Uusimmat artikkelit
Tätä miestä sovitellaan Naton johtoon – asiantuntija listaa kärkijoukkoon myös suomalaisille tutumman nimen
Spekulaatiot Naton seuraavasta pääsihteeristä ovat jälleen saaneet vauhtia. Pääsihteeri Jens Stoltenbergin kausi puolustusliiton johdossa päättyy ensi syksynä.
Britannian ex-pääministeri David Cameron nimitettiin ulkoministeriksi
Pääministeri Rishi Sunak nimitti lisäksi uuden sisäministerin, ympäristöministerin, terveysministerin sekä toisen valtiovarainministerin.
Sanna Marinin kirja nousi puheenaiheeksi ennen kuin se on edes olemassa – Yle kysyi asiantuntijalta, millaiset mahdollisuudet sillä on menestyä
Entisen pääministerin kirjalle voi odottaa kohtuullista myyntiä, mutta usein kirjat yllättävät, toteaa WSOY:n kustantaja Henrikki Timgren.
”Mieluummin jättäisin käyttämättä, vaikka olisi mikä konteksti”, sanoo pääministeri Orpo Keskisarjan käyttämästä sanasta
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kuvaa Marokon maanjäristystä järkyttäväksi. Orpon mukaan tiedossa ei tällä hetkellä ole suomalaisuhreja.
Suurin osa viime vuosien pääministereistä on hakenut eroa kansanedustajan tehtävistä – tällaiseen joukkoon Sanna Marin liittyy
Sanna Marin sai uuden työn ja aikoo jättää eduskunnan kuukausia vaalien jälkeen. Vastaavanlaisia ratkaisuja on nähty viime vuosina useita.
Eläinsuojeluasiamiehen virka lakkautetaan vuodenvaihteessa – ministeriö perustelee päätöstään säästöillä
Päätös viran lakkauttamisesta tehtiin maa- ja metsätalousministeriössä, taloudellisiin syihin nojaten, kertoo eläinsuojeluasiamies Saara Kupsala.
Analyysi: Sanna Marin otti ja lähti, koska mikään ei ole yhtä entinen kuin entinen pääministeri
Pääministerin ura on lyhyt ja kuluttava. Enää ei voi siirtyä Suomen Pankkiin kasvamaan korkoa kuten Mauno Koivisto aikoinaan, kirjoittaa politiikan toimittaja Kristiina Tolkki.
Tällainen on Sanna Marinin uusi työnantaja Tony Blair -instituutti: poliittisia johtajia opastavan organisaation perustaja on Britannian entinen pääministeri
Instituutti lupaa auttaa johtajia rohkeiden ideoiden saattamisessa käytännön toimiksi. Britannian entinen pääministeri Blair kehuu Marinia rohkeaksi ja käytännölliseksi.
Pääministeri Orpo: Suomen hallitus ei voi hyväksyä silakan pyyntikieltoa – penää muidenkin maiden vastuuta
Euroopan komissio esitti alkuviikolla silakan kalastuskieltoa Suomeen. Orpon mukaan tilanne olisi suomalaisten kalastajien ja kalan kuluttajien kannalta kohtuuton.
Ulkoministeriön Tanner: Julkisuudessa on virheellisiä väitteitä terrorismirikoksista epäillystä venäläismiehestä – huomenna saataneen lisätietoja
Mies on entisellä nimellään EU:n pakotelistalla, mutta onnistui MTV Uutisten tietojen mukaan pääsemään Suomeen oleskeluluvalla ja viime vuonna myös turistiviisumilla.
Petteri Orpo vierailee pääministerinä ensi kertaa Ruotsissa – sopivat Kristerssonin kanssa hallitusten välisistä yhteisistunnoista
Suomen ja Ruotsin pääministerit ovat tavanneet perjantaina Ruotsin pääministerin kesäasunnolla Harpsundissa.
Israelin parlamentti hyväksyi voimakkaasti vastustetun lakiesityksen – tästä on kyse
Voimakkaasta vastustuksesta huolimatta Israelin parlamentti Knesset hyväksyi osan pääministeri Benjamin Netanjahun oikeusjärjestelmää koskevasta lakiuudistuspaketista.
Tutkimus: Jopa puolet suomalaisista haluaisi, että presidentillä olisi enemmän ulkopoliittista valtaa
Presidentin ulkopoliittista valtaa kannattaa nyt selvä enemmistö suomalaisista. Tuki on kasvanut huomattavasti 16 vuoden aikana.
Biden tapaa Suomessa Pohjoismaiden johtajat täysin uudessa poliittisessa tilanteessa
Pohjoismaiden johtajat ja Yhdysvaltain presidentti tapaavat tänään Helsingissä kolmannessa yhteisessä huippukokouksessa.
Riikka Purra pyytää ”15 vuoden takaisia typeriä” somekommenttejaan anteeksi – hallituspuolueiden puheenjohtajilta julkilausuma
Purra sanoo Twitterissä kirjoittaneensa Scripta-blogin vieraskirjaan sanoilla, joita hän ei nykyään ”mitenkään hyväksy enkä käyttäisi”.
Hollannin pääministeri Mark Rutte jättää politiikan – Vuonna 2010 pääministerinä aloittaneen Teflon-Markin hallitus kaatui perjantaina
Rutte on Euroopan unionissa toiseksi pisimpään palvellut pääministeri Unkarin Viktor Orbánin jälkeen. Hän on myös Hollannin pitkäaikaisin pääministeri.
”Haluaisin olla kärpäsenä katossa, kun nämä herrat lähtevät vienninedistämismatkalle” – 22 kokoomusvaikuttajaa kommentoi hallitusyhteistyötä
Yle kysyi kokoomusvaikuttajilta eri puolilta maata, mitä mieltä he ovat hallituksen alkutaipaleesta. Luottoa löytyy sekä pääministeriin että hallitusohjelmaan, ja soraäänet ovat harvassa.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sähkölentokoneen kyydissä – odottaa sähkölentoja Helsinkiin
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson oli silminnähden innostunut kaksipaikkaisesta sähkölentokoneesta, joka lennätti häntä Visbyn yllä Gotlannissa. Kaupalliset lennot alkanevat 2028 Ahvenanmaalle.
Kirjeenvaihtajalta: Ruotsilla ja Suomella uudet pääministerit – Kristersson vaisuakin vaisumpi, Orpolla tarve puolustaa hallitusohjelmaansa
Pohjoismaiden pääministerit kokoontuivat Islannin Västamannasaarille. Aiemmin johtavassa roolissa ollut Ruotsi on nykyään vaisuakin vaisumpi, arvioi Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen.
Sanna Marin pyytää mediaa jättämään hänen yksityiselämänsä rauhaan: ”Tuntunut kohtuuttomalta ja täysin ylimitoitetulta”
Marin moittii kovasanaisesti uutisointia hänen pääministerikautensa aikana.
Petteri Orposta tulee pääministeri: tällainen on maan vaikutusvaltaisin poliitikko
Pääministerinä Petteri Orpo (kok.) käyttää Suomessa suurinta poliittista valtaa. Katso tästä, miten Orpon poliittinen ura on edennyt.
Jyrki Katainen on nimitetty Nordean yhteiskuntasuhdejohtajaksi
Entinen pääministeri ja Sitran yliasiamies aloittaa Nordea-konsernin yhteiskuntasuhdejohtajana lokakuussa.
New Yorkin yliopiston kunniatohtoriksi vihitty Sanna Marin puhui legendaarisella stadionilla: ”Halusin muuttaa maailmaa”
Marinin ohella kunniatohtoreiksi vihittiin kemian nobelisti Carolyn Bertozzi, tanssija Misty Copeland ja Marylandin yliopiston entinen presidentti Freeman A. Hrabowski.
Sanna Marinin avioero nousi uutiseksi ympäri maailmaa
Väistyvän pääministerin Sanna Marinin ja Markus Räikkösen erosta uutisoitiin niin Australiassa kuin Islannissakin.
Sanna Marin ja Markus Räikkönen eroavat
Kirjoituksessaan Marin kommentoi pariskunnan viettävän vastaisuudessakin aikaa yhdessä perheenä. Ero noteerattiin heti myös ulkomailla.
Sanna Marinin poissaolo Zelenskyin ja Pohjoismaiden pääministerien huippukokouksesta ihmetyttää – näin presidentin kanslia vastaa
Kuuden valtionpäämiehen tapaamisessa ei presidentin kanslian mukaan voida harjoittaa ”kahden lautasen politiikkaa”.
Marinia ei nähdä Pohjoismaiden pääministerien ja Zelenskyin huippukokouksessa – osallistuu lounaalle ja tapaa presidentin kahden kesken
Ukrainan presidentti vierailee parhaillaan Suomessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsumana. Presidentit tapasivat viimeksi tammikuussa.
Zelenskyi matkusti Suomeen, vaikka hän ei ole käynyt sodan aikana juuri missään – tässä syy vierailulle
Pohjoismaiden pääministerit tapaavat Helsingissä keskustellakseen Ukrainalle annettavasta aseavusta. Paikalle on saapunut myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Sanna Marinille on myönnetty saksalainen tulevaisuuspalkinto
Marin on järjestyksessä toinen tulevaisuuspalkinnon saanut henkilö. Palkintoperusteluissa Marin saa muun muassa tunnustusta koronapandemian hoidosta.
Pääministerikausi koetteli Sanna Marinin kestokykyä – puoluesihteeri: ”Ideologinen viha on ollut aivan käsittämätöntä”
Entiset pääministerit ja heidän kanssaan työskennelleet kertovat, miksi Suomen hallituksen johtaminen on niin kuormittava tehtävä.
Saiko Sanna Marin sinut kiinnostumaan politiikasta? Kerro ajatuksesi meille, teemme juttua
Sanna Marinin pääministerikausi päättyy pian. Kerro meille, millä tavoin Marin herätti kiinnostuksesi politiikkaan.
Ulkomaiden lehdet kertasivat Marinin saavutuksia, mutta muistuttivat valtionvelasta ja bilevideoista
Politico kuvasi Marinia ”eurooppalaisen vasemmiston tähdeksi”.
Eduskuntavaalien tulos ei ollut yllätys, mutta erityisesti yksi asia oli mielenkiintoinen, arvioi tutkija
Politiikan tutkijan mukaan äänestäjien taktikoinnilla oli merkitystä, mutta ei sellaista, mitä taktikoivat ehkä odottivat.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu lykkää kiistellyn lakiesityksen käsittelyä
Hallitus tahtoisi kaventaa korkeimman oikeuden valtaa. Israelissa on osoitettu mieltä hallituksen esittämiä lakiuudistuksia vastaan.
Analyysi: Moni puheenjohtajista voi menettää paikkansa eduskuntavaalien jälkeen – katso, kenellä paineet kasvavat
Vaalitulos on armoton puolueiden puheenjohtajille. Se voi joko vahvistaa tai heikentää puoluejohtajien asemaa omassa puolueessaan, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Ammusten yhteishankinnat etenevät EU:ssa – pääministeri Marinin mukaan hävittäjien lahjoittamisesta on myös voitava keskustella
Brysselissä kokoontuvat EU-johtajat antoivat tukensa ammustoimitusten lisäämiseksi Ukrainalle. EU aikoo lahjoittaa miljoona tykistön kranaattia Ukrainalle seuraavien 12 kuukauden aikana.
Analyysi: Tiukka pääministerikisa – voittaja saa yrittää hallituksen muodostamista, mutta lähteekö Marin, Orpo tai Purra kumppaniksi?
Kolmen suuren puolueen puheenjohtajat iskivät kiivaasti yhteen Ylen Puheenjohtajatentissä. Pääministeriehdokkaat eivät rakentaneet yhteistyön siltaa, arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Britannian yleisradioyhtiön väitetään taipuneen poliittiseen painostukseen
Jalkapalloikoni Gary Linekeriä ja Sir David Attenborough'n uutta luontosarjaa koskevat päätökset ovat kuluvalla viikolla vieneet Britannian yleisradioyhtiötä kriisistä toiseen.
Pääministeri Marin keräsi kauppakeskuksen aulan täyteen Valkeakoskella – puhe kesti 20 minuuttia, sitten napattiin selfiet ja matka jatkui
Paikalle kertyi Marinin faneja eikä kriittisiä kysymyksiä kuultu. Vierailun tahti Valkeakosken vaalitilaisuudessa oli tiukka.
Matti Mörttisen kolumni: Sanna Marin sulki oven, ja se saattoi mullistaa vaalien tulevaisuuden
Kriisien aika ei puraissut hallitukseen kannatukseen normaaliin tapaan, ja istuva pääministeri on yhtä aikaa erittäin suosittu ja epäsuosittu. Kevätilmassa leijuu blokkivaalien tuoksu, kirjoittaa Mörttinen.
Anneli Jäätteenmäen ura pääministerinä kaatui fakseihin 20 vuotta sitten – muistelmateos paljastaa ennen julkaisemattoman paperin poliittisen myrskyn keskiöstä
Taipumaton-kirja virittää pohtimaan, tiesikö presidentti Halonen erityisavustajansa faksailusta Jäätteenmäelle. Presidentti Halonen toistaa Ylelle kantansa: Martti Mannisen viestittely yllätti.
Kansankongressin istunto alkoi Kiinassa, talouskasvutavoite noin viisi prosenttia
Kiina ilmoitti kasvattavansa maan puolustusbudjettia 7,2 prosenttiin bruttokansantuotteestaan.
Janne ”Rysky” Riiheläisen kolumni: Kohta pohditaan uudelleen, pitääkö presidentin valtaa lisätä vai vähentää
Suomi on astumassa Natoon ja presidentti vaihtuu. Pian säädetään taas, miten parlamentin ja presidentin valta sovitetaan yhteen.
Yle Lontoon Pikku-Intiassa – tätä mieltä ihmiset ovat ensimmäisestä aasialaistaustaisesta pääministeristä Rishi Sunakista
Brittihallituksessa on maahanmuuttajien lapsia, joiden säätämät syrjivät lait olisivat voineet estää heidän omien vanhempiensa maahantulon, sanoo tutkija.
Sanna Marin napautti suoran vastauksen kysymykseen Ukrainasta, ja nyt häntä kuunnellaan Euroopassa tarkemmin kuin koskaan
Suomea kuunnellaan nyt Euroopassa, ja siihen on kaksi syytä: Venäjän rajanaapurin liittyminen Natoon on historiallinen muutos koko Euroopalle. Toiseksi, Suomen pääministerinä on ulkopolitiikan superjulkkis.
Brittipääministeri taas pulassa: talousongelmat riivaavat, omatkin haukkuvat ja Boris Johnson vaanii
Rishi Sunak on ollut pääministerinä nyt yli sata päivää ja kuherruskuukausi on ohi. Jos sellaista koskaan olikaan.

Torstai 2.2.2023 (radio)
Suomen ja Ruotsin pääministerit. Helenin sähkön hinta. Puolueiden kannatus. Sää.
Pääesikunnalta täystyrmäys esitykselle pääministerin uudesta turvallisuuspoliittisesta neuvonantajasta
Valtioneuvoston kansliaan on esitetty uutta turvallisuuspoliittisen neuvonantajan virkaa. Pääesikunnan mukaan asetus on valmisteltu liian hätäisesti eikä se näe uudelle viralle tarvetta.
Ulkoministeriö tyrmää idean pääministerin uudesta turvallisuuspolitiikan neuvonantajasta
Ulkoministeriö harkitsisi pääministerin uuden neuvonantajan ja turvallisuuspolitiikan yksikön perustamista vasta sitten, kun Suomen Nato-jäsenyydestä on saatu kokemuksia.
Uuden-Seelannin uusi pääministeri Chris Hipkins vannoi virkavalansa
Entinen pääministeri Jacinda Ardern jatkaa maan parlamentissa.