Uusimmat artikkelit
Vedenpinnan keskimääräinen taso torstaiaamuna 5,6 metriä – tämä on tilanne Ukrainan tulva-alueella juuri nyt
Ainakin kolme ihmistä on hukkunut tulvissa. Tulvavesien odotetaan alkavan laskea torstain aikana.
Pari metriä vettä kaduilla ja veneisiin kannettavia vanhuksia – katso, mitä toimittajamme näki tulvivassa Hersonissa
Ylen Antti Kuronen pääsi Hersoniin katsomaan vesimassojen alle jäänyttä kaupunkia.
Taistelut Sudanissa voivat äityä painajaismaiseksi sisällissodaksi, arvioi ex-pääministeri
Sudanilaisjoukot ovat estäneet lukuisia brittejä pääsemästä viimeisille evakuointilennoille, sanoo Britannian ulkoasiainvaliokunnan edustaja.
Ekhlas Osman otti Suomessa lopputilin ja lähti hoitamaan äitiään Khartumiin – ”Äiti pitää syöttää ja hänelle pitää vaihtaa vaippa”
Suomensudanilainen Ekhlas Osman yrittää saada sairaan äitinsä ulos taisteluiden keskeltä Sudanista. Ulkoministeriön evakuointiin äitiä ei oteta, koska hänellä ei ole Suomen passia.
Evakuoinnit Sudanista jatkuvat – 10 suomalaista on jo saatu turvaan, mutta ammuskelut ja sähkökatkos Khartumissa ovat vaikeuttaneet operaatiota
Ulkoministeri Pekka Haavisto sanoi, että eilen illalla ja yöllä evakuoitiin eri reittejä pitkin kymmenen suomalaista. Maassa on yhä viisi Suomen kansalaista, joiden evakuointia kaaos haittaa.
Ulkoministeri Haavisto Ylelle: Ensimmäiset suomalaiset evakuoitu Sudanista
Taisteluiden tilanne elää pääkaupunki Khartumissa kaiken aikaa, mikä vaikeuttaa evakuointien toteuttamista, Haavisto kertoo.
Valtiot kiirehtivät evakuoimaan kansalaisiaan Sudanista, mutta taistelut haittaavat pyrkimyksiä – nämä maat ovat tuoneet kansalaisensa kotiin
Ensimmäisten evakuoitujen joukossa on ollut erityisesti diplomaatteja.
Ruotsi lähettää jopa satojen sotilaiden joukon auttamaan Sudanin evakuoinneissa – ulkoministeri: armeija on jo valmiudessa alueella
Ruotsin hallitus voi lähettää Sudaniin enintään 400 sotilaan joukon. Operaatio on määrä toteuttaa yhteistyössä muiden maiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa.
Turvallisinta reittiä suomalaisten evakuoimiseksi Sudanista selvitetään, kertoo ulkoministeri Haavisto
Suomalaisiin pidetään jatkuvasti yhteyttä.
RSF-joukot valmiita avaamaan Sudanin lentoasemat ulkomaalaisten evakuointia varten
Ainakin Yhdysvaltojen ja Britannian puolustusministeriöt ovat kertoneet tehneensä valmisteluja, jotta maiden lähetystöjen henkilöstö voidaan tarvittaessa hakea turvaan Sudanista.
Yle Ukrainassa: Reissaaminen Aasiassa ja elokuvamaailma jäivät taakse – nyt Vlad Poianski evakuoi vanhuksia sodan etulinjasta
Vlad Poianski nautti ennen vapaasta elämästä kiertämällä maailmaa. Tulonsa hän sai elokuva- ja pelialalta. Nyt hän auttaa vanhuksia oman henkensä uhalla Itä-Ukrainassa.
Lomahuoneistossa paloi Vuokatissa, kaksi naapuriasuntoa evakuoitiin
Palo saatiin rajattua yhteen huoneistoon, mutta rivitalon muiden huoneistojen lomailijat joutuivat evakkoon.
Ylen Antti Kuronen tapasi Ukrainassa lähellä Bahmutin etulinjaa sinnitteleviä vanhuksia – Tatjana ei halua jättää koiriaan, kissojaan ja lehmiään
Omaiset voivat tilata järjestöiltä evakuointiapua sota-alueelle jääneille läheisilleen, mutta moni ei halua lähteä pois.
Omakotitalo syttyi ilmiliekkeihin Helsingin Koskelassa – yksi henkilö pelastautui omin avuin, pelastuslaitos evakuoi koiran
Pelastuslaitos kehoitti lähialueella asuvia sulkemaan ikkunoita savun vuoksi.
Joensuun keskustan kerrostalopalo oli haasteellinen sammuttaa – poliisille voi ilmoittaa epäilyttävistä havainnoista
Pelastuslaitos murtautui kaikkiin asuntoihin varmistaakseen, ettei kukaan ole jäänyt sisälle. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Outokummun Kemin kaivos täyttyi savusta – kaikki kaivoksessa olleet 25 työntekijää evakuoitiin
Palon syynä oli ilmanvaihdon lämmittimeen tullut vika. Kenenkään evakuoidun oireet eivät vaatineet sairaalahoitoa.
Kerrostalossa syttyi palo Jyväskylän keskustassa – asukkaita evakuoitiin huoneistoistaan
Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen huoneistopalosta aikaisin torstai-aamuna. Vielä ei tiedetä, milloin asukkaat pääsevät palaamaan kohteihinsa.
Kainuun kuntien evakuointikeskusten esittely jatkuu Ristijärvellä – Virtaalan monitoimitalo voidaan ottaa käyttöön viranomaisen määräyksellä
Virtaalan monitoimitalolla olevaan evakuointikeskukseen voi tutustua kello 12–15. Esittelyyn sisältyy myös toiminnallinen harjoitus, johon toivotaan osallistuvan kaikenikäisiä kuntalaisia.
Venäjän tärkeä maalitaulu Ukrainassa ovat rautatiet – silti junat pysyvät minuuttiaikataulussa ja vievät perille lapset, aseet ja Sanna Marinin
Rautatiet ovat sotaa käyvän Ukrainan elämänlanka, jonka Venäjä haluaa katkaista. Ylen Jenny Matikainen ja Benjamin Suomela matkasivat junissa rintaman lähelle ja takaisin länteen.
Kellari tuprusi savua – Pietarsaaressa varauduttiin evakuoimaan palvelutalo
Savua oli runsaasti, mutta kukaan ei loukkaantunut eikä altistunut savulle.
Venäläisten kerrotaan vetäytyvän Hersonista – voiko väitteeseen uskoa?
Venäjän miehityshallinnon sanotaan poistaneen Venäjän lipun Hersonin kaupungintalon katolta.
Sotilaallinen uhka ja väestönsuojelu ovat nyt pääosassa – viranomaiset harjoittelevat useita samanaikaisia kriisejä itärajan pinnassa
Väestönsuojelu on nyt turvallisuusviranomaisten harjoituksissa kantava teema, seuraavan kerran se näkyy marras-joulukuun vaihteessa Kaakkois-Suomessa.

Propagandatemppu vai valtava evakuointi? Hersonin Venäjä-mielinen johto tyhjentää kaupunkia asukkaista
Busseilla ja lautoilla matkaan lähetetyillä kymmenillä tuhansilla ihmisillä ei ole tietoa siitä, onko määränpäänä Dnepr-joen vastaranta, Venäjä vai Krim.
Kuhmolaisille esitellään tänään evakuointikeskusta – Kuhmo-talo tarjoaa suojan esimerkiksi pitkien sähkökatkojen aikana
Poikkeusoloihin ja yhteiskunnan vakaviin häiriötilanteisiin varautuminen on osa kokonaisturvallisuutta. Evakuointikeskus voidaan ottaa käyttöön tarvittaessa viranomaisen määräyksellä.
Puolustusvoimat ja muut viranomaiset varautuvat sotatilanteessa evakuoimaan itärajan lähellä asuvia ihmisiä – kiertävät jopa ovelta ovelle
Pelastuslaitos, poliisi, rajavartiosto ja Puolustusvoimat kertoivat Pohjois-Karjalan ja itärajan turvallisuustilanteesta Lieksassa tiistai-iltana.
Torstai 29.9.2022 (tv)
Itämeren kaasuvuodot. Itärajan venäläismatkustajat. Syksyn koronatilanne. Sää.
Yli miljoona suomalaista voisi joutua pakenemaan idästä länteen, jos Venäjä uhkaisi sodalla – tällainen olisi evakkomatka vuonna 2022
Omalla autolla kulkisi 70–80 prosenttia lähtijöistä, aluehallinnon virkamies Tarja Wiikinkoski sanoo.
Vanhusten palvelukeskuksessa syttyi tulipalo Porvoossa – yhteen asuntoon mittavat vahingot, asukas loukkaantui lievästi
Asunnon sprinklerit saattoivat pelastaa asukkaan hengen.

Ranskassa maastopaloja yritetään sammuttaa yli tuhannen pelastajan voimin
Kuusi muuta Euroopan maata lähettivät apua Bordeaux'n lähelle, jossa lähes 7 000 hehtaaria metsää on palanut pitkään jatkuneissa paloissa.
"Minne pakenet, jos asut esteellisessä kerrostalossa ja tulee pommitus?" Vammaiset jäävät helposti sodan jalkoihin, sanoo vammaisaktivisti
Suomessa on vammaisten kohdalla periaatteessa hyvä lainsäädäntö, mutta käytännössä sitä ei aina osata noudattaa, sanoo toimittaja ja vammaisaktivisti Sanni Purhonen Ylen 8 minuuttia -ohjelmassa.

Sakurajima-tulivuori purkautuu Japanissa – ihmisiä varoitetaan kilometrien säteellä
Asukkaita on jouduttu evakuoimaan tulivuorenpurkauksen vuoksi. Kenenkään ei ole kerrottu loukkaantuneen.
Kreikassa ja Kaliforniassa riehuvat nopeasti leviävät maastopalot – lisääntyvä kuumuus ja kuivuus vaikeuttavat tilannetta
Kreikassa odotetaan seuraavaksi viikoksi yli 40 asteen lämpötiloja, jotka vaikeuttavat palotilannetta. Yhdysvaltojen Kaliforniassa Yosemiten kansallispuiston laajan palon pelätään olevan vasta alkua maastopaloille.
Suomeen on evakuoitu vasta yksittäisiä ukrainalaisia potilaita
STM:n erityisasiantuntijan mukaan paikkoja on ollut tarjolla vain vähän sote-henkilöstön lomien ja koronan aiheuttaman palveluvelan vuoksi.
Tuli vyöryi kohti Hanne Halosen kotia maastopalojen riivaamassa Espanjassa – "En ole koskaan kohdannut tällaista"
Maastopaloja roihuaa runsaasti niin Espanjassa kuin muissakin Etelä-Euroopan maissa.
Häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen on entistä ajankohtaisempaa – Savonlinnassa harjoiteltiin väestön evakuointia
Uusi Etelä-Savon valmiuskeskusmalli oli ensitestissä käytännössä Savonlinnassa. Evakuointiharjoituksen kuvitteellinen syy oli sotilaallinen painostus.

Video: sodan vyöryessä Itä-Ukrainassa tuhannet siviilit suojautuvat epätoivoisina kellareihin – "Kestämme kyllä loppuun saakka"
Novoluhansken pikkukaupungin väki pyytää evakuointia Venäjän tykkitulen jyristessä. Noin puolet asukkaista on edelleen kaupungissa.
Helsinki on varautunut kaikkeen, jopa raunioiden raivaamiseen – näin toimittaisiin, jos pääkaupunkiin hyökättäisiin
Jos pääkaupunkiin hyökättäisiin ja laajoja väestönosia täytyisi siirtää turvaan muualle, määränpää päätettäisiin vasta myöhemmin. Aiemmin se tiedettiin kaupunginosan tarkkuudella.
Jos Suomeen hyökättäisiin ja väestöä pitäisi evakuoida, määränpää selviäisi vasta tilanteen ollessa päällä – kokonaisuutta ei valvo kukaan
Jokaisen kunnan täytyy olla valmis vastaanottamaan evakuoituja. Mikään taho ei kuitenkaan tällä hetkellä valvo kuntien evakuointisuunnitelmien ajantasaisuutta ja sisältöä.
Azovstalista evakuoitu yli 260 sotilasta Venäjän tukemien separatistien hallitsemiin kaupunkeihin – kolme keskeistä uutista illalta ja yöltä
Vaikeimmin haavoittuneet sotilaat on kuljetettu hoitoon sairaalaan Novoazovskin kaupunkiin ja yli 200 taistelijaa Olenivkaan. Ukrainan asevoimat kertoo, että Azovstaliin jäi vielä sotilaita, jotka pyritään pelastamaan.
Suomussalmella esiteltiin evakuointikeskusta ensimmäisenä Kainuussa – vastaavat tilaisuudet luvassa myös muihin kuntiin
Evakuointikeskuksia voidaan tarvita esimerkiksi pitkissä sähkön tai veden jakelun häiriöissä. Vastaavat esittelytilaisuudet järjestetään tämän ja ensi vuoden aikana kaikissa Kainuun kunnissa.
Joroisten kiskobussipalon tutkinta valmistui: Onnettomuustutkintakeskus antoi uusia turvallisuussuosituksia
Onnettomuustutkintakeskus toteaa, että kuljettajan neuvokkaan toiminnan ansiosta matkustajat saatiin evakuoitua vammoitta, vaikka evakuoinnista ei ollut ohjeita.
Tiistai 3.5.2022 (tv)
Kunta-alan lakko. Ukrainan evakuoinnit. Maatilan kevättyöt. Sää.
Ensimmäiset Mariupolin terästehtaalta evakuoidut päässeet turvaan Zaporižžjaan – lue kolme keskeistä uutista illalta ja yöltä
Presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo, että Ukraina tekee kaikkensa pelastaakseen kansalaisensa Mariupolista. Evakuointeja Mariupolista ja useilta muilta alueilta pyritään jatkamaan tiistaina.

Ensimmäiset siviilit pääsivät päivänvaloon Azovstalin bunkkerista – "Ette voi uskoa, mitä koimme", kertoo Natalia, 37
Venäjä ja Ukraina evakuoivat noin sata siviiliä Azovstalin tehdasalueelta viikonloppuna. Tulitauko onnistui Mariupolissa ensimmäistä kertaa YK:n ja Punaisen Ristin avulla.
Noin parikymmentä siviiliä evakuoitiin Azovstalin terästehtaalta – kolme keskeistä uutista illalta ja yöltä
Paikallisen sotilaslähteen mukaan Azovstalin terästehtaaseen linnoittautuneet sotilaat jatkavat tehdasalueelle piiloutuneiden siviilien etsimistä ja pelastamista evakuointia varten.
Opiskelija-asunnossa Kuopiossa aamupäivällä tulipalo: liesi napsahti muutossa päälle, oli minuuteista kiinni, ettei palo levinnyt laajemmin
Runsaan savunmuodostuksen takia asukas ei pystynyt tekemään alkusammutusta, ja palokunta tuli sammuttamaan palon. Asukkaat evakuoitiin palon ja sammutustöiden takia.
Putin: "Kärpänenkään ei saa päästä pois Azovstalin alueelta", Ukraina vaatii siviilien välitöntä evakuointia – tässä Mariupolin tuoreimmat käänteet
Ukrainan sotilaiden lisäksi tehdasalueella on noin tuhat siviiliä. Venäjä ei ole luvannut, että he pääsisivät pelastautumaan.

Mariupolissa loukussa olevilta sotilailta "viimeinen viesti" maailmalle: Aikaa on jäljellä ehkä enää tunteja tai korkeintaan päiviä
Azovstalin terästehtaan alueella olevat sotilaat pyytävät evakuointeja. Sotilaiden lisäksi alueella on 1 000–2 000 siviiliä.
Ukraina ehdotti neuvotteluja piiritetyssä Mariupolissa, evakuointeja aiotaan yrittää tänäänkin – kolme keskeistä uutista illalta ja yöltä
Ukraina olisi valmis neuvottelemaan Mariupolissa "ilman ehtoja", sanoi Ukrainan presidentin neuvonantaja Myhailo Podoljak myöhään keskiviikkona.
Maailman ruokaohjelma vetoaa: Ruokaa päästävä toimittamaan piiritettyihin kaupunkeihin Ukrainassa – ihmiset vaarassa nääntyä nälkään
Siviilejä yritetään jälleen evakuoida yhdeksän pelastusreitin avulla, muun muassa piiritetystä Mariupolin kaupungista.