Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Emme kättele-lappu ovessa, Koronaviruksen takia.

Kun korona alkoi, kättelyn ennustettiin katoavan – nyt tapa tekee kuitenkin paluuta

Kättelijöinä me suomalaiset olemme pohjoista jäyhää kansaa.

Kuvassa tapakouluttaja Kaarina Suonperä vuonna 2015.

Tapakouluttaja Kaarina Suonperä on kuollut

Suonperä oli kuollessaan 81-vuotias. Suonperä tunnettiin tapakulttuurin puolestapuhujana.

Mies nousee bussiin.

Arkea maailmalta: Yhdysvalloissa joukkoliikenne on luusereille – Lontoon-loma muistutti Amerikan asennevammoista

Euroopan visiitin jälkeen arjen asenteet Yhdysvalloissa tuntuvat tunkkaisilta, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-toimittaja Juri von Bonsdorff.

Ukrainalaissyntyisen Anastasiya Kakhovska

Ukrainassa keskustelukumppani saa tulla liki, suomalaista läheisyys voi ahdistaa – näistä kulttuurieroista Suomessa asuvat ukrainalaiset vinkkaavat

Ukrainalainen tapakulttuuri muistuttaa venäläistä, mutta erojakin on. Suoruus ja mutkattomuus ovat suomalaisillekin tuttuja piirteitä.

Sari Kontra, Yle, 19.12.2019

Sari Kontran kolumni: Koronarajoitukset jättivät monen lapsen arjen taitoihin aukon, jota paikataan pitkään

Nuoruuteen kuuluu arkisten taitojen ja yhteisten kohtaamisten oppiminen. Pandemian jälkeen edessä voi olla yllätyksiä, jotka näkyvät vasta vuosien viiveellä, Kontra kirjoittaa.

Miehen kädet ristissä vatsan päällä.

Ahdistaako paluu hikisiin toimistovaatteisiin? Tyyliekspertit antavat armoa, sillä korona on muuttanut myös pukukoodia

Tyyliniekka Matti Airaksisen mukaan myös pukukoodia noudattavilla työpaikoilla osataan arvostaa miellyttävältä tuntuvaa pukeutumista. Muodin professori Pirjo Hirvonen kehottaa luottamaan omaan tyyliinsä ja kantamaan sitä tyylillä.

Kansikuva Perjantai-dokkarista Minä, romaninainen.

Emma, 23, ja Maritsa, 26, valitsivat romanihameen – samalla he astuivat maailmaan, jossa esineiden päältä ei voi kävellä ja kaupan vartija seuraa kannoilla

Romanien tapakulttuuri kulkee käsi kädessä miesten ja vanhempien ihmisten kunnioituksen kanssa. Myös hameen pukeminen.

Kaksi tyttöä poseeraa juhlamaskit kasvoillaan.

Somekuvat, pukukoodi, aterimet... Testaa, osaatko käyttäytyä juhlissa!

Palauta etiketti haltuun nopealla testillä!

Finland's Santas for hire

Watch: Finland's Santas for hire - a cherished Christmas tradition

According to established custom, the surrogate Santa rings the doorbell and asks if there are any nice children at home.

Asta Leppä

Asta Lepän kolumni: Entä jos aitous onkin joskus pahasta?

Ihmiskunta elää tällä hetkellä historiansa seesteisintä ja väkivallattominta aikaa. Syynä saattaa olla juuri se, että olemme oppineet kontrolloimaan "aitoja" tunteitamme, kirjoittaa tietokirjailija Asta Leppä.

naisten vaatteita mallinuken päällä

Tältä näyttää diplomaatinrouvan etiketti ja pukeutuminen – katso 10 kuvaa Brita Kekkosen ajattomasta garderobista

Brita Kekkonen (k. 2013) edusti suurlähettiläsmiehensä Tanelin kanssa Suomea maailmalla 30 vuoden ajan. Hän opiskeli protokollan salat ja ompeli itse puvuston, joka edustaa yhä sitä, mitä isänmaa edustusrouviltaan edellyttää: eleganssia, asiallisuutta ja etikettiä.

Tunnetko kesäjuhlien etiketin?

Muotiasiantuntija: Juhliin pukeudutaan pukukoodin mukaan, mutta yksi poikkeus sallitaan: "Ruotsin prinsessatkaan eivät aina käytä sukkahousuja"

Farkut eivät kuulu juhliin, elleivät ne ole mökki- tai grillijuhlat, sanoo etiketistä kirjan kirjoittanut Mirva Saukkola.

Japanilainen Iri Kimura, 28, piipahti Takero Shintanin (vas.) teettämässä autosaunassa saunafestivaaleilla.

Kuusi huippujuttua lauantai-iltaan: Hämmästy japanilaisista himosaunojista ja syvenny suomalaisten moikkauskulttuuriin

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Aime ja Pauliina Vastamäki

Suomalainen tervehtimiskulttuuri hämmentää: moikata vai ei? – "En tervehdi bussikuskia, enhän tervehdi aamulla kahvinkeitintäkään"

Kysyimme, mitä mieltä lukijat ovat suomalaisesta tervehtimiskulttuurista. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että parantamisen varaa on paljon. Voisimme aloittaa sillä, että jos joku moikkaa sinua, moikkaa takaisin.

Mies ja nainen kättelevät.

Kysely: Pitääkö bussikuskia tervehtiä? Ärsyttääkö, kun naapuri ei moikkaa? – "Tervehtiminen on helppo tapa ilmaista toiselle, että kiva kun olet olemassa"

Suomalaisten tervehtimiskulttuuri on vähäeleistä. Tuntemattomia ei juuri morjestella, mutta pitäisikö? Suomen kielen professori sanoo, että yleensä parempi tervehtiä, kuin jättää kokonaan tervehtimättä.

Trulleja ovella, josta annetaan palkkaa virpomisesta

Easter witches make the rounds as part of age-old Finnish custom

Most of Finland celebrates Palm Sunday with the same tradition: children dress up and go door-to-door collecting sweets in return for a willow branch.

Nukkuva mies

Miksi olemme niin väsyneitä?

Yksi väsymyksemme aiheuttaja on krooninen varovaisuus.

Alppilan yhteislyseon tiernapojat esiintymässä Tuomarinkylän museossa 1977

Researcher: Time to unmask Finland’s blackface Christmas tradition

The time is here for the Netherlands’ controversial Black Pete Christmas tradition, in which whites don blackface to masquerade as Santa Claus' servant. Finland has a similar seasonal blackface tradition that is rarely discussed.

Keksejä.

Suomalainen osaa jo kehua – kehujen saaminen on vielä vähän noloa

Kehuista ja kiitoksista nolostuminen on kulttuurin ja oppimisen synnyttämää. Nolostuminen on kuitenkin aivan turhaa.

Saako teitä sinutella?

Moikka! Mitäs teille sais olla? – Teitittelet tai et, pieleen menee aina

Kansainväliset kielentutkijat kokoontuvat keskiviikkona Helsinkiin miettimään, miten ihmisiä pitäisi puhutella. Sen kun tietäisikin.

Ylen aamu-tv: Kättelykoulu - miten onnitellaan oikein?

Älä tarjoa velttoa lahnaa – Kättelyllä voit hyväksyä toisen tai väheksyä häntä

Muista kesäjuhlissa sanoa käsipäivää myös takarivin kainostelijalle.

Juomia tarjottimella kairolaisessa kahvilassa Khan el-Khalili -markkina-alueella.

Islamin vieraana tutustutaan myös arabikulttuuriin

Matka islamilaiseen maailmaan ja arabikulttuuriin.

Kättely.

Liian pitkä kättely voi olla kiusallinen – tutkija opastaa oikeaoppiseen kättelyyn

Kättely pitää pintansa suomalaisessa kulttuurissa, vaikka uusia tervehtimistapoja on omaksuttu kansainvälistymisen myötä. Vanhakantaisesta kättelyyn liittyvästä hierarkiasta on nykyaikana päästy eroon.

Aamu-tv:n vieraana seksuaalineuvoja Tarja Pölkki.

Turvapaikanhakijoita kouluttava seksologi: "Heillä on vilpitön halu toimia oikein"

Seksologi Tarja Pölkki kouluttaa arabimaista saapuneita turvapaikanhakijamiehiä suomalaiseen tapakulttuuriin. Hänen mukaansa kulttuurierot aiheuttavat väärinymmärryksiä, mutta tulijoilla on aito halu toimia sääntöjen mukaan.

Mies ja lapsi kulkevat lätäkössä.

Näin lukijat opastavat lapsiaan: Kohteliaisuus kolahtaa turpaanvetoa kovemmin

Lapsesta pitäisi osata kasvattaa hyvätapainen, itseään ja muita kunnioittava ihminen, joka pärjää myös niissä tilanteissa, kun joku muu käyttäytyy huonosti. Lukijat muistuttavat, että vanhemman omalla esimerkillä on valtava vaikutus.

Kolme ihmistä rapujuhlissa

Abbaa ja anjovista – ruotsalaisia tapoja ja ruokaperinnettä

Ruotsalaisten perinteiden ytimessä ovat juhlapyhät ja ruoka.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Ylen toimittajat eivät kiroile

Kiroilua ei voi kuitenkaan kokonaan poistaa

Neuvolan henkilövaaka painonmittaukseen.

Onko sinua kiusattu painosi vuoksi?

Merkitseviä katseita, ilkeitä kommentteja, naureskelua. Onko painoasi kommentoitu tai oletko joutunut kiusatuksi kokosi takia?

Lapin tunturimaisema ruskan aikaan.

Supisuomea, osa 9: Suomalaisia tapoja ja kulttuuria

Tutustutaan suomalaiseen kulttuuriin, asumiseen ja juhliin.

Harriet Lindelof-Sahl, Heshmat Nuri

How-to Finland: Youth centre creating etiquette video for asylum seekers

A youth centre in Ostrobothnia is producing an instructional video which aims to teach asylum seekers Finnish etiquette and social norms.

Nimiä paperilla

Finns shun first names to be polite

In some cultures, such as in Russia or the United States, using a person's first name often in conversation is considered polite. A Finnish language researcher says she is familiar with the phenomenon and knows why it is not easy for Finns to emulate.

Suomen lain ensimmäinen osa ja puheenjohtajan nuija.

Paper: Changes coming to court customs and witness procedure

Starting on January 1, 2016 people testifying in legal cases will not have to swear by God when taking the stand. The news was reported by regional paper Savon Sanomat. Unmarried partners will also henceforth be treated as married in courts of law and anonymous testimonies will be instituted.

Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen julisti joulurauhan Turun Suurtorilla jouluaattona 24. joulukuuta 2013.

Finland settles down to celebrate with declaration of the Christmas Peace

Turku protocol chief Mika Akkanen declared the Christmas Peace at noon Thursday, marking the official start of Christmas celebrations in Finland. The tradition dates back some 700 years.

Grafiikka.

Turku julistaa joulurauhan kello 12

Perinteikkääksi muodostuneen joulurauhan julistuksen lukee kello 12 alkavassa juhlatilaisuudessa Brinkkalan talon parvekkeelta Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen.

tyttö hymyilee ikkunassa

Arabian alkeiskurssi

Opi kielen perustaidot, joilla pärjäät matkoilla.

Norman (Frank Boyle) ja pubin isäntä Jules (Eamonn Riley) jutustelevat tiskin ääressä.

Alright? Alright!

Englannin kurssi keskitason opiskelijoille ja kertaukseen.

Tapas-baarin tarjoilijat.

Espanjan pikavisiitti

Espanjan kielen ja tapakulttuurin alkeet matkailijalle.

Nerjan rantoja

Es español 1 - espanjan kielen alkeiskurssi

12-osainen alkeiskurssi tutustuttaa myös maan kulttuuriin.

Flamencoasuihin pukeutuneet naiset juhlivat Feriaa Sevillassa.

Es español 2 - espanjan kielen jatkokurssi

12-osainen keskitason espanjan kurssi.

Härkä tienvarressa Espanjassa

Es español 3 - espanjan kielen syventävä kurssi

12-osainen kurssi syventää ja täydentää kielitaitoa.

Väenpaljoutta ja lapsia, jotka katsovat ja koskettavat Pamplonan jättiläispatsaan päätä.

Tavat ja kulttuuri

Videoita ja artikkeleita espanjankielisestä maailmasta.

Värikkäitä pieniä taloja vuoriston rinteellä italialaisessa Riomaggioren kylässä Genovanlahden rannikolla.

Italian pikavisiitti

Kieltä ja tapakulttuuria matkailijan tarpeisiin.

Suihkulähde, jossa useita vettäsylkeviä patsaita, Piazza Navonalla Roomassa. Talot ympäröivät aukiota.

Italian peruskurssi

Lähtee aivan alkeista, etenee kattamaan keskitason.

Annos (katka)rapupastaa, jossa paljon silputtuja vihreitä yrttejä. Taustalla tarjoilija.

Ruokakulttuuri

Videoita italialaisesta ruoasta.

Kejsar Akihito firade sin 83-års fest i december tillsammans med kejsarinnan Michiko och sina barn

Japanin alkeiskurssi

Tutustu kurssin avulla japanin kielen perusteisiin.

Ranskalainen lounasbuffet

Ruokakulttuuri

Videoita ja artikkeleita ranskalaisesta ruokakulttuurista.

Itävallan lippu liehuu talon seinässä.

A wie Österreich – tutustu Itävaltaan

Kieli- ja kulttuurimatka Itävaltaan oppaana Roman Schatz.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle