Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksi naista ja yksi mies seisovat veneessä ja hymyilevät kameralle. Keskellä seisova nainen pitää kädessään pyydystämäänsä kuhaa.

Naiset eivät tee kalastustaidoistaan numeroa, sanoo kalastusopas – katso kuvakooste naisille tarkoitetulta jigauskurssilta

Suomen Vapaa-ajankalastajien Mimmit kalastaa -hanke yrittää houkutella lisää naisia kalastuksen pariin. Projektin kautta yli 800 naista on päässyt kalaan.

Muikkuja haavissa ja saavissa Keiteleellä.

Kalakauppiaat kaipaavat lisää järvikalaa myyntiin – kuhaa ja ahventa kysytään kesällä talvikautta enemmän

Järvikala on ollut paikoin vähissä tänä kesänä. Kesä on kalaliikkeille tärkeää myyntiaikaa, sillä kalaa menee hyvin kaupaksi loma-aikana.

Nea Leino sukeltamassa ja puhdistamassa akvaariota.

Nea Leino, 19, sai unelmakesätyön akvaariotalosta: "Kalat ovat vähän erilaisia työkavereita"

Kouvolalainen Nea Leino sukeltelee tämän kesän työkseen kalojen kanssa akvaarioaltaassa. Unelmatyön tekevät kiinnostavat työtehtävät ja hyvä työyhteisö.

Helsinkiläinen ammattikalastaja Kai Ilves,  jäidensulamista odottavan veneensä edustalla.

Ammattikalastaja saa hyvänä päivänä kaksi kuhaa 50 verkolla – ja se johtuu hänen mielestään rakentamisesta

Kalat ovat kaikonneet kalastajan pyydyksistä. Helsingin ainoa päätoiminen ammattikalastaja Kai Ilves ihmettelee, miksei intohimo luonnonsuojeluun ulotu merenpinnan alle.

Kaupallinen kalastaja ajaa veneellä merellä ja taustalla näkyy tuulivoimaloita.

Parikymppinen Benjamin Tillqvist uhmaa tilastoja ja lähtee työkseen merille kalaan

Kalalle riittää kysyntää, mutta harva ryhtyy merikalastajaksi.

Kaksi kalaa on aseteltu mitta-alusen viereen. Alempana on pienempi silakka ja ylempänä isompi silakka.

Åbo Akademin tutkimus: Silakka katosi Ahvenanmaan sisäsaaristosta, sukukypsien kuhienkin osuus puolittunut

Åbo Akademin tutkimusaseman koekalastuksessa ei silakoita löytynyt. Tutkijoiden mukaan jää nähtäväksi, onko kyseessä pysyvä ilmiö.

Pyydettyjä haukia ja ahvenia astiassa.

Elohopeatutkimukseen tarvitaan lisää haukia, ahvenia, mateita ja kuhia

Ympäristöterveyden elohopeapitoisuuden kartoitukseen kuuluu Pohjois-Karjalassa yli 30 vesistön kalat.

Karoliina Lehtimäki ja Lauri Hämäläinen veneilevät kalanpyydyksille Kangasvedellä.

Kuha kelpaa pyöreänä, lahna vaatii lihamyllyn – Yle seurasi nuorten kalastajien lokakuista työpäivää Pohjois-Karjalassa

Sisävesikalastajien saaliit ovat pienentyneet, mutta lahnanpyytäjille sataa saalispaikkavinkkejä. Aina ei nappaa perinteiseltäkään kalapaikalta.

Lapsia veneessä kalastamassa.

Kun perimätieto ei kulje, nuoret hakevat entistä ahkerammin kalastusoppeja leireiltä: "Toivottavasti saisimme saaliiksi isoja haukia"

Nuorille suunnatut erä- ja luontokerhot sekä leirit ovat kasvattaneet suosiotaan. Yksi syy on, että kalastuskärpäsen puraisemat nuoret eivät saa enää perehdytystä vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan.

Verkoilla saadut kaksi ahventa ja yksi ahven jäällä.

Vapaa-ajankalastajat pettyivät käyttö- ja hoitosuunnitelmien valmisteluun – "Kalavarojen rajallisuutta ei ole suunnitelmissa tunnistettu"

Vuoden kalatalousalue 2021 -tunnustusta ei jaeta tänä vuonna. Suomen Vapaa-ajankalastajien mukaan valintaa ei tehty, koska kalatalousalueiden toiminnan yleinen taso erityisesti käyttö- ja hoitosuunnitelmien laadinnassa on ollut muutamia valonpilkahduksia lukuun ottamatta pettymys.

Järvi, aurinko paistaa, vene ajaa järvellä

Vesijärvellä halutaan kasvattaa omaa kuhakantaa – hankkeen taustalla järven ravintoverkon kunnostaminen

Hankkeen rahoituksesta vastaa pääasiassa Hämeen ELY-keskus. Myös Lahden kaupunki on aikeissa osallistua rahoitukseen.

Johanna Halonen leikkaa kuhan kiduksia.

Kun kalastaa ei voinut, 27-vuotias Johanna Halonen alkoi ajaa taksia – hänen ja muiden ammattikalastajien työ muuttuu ja siihen on pakko sopeutua

Ilmastonmuutoksen seurauksena kalasaalis voi tulevaisuudessa näyttää erilaiselta. Jo tänä kesänä verkkokalastus on ollut vaikeaa lämpimien vesien vuoksi. Jos lämpötilat jatkavat nousuaan, muutoksista tulee pysyviä.

Jussi Väänänen ohjaa venettään Oulunjärvellä Paltamossa.

Oulujärven Kuhakunkun voittaja ratkeaa viikonloppuna – riittääkö voittoon kahdeksan kilon saalis?

Suomen suurimmassa vetouistelutapahtumassa venekunnat ottavat mittaa siitä, kuka saa suurimman kuhan. Perjantaina vuorossa on uutuutena esikisa, jossa voiton nappaa kolme pisintä kuhaa saanutta venekuntaa. 

Kyltti Miekojärven uistelutapahtumassa.

Miekojärven uistelumaratonissa kerättiin rahaa vesipelastustoimintaan

Tapahtuman aikana pyydettyjen kalojen myynnistä syntynyt myyntituotto käytetään järvipelastukseen sekä pelastusvene Tiirapaasin ylläpitoon.

paljon lokkeja sinisellä järvenselällä aurinkoisena päivänä

Lähes kymmenentuhatta lokkia ahmii helteen tappamia pikkukaloja Lahdessa – biologin mukaan järvessä on poikkeuksellisen paha happikato

Vesijärven Enonselkä on valkoisenaan lokkeja, jotka hotkivat pintaan happea haukkomaan tulleita kuoreita. Veden happipitoisuus laskee lämpötilan noustessa. Pitkä hellekausi aiheuttaa ongelmia rehevöityneiden järvien lisäksi matalissa järvissä.

Nuoret esittävät kesäteatteri näytelmää ulkona.

Sunnuntai 4.7.2021

Uskonrauhan rikkomisen kriminalisointi. Kotimaisen kalan kulutus. Mopoautojen suosio. Kesäteatterit.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Sotkamo Silver lisää louhintamäärän lähes nelinkertaiseksi

Sotkamo Silverin hopeakaivoksen tarkkailuohjelmaa on laajennettu. Kaivoksen louhintamäärät lähes nelinkertaistuvat, ja siksi Kainuun ja Lapin ELY-keskukset ovat tehneet muutoksia ja lisäyksiä tarkkailusuunnitelmaan

Kuhafileitä kalakaupan tiskillä.

Luonnonvarakeskus tutki kuhan alamitan noston vaikutuksia Saaristomerellä: Kuhan koko ja kanta ovat kasvussa

Luonnonvarakeskus Luke on tutkinut kuhan alamitan noston vaikutuksia kaupallisten kalastajien saaliisiin ja kuhakantaan. Saalismenetyksiä tuli vain Saaristomeren pohjoisosassa.

Nainen lukee karttaa veneessä, jota mies ohjaa Vesijärvellä.

Vesijärveen istutettiin ennätysmäärä kalaa

Petokalojen istutuksilla pyritään pienentämään järven ravinnekuormaa

Läheltä

Etelä-Savossa kalastettiin viime vuonna miltei puolet Suomen sisävesien muikuista

Valtakunnallisesti muikku oli määrältään sisävesien tärkein saaliskala.

Muikkuja haavissa ja saavissa.

Suomen suurimpia kuhasaaliita pyydetty Pohjois-Karjalasta

Muikku ja kuha ovat Pohjois-Karjalan merkittävimmät saaliskalat. Niiden osuus kalasaaliista on yhteensä yli 75 prosenttia.

Kaunis auringonlasku järvellä.

Maukas muikku viihtyy yleensä kirkkaissa vesissä – poikkeuksiakin on kuten tummavetinen Vanaja

Vanajanselän lisäksi muikkuja elää myös Hauhon reittiin kuuluvilla Kukkialla ja Iso-Roineella sekä Hauhon Pyhäjärvellä.

Taimen vedessä

Kalastusseura haluaa elvyttää Vanajaveden taimenkannan – yhdistys kerää rahaa taimenistutuksia varten

Tavoitteena on istuttaa taimenia säännöllisesti useamman vuoden ajan.

Saimaannorppa makaa kivellä ja katsoo kameraan.

Verkkokalastuskielto päättymässä – kuutti sotkeutuu vielä helposti pyydykseen

Ely-keskus kehottaa harkitsemaan verkkokalastuksen aloittamista vasta elokuussa.

Kuha

Pirkanmaalla myyty kolmanneksen enemmän kalastuslupia kuin viime vuonna – kuha ja ahven lämpöisessä aktiivisia

Harrastajakalastajilta kerättyjä lupamaksuja käytetään muun muassa Pirkanmaan taimenten hyväksi.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Pintavedet normaalia lämpimimpiä – lohikaloille se tietää vaikeuksia, mutta särkikalat viihtyvät

Suurimpia ongelmia on odotettavissa yleensä heinäkuun puolenvälin jälkeen.

Vedenpinta aaltoja

Mikä tappoi parikymmentä kuhaa? Jämsänjoen kalakuolemien syy on yhä mysteeri

Kuolleita kuhia on löytynyt joesta viime viikolla.

Kuhmon muistoille -konsertti kamarimusiikkijuhlilla 2016 veti Kontion koulun salin täyteen.

Kainuun kesäfestarit perutaan tai siirretään – tapahtumapäällikkö: "Surullista, mutta pakollista"

Osa kulttuuritapahtumista suunnittelee järjestävänsä joitain tapahtumia verkossa. Osa urheilutapahtumien järjestäjistä pohtii vielä tulevaa kesää.

Jääsohjoinen Näsijärvi

Tutkimus Pirkanmaalla: Kuhakantojen monimuotoisuus on lajin paras henkivakuutus

Istutusten merkitystä on nähtävästi yliarvioitu.

Läheltä

Kuha ratkaisi lajikalastuksen mestaruuden Mustikkamaan vesillä

Tavallisesti helposti saatavat lajitkin olivat tämän vuoden kisassa tiukassa.

Antti Kyllönen järvellä.

Paltamon kalatalosta tuli suosittu: "Kalat viedään käsistä"

Kuha, ahven ja muikku maistuvat Paltamon kalatalon asiakkaille.

Kuhakunkkukisan osallistujia Paltamo kesällä 2018

Kuhakunkkusta tuli karnevaali ja kaikkien aikojen osallistujaennätys: "Alussahan tämä oli kalastustapahtuma"

Paltamossa järjestettävä Kuhakunkku on laajentunut kaiken kansan kesätapahtumaksi.

Kaksi miestä ja verkot, joissa paljon pieniä kuhia.

Tutkimus: Höytiäisen kuha on vaelluskala

Kuha talvehtii järven eteläosan karuissa syvänteissä ja vaeltaa keväällä mataliin ja tummavetisiin pohjois- ja länsiosiin.

Kuhakunkkukisan osallistujia Paltamo kesällä 2018

Kuhakunkkubileet kutistuivat viime vuodesta – "Kuormitus oli todella kova"

Vetouistelukilpailu Kuhakunkun ohella järjestettävä biletapahtuma palaa juurilleen viikonloppuna.

Kuhaa perataan

102 tuntia uistelua putkeen: yli 200 kiloa kuhaa ja 65 kiloa haukea

Tempauksella kerättiin rahaa Miekojärven järvipelastustoimintaan.

Koitere Uistelun logo.

Koitereella kuha on syrjäyttänyt hauen saaliskalana

Järjestyksessään 30. Koitere Uistelu kisataan Ilomantsissa lauantaina.

Mies nostaa koekalastusverkkoa.

Kala ei valehtele: koekalastuksilla saadaan tietoa, joka voi vaikuttaa jopa rantatontin arvoon

Koekalastuksista saadut tiedot auttavat kunnostamaan vesistöjä ja suunnittelemaan kalastonhoitoa.

Kuha

Kuha vai hauki – testaa, miten hyvin tunnet arvostetut petokalamme

Tunnetko hauen ja kuhan erot – testaa kalatietosi!

Antti Kyllönen järvellä.

Kalastus ei ole enää vain yksinäisten susien ammatti – 27-vuotias kalastaja uskoo, että tulevaisuudessa työ tehdään tiimeissä

Kaupallisen sisävesikalastuksen tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta, mutta se vaatii alalle uusia nuoria tekijöitä.

Läheltä

Kajaanin kalakunkku kruunataan tiistaina – nuoret saavat kisassa tasoitusta

Katukalastustapahtumassa houkutellaan kalastajia lähikalastupaikoille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle