkelän loikkafinaalilla, katso tästä neljännen kisapäivän suomalaiset ja karsintarajat

Yleisurheilun MM-kisojen neljäs kisapäivä käynnistyy naisten maratonilla. Tiistaiyönä jännitetään Kristiina Mäkelän kolmiloikkafinaalia.

Kristiina Mäkelä i sanden.

Kristiina Mäkelä paljasti ennätyspäivänsä hurjat käänteet, Senni Salminen hävisi taas senttipelin – pettynyt Ella Junnila liikuttui kyyneliin

Kristiina Mäkelä loikki ennätyksensä ja eteni MM-finaaliin mitali mielessään. Senni Salminen jäi jälleen senttipelissä finaalista. Korkeuskarsintaan jäänyt Ella Junnila antoi kyyneleiden tulla haastattelussa.

Senni Salminen hyppää kolmiloikkaa Tokion olympialaisissa 2021.

Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä lähtevät MM-finaalijahtiin – toisena kisapäivänä mukana kuusi suomalaista, katso aikataulu

Yleisurheilun Oregonin MM-kisojen toinen kilpailupäivä käynnistyy Suomen aikaa lauantai-iltana. Toisen kisapäivän suomalaissuoritukset nähdään jo lauantain puolella.

Krista Tervo heittää moukaria Tokion olympialaisissa.

Tässä ovat Suomen menestystoivot yleisurheilun MM-kisoissa, merkitse ainakin nämä kisat kalenteriin

Yle Urheilun asiantuntija Jaakko Ojaniemi listaa kymmenen mielenkiintoista urheilijaa Suomen joukkueesta, joita kannattaa seurata Oregonin MM-kisoissa.

Senni Salminen huilaa harjoituksissa.

Senni Salminen tuli kaapista ja nousi rakettimaisesti maailman eliittiin – kertoo nyt, mitä Tokiossa oikein tapahtui: "Peli oli sillä sekunnilla menetetty"

Korkeita huippuja ja syviä laaksoja. Suomalaisen yleisurheilun tähdeksi noussut kolmiloikkaaja Senni Salminen sai ensimmäisenä kautenaan parrasvaloissa kokea enemmän kuin pää kesti. 

Yulimar Rojas.

Yulimar Rojas ei saa kilpailla MM-pituushypyssä – rikkoi tulosrajan vääränlaisilla kengillä

Kolmiloikan ME-nainen Yulimar Rojas ei kilpaile kahdessa lajissa Eugenessa. SULin kilpailupäällikkö Mika Muukka uskoo, että yleisurheilun kenkäsäännöt ovat tähtihyppääjillä tiedossa.

Kristiina Mäkelän tyylinäyte Paavo Nurmen kisoista 14. kesäkuuta 2022.

Kristiina Mäkelä loikki komean ennätyksensä – "Jos sattuisi tällainen hullu päivä, niin sillä kilpaillaan jo mitaleista"

Kristiina Mäkelä oli lupaavassa vireessä Lempäälän kolmiloikkakarnevaaleilla. Hän paransi ennätystään kuudella sentillä sallituissa tuulioloissa.

Keihäänheittäjä Oliver Helander tuulettaa heittoaan.

Katso tästä yleisurheilun MM-kisojen ohjelma ja lähetysajat

Yle Urheilu seuraa tiiviisti yleisurheilun Eugenen MM-kisoja, jotka alkavat 15. heinäkuuta. Yle Areenassa on kisojen aikana tarjolla useita erillisiä, selostamattomia lähetyksiä.

Kristiina Mäkelän Tähtien kisojen voittoloikka

Kristiina Mäkelä otti kovan päänahan: "Fiilis oli ennen kisaa erinomainen" – Tähtien kisan tulostaso jäi vaisuksi

Kristiina Mäkelä hyppäsi Orimattilassa lähelle kauden parastaan. Keihäsmiehet hiipuivat alle 80 metriin. Lassi Etelätalolla oli haasteita juoksussa.

Simo Lipsanen

Kolmiloikan SE-mies Simo Lipsanen ei tähtää MM-kisoihin – kokenut arvokisaurheilija janoaa EM-menestystä

Simo Lipsasen rankingpisteet riittäisivät tällä hetkellä Eugenen MM-kisoihin. Nilkkavaivasta toipunut urheilija ei kuitenkaan halua ottaa riskejä EM-kisojen takia.

Sara Kuivisto juoksee kilpaa olympialaisissa.

Seitsemän urheilijaa nimettiin yleisurheilun MM-joukkueeseen – SE-tykki Sara Kuivisto juoksee jälleen kaksi matkaa

Joukkueeseen nimettiin muiden muassa moukarinheiton tuore suomenennätysnainen Krista Tervo. Moukarikollega Silja Kosonen ja kolmiloikkaaja Senni Salminen ovat MM-kisojen ensikertalaisia.

Matti Monoselta kova lupaus Senni Salmiselle

Senni Salmisen valmentajalta hurja lupaus – Matti Mononen tanssii balettia ja tekee rääkkitreenin, jos Salminen voittaa arvokisamitalin

Matti Mononen lisäsi panoksia yleisurheilun superkesään. Hänen valmennettavallaan Senni Salmisella on kovat tavoitteet kesän EM- ja MM-kisoihin.

Yulimar Rojas kuvassa

Hurja maailmanennätys! Yulimar Rojasin täydellistä ylivoimaa, Kristiina Mäkelälle jäi finaalista hampaankoloon

Venezuelan Yulimar Rojas teki häkellyttävän naisten kolmiloikan ME-tuloksen Belgradin MM-kisoissa. Kristiina Mäkelä sijoittui yhdeksänneksi.

Sara Kuivisto Tokion olympialaisissa naisten 1500 metrin välierän jälkeen 4.8.2021.

Viimein mitali? Suomen joukkueen tähtenä tykkikunnossa oleva ennätyskone – asiantuntija kertoo, mitä yleisurheilun MM-hallikisoista voi odottaa

Suomen kuuden urheilijan MM-hallikisajoukkueesta löytyy kovassa kisakunnossa olevia urheilijoita, mutta myös harjoitteluun keskittynyt jokerikortti.

Sara Kuivisto ylittää maaliviivan Torunin hallissa.

Yleisurheilijat jahtaavat menestystä MM-hallikisoista – katso suomalaislajien aikataulut ja Ylen lähetysajat

Suomi osallistuu kuuden urheilijan voimin Belgradin MM-hallikisoihin tulevana viikonloppuna. Kilpailuja seurataan tiiviisti Ylen kanavilla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle