Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ahdasta väentungosta marraskuisella Lontoon Oxford Streetillä.

Englantilaisten enemmistö ei ole enää kristittyjä ja näyttää hylänneen myös englantilaisuuden, selviää väestönlaskennasta

Yhä useampi englantilainen sanoo olevansa uskonnoton ja kokevansa itsensä ensisijaisesti britiksi. Vielä kymmenen vuotta sitten tilanne oli hyvin toisenlainen.

Bangladeshiläinen äiti vastasyntyneen lapsen kanssa.

Intia ohittanee pian Kiinan maailman väestöltään suurimpana maana – näin maapallon väkiluvun ennustetaan kasvavan

YK:n arvion mukaan maapallon väkiluku on nyt 8 miljardia ihmistä. Kasvuvauhti on kuitenkin hidastunut merkittävästi viime vuosikymmeninä.

Oululainen Kalle Penttilä sytyttää joka joulu yli 10 000 led-valoa omalle pihalleen. Kuvassa on osa etupihan valoista.

Tiistai 15.11.2022 (tv)

Maailman väkiluku. Suomalaisten jouluvalot. Sami Virta. Sää.

Valplakat i Joensuu.

Kansanedustajien määrä vähenee Lapissa ja Kaakkois-Suomessa – Helsinki, Uusimaa ja Pirkanmaa saavat lisää edustajia

Apulaisprofessori Markku Jokisipilän mukaan kansanedustajien määrän väheneminen heikentää poliittista, ammatillista, maantieteellistä ja tietyn ikäryhmän edustavuutta vaalipiirin sisällä.

Lähikuvassa iäkkään ihmisen kädet

Pohjois-Savossa kuoli alkuvuonna enemmän ihmisiä kuin kertaakaan aiemmin yli 30 vuoden aikana

Pohjois-Savon väkiluku on laskenut tammi-syyskuussa runsaalla neljällä sadalla asukkaalla. Maakunnassa syntyi vajaat 90 lasta vähemmän ja kuolleita oli 200 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuva Lahden keskustasta illalla. Ihmisiä istuu ravintolan terassilla. Ihmisiä kävelee kadulla.

Lahden väestönkasvussa poikkeuksellinen piikki

Lahden väkiluku kasvoi syyskuussa ennätyksellisen paljon. Lahti sai yhdessä kuukaudessa 132 asukasta lisää.

Småhusbygge där det byggs hus.

Varsinaissuomalainen Kaarinan kaupunki painii syrjäseutujen haaveileman ongelman kanssa – väkiluku kasvaa niin, että palveluilla vaikeuksia pysyä perässä

Kaarinassa väkiluku kasvoi viime vuonna 2,4 prosenttia, eli lähes 700 hengellä. Tämä on tuonut paineita varhaiskasvatukseen, koulutukseen, rakentamiseen ja kaavoitukseen.

Mäntymetsää auringonpaisteessa.

Etelä-Savon väestöennusteet näyttävät surkeilta – maakuntajohtaja: ”Suurin surmankuoppa on se, että ennusteet otetaan itseään toteuttavina”

Konsulttitoimisto MDI:n ennusteissa Etelä-Savon väestömäärät laskevat tulevina vuosina. Maakuntajohtaja pitää ennusteita mahdollisuutena korjata maakunnan omaa toimintaa.

Aikuinen pitää vauvaa kädestä. Kaksi karvaista aikuisen kättä pitää vauvaa sylissä.

Suomi hukkaa matalasti koulutettuja nuoria miehiä, eikä se ole pieni ongelma, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto tuoreessa kirjassaan

Supistuvalla maksukykyisten joukolla on entistä vaikeampaa selviytyä velkojen ja eläkkeiden maksusta. Risto Murron mukaan tämän yhtälön ratkaiseminen on Suomen kohtalonkysymys.

Opiskelijoita opiskelijaruokalassa. Kaksi tyttöä kävelee tarjottimien kanssa. Useita ihmisiä tiskillä maksamassa.

Seinäjoen väkiluku ylitti uuden tuhatluvun – muuten maakunnasta ei ole hyvää kerrottavaa

Seinäjoen kaupunki jatkaa vahvaa kasvun tietä. Nyt seinäjokelaisia on yli 65 000. Sen sijaan muut kunnat eivät Etelä-Pohjanmaalla ole onnistuneet kasvattamaan väkimäärää.

Kemin kapunngin siluetti mereltä päin.

Moni Lapin pikkukunta kasvatti alkuvuonna asukaslukuaan, Kemi menetti yli 300 asukasta – katso taulukosta oman kuntasi tilanne

Samaan aikaan kun väki väheni Lapin kaupungeissa, onnistui viisi pientä kuntaa kasvattamaan väkilukuaan. Kokonaisuudessaan väestö vähenee Lapissa.

vauvan kosketushoito

Keski-Pohjanmaan väkiluku on kasvanut tänä vuonna

Maakunta menestyi hyvin valtakunnallisessa vertailussa, jossa tarkastellaan suhteellista väkilukua.

Lastenrattaita kerrostalon rappukäytävässä.

Suomessa syntyi alkuvuodesta ennätyksellisen vähän lapsia – väkiluku on silti hienoisessa kasvussa

Samalla kun syntyvyys on mittaushistorian alhaisinta ja kuolleisuus lisääntyy, nettomaahanmuutto ylläpitää nyt kasvusuuntaa Suomen väkiluvussa.

Lapsi leikkii leikkipuistossa.

Syntyvyys ylittää kuolleisuuden enää vain harvassa kunnassa Keski-Pohjanmaalla – Kaustinen on positiivinen poikkeus

Suurimmassa osassa kunnista kuolleisuus oli vain hieman isompaa kuin syntyvyys.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Henrik Vuornos kävivät onnittelemassa Linda ja Heikki Laukkasta, joille syntyi vauva juuri sillä hetkellä, kun 300 000 espoolaisen raja ylittyi. Kuvassa he seisovat Espoon sairaalan pihalla.

Espoolaisia on nyt 300 000 – kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kävi onnittelemassa tuoreinta espoolaista

Tänä vuonna Espoon väestön arvioidaan kasvavan noin 6400 asukkaalla.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Pohjois-Karjala saavutti viime vuonna historiallisen suurta muuttovoittoa – aiempi ennätys vuonna 2010

Pohjois-Karjalan maan sisäinen muuttotappio oli toiseksi pienin tilastohistorian aikana. Muista maista muuttoliikettä tapahtui enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Nokian kaupungin virasto ja valtuustosali ulkoa huhtikuussa 2020.

Nokialla rikkoutui 35 000 asukkaan raja

Viime vuonna Nokian kaupungin mettomuuttovoitto oli kymmenenneksi suurinta koko maassa.

Ihmisiä pihalla ennen Hyttin nro 6:n ennakkonäytöstä Kokkolassa.

Keski-Pohjanmaan väkiluku kasvoi alkuvuodesta – etenkin Kannus, Kaustinen ja Toholampi menestyivät

Keski-Pohjanmaa onnistui houkuttelemaan väkeä muista maakunnista ja ulkomailta.

Kurikassa tonttikauppaa.

Viidessä eteläpohjalaiskunnassa väkimäärä kasvoi alkuvuoden aikana

Tilastokeskuksen ennakkotiedot alkuvuodelta antavat myönteistä viestiä muutamaan eteläpohjalaiskuntaan. Plussalla ovat vuoden aloittaneet Seinäjoen lisäksi myös Lapua, Alavus, Kauhava ja Isojoki.

Märkää ja roskaista hiekoitussepeliä Lahden Vesijärvenkadulla. Ihmisiä kävelee taustalla. Kevätaurinko paistaa.

Vieraskielinen väestö kasvatti Lahden väkilukua vuonna 2021

Kotimaisia kieliä puhuvien lahtelaisten määrä sen sijaan väheni. Lahden väkiluku pysyttelee 120 000 asukkaan tuntumassa.

Mikkelin tori talvella

Etelä-Savon väkiluku nousi tammikuussa hieman, naapurimaakunnissa roima lasku

Etelä-Savon väkiluku kasvoi tammikuussa 31 hengellä.

Täysin hunnutettu nainen kävelee pakolaisleirissä, takana parakkeja ja muita siirtolaisia.

Ylittyikö raja tammikuussa? Meitä on nyt maapallolla kahdeksan miljardia – listasimme seitsemän väestönkasvun vaikutusta

Ihmiskunnan täsmällistä kokoa ei tiedetä, ja tämän vuosisadan ennusteissa on miljardien ero. Väkimäärän lisääntyminen voi näkyä niin ruuan hinnoissa, siirtolaisuuden lisääntymisenä kuin luontokadon kiihtymisenäkin.

Henkilö kävelee Hämeensillalla lumisateessa keskustassa Tampereella 20.1.2022.

Uusi ennätys: Tampere ja sen lähikunnat kasvoivat kohisten ja näyttää siltä, että maaginen luku ylittyi

Tampereen seudun kasvu oli viime vuonna ennätyksellisen nopeaa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan.

Pakkasessa höyryävä Pielisjoki ja kuuraisia puita.

Pohjois-Karjalaan muutti ulkomailta enemmän ihmisiä kuin koskaan tilastohistoriassa – silti maakunnan asukkaiden määrä väheni

Ennakkotilastot eivät kerro maahanmuuttajien kansalaisuutta, mutta todennäköisesti muuttoliikkeen taustalla on koronapandemia, joka sai suomalaiset palaamaan kotimaahan.

Seinäjoella toimivan Houm Church -seurakunnan ovella oleva matto toivottaa tervetulleeksi.

Etelä-Pohjanmaan kasvukunnat vähissä – Seinäjoen ja Ilmajoen joukkoon ponkaisi Isokyrö

Etelä-Pohjanmaan väkiluku on tunnetusti laskussa. Viime vuoden aikana väki väheni yli kolmella sadalla. Seinäjoki sen sijaan jatkaa kasvuaan.

Vauva äitin sylissä

Torstai 27.1.2022 (radio)

Suomalainen metsäyhtiö UPM aikoo rakentaa biojalostamon Hollantiin. Ukrainan kriisi vaikuttaa jo Suomen ja Venäjän kauppaan. Koronarajoitukset ovat parantaneet Suomen koronatilannetta. Suomen asukasmäärä kasvoi viime vuonna maahanmuuton ansiosta. Perjantaina saadaan aurinkoa ja lunta.

Sallan kunnanjohtaja Erkki Parkkinen

Kuusi Lapin kuntaa kasvatti viime vuonna asukasmääräänsä: Inari, Kittilä, Kolari, Muonio, Rovaniemi ja Salla

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Lapin väkiluku laski vuonna 2021 yhteensä 155 hengellä. Maakuntien välisessä muutossa Lappi voitti.

Kuopion tori Tammikuussa 2022

Pohjois-Savo teki uuden muuttoennätyksen: maakunnan väkiluku kasvoi muuttovoiton avulla etenkin Kuopiossa

Pohjois-Savon sisällä väestönkehitys vaihtelee kunnittain, ja maakunnan kasvu nojaa Kuopion runsaaseen muuttovoittoon. Ennakkotietojen mukaan Kuopio oli viime vuonna Suomen toiseksi muuttovetovoimaisin kunta Tampereen jälkeen. 

Tuore äiti Heidi Keisu pitää sylissään vain viikon ikäistä vauvaansa "Pertsaa".

Syntyvyys nousi Suomessa viime vuonna – maahanmuutto kasvatti väkilukua

Tilastokeskuksen mukaan Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna lähes 16 000 hengellä.

Hautaustoimistossa esitellään ruumisarkun sisustaa.

Näihin sairauksiin suomalaiset kuolevat – työikäisillä yleisin kuolemansyy ovat kasvaimet

Vuonna 2019 Suomessa kuoli yhteensä noin 54 000 ihmistä. Erilaisiin syöpiin menehtyy Suomessa yli 10 000 ihmistä vuodessa. Kuolemaan johtavista syövistä yleisimmät ovat keuhkosyöpä ja haimasyöpä, miehillä eturauhasen syöpä ja naisilla rintasyöpä.

Gleb Shumaev, Joensuu.

Young Russians face hurdles, prejudice living in Finland

"It seems that when people hear the name Gleb, they immediately think that talking to that person is harder than talking to a Finn," 18-year-old Gleb Shumaev explained.

Muuttokuormaa siirretään.

Pohjois-Karjalaan reilusti enemmän tulomuuttajia kuin viime vuonna

Muuttovoittoa on kerryttänyt yhdeksän Pohjois-Karjalan kuntaa. Väkiluku on kasvanut Joensuussa, Kontiolahdella ja Liperissä. 

Ihmisiä kävelemässä ja puluja syömässä maassa Kuopion torilla talvella.

Pohjois-Savon väkiluku kasvoi alkuvuonna harvinaisen hyvää tahtia

Etäopiskelu ja etätyöt vaikuttavat piristäneen maakunnan väestönkasvua.

Aamulla lehteä luetaan eniten,

Poll: Newspapers reach 96 percent of population daily

More than half of the population of Finland still get their news from physical copies of newspapers.

Lastenrattaita rivissä

Eläkejärjestelmä remontoitiin vasta neljä vuotta sitten, mutta ruuvia täytyy kiristää taas – syntyvyys ja maahanmuutto jäivät odotuksista

Päätöksiä eläkejärjestelmän muutoksista on tehtävä mahdollisimman nopeasti, jotta ongelmat eivät ala paisua, sanovat eläkejärjestelmän asiantuntijat. Myös eläkkeiden tasoa pitää heidän mukaansa pohtia.

Seija Vahvelainen istuu sohvalla tyttärentyttärensä kanssa.

Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2034 ja se mullistaa elämämme: vauvoilla riittää isoisovanhempia, mutta ei välttämättä sisaruksia tai serkkuja

Ihmiset elävät entistä pitempään ja terveempinä. Elämä voi kuitenkin olla sosiaalisesti köyhempää, koska monella suomalaisella on jatkossa vähemmän sukulaisia.

Kouvolan kävelykatu Manski.

Kaakkois-Suomen suurin kaupunki vaihtuu, jos väestöennuste toteutuu – Kouvolan väkiluku vähenee tuhansilla

Tuoreen väestöennusteen mukaan Kymenlaakson asukasluku pienenee vuoteen 2040 mennessä lähes 25 000 asukkaalla. Määrällisesti eniten laskua on odotettavissa Kouvolassa. Kysyimme kaupunkilaisten ajatuksia asiasta.

Vauva käymässä päiväunille lastenvaunujen kyydissä

Torstai 30.9.2021 (radio)

THL on antanut uuden maskisuosituksen. Ympäristöliike Elokapina osoittaa mieltä Helsingissä. Suomen asukasmäärä alkaa pian laskea. Suomi ottaa vastaan afganistanilaisia pakolaisia. Sää on pilvistä.

ei tunnistettavia ihmisä kauppakeskuksessa

Pohjois-Pohjanmaan väkiluvun kasvu taittuu vuonna 2040

Maakunnassa Oulu, Kempele ja Liminka kasvattavat asukaslukuaan vielä vuoteen 2040, mutta muissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa väki vähenee edelleen.

Ihmisiä kävelee kaudulla.

Statistics Finland: Falling birth rates cannot maintain population

Finland's population is set to reach its peak in 2033, at just over 5.6 million, the number-crunching agency predicts.

Kanta-Hämeen vaakuna.

Tilastokeskus: Kanta-Hämeen kaikki kunnat menettävät asukkaita

Kanta-Hämeen väkiluku tippuu reilulla 11 000 asukkaalla parissakymmenessä vuodessa. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan maakunnassa on alle 160 000 asukasta vuonna 2040.

Kuva Mikkelin maaherrankadusta syksyllä 2021

Tilastokeskus: Etelä-Savossa väestö vähenee ennusteiden mukaan

Tilastokeskuksen trendiennusteiden mukaan väkiluku laskee Etelä-Savon maakunnassa aina vuoteen 2040 saakka.

Jäinen opaskyltti Suomenlinnan laitan sisäänmenoportissa.

Uusin väestöennuste: Väkiluvun lasku tuntuu rajusti pohjalaismaakunnissa, maakuntakeskuksista vain Seinäjoki pysymässä plussalla

Väkimäärä vähenee rajusti pohjalaismaakunnissa seuraavina vuosikymmeninä. Vain muutamat kunnat pystyvät uusimman väestöennusteen mukaan kasvattamaan väkimääräänsä.

Hugo Manninen steinerpäiväkoti Aamuruskon pihalla.

Tuore väestöennuste: Kymenlaakson väkiluku laskee 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä

Kouvolassa väkiluvun ennakoidaan laskevan parinkymmenen vuoden sisällä lähes 13 000 asukkaalla. Kotkassa asukasmäärä pienenee arviolta 7 000:lla.

Ihmisiä kävelee kaudulla.

"Kaikki pakkaa etelään ja Suomi pannaan Kehä III:n yläpuolelta kiinni", sanotaan Hyvinkäällä – katso grafiikasta, kuinka Suomen väestö kääntyy laskuun

Tuoreen ennusteen mukaan Suomessa olisi vuonna 2070 noin 400 000 eläkeikäistä enemmän kuin nyt. Taustalla on erityisesti ennätyksellisen matala syntyvyys.

Lapsi ja äiti. Helsinki. 24.5.2021.

Oulainen houkuttelee uusia asukkaita veloituksettomalla vuokra-asumisella, edullisilla tonteilla ja rahallisilla korvauksilla

Oulainen uusii tänä syksynä viimevuotisen Koe Oulainen -kampanjan, jossa uudelle asukkaalle tarjotaan veloituksetonta asumista kaupungin vuokra-asunnossa. Viime vuonna kaupungin väkiluku kasvoi kampanjan ansiosta muutamalla kymmenellä.

Nostokurki rakenteilla olevien kerrostalojen keskellä aurinkoisena syyspäivänä.

Hämeenlinna ja Lahti uusiin asukasennätyksiin – Hämeen maakunnissa väki vähenee

Tilastokeskuksen ennakkoluvut kertovat, että väestö Kanta-ja Päijät-Hämeessä keskittyy suuriin keskuksiin.

Kuopion torinäkymää kaupungintalolle päin kesäkuussa 2020

Kuopio oli tammi–elokuussa Suomen toiseksi muuttovetovoimaisin kunta – Pohjois-Savo sai ennätysmäärän muuttovoittoa ja kasvatti väkilukuaan

Pohjois-Savo sai tammi–elokuussa kuntien välisessä muuttoliikkeessä voittoa 539 henkeä. Muuttovoitto on aikajakson korkein vuoteen 1990 ulottuvalla seurantakaudella. Pohjois-Savon väkiluku kasvoi 189 asukkaan verran.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle